Suomessa, mitä aikoihin on nähty, vaikka härski oli Svinhufvud ,mutta piti omatkin joukot kurissa !?
Sauli kieroin ja kaksinaamaisin presitentti
Abrahamm
16123
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Ja vielä helppo todistella, kuin sukellusvene ja pimeälennoista !?
Guantamon sotilaallisen miehityksen sietää, mutta Krimiläisten tahtoa ei !?
Halosmyyrä kaksneuvoinen, eläinseksiä pedofiiliaa käyttävä kammotus,
onko tuollainen voinut olla presidentti.!!
Sitä punayle peitteli tekosiaan ja valehteli, vielä ne julki tulee pervohalosenkin salat.
Koeta mennä tuo kertomaan sykiatreille, niin asiasi valkenee hoitolassa !?
Suomessa on viisautta jaettu niin, että muita mielipiteitä ei saa tuntea, Hitlerin opin mukaisesti. Hitleri rakensi suur Saksaa ja Mannerheim unelmoi Nikolai toisen kuvalla keisarin valtaa, kuolemaansa asti !?
Nykyään rosvotkin saa mieleisensä presitenti ja siksikö Matti Vanhanenkin sitä yrittää !?
Suomeen tulossa taas isäntävalta ja rengit, eli ilmaistyötekiät !?
Eikö sauli ole rikollinen, jos rikollisella rahalla valittu ja rikollisten toimesta !? Ja vielä moni kansanedustaja kumppanina !?
Kuka käski äänestää Sauli Niinistöä ei olisi ollut mikään pakko
Ei enää toista kertaa varmasti ei
Tavallinen kadunmies olisi jo linnassa, mutta Sauli ja Sipilä ne vaan porskuttaa !?
Eihän vaihtoehtoja paljoa ollut äänestettäessä. Paavo putosi pois.
Haavistoa en ikimaailmassa olisi äänestäyt sen homouden takia ja vain juuri sen takia.
Vaihtoehtoja oli enää yksi ja se oli Niinistö.
Puuttu vaan,että joku vielä todistaa Raamatun tukevan meidän sota ja sota-aseleikkejä !?
Saulin taustat totuudet uskalletaan paljastetaa vasta historiassa, kuin Svihufvudin ja Rytin, kaikessa karmeudessaan demokratian halveksimisena !?
Niin kuka äänesti paskaläjää, kun kaksi naamaisuudellaan oli vielä työväen presitenttiehdokas.
Lipponen olisi pannut EU:kin järsestykseen ja pakotehorinat !?
onneksi päästiin lesbokkihaloskasta.
http://i.imgur.com/x9ug4aG.jpg
http://rotanloukku.wordpress.com/2013/03/02/halonan-tarja-lesbo-ja-helvetin-ruma/
Kuka käski äänestää Sauli Niinistöä ei olisi ollut mikään pakko
Lue aiheesta lisää sosiaalisesta mediasta osoite
http://www.facebook.com/todellisuus
Sauli on esimerkki, että rikos kannatta aina ja varsinkin Kepun kainalossa !?