SATTUIPA KÄSIINIvarsin mielenkiintoinen kirjelmä, jossa Kokkolan Uskon sanan seurakunnan pastori Patrick Tiainen suunnittelee Apostolic Forum Finlandin yhteistyön tiivistämistämistä. Apostolisessa Foorumissa on kyse valikoituneesta, eri kristillisistä tahoista tulevista, lähinnä nuorista julistajista, jotka uskovat aivan uuden tasoisen voitelun omaavaan johtajuuteen. Konsepti arvopohjineen on tuttu, ja nostaa esille myös monille jo vanhastaan tutut kysymykset.
Seuraavassa Tiaisen kirjaamat Apostolisen Forumin arvot, ja niihin liitety huomautukset.
Apostolic Forum Finland Arvopohja
1.Sana
Kunnioitamme Jumalan Sanaa sellaisena kuin se on, ja tunnustamme sen auktoriteetin elämässämme ja palvelutyössämme.
Huomio: Kun tietää Patrick Tiaisen tavan tulkita Raamattua omien toiveidensa ja unelmiensa valossa, jää lukija miettimään, sitoutuuko Forumin arvopohjan allekirjoittaja kunnioittamaan vain Raamattua, vai pitääkö hänen tunnustaa Jumalan Sanaksi myös Uskon Sanan -liikkeen näennäistä fundamentalistista tapaa käyttää irrallisia Raamatun jakeita tarkoitustensa ajamiseen?
2.Henki
Kunnioitamme Jumalan Pyhän Hengen työtä, emmekä tahdo rajoittaa Hänen toimintaansa meissä ja meidän kauttamme.
Huomio: Tiaisen oma käyttäytyminen ns. voitelun alla on herättänyt paljon keskustelua, kysymyksiä ja epäilyksiä. Allekirjoittaja sitoutuu olemaan kyseenalaistamatta Tiaisen villiä, pakonomainen juoksemaista kokoustilanteissa, hänen juopumistaan ”hengestä”, Tiaisen toteutumattomia profetioita ja hänen lukuisia taivasmatkojaan ja niillä saatuja opetuksia. Näitä asioita hän muun muassa on ainakin tähän saakka pitänyt Pyhän Hengen työnä.
3.Jeesus-‐keskeisyys
Kunnioitamme voitelua ja Jumalan toimintaa yksilön elämässä, mutta varomme korottamasta ihmistä paikalle jonne hän ei kuulu.
Huomio: Tämän Apostolisen Forumin luojan ympärille luotu kultti ei heijastele juurikaan tässä painotettua Jeesus -keskeisyyttä. Jo pelkästään tapahtumien mainoksissa, on selkeästi nähtävissä, miten suurin kirjaimin korotetaan erilaisia julistajia ja heidän ylivertaista voiteluaan.
Kristus-keskeisyyteen kuuluu se, että Jeesus täyttää Pyhällä Hengellä. Nyt tilalle on tullut hyvin kyseenlainen tapa puhua voiman ”välittämisestä”. Impartation on muotisana, ja sitä haetaan, ei Jeesukselta, vaan kulttimaineen omaavilta julistajilta, joita Uskon Sanan -liike ja Patric Tiainen suosii.
4.Yhteys
Uskovien yhteys on muutakin kuin tavoiteltavaa, se on käsky. Tahdomme olla rakentamassa Hengen yhteyttä siskoihin ja veljiin eri suunnista, Room. 12 ja Kol. 3 mukaisen kunnioituksen ja yhteyden rakentamisen kautta.
Huomio: Yhteys, jossa sitoudutaan olemaan käsittelemättä vaikeita kysymyksiä, opillisia eroavaisuuksia, ei ole sen kaltaista yhteyttä, josta Raamattu opettaa.
5. Kunnioitus
Keskellämme vallitsee kunnioituksen kulttuuri, jossa mahdollisista erimielisyyksistä huolimatta kunnioitamme toinen toistamme – jokainen meistä on luotu Jumalan kuvaksi, ja uudestisyntyneinä kannamme sisällämme jotain niin arvokasta, että toisen kunnioitus on meille prioriteetti. Tämä ei tarkoita kompromissien tekemistä, mutta Kristuksen työn kunnioittamista eri painotuksista huolimatta.
Huomio: Kunnioituksen kulttuurista puhuminen soveltuu hyvin siihen karismaattisuuden nykytrendiin, jota tämä ns. apostolinen foorumikin haluaa edustaa. Ulospäin tämä ”kunnioituksen kulttuuri” näyttäytyy valitettavasti enemmänkin hyväveliseurana, jonka sisäpuolella olevat sulkevat yhteisestä sopimuksesta silmänsä toistensa opillisilta, ja moraalisilta erheiltä.
6.Muiden nostaminen
Tahdomme nähdä jokaisen uskovan nousevan kutsuunsa, ja suuren armon lepäävän kaikkien yllä, kuten oli alkuseurakunnan kohdalla. Olemme tietoisesti nostamassa jokaista Jumalan lasta omalle paikalleen Hänen valtakuntansa työssä.
Huomio: Lukiessamme ja kuunnellessamme Patrick Tiaisen opetuksia tiedämme, mitä tämä ”uskovien nostaminen” tarkoittaa. Samalla, kun Tiainen painottaa, ettei apostolinen foorumi korota ihmisiä, hän samalla itse on korottanut/nimennyt seurakuntalaisiaan jopa apostoleiksi.
On hämmentävää lukea, millainen ihmiskäsitys Tiaisella ja Uskon Sanan -liikkeen parissa yleensäkin on. He puhuvat jatkuvasti tietynlaisesta eliitti-uskovien, erityisvoitelun saaneesta joukosta, jota tarpeen mukaan vaihdellen Elia-, Joosua-, tai Joosef-sukupolveksi. Uskon Sana -liikkeen omaksuman Latter Rain -opetuksen mukaan Tiainen opettaa, että luomakunta ”odottaa Jumalan lasten ilmestymistä”, ja että tuo ilmestyvä joukko on erityisen voitelun saaneiden uskovien joukko. Raamatun konteksti paljastaa, että Paavali tarkoittaa tässä sitä päivää, kun Kristus luo kaiken uudeksi – lunastaa meidän kuolevaiset ruumiimmekin ja muuttaa ne kirkkautensa kaltaisiksi.
---- JATKUU

Vastaukset 17
Vanhimmat
--- JATKUU
7. Läpinäkyvyys
On aika luoda Jumalan valtakunnan kulttuuria johtajien välille, joka mahdollistaa sellaisen avoimuuden, jolla tehdään tyhjäksi yksinäisen johtajan syrjäytyminen ja muut vihollisen salakavalat juonet johtajia kohtaan.
Huomio: Luulisi, että Patrick Tiaisen on vaikea puhua todellisesta avoimuudesta ja läpinäkyvyydestä. Hänellä itsellään on selvitettävänään melkoinen joukko tappoyrityksiä, väkivallantekoja ja uhkailuja, joiden hän väittää kohdistuneen itseensä, mutta joille ei löydy ensimmäistäkään todistajaa.
Näitä asioita ovat kysyneet häneltä sekä median edustajat että yksittäiset seurakuntalaiset saamatta vastausta.
Nämä tapaukset antavat siis selkeän kuvan siitä, millaista ”läpinäkyvyyttä” ja ”avoimuutta” ja ”kunnioituksen kulttuuria” foorumin perustaja itse edustaa.
8. Dynaamisuus
Tahdomme yhteistyön olevan ennen kaikkea hengellistä, emmekä tahdo sen luovan hallinnollista painoa yhdellekään osapuolelle.
Huomio: ”Hallinnollinen paino” jakautuu selkeästi ja tasapuolisesti, sillä se on keskitetty täysin yksiin käsiin. Hallinnon ”keveys” tarkoittaa myös sitä, että lopullinen päätöksenteko on yksissä käsissä. Foorumiin sitoutuvat ovat siis sitoutuneet yhden miehen johtoon ja alaisuuteen!
9. Varustava rooli
Tavoitteena on luoda foorumi ja verkosto, jonka kautta Kristuksen ruumiin moninaisuus saa tulla esiin, ja kaikki palvelulahjat tulla käyttöön, jotta koko Kristuksen seurakunta varustetaan tehokkaaseen palvelutyöhön. Tahdomme varustaa johtajat varustamaan seurakuntiaan.
Huomio: Verkosto on riittävän epämääräinen käsite. Kritiikkiä esittävä ja ”eri henkinen” pudotetaan vain pois postituslistoilta ilman mitään perusteluja. Ja tämä valikoitu, keskenään toisiinsa sitoutunut joukko alkaa valistaa alapuolellaan olevaa seurakuntien johtoa.
Apostolinen foorumi noudattaa näin selkeästi sitä ihannette, jota New Apostolic Reformation -liike USA:ssa edustaa: Valikoitu, erityisvoideltujen itsensä apostoleiksi korottaneiden joukko alkaa ”varustaa” ja johtaa seurakuntia. Henkinen ota ja sosiaalinen paine on monin verroin tiukempi, kuin opillisen yhtenäisyyden luoma yhteys.
10. Näky Pohjolasta
Kannamme näkyä herätyksestä joka koskettaa sekä Suomea että koko Pohjolaa, ja tahdomme olla tekemässä määrätietoista työtä sen esiinmurtautumiseksi.
Huomio: Apostolic Foorum Finland näyttää noudattavan samaa ihannetta, jota Ruotsin Märstassa reilut 10 vuotta sitten muodostettu apostolinen joukko yritti toteuttaa. Yritys kompastui omaan mahdottomuuteensa, kun erään ”apostolin” isä komensi poikansa takaisin ruotuun ja alensi hänet tavallisten kuolevaisten joukkoon seurakuntapastoriksi.
Silmiinpistävä seikka Märstan kokeilussakin oli, että silloiseen Apostoliseen verkostoon kutsuttiin mukaan tiettyjä, valikoituja karismaatikkoja, jotka eivät juurikaan olleet sitoutuneet vanhoihin herätysliikkeisiin ja niiden seurakuntiin. Sama näyttää olevan käytäntönä myös Tiaisen apostoli-verkostossa.
Tiaisen kokeilu ei siis ole mitään uutta. Nähtäväksi jää, kuinka kauan tällainen narsismia ruokkiva kupla säilyy puhkeamatta.
Loppujen lopuksi
Tiaisen Word of Faith -kirkkokunta ja sen johtaja janoavat varmasti suurempia foorumeita myös kansainvälisellä tasolla. USA:n, Norjan ja Kenian Uskon Sanan -liikkeen suurten johtajien rinnalle punnertaminen edellyttää Tiaiselta muutakin, kuin Ala-Vetelin solujen valtavan kasvun ja satunnaisia kokouksia jossakin Pohjolan perillä. Apostolic Forum Finland ja sen johtajuus kuulostavat sentään jo joltakin!
Suomalaisille ”want to be” apostoleille se puolestaan avaa oivallisen mahdollisuuden liittyä ”apostolien joukkoon”, vieläpä ilman korvausta!
New Apostolic Reformation - C. Peter Wagner.
Ota itse selvää.
New Apostolic Reformation (NAR). Tämä suomalainen 'apostolinen' verkosto NARisee liitoksissaan heti alussa. Missiomaailma näyttää jäävän omiin oloihinsa ja Korhonen yksin, kun Tiainen kerää itsensä ympärille 'voideltua' sakkia.
Aamen. Eriseuraisuus ja lahkot ovat tunnusomaisia antikristuksen hengelle!
Apostolinen konferenssi 19.-21.2.2016
http://www.uskonsana.com/tapahtuma/suomi-jeesukselle-messu/
Perjantaina 19.2.2016 klo 19 Apostolic Youth
*Patrick Tiainen, Jarno Piipponen
Lauantaina 20.2.2016 klo 19 Apostolinen ilta
*Patrick Tiainen, Rodrigo & Saara Campos, Tomi Vartiainen, Arild Måsö, Heikki Hilvo, Jarno Piipponen ja Markus Korhonen
Sunnuntaina 21.2.2016 klo 15 Suomi Jeesukselle -messu
*Patrick Tiainen, Tuija Valtanen
Niinkuin ovat koroittaneet itsensä muita paremmaksi Mattila,Norolampi,Paavola.Heillä on sairas pakkomielle Patrikiin.Herää kysymys ,mistä on kysymys!Hmmm.....
"sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan"
Taitaa olla pikemminkin niin, että sinulla on kieroutunut pakkomielle Patrickiin ja yleensäkin harhaoppeihin, kun levy on jämähtänyt soittamaan samaa laulua kerta toisensa jälkeen. Korotat valheveli Tiaista tai sitten herjaat niitä uskonveljiä, joilla on rakkaus Raamatun Sanan totuuteen.
Kuvitteletko saavasi siitä kerran palkan, kun Jeesus tulee takaisin ja hänen palkkansa on hänen mukanaan annettavaksi niille, jotka sen ovat ansainneet?
Mattila, Norolampi ja Paavola ovat osoittaneet olevansa paimensieluja, kun ovat yrittäneet pitää laumaa kasassa, etteivät ne joutuisi raatelevien susien hampaisiin.
He eivät ole millään lailla korottaneet itseään, vaan panneet itsensä likoon ja nöyrästi julistaneet ja jakaneet Totuuden Sanaa oikein, sitä vääristelemättä.
Ne joille ei Totuus kelpaa, kuten sinä, ottavat vastaan valheen omaksi tuomiokseksensa.
Hanki ajoissa öljyä lamppuusi ynnä astiaasi, että sitä olisi jäljellä, kun ylkä saapuu.
Ja sinulla "preivik" on lupa solvata ja tuomita?
Aamen!
Juuri näin on.Nämä veljet ovat koroittaneet itsensä muita paremmaksi,mutta koska ovat sairaita,ja ylpeitä,eivät koskaan tule myöntämään olevansa väärässä.
Aika skitsofreenistä keskustella täällä itsensä kanssa.
Kuuluu vain tyhjän tynnyrin kolinaa.
Juuri näin on asian laita. Ei ole edes halua seurata Herraa Jeesusta ristintiellä itsensä kieltäen, vaan lihan himoissansa ylpeytensä sokaisemana seurataan milloin mitäkin "superapostolia" ja valheellisia antikristuksen oppeja. Sielullinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on (1.Kor.2:10-16), mutta hengelliset ihmiset kyllä näkevät näiden antikristillisten valeapostolien ja heidän opetustensa läpi. Suulla kyllä tunnustetaan rakkautta Jeesukseen, vaikka hedelmää tästä ei näy. Pelkkää lihan korottamista, kun taas Jeesuksen omat tunnistaa, Raamatun mukaan, siitä että he ovat " ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen."(Gal.5:24)
Surullista, surullista on seurata tätä eksymysten ja pimeyden kasvua Suomen kristillisellä kentällä.
Aamen!
Samaa mieltä.Kuinka Norolampi ja Mattila ja heidän anuksen nuolijat jaksavat eri nimimerkeillä jauhaa sairaita juttujaan.Larry ihmetteli samaa.
On ikävä havaita, millaista haisevaa saastaa on sydämesi täynnä.
Saastainen saastukoon edelleen ja pyhä edelleen pyhityköön.
Lienet toivoton tapaus.
Niin näkyy olevan siellä päässä,pelkkä pelle,jolla ei ole mitään.Tuollaiset ovat jo tuhoontuomitut.