Palovaroittimen patterin vaihto 146 euroa

Huoltomies vaihtoi. Hintaa perusteltiin että on sunnuntai.
No ensinnäkin jo työn tilaajan pitäisi tajuta että sunnuntaityö on kallista. Ei varmaan olisi ollut mahdotonta odottaa maanantaita. Ihan omaa tyhmyyttä tämäkin.
Vaan eipä se halvaksi tulisi arkenakaan, mutta vähän voisi käyttää omaa älliäkin. Ja syynä vain se että "ei halunnut vaivata lapsiaan sen vaihtamisella".
Olisivat rokottaneet vielä enemmän, tilaajatyperyksiä.
http://www.iltasanomat.fi/taloussanomat/oma-raha/art-2000005008256.html
968
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Katsoneet YLE:ltä pelottelua kun se lauma paloi sinen kämppäänsä ja pistäneet sitten tuulemaan. On tää hienoa,veikkaan että äänestävät Keskustaa vaikak ovat niin huonossa kuosissa,että laitokseen pitäisi päästä vaan kun ei ole paikkaa eikä rahaa koska Sipilä.

1Äänestä

Ala on keskittynyt viimeiset kymmenen vuotta.

1Äänestä

Palovaroitin on mulla oven yläpuolella niin, että yletyn vaihtamaan patterin kiipeilemättä. Toimii melkein paremmin kuin katossa, koska savu kulkee ovesta.

1Äänestä

Taannoin katsoin laskua, joka oli eräälle rouvalle tullut huoltomiehen vaihtamasta öljypolttimen suuttimesta; se oli n. 115 euroa. Suurin osa oli asennus-,säätö- ja matkakustannuksia. Sen suuttimen hinta oli sen 20 tjsp.

Ei mitään väärää tuossa...kaikki vaan maksaa - that´s it. Itse kun vaihdan suuttimen ja säädän vähän pumpun painetta ja ilmansaannin , säästän tietty paljon.
Sitä on muuten turha vuosittain vaihtaa, vaikka kuinka olisi "suositus".:) N. 5 v. normikäytössä ainakin se Danfossi kestää.

1Äänestä
  • Jos osaa, säästää paljon. Köyhien on pakko osata.
    Mutta olennainen kysymys: missä se ilmaistyövoima on kun tällaisia laskuja lähetellään? Eikö sekään osaa vai vetääkö joku välistä?

    1Äänestä

  • Suuttimen vaihdon yhteydesä ei säädetä yhtään mitään, tarkistetaan sytytyskärjet korkeintaan, tiedoksi "Korvarille".
    Et näköjään tunne öljypolttimia, liekö edes nähnytkään sellaista, siksi kannattaa pysyä erossa koko ajatuksesta.

    Äänestä

  • poltinasentaja kirjoitti:

    Suuttimen vaihdon yhteydesä ei säädetä yhtään mitään, tarkistetaan sytytyskärjet korkeintaan, tiedoksi "Korvarille".
    Et näköjään tunne öljypolttimia, liekö edes nähnytkään sellaista, siksi kannattaa pysyä erossa koko ajatuksesta.

    Pumppu kyllä menettää tehoaan vuosien mittaan, joten paineen tarkistus on asiallinen homma. Meilläkin oli joskus poltinasentaja asettanut paineen niin korkealle, että poltin lähti ihan tärähtämällä käyntiin.
    Sytytyselektrodeihin ei ole 23 vuoden aikana Oilonissamme tarvinnut puuttua, eivät ne muutu miksikään - uusitaan sitten jos tarve vaatii.

    Itse pidän kattilan termostaatin 40-50 asteen välillä. koska en ota käyttövettä öljystä. Joillakin on sellainen uskomus, että, matala lämpö kerää kattilaan rikkiä ja se sitten syöpyy puhki...:)

    Äänestä

Lukkoseppä vasta kalliiksi tulee. Parisataa menee äkkiä.

1Äänestä

Kauanko se varoitin uikuttaa, kun mpatteri alkaa loppumaan. Eihän sitä pitkään jaksa kuunnella ja naapuritkin hermoilevat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


suurta.tyhmyyttä kirjoitti:

Huoltomies vaihtoi. Hintaa perusteltiin että on sunnuntai.
No ensinnäkin jo työn tilaajan pitäisi tajuta että sunnuntaityö on kallista. Ei varmaan olisi ollut mahdotonta odottaa maanantaita. Ihan omaa tyhmyyttä tämäkin.
Vaan eipä se halvaksi tulisi arkenakaan, mutta vähän voisi käyttää omaa älliäkin. Ja syynä vain se että "ei halunnut vaivata lapsiaan sen vaihtamisella".
Olisivat rokottaneet vielä enemmän, tilaajatyperyksiä.
http://www.iltasanomat.fi/taloussanomat/oma-raha/art-2000005008256.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu