En pidä arvossaan Herrojen puolustajia

HeidänMaksunsaAika

En todellakaan pidä arvossaan, niitä, JOTKA auttavat Jumalia tms. kuten Jeesuksia VALEESSA olemaan ja sitä VALETTANSA jatkamaan ihmisten lähellekään, siis minnekään Universumiin. Herrat oVAT VALEHDELLEET niin yllinkyllin yli vuosikymmene taas, ja perustelevat, puolustavat sitä Niillä "Väärillä todistajillaan" ja "Väkevilläkin Eksytyksillä", kunhan VAAN muistavat profetiansa, Jumalien ilmoituksia antaa, VAIKKA vähän jälkikäteen, vuosikausia jälkikäteen.

Vihaan ja halveksin Herrojen Jumalien auttajia, ja sama koskee, KUN JOS auttaa Jeesuksia VALEESSA olemaan. Heidän "Tie, Totuus ja Elämä" EI Ole yli vuosikymmeen ollut muuta kuin "Vale, Vääryys ja Langetus". Heidän, Herrojen Tiensä tyssäsi siihen samaan paikkaan, KUN VALHEENSA alkoivat. SYvään ja paikallaan, syvempään ja enemmän paikallaan heidän Tiensä syväsouti, EIKÄ sen urista pääse millään muulla kuin KAIKEN ASIAN avaamisella.

TÖRKEITÄ VALEHTELUITA, Vääriä todistuksia Herrat VÄÄNSIVÄT ja antoivat meistä, täysin osattomista, syyttömistä ih misistä HETI ALKUUNSA, Ja luulevat, ETTÄ KUN saavat VALEENSA kaatumaan meidän päälle, yltä päältä, luulevat Herrat, ETTÄ saivat VALEENSA läpi, ja ETTÄ MUKA Mikään on Oikein, Totta tai Oikeutta, oIkeudenmukaista. Tämä pelkkä palsta, Jumaluus ja kaikki muutkin Uskonnon palstat, joissa Herroista, Jumalista, jeesuksista puhutaan mitään hyvää, puolustellaan, pelastetaan Heitä, HAISEE kurjan pahalle. EIKÄ todellakaan sen takia, ETTÄ täällä (kuten minäkin) arvostelen Herroja tÖRKEIDEN VALEIDENSA ja Niiden kaatamisen TÄHDEN, IHMISTEN hengenhädässä ja -vaarassa OIKEUDELLA ja Totuudella, OIKEUDENMUKAISELLA.

VAAN koko Jumaluus, Herrat VAltiaat, niiden palstat, heidän puolustaminen HAISEE ja on TÄYSIN pilalla. SYYTTÄKÖÖT itseään kakaroineen, SILLÄ Mitäs ylittivät AHNEUTENSA EIVÄTKÄ välittäneet YHTÄÄN siitä, mihin saivat syyttömät ihmiset, vuosikausien AJAN, Hengenvaaraan ja -hätään. KAikki HAISEE, mikä, joka puolustaa, AUTTAA Jumalia. Olette HAISEVAN VALEEN uhrit, kohteet Heidän taholtaan, mikäli puolustatte, autatte Noita Herroja, Jumalia. Ja ihmisoikeudet mukamas Saatanasta, JOOPA JOO, tällaisten VALEIDEN aikana, ajassa?!

2

153

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • herra-minäkin

      Olitkin jonkin aikaa poissa.
      Toivotan sinulle voimia Herranpelkojesi kanssa. Puhukaamme sinusta pelkkää hyvä. Olethan tosi nopea tuon Caps Lokin käytössä kumminkin

      • AmaranthMeille

        Kiitos, ja samoin. En pelkää oikein kyllä Herroja, sillä tiedän Heistä erittäin paljon ja saakelin ikäviä, itkettäviä tosiasioita. Olen vaan pelännyt yli 1000%:sesti sitä, että saavat Valeensa läpi. Se on nähty, että mitä enemmän ja pahemman Valeen saavat läpi ja meidät sen alle horjumaan, kaatumaan, sen ahneemmin, hanakammin ja armottomimmin ovat Herrat Jumalat tulleet Voimalla vielä enemmän päälle. Ne kaikki valeet, yli 11 vuoden aikana ovat kaikki olleet erittäin vaarallisia. Mutta nyt minulla on sellainen Valtti-Käsi, Neljä Ässää kädessä, joilla saamme Herrat Jumalat ja muutkin Valtiaat Henkimaailmoineen pysymään tarpeeksi kaukana.

        Ikävä kyllä joudun varmasti noista Ässä-asioista puhumaan sen takia, ja sen verran, että sillä pidetään huoli,etteivät Herrat Koskaan Enää saa uhreja Itselleen. Olen vaan meinaan huomannut, että kun jos annamme Herroille armoa=olemme kertomatta Heidän asioistaan, He tulevat sen hanakammin ja vaarallisemmin päälle ja alkaa kontollemme nakittaa, enemmällekin alueelle, muillekin.

        Heidän "salainen" aseensa, joukolla hyökätä VAleilla kimppuun ja alkaa Väärien todistajien kanssa vääntämään erittäin vaarallista VAlepaskaa ja leimoja, on tullut nyt tiensä päähän. Luoja kiitos!" Pitäkäämme tätmä planeetta ennenkaikkea ihmisten planeettana. Vierailevat invaasion tekijät voivat väistyä tuhansien vuosien diktaattoriuudestaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2425
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1407
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      77
      1234
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      6
      1152
    5. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      870
    6. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      865
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      44
      713
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      87
      698
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      26
      678
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      666
    Aihe