Ruotsinkieli menettänyt merkityksensä!

Enää ei edes Stockmann palvele ruotsiksi. Hurjistuneet svekot leikkaavat luottokorttinas. Suomenkieliset hylkäsivät kaupan jo aiemmin.

Helsingissä ei lääkärin tarvitse osata ruotsia. Pohjanmaalla kokonainen sairaala, jolla on täysi päivystys toimii vain suomeksi.

Folktinget ei ole enää kyennyt maasuttamaan pääministeriä.
Persaukisen Paavon sijaan on rehellinen riittävän varakas mies, joka toimii Suomen kansan hyväksi.

Lukiolaislikat ennusti tulevan jo ajat sitten. Folktingetin Ankdam postitti tälle palstalle perustuslakia, jota tulkitsi aivan väärin.

Hävetkää Folktinget ja RKP olette räyhänneet itsenne ikuiseen oppositioon. Liittoutumalla kommunistien, feministien ja eläinaktivistien kanssa ei tätä maata rakenneta. Olisitte pysyneet porvarien rintamassa.
No ikääntyneet naiset ovat katkeria elämälle. Miehiä ja nuoria ei RKP:n toiminnassa ole enää. Good natt!

Päiväkahvit Folktingetissä ovat olleet katkeran makuisia.
27353
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Niinpä. Ruotsin kielen "merkitys" perustuu suurimmalta osilta vain lakiin. Siksi svekotahot noita lageneitaan niin kovasti puolustavatkin!

Äänestä
  • Nyt menee neffeltä pullat ja kahvit sekaisin jälleen kerran!

    On olemassa "virallinen ruotsi" joka tarkoittaa palveluita ym., siis asioita, jotka eduskunta päättää harkintansa mukaan. Sitten on se merkittävämpi, eli tavallisten ihmisten puhuma äidinkieli, ruotsi, jonka ansioista ruotsin kieli säilyy. Mitään merkkejä ruotsin häviämisestä ei ole, etenkin kun valtaosa suomalaisista suhtautuu ruotsin kieleen positiivisesti ja toivoo ruotsin aseman säilymistä, ja kaksikielisyys lisääntyy maassa. Espooseen toivotaan 3. yläkoulua, mikä on aika valtaisia käänne, kun ajattelee että Espoossa on vuosikaudet pärjätty kahdella koululla - ja jos ihan tarkkoja ollaan YHDELLÄ pärjättiin vielä melko vähän aikaa sitten. Tämä jos jokin kertoo ruotsin kielen todellisen aseman, ei se, onko päivystystä olemassa ruotsin kielellä riittävästi tms..

    1Äänestä

Varustelekakin ottaa osaa keskusteluun

" Hei Stockmann! Me kokeiltiin kanssa ruotsin kieltä, mutta kävi niin, että meidän omille ruotsin osaajille oli paljon tärkeämpää tekemistä, kuin kääntää muiden tekstejä. Vaikka verkkokaupan ruotsintaminen oli meidän kokoiselle firmalle kallis paukku (30 000 €), oli sen ylläpitäminen niin hankalaa ja kallista, että me dumpattiin se projekti. Suosittelemmekin ottamaan meistä mallia ja tarjoamaan kaksikieliset uutiskirjeen ja verkkokaupan englanniksi ja suomeksi! Se on nimittäin niin, että käytännössä kaikki ruotsin ja suomen osaajat ymmärtävät kyllä englantia, mutta ei toisinpäin.
Englannissa on sekin hyöty, että se käy myös kansainväliseen myyntiin. Me ollaan nimittäin tullivapaassa EU:ssa, ja internet on kansainvälistänyt kaupan niin, että suomalaistenkin firmojen, oli ne kivijalassa tai netissä, on vähän pakko olla kilpailukykyinen kansainvälisten verkkokauppojen kanssa. Ja kun tämä toteutetaan, ei ole mitään järkeä olla myymättä ulkomaille. Siihen tarkoitukseen sopii paljon paremmin englanti kuin ruotsi. Jos taas ette avaa verkkokauppaanne kansainväliseen myyntiin, teillä on isompiakin ongelmia kuin pari leikattua kantiskorttia. "

Äänestä
Aloittaja

Ajatella, että Mats Nylund on organisoinut häiriö puhelut Seinäjoen saitaalaan. Sellaista Vaasan lähipiirissä.

Äänestä

Ruotsin kieli - kirjoitetaan erikseen (luulisi lukiolaisen tietävän tämän....)

1Äänestä
  • ruotsin kieli kirjoitetaan pienellä

    Et lopettanut lausetta joten et sitä aloittanutkaan.

    Äänestä

  • kyllä siä ny ahistaa kun stokka lakkas palvelemasta. siellä noi vaasan hurrit yrittää ranta mongerruksella tilata seinäjoelta aikoja mutta siellä ei ymmärretä kuin ruotsia ja suomee. kyllä noi vaasan sisä siittoiset tarviis oman hullujen huoneen vaasaan

    Äänestä

  • sukurutsanseuraus kirjoitti:

    kyllä siä ny ahistaa kun stokka lakkas palvelemasta. siellä noi vaasan hurrit yrittää ranta mongerruksella tilata seinäjoelta aikoja mutta siellä ei ymmärretä kuin ruotsia ja suomee. kyllä noi vaasan sisä siittoiset tarviis oman hullujen huoneen vaasaan

    Stocka ei ole lakannut palvelelemasta ruotsiksi: olin siellä viimeksi toissapäivänä ja hyvin sujui ruotsi työntekijöiltä.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    J.V. Snellman sanoi: Muuttakaa mielenne ja kielenne, ja alkakaa tehdä töitä suomalaisten hyväksi. A-M henriksson ja U-M Wideroos
    Älkää katsoko peiliin, koska ette pidä näkemästänne, mutta tehkää, kuten ruotsinsuomalainen jumala käskee!!!

    Äänestä

Matts pelaa korteilla: Itku-potku-raivarit, antaa hänelle, paikan taas eduskuntaan. Sokeeaa ja kuuroa on helppo ohjata

Äänestä

Jos edes Stokkalla ei ole varaa kaksikielisyyteen, niin saattaa olla edessä senkin tosiasian tunnustaminen, että ei Suomellakaan ole varaa siihen väheneviä resursseja hukata.

Äänestä
Aloittaja

Ruotsinkieli kirjoitetaan yhteen tai erikseen. Suomenkieliselle siitä ei ole mitään hyötyä. Suomessa voit puhua suomea, ehkä Ahvenanmaalla on heikkoa. Ruotsissa et todellakaan tarvitse ruotsia.
Osa ihmisistä ei mene Ikefan, kin siellä kuulutetaan ruotsiksi.

Äänestä

Ruotsinkieltä kuulee yleensä enää vain vanhempien ihmisten puhuvan. Paaaaaljon enemmän kuulee englanninkieltä puhuttavan Helsingin kaduilla, kaupoissa ja kulkuvälineissä.
Taitaa ruotsinkieli olla kohta muisto vain.

Äänestä
  • Aloittaja

    Helsingissä ei lääkäreiden tarvitse osaa ruotsia. Lappeennrannassa tarvitsee, onpa tyhmiä suomalaiset politiikot.
    Paavo Lipposen hengegssä korruptomituneet?

    Äänestä

  • Aloittaja

    RKP:n eduskuntaryhmän mummojen keski-ikä lienee noin 60 vuotta, mutta ruudussa ne näyttävät paljon vanhemmilta.

    Äänestä

Jos törmäät ns. kielikyykytykseen asioidessasi vaikkapa ruotsinkielisellä alueella jossain kaupassa tai huoltoasemalla, niin toimi juuri kuten tässä on tehty:

"Oravaisissa ei meinattu tuntea jarrunestettä suomeksi. Tai tunnettiinhan se kun osasi VAATIA sitä kunnolla. Itse opetin aikoinaan erään Shellin nuoren myyjän käytännön suomenkielen pikakurssilla puhumaan sitä mitä asiakas haluaa. "Perkele, nyt ollaan Suomessa ja puhutaan suomea!

Tämä tapahtui joskus vuoden 2004 tai 2005 syksyllä, kun menin ostamaan jarrunestettä Shell -huoltoasemalta Oravaisissa. En itse löytänyt hyllyjen valikoimasta jarrunestettä ja niinpä lopulta kysyin sitä myyjältä. Vastauksena oli "vöörstoor intteä", vieläpä useamman kerran ja koko ajan kaveri sopåtti på svenska. Ensin häkellyin hieman, mutta sitten tajusin myyjän vain vittuilevan minulle puhumalla ruotsia. 

Koska tiesin huoltoasemien perusvalikoimiin poikkeuksetta kuuluvan jarrunesteen ja kun tarvitsin sitä akuutisti, olihan autossani tuolloin vuotava jarruputki ja nestepinnan merkkivalo paloi, niin sisuunnuin välittömästi. Sanoin nuorelle pojanklopille "Perkele, nyt ollaan Suomessa ja puhutaan suomea! Kysyin heti perään vielä vielä esimiehen nimeä ja puhelinnumeroa ja sanoin tekeväni hänestä välittömästi ilmoituksen ylöspäin.

Silloin tapahtui lähes helluntalaisten kielilläpuhumiseen verrattavissa oleva ihme: kloppi alkoi puhua selvää suomea ja pyyteli vuolaasti anteeksi moista käytöstään. Hän pyyhälti hyllyille ja jonkin mutkan takaa otti esiin oranssin pullon jarrunestettä. Kloppi oli jopa niin avulias, että halusi välttämättä laittaa nesteen ihan auton jarrunestesäiliöön saakka. Moiseen palveluun en toki suostunut. Sen koommin en ole tuolla huoltoasemalla poikennut, enkä poikkea."

-

Vieläköhän Oravaisissa on Shell ja onko siellä paskoruitsi voimissaan?

Äänestä
Aloittaja

Kannattaa käydä Stockkan verkkokaupassa ja yrittää tehdä ostoksia ruotsiksi. Ruotsi on niin merkityksetön kieli, ettei Amos Anderssonin perilliset itse sitä käytä. K-G Bergh kusee Folktingetin pesään.
Oletteko muuten kuulleet Ankka matamista mitään?
Onko saanut kenkää juopottelun takia?

Äänestä

Oikean Ruotsin kieli on tosi kaunista ja eloisaa ja haluaisin osata sitä, mutta sitä ei voi oppia kuin asumalla Ruotsissa.
Sen sijaan tuo pakkoruotsi suomenruotsalaisella kuolleella aksentilla tappoi kiinnostuksen välittömästi.
Mitään ei voi oppia väkisin, ei varsinkaan kieliä, jos ei ole mitään perustetta miksi opiskella. Pitäisi edes opiskella oikeaa ruotsinruotsia, riikinruotsia tms niin olisi edes kauneusarvo jos ei niin hyötyä olisikaan.
Suomenruotsi on rumaa ja masentavan kuuloista pseudokieltä. Kuka sellaista haluaa koulussa opiskella?

Äänestä
  • Kyllähän selityksiä oppimattomuudesta on aina helppo keksiä: kieli kuulostaa ikävältä, oli pakko oppia (pakolla ei voi oppia) jne. jne..... Paljon vaativampaa on oikeasti päättää opetella jokin kieli ja pysyä siinä päätöksessä.

    Mitäpä siis, jos sinäkin lopettaisit turhan valituksesi kielestä, jonka oppiminen kuuluu osaltasi varmasti jo historiaan. Ja keskittyisit opettelemaan jotakin sinulle mieluista kieltä.

    1Äänestä

Ajatella, että ruotsi on menettänyt merkityksensä, jos Stockmann ei palvele ruotsiksi.
Stockmann on kuitenkin ollut ruotsin kielen perusta. Eikö ne säätiöt omista sen?

Puhuuko kukaan enää ruotsia Suomessa? Vaasassa tuntuu muutama raivopää olevan.
Oliko niitä jopa 1000 huutamassa torilla? On se hauskaa, että viimeiset kommarit
on Pohjanmaalla. No sieltä ne tuli hinttaritkin Suomeen.

Äänestä

hyvä että hurrit repivät luottokorttinsa :)

Äänestä

Vaasan sairaalassa työskentelevät suomenkieliset. Nu är det dags att byta. Seinäjoen pitää satsata ruotsiin. Seinäjoella kelpaa vähän viritetty pakkoruotsi kelpaa hyvin. Urakehitys ei tukkeennu kieleen.
Palkkaa tulee paremmin. Hallitus joutuu järjestämään myös intensiiviset kielikurssit. Paperit vetämään. Mikäli olet kyllästynyt ylikatsomiseen.

Äänestä
  • Pakkoruotsin+maassa,+jopa+virkamiesruotsin+omaava+EI+ole+kelvollinen+saamaan+5%:lla+korotettua+palkkaa,+mutta+ruotsinkielisen+alakoulun+ruotsi+äidinkielenään+käynyt+on.+Ja+tuon+saa+tarvitsipa+sitä+työssään+tai+ei.+Perustuslaillistako?

    Äänestä

  • näin.meidän.kunnassa kirjoitti:

    Pakkoruotsin+maassa,+jopa+virkamiesruotsin+omaava+EI+ole+kelvollinen+saamaan+5%:lla+korotettua+palkkaa,+mutta+ruotsinkielisen+alakoulun+ruotsi+äidinkielenään+käynyt+on.+Ja+tuon+saa+tarvitsipa+sitä+työssään+tai+ei.+Perustuslaillistako?

    Vaasasta on lähdettävä pois. Ruotsissa ei syrjitä.

    Äänestä

Lääkärit ja sairaanhoitajat tervetuloa Seinäjoelle. Meidän pankit antavat hyvin edullisia ja pidempiaikaisia asuntolainoja, kuin Aktia, Ålandsbanken tai Nordea. Asuntoja aletaan rakentamaan samoin uusia liiketiloja.
Muistakaa erinomaiset liikenneyhteydet.

Äänestä

Pakkoruotsi on tehnyt tehtävänsä. Tai siis pakkosuomi on tehnyt rusuista suomenkielisiä, joten pakkoruotsia ei enää tarvita.

Äänestä
Aloittaja

Onneksi on englanti. Pakkoruotsi on tullut tiensä päähän.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


old_profile_95957 kirjoitti:

Enää ei edes Stockmann palvele ruotsiksi. Hurjistuneet svekot leikkaavat luottokorttinas. Suomenkieliset hylkäsivät kaupan jo aiemmin.

Helsingissä ei lääkärin tarvitse osata ruotsia. Pohjanmaalla kokonainen sairaala, jolla on täysi päivystys toimii vain suomeksi.

Folktinget ei ole enää kyennyt maasuttamaan pääministeriä.
Persaukisen Paavon sijaan on rehellinen riittävän varakas mies, joka toimii Suomen kansan hyväksi.

Lukiolaislikat ennusti tulevan jo ajat sitten. Folktingetin Ankdam postitti tälle palstalle perustuslakia, jota tulkitsi aivan väärin.

Hävetkää Folktinget ja RKP olette räyhänneet itsenne ikuiseen oppositioon. Liittoutumalla kommunistien, feministien ja eläinaktivistien kanssa ei tätä maata rakenneta. Olisitte pysyneet porvarien rintamassa.
No ikääntyneet naiset ovat katkeria elämälle. Miehiä ja nuoria ei RKP:n toiminnassa ole enää. Good natt!

Päiväkahvit Folktingetissä ovat olleet katkeran makuisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu