Onko Ylen porukalla kaikki kotona?

...meinaan noin niinkuin korvien välissä. Yle uutisoi faktana asiat, jotka muualla ovat spekulaatioasteella.
En ollut tänä aamuna uskoa korviani, kun uutisten lukijatar joka puolen tunnin välein, yhteensä kuusi kertaa, toisti papukaijamaisesti saman liturgian. Hokeminen koski taas USA:n presidentin vaaleja. "On osoittautunut, että Venäjä Putinin johdolla suoritti kyberhyökkäyksiä Ameriikkoihin manipuloidakseen vaalitulosta ja niin ollen Trump voitti vaalit." Sitten pari muuta uutista väliin ja taas vaaleja koskeva uutisointi. "Facebook toimi väärin, kun ei poistanut valeuutisia, jotka aiheuttivat demokraattien ehdokkaan, Hillary Clintonin vaalitappion."
Yle antaa USA:sta hölmöläismäisen vaikutelman arvostellessaan Venäjän toimintaa. Siis amerikkalaiset ovat kehittäneet tietotekniikan, jonka avulla Putin Venäjältä käsin ohjailee USA:n sisäpolitiikkaa. Naurettavaa! Jos noin olisikin, niin sitten saa ollakin. Aivan varmasti USA:kin harjoittaa vastaavaa kybertoimintaa, sun muuta vakoilua Venäjän suuntaan. Onhan se jokaisen valtion oma häpeä, jos ei pysty suojaamaan systeemejään.
Miksi Ylen pitää uutisoida tällaista joka puolen tunnin välein? Onko tarkoitus aivopestä suomalaiset Venäjän vastaisiksi? Kun uutisten lukijatar kolmatta kertaa latoi samaa uutista tulemaan, seurasin hänen ilmettään. Ilmekään ei värähtänyt kasvoillaan. Onko uutisten lukijatkin jo aivopesty?
Eikö jokaisella kansalaisella ole oikeus omaan mielipiteeseen, oli kyseessä sitten USA, Venäjä, tai mikä tahansa muu valtio?!
Ylevero pois ja äkkiä!
20217
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Jonkun se on tämäkin työ tehtävä, sanoi paskaa lapioiva siivooja...

Äänestä

mitään todellista ja pitävää näyttöä ei ole puuttinin osallisuudesta joten tällaiset väitteet ovat jo naurettavia kuinka tyhminä ne oikeen ihmisiä pitää?

Äänestä

Aivopesua on harrastettu aina. Yle tai mikään mukaan tiedotusväline ei käsittele ikinä hyvää veljeyttä joka kantilta, etenkään hyvien veljien kuittaamia taloudellisia etuja.

Äänestä

Venäjän trolleja täälläkin. Sitä en kyllä tajua miksi CIA ei hoitanut asiaa jo ennen vaaleja. Trumphan kehotti rikokseen kun käski Venäjää hakkeroimaan Clintonin tilin.

Äänestä
  • Noh CIA hoiti nimenomsan ssian ennen vaaleja, julkaisemalla väkisin clintonin sähköpostitutkinnan. Siis turha syyttää trumppia tai Venäjää.

    Äänestä

  • KAIKKI KÄSKYT ON TULLUT RUHTINAS MATABUCHUS:lta, tämän maaailman kunigaalta

    Äänestä

  • semmostahantuo kirjoitti:

    Noh CIA hoiti nimenomsan ssian ennen vaaleja, julkaisemalla väkisin clintonin sähköpostitutkinnan. Siis turha syyttää trumppia tai Venäjää.

    Se oli kyllä FBI, joka julkaisi ne meilit. Ilmeisesti Trumpin miehiä ne. Mutta miksi Trumpin ehdokkuutta ei peruttu rikokseen yllyttämisen vuoksi, vai oisko ihan ok, että esim. Sipilä kehottais hakkeroimaan Rinteen meilit? Ehkä nyt oiskin tässä maassa....

    Äänestä

  • Niih....olen Venäjän trolli, kun osaan ajatella omilla aivoillani enkä tarvitse kommunistien tiedostustuokioita mihinkään. Punaviherlasien läpi kirjoitetut uutiset eivät yksinkertaisesti kiinnosta.

    Äänestä

Yleppolla kauhea ongelma kun ihmiset joka puolella maapalloa äänestävät väärin.

Äänestä

Milloinkahan uutisten lukijat ottavat lopputilin, kun pakotetaan suoltamaan suustaan kaikenlaista paskaa?

Äänestä
  • Paskan suoltamisesta uutisvasurit saavat palkkaa, jolla voi ostaa rautaliivit.
    Selkärankaa nääs ei satu olemaan.

    Äänestä

Nehän sanoi että sama tapahtuu Ranskan ja Saksan vaaleissa. Ei nekään osaa varautua etukäteen. Saa sitten sanoa että kansa äänesti väärin kun Putiini hyökkäili.

Äänestä

obama on itkupilli. arvosteli trumppia siitä että kyseenalaisti tuloksen ennen vaaleja. nyt sitten vaalien jälkeen itse itkee että putin järjesti tuloksen.

Äänestä

Tarkoitushan on ottaa uusi revanssi Venäjää vastaan, kun viimekerralla tuli motoon. Nykyiset päättäjät luulevat olevansa niin vahvoilla taas kerran että.....

Äänestä

On kyllä lapsellinen uutislaitos koko Yle. Se sokea Reettakin näkee puolueellisuuden jokaisesta uutisesta.

Äänestä
  • Siis kellä on revanssi siis ketä vastaan ?

    Siis uutta maailmansotaa mietitään, olen itse jo vanhempi henkilö ja voin vakuuttaa että kaikki häviävät siinä kisassa. Paitsi tietysti nuoret jotka eivät kuole koskaan. Ei ainakaan konsolipeleissä...

    Äänestä

Sama marmatus on jatkunut Ylen uutisissa koko tämän lauantaiaamun. Pääitkijänä on tietenkin presidentti Obama. Kantavana ajatuksena on, että Hillary olisi voittanut, mutta kun se Putin ja kumppanit jne. Nyt ne puhuu jo siihen malliin, että koko vaalijärjestelmää pitää muuttaa, muuten ei demokraatit voita.
Jos hakkerointia olisikin tapahtunutkin, niin pitäisivät mölyt mahassaan. Jokaisen valtion täytyy itse suojata systeeminsä, jotta niin ei pääse käymään. Johan jenkeille nauraa aidan seipäätkin.

Äänestä

onko totuuden puhumisesta tullut rikos yhdysvalloissa?

Äänestä

Totuushan sieltä tuli.
Luuletko että esim. Snowdenista ei pumpata kaikkea irti ja julkistamattomista tiedoista, neukku-urkkijat hyödyntää niitä minkä ehtii.

Äänestä

Atte Jääskeläinen on geneettisesti mätä valehteleva idiootti kun tuollaista väittää. Esittäkööt faktat!!!
Jääskeläinen on tyypillinen manipuloitu bilderberg-huora, jonka tarkoitus on tuhota Suomen suhteet ulkovaltoihin ja täyttää maa muslimeilla. Se mulkku uskoo tummaihoista Obamaa, joka on osoitus harvinaisen alhaisesta älykkyystasosta. Jääskeläine on tyhmä. Siksi se suojelee Sipilää, Suomen tuhoajaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


ylevero.roskikseen kirjoitti:

...meinaan noin niinkuin korvien välissä. Yle uutisoi faktana asiat, jotka muualla ovat spekulaatioasteella.
En ollut tänä aamuna uskoa korviani, kun uutisten lukijatar joka puolen tunnin välein, yhteensä kuusi kertaa, toisti papukaijamaisesti saman liturgian. Hokeminen koski taas USA:n presidentin vaaleja. "On osoittautunut, että Venäjä Putinin johdolla suoritti kyberhyökkäyksiä Ameriikkoihin manipuloidakseen vaalitulosta ja niin ollen Trump voitti vaalit." Sitten pari muuta uutista väliin ja taas vaaleja koskeva uutisointi. "Facebook toimi väärin, kun ei poistanut valeuutisia, jotka aiheuttivat demokraattien ehdokkaan, Hillary Clintonin vaalitappion."
Yle antaa USA:sta hölmöläismäisen vaikutelman arvostellessaan Venäjän toimintaa. Siis amerikkalaiset ovat kehittäneet tietotekniikan, jonka avulla Putin Venäjältä käsin ohjailee USA:n sisäpolitiikkaa. Naurettavaa! Jos noin olisikin, niin sitten saa ollakin. Aivan varmasti USA:kin harjoittaa vastaavaa kybertoimintaa, sun muuta vakoilua Venäjän suuntaan. Onhan se jokaisen valtion oma häpeä, jos ei pysty suojaamaan systeemejään.
Miksi Ylen pitää uutisoida tällaista joka puolen tunnin välein? Onko tarkoitus aivopestä suomalaiset Venäjän vastaisiksi? Kun uutisten lukijatar kolmatta kertaa latoi samaa uutista tulemaan, seurasin hänen ilmettään. Ilmekään ei värähtänyt kasvoillaan. Onko uutisten lukijatkin jo aivopesty?
Eikö jokaisella kansalaisella ole oikeus omaan mielipiteeseen, oli kyseessä sitten USA, Venäjä, tai mikä tahansa muu valtio?!
Ylevero pois ja äkkiä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu