Kanteluita JSN:lle YLE:n ja Kuvalehden toiminnasta

Käsittelyynottopäätöksiä ei ole vielä tehty, mutta jo nyt voi sanoa, että osa kanteluista otetaan käsittelyyn, Grundström sanoo STT:lle.
Suomen Kuvalehti kertoi kuun vaihteessa, että pääministeri Juha Sipilä (kesk) vaiensi Ylen Terrafame-uutisoinnin. Lehden tietojen mukaan Ylen johto päätti hyllyttää Sipilän mahdollista esteellisyyttä koskevat jatkojutut sen jälkeen, kun pääministeri oli lähettänyt toistakymmentä kiukkuista sähköpostia Ylen toimittajalle ja päätoimittajalle. Ylen vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen on kiistänyt antaneensa ulkopuolisten ohjailla Ylen journalismia.
Jupakasta on tullut JSN:ään kymmenkunta kantelua, joista suurin osa nimellä. Nimettömiä kanteluita JSN ei tutki.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

on lyhyet jäljet.

Äänestä

Ylen vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen on kiistänyt antaneensa ulkopuolisten ohjailla Ylen journalismia. ..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Oikaisujatulossa kirjoitti:

Käsittelyynottopäätöksiä ei ole vielä tehty, mutta jo nyt voi sanoa, että osa kanteluista otetaan käsittelyyn, Grundström sanoo STT:lle.
Suomen Kuvalehti kertoi kuun vaihteessa, että pääministeri Juha Sipilä (kesk) vaiensi Ylen Terrafame-uutisoinnin. Lehden tietojen mukaan Ylen johto päätti hyllyttää Sipilän mahdollista esteellisyyttä koskevat jatkojutut sen jälkeen, kun pääministeri oli lähettänyt toistakymmentä kiukkuista sähköpostia Ylen toimittajalle ja päätoimittajalle. Ylen vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen on kiistänyt antaneensa ulkopuolisten ohjailla Ylen journalismia.
Jupakasta on tullut JSN:ään kymmenkunta kantelua, joista suurin osa nimellä. Nimettömiä kanteluita JSN ei tutki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu