saajille 560 €/kk verottomana kahden vuoden ajan.
Ensimmäiset perustulot maksetaan tammikuun alussa. Asiantuntijat suosittavat jo jatkokokeiluja.
Kansaneläkelaitos on arponut ensi vuoden alusta alkavan perustulokokeilun piiriin kuuluvat.
Kokeilussa 560 euron suuruista kuukausittaista perustuloa saavat kahden vuoden ajan 2 000 Kelan työttömyysetuuksia saavaa 25-58-vuotiasta suomalaista. Osallistujat on valittu valtakunnallisella satunnaisotannalla.
Kelan lakiyksikön päällikön Marjukka Turusen mukaan perustulosta kertovat kirjeet lähetetään kokeiluun osallistuville joulun jälkeisellä viikolla.
Perustulo tulee kuin juna joka kuun toisena pankkipäivänä. Ansiotulot ja muut kokeilun aikana ansaitut tulot eivät vaikuta perustulon suuruuteen, joka on tässä se porkkana.
Kela pyrkii varmistamaan ettei kenenkään tällä hetkellä maksussa oleva euromääräinen etuuksien kokonaissumma alene.
– Toivomme että kokeilussa mukana olevat hakevat myös työttömyysturvansa, jotta eläkekertymät varmistetaan ja lapsikorotukset tulevat maksuun, jos ne ylittävät perustulon summan.
Kela ei julkista kokeiluun osallistuvien tietoja, mutta tieto osallistumisesta menee kunnille ja verottajalle.
– Kahden vuoden ajan tälle joukolle maksetaan perustuloa, elleivät he ala esimerkiksi saamaan jotain eläkettä tai muuttavat pysyvästi ulkomaille, jolloin he poistuvat kokeilun piiristä.
Mikäli perustulokokeiluun kuuluva saa opiskelupaikan, hän voi valita siirtyykö opintoetuuksille vai jatkaako perustulokokeilun piirissä.
Ensimmäiset perustulot maksetaan tammikuun alussa. Asiantuntijat suosittavat jo jatkokokeiluja.
Kansaneläkelaitos on arponut ensi vuoden alusta alkavan perustulokokeilun piiriin kuuluvat.
Kokeilussa 560 euron suuruista kuukausittaista perustuloa saavat kahden vuoden ajan 2 000 Kelan työttömyysetuuksia saavaa 25-58-vuotiasta suomalaista. Osallistujat on valittu valtakunnallisella satunnaisotannalla.
Kelan lakiyksikön päällikön Marjukka Turusen mukaan perustulosta kertovat kirjeet lähetetään kokeiluun osallistuville joulun jälkeisellä viikolla.
Perustulo tulee kuin juna joka kuun toisena pankkipäivänä. Ansiotulot ja muut kokeilun aikana ansaitut tulot eivät vaikuta perustulon suuruuteen, joka on tässä se porkkana.
Kela pyrkii varmistamaan ettei kenenkään tällä hetkellä maksussa oleva euromääräinen etuuksien kokonaissumma alene.
– Toivomme että kokeilussa mukana olevat hakevat myös työttömyysturvansa, jotta eläkekertymät varmistetaan ja lapsikorotukset tulevat maksuun, jos ne ylittävät perustulon summan.
Kela ei julkista kokeiluun osallistuvien tietoja, mutta tieto osallistumisesta menee kunnille ja verottajalle.
– Kahden vuoden ajan tälle joukolle maksetaan perustuloa, elleivät he ala esimerkiksi saamaan jotain eläkettä tai muuttavat pysyvästi ulkomaille, jolloin he poistuvat kokeilun piiristä.
Mikäli perustulokokeiluun kuuluva saa opiskelupaikan, hän voi valita siirtyykö opintoetuuksille vai jatkaako perustulokokeilun piirissä.
Vastaukset 23
Vanhimmat
– Nyt kokeillaan järjestelmää, joka ei voi olla olemassa. Meillä ei ole varaa lisätä jokaisen ansiotuloja saavan ansiota 560 eurolla kuussa, Soininvaara kommentoi.
PERUSTULON vastustajat ovat epäilleet, että perustulo voisi laiskistaa tai saada ihmiset jättäytymään pois töistä. Soininvaara sanookin pitävänsä vain työttömiin rajattua kokeilua onnettomana, koska sillä ei saada tuloksia kummastakaan skenaariosta.
SOININVAARA itse olisi toteuttanut kokeilun niin, että osallistuminen olisi ollut vapaaehtoista: ilmoittautuneista puolet arvottaisiin kokeeseen mukaan ja toinen puoli jäisi ulkopuolelle.
– Olisi tärkeää miettiä sitä, miten perustulo vaikuttaa pienipalkkaisiin ja yritystä perustaviin ihmisiin. Opiskelijoita en ottaisi mukaan. Heille jouduttaisiin varmaan räätälöimään toisenlainen järjestelmä, sillä opiskelusta ei pitäisi tehdä Suomessa enää kannattavampaa kuin se on jo nyt.
Sosiaali- ja terveysministeriön esitys perustulokokeilusta on nyt lähtenyt lausuntokierrokselle. Myöhemmin syksyllä selviää, hyväksyykö eduskunta hallituksen esityksen kokeilusta.
Soininvaara on usein esittänyt viisaita ajatuksia. Joillain on vain taipumus tyrmätä ajatukset sen mukaan, minkä puolueen edustaja niitä esittää. Ja päinvastoin. Jos "oman" puolueen edustaja esittää mitä tahansa, se on vallan viisasta ja sitä esitystä kelpaa copypastata vaikka mihin.
Joskus tuntuu, että ihmiset on tosiaankin jo niin kepulestarutsattuja, etteivät he edes vaivaudu ajattelemaan omilla aivoillaan. Ja kuinkapa he siihen kykenisivätkään, sillä perimällä.
Tulkaa nyt haukkumaan minua vihervasuriksi:)
Jotakinhan sitä on yritettävä keksiä, kun SSS ei kykene töitäkään järjestämään.
Tää on hauska.
"Perustulo tulee kuin juna joka kuun toisena pankkipäivänä."
Sen tulo on sitten sentään varmempaa kuin veeärrän junan tulo:)
Sipilän hallitus ei todellakaan ole onnistunut luomaan uutta työtä. Siksi keksitään kaikenlaista lumetta ja savuverhoa, joilla peitellään hallituksen avuttomuus ja jotta voidaan sanoa että jotain on tehty. Hallituksen työttömille tarjoamat "uudet eväät" ovat sivullisen silmin erittäin naurettavia, mutta työttömiä ne eivät lainkaan naurata.
Työtön kun työhön, ei ole sitten enään työtön.
Ei jäädä makaamaan muiden riesaksi, jos kerta työkykyinen on.
Töitä kyllä on.
Jo yksin kävi kesällä marjanpoiminnassa 3800 henkilöä.
Tienasivat hyvin, varsinkin hillanpoimijat.
Jos työllistäminen noin helppoa on, sinun pitäisi olla sen kepulaisen vatuloijalestan paikalla.
esimerkiksi Ulkolaiset kävi 3800 henkilön voimin marjoja poimimassa.
Ulkolaiset työntekijät käy työssä sankoin joukoin, kun omat ei viitsi.
Rakennuksilla ym paikoissa parasta-aikaakin. Kymmensitätuhnasista kyse.
Turha siinä kovin isosti huutaa että olen työtön, jos ei viitsi edes itseään kehittää työhön kelpaavaksi.
Työtä kyllä on monille, joka siihen kykenee, poislukien ihan joilta työmaa mennyt alta.
Maailma niin muuttunut, että osa-aikaisetkin työt pitää ottaa huomioon. Ei päästä heti valtionvirkamieheksi, että olisi työ taattu, sekään ei enään sitä takaa.
Tuntuu härskiltä kun 65-70 vuotiaat painaa vielä työssä ja 20-30 vuotiaat makoilee vain, heitä ei työ pahemmin kiinnosta.
Pakkohan siihen on jotain valtiovallan tehtävä.
Monet jotka haluaa työtä tehdä, ovat myös työtä saaneet.
Mistä tiedät, etteivät suomalaiset työttömät poimineet marjoja? Marjanpoimintaahan ei tarvitse ilmoittaa TE-viranomaisille.
Nämä 3800 oli ulkolaisia, heidät olisi hyvin voinut korvata kotimaisilla.
Aika tyhmästi kysyt !
Heität herjasi siihen, asia viereen.
Jokainen saa poimia, tai olla poimimatta, mutta nämä 3800 oli ulkolaisia, heidät olisi voitu omilla työttömillä korvata.
Organisaatio kysymyksiä. Tuskin nyt heille pärjää työn ahkeruudessa, mutta kuitenkin, edes osa vaikka ulkolaisten oppiin.
"Tuntuu härskiltä kun 65-70 vuotiaat painaa vielä työssä"
No joo. Ja tosi härskiltä kuulostaa se, että he verhoavat tuon ahneutensa marttyyrinkaapuun, jonka suojista huutavat, että pakkohan minun on, kun ei nämä nykyajan nuoret...
Lopeta jo se jatkuva marjoista lässyttäminen ja osoita työttömille mistä he saavat työtä sormiaan napsauttamalla.
Työnhaku ei ole enää vuosikausiin mennyt siten, että mennään rakennuksille tai muille työpaikoille sanomaan, että hei, nyt mä tulen töihin. Se oli ehkä mahdollista 50 - 70-luvuilla, mutta ei enää.
Pitää olla kokemusta, osaamista ja kaiken maailman korttia suoritettuna, että edes voi kysellä töitä raksalta. Sitä paitsi kaikkia työttömiä ei edes kiinnosta rakennustyö ja vielä vähemmän marjanpoiminta. Heillä on koulutus muille aloille, mutta eivät saa sitä vastaavaa tai sitä lähellä olevaa työtä. Oletko koskaan ajatellut sitä??
On niitä ollut sellaisiakin ulkolaisia työntekijöitä, jotka on suomalainen työnantaja palkannut siksi, että sellainen tulee halvemmaksi..
Laitonta toki, mutta sehän ei sinua varmaan haittaa.
Sinun pääteemojasi tuntuu olevan kotimaisten huono-osaisten syyllistäminen ja heidän halveeramisensa. Jatka samaan malliin, tunnet sillä tavoin varmaan itsesi jotenkin paremmaksi ihmiseksi.
Kirjallinen ulosantisi on sitä luokkaa, että olet joko todella taitava provosoija, tai todella tyhmä.
Jotenkin luulen, että olet lähempänä viimemainittua.
Tokihan nuo 3800 olisi voitu korvata suomalaisillakin, mutta kun meillä Suomessa ei ole vastaavaa organisaatiota suomalaisten marjanpoimijoiden keräämiseen, kuljettamiseen hyville marja-apajoille, majoittamiseen, ruokkimiseen ja muuhun paapomiseen. Kun ei ole, niin ei ole ja sillä siisti. Marjafirma kaiketi itse päättää, mistä työvoimansa hankkii. Sattumalta kai tuo Thaimaasta raijaaminen lähti käyntiin ja noilla vanhoilla eväillä mennään.
Siitä huolimatta metsissämme on suomalaisia marjanpoimijoita ainakin sata kertaa enemmän kuin ulkomaalaisia. He eivät ole vain yhtä pieniä ja söpöjä, eivätkä liiku näkyvästi autolasteittain, mistä syystä heistä ei tehdä juttuja lehtiin ja televisioon.
Marjanpoiminta vain yksi haara monista joilla työtä ollut, se sesonkiluontoista, kaikki sen tiedämme, mutta jonkun sekin tehtävä, jos ei kotimaiset viitsi, sitten tulee ulkolaisten armeija, nyt sanoivat kesällä sen kooksi 3800 henkilöä, kuten tapahtunut. Toki monet poimii ja tienaa, kun verotonta on, niinhän pitääkin.
Kuulutan tuolla, että pitää itseä kehittää, että vastaa työnkuvaa.
Sanot että pitää olla kokemusta ja osaamista, sitä juuri saadaan työstä ja koulutuksesta, jokainen tavallaan. Pitää vain lähteä työn perään, vaikka heikommankin, siitä se ura sitten urkeaa.
Ei Suomea oltaisi noilla asenteilla rakennettu, jos silloin olisi ollut tämä demari ja vasuri malli. Liian herkästi päästään työtä laistamaan, sitä pitäisi tiukentaa, ettei nyt ihan makuuteta salskeita nuoria, juuri siitä tulee kokemusta työhön, jota peräänkuulutat. Jo heidän itsesäkin takia olla työssä pitää olla se oikearaha.
Kun jonkun ne työt kuitenkin tehtävä.
Olen samaa mieltä, että kasvatuksessasi on voinut jotain mennä pieleen.
Ei noin yksioikoisen tolloa kunnon kasvatuksella saa aikaan. Vai oletko kepulestaserkkujen tuotosta? Se selittäisi vajavaisuutesi?
Se ei paljoa auta asiaa minuun henkilöön puuttua.
Meillä työttömiä jo niin paljon, että pakko sitä jotain alkaa tekemään asian eteen. Aikaisempina vuosikymmeninä oli siirtotyömaita, joihin kerättiin työväki pitkin suomea. Edelleenkin on samaa mallia, nyt monet tulee ulkomailta. Myös suomalaisia on kyllä näin töissään ympäri maata. Viikot työmaalla, viikonloput kotona. Matkat rasittaa monia, mutta he näin valinneet työnsä.
Itse olin alkuun työrupeamaa myös kiertolainen, kun työni sellaista paikasta toiseen. Myöhemmin sitten vakiintui kiertolaisuus vähemmälle. Ja kun kokemusta tuli, tuli vastuullisempia töitä, olin enimmäkseen yhdessä paikassa. Loppuaikoina enään alle kuukauden vuodessa poissa kotoa. Sekin painottui pääosin tiettyyn vuodenaikaan, syksyyn pääosin.
Kaikki työ on arvokasta, sitä ei unohtaa.
"Kaikki työ on arvokasta"
Työn voi arvottaa monin tavoin. Ensisijaisesti arvotan sen niin, että siitä tulisi saada elämisen kustannuksiin riittävä toimeentulo. Vain siltä pohjalta voi lähteä tekemään esim. arvokasta vapaaehtoistyötä ilman palkkaa/palkkioita jonkun asian hyväksi, että tuo perusedellytys on kunnossa. Monella se perusedellytys ei täyty. Siltä pohjalta ei mennä muualle kuin marjametsään, vaikka sinä väität, ettei edes sinne mene suomalaiset.
Palataanpa vielä tähän.
"Kaikki työ on arvokasta"
Etenkin ministeritason ja heidän avustajiensa työ on kovin arvokasta.
Vaikka eihän se ole työ, se on luottamustoimi. Mutta kovin arvokasta tuntuu olevan palkkioistaan päätellen.
Ja kaiken lisäksi, kun kansanedustaja on nauttinut riittävän kauan (vajaa kaksi edustuskautta, 7v) luottamustoimestaan palkkiota, hän on oikeutettu sopeutumisrahaan, jos hän tulee jäämättä valituksi eduskuntaan, tai ei asetu enää ehdolle.
Aiemmin tuo oli vielä hullumpaa, silloin tipahtaneet kansanedustajat olivat oikeutettuja sopeutumiseläkkeeseen.
Sopeutumisrahalla hieman korjattiin asiaa, ettei jatkossakin tulisi Petri Neittaanmäen tapaisia "lapsieläkeläisiä".
Neittaanmäki toki saa nauttia vieläkin (korjatkaa, jos olen väärässä) sopeutumiseläkettään vaikka loppuikänsä, koska hän jäi sille ennen sitä lakimuutosta, jolloin sopeutumiseläke muutettiin sopeutumisrahaksi.
Tanja Karpela kuuluu samaan lapsieläkeläiskastiin ja moni muu..
Kokeilu on aivan turhaa edellä mainitussa muodossa/kokeilu pitäisi viedä
kuntiin joissa on nämä 2000 työtöntä.Nyt nämä on jaettu ympäri Suomea
"Lotto" voittojen tapaan joka saattaa aiheuttaa kateutta.Suomessa on näitä
pieniä kuntia jotka ovat avuntarpeessa työpaikkojen suhteen.
Kerro toki mallisi, mihin pitäisi ...
Sitten toinen sanoo ettei noin...
Mielestäni perustulon pitäisi vain täydentää niiden tuloja, joiden palkka ei riitä elämiseen. Nykyinen idea on typerä, mikä pitäs tajuta ilman mitään kokeilujakin. Nykyään kaiken takana on tyhmyys, kun ei itsestäänselvääkään enää tajuta kokeilematta. Hölmöläisten kultaista aikakautta kun eletään.
Kuka maksaa ? Se päällimmäinen kysymys.
Kaikkihan me rahaa haluttaisiin lisää mutta kenen pussista ?
Toki se pääosin haluttaisiin heikompisaattoislle, jotka ei itse ole saaneet kuntoon asioitaan.
esim seurakunnat ym järjestöt jakaa kauppojen ylijäämää, joista vanhentunutta, täysin moitteetonta ruokaa. Tämä oli hyvä kun saatiin näin toiminta käyntiin. Ei paljoa tule, mutta kuitenkin jotain apua heikompiosaisille.
Heitänkin kysymyksen, pitäisikö kaikki, siis kaikki saada verolle ?
Kun verot on ainoa tulolähde sosiaaliavuilla eläville. Nyt jotain sosialisti porukoita on verojen ulottumattomissa. Vai onko he toimineet niin hyvin, ettei ole tarvista laittaa verolle ? Etä kun ovat saaneet miljoonansa kasaan, ettei pahitteeksi vaikka lisääkin miljoonia tulee omaisuudekseen, ettei edelleen mitään verolle.
Sitä elämistä on vain niin monen tasoista. Joillekin muutaman tuhannenkaan euron kuukausipalkka ei tunnu riittävän elämiseen.
Perustulon idea on pienentää byrokratiakuluja, jotka menevät monenlaiseen turhaan valvomiseen, esimerkiksi elämisen tason valvonnasta koituviin.
Olisihan se mukava, jos Sipiläkin lopettaisi verosuunnittelun nimissä harjoittamansa veronkierron ja näyttäisi kunniallista esimerkkiä kansalle. Olisi edes jotain kunniallista sitten tehnyt.