Kysymys kuuluu että mitä on ONTOLOGISESTI olemassa? Siis mitä on olemassa, todella olemassa. Siis siinä mielessä olemassa että on jotain voidaan havainnoida. Toisin kuin yksisarvisia, jotka eivät vaikuta ontologisesti todellisilta. Toisaalta voidaan ajatella, että yksisarvisia on sittenkin olemassa, eli yksisarviset ovat ontologinen realiteetti, mutta niistä ei voida tehdä epistemologisia havaintoja, mikä johtuu ihmisten ja oletettavasti muiden eläinten aistien rajoittuneisuudesta.
Mitä oikeastaan on todella olemassa?!%?!??
12
218
Vastaukset
Onko kaikissa mahdollisissa maailmoissa yksisarvisilla aina yksi sarvi vai onko yksisarvisilla yleensä yksi sarvi?
- Sarvien_laskija
Totta helvatassa niillä on yksi (1) sarvi, koska esim. sarvettomat ovat nollasarvisia ja kaksisarvisilla on kaksi sarvea, kolmisarvisilla kolme jne.
- Orwell-1984
Jotta selviäisi, mitä on todella olemassa, pitäisi tietää, mitä tuo kysymys tarkoittaa.Eli mitä tarkoittaa "olla olemassa"? Jos et pysty tätä määrittelemään ei kysymyksessäsikään ole mieltä.
Minä en ainakaan näin suoralta kädeltä pysty määrittelemään käsitettä "olla olemassa".- ffghdggf
Olla olemassa tarkoittaa "olla ikuista". Esimerkiksi luku pii=3.14... on ikuinen. Siis vain platoniset muuttumattomat asiat ovat olemassa. Platonisen luolan seinällä häilyvät varjot eivät ole olemassaolevia asioita vaan illuusioita, optisia harhoja. Esimerkiksi Napoleonia ei ole olemassa. Ketään meistä ei ole olemassa.
- hjfhjffjg
Täsmennän vielä. Pihallani on puu. Sen eilen heittämää varjoa ei ole olemassa. Tällä hetkellä varjo näkyy, mutta onko sitä olemassa? Varjo on aivojeni luomus, aivan kuten Aku Ankka on Disneyn aivojen luomus. Jos varjo on todellinen, täytyy myös Aku Ankan olla todellinen, mitä on vaikea uskoa. Siis sen enempää puuta kuin sen varjoa ei ole olemassa.
- gkggjghg
Täsmennän vielä. Olla olemassa tarkoittaa "olla ikuista" ja "olla jonkun tietoisuudessa". Yksisarvisen idea on ikuinen, mutta yksisarvinen on olemassa vain jos sen idea on jonkun tietoisuudessa. Jos kukaan ei ajattele yksisarvista, yksisarvista ei ole.
- alfa123om22
Aika ei ehkä ole vielä kypsä, jotta voisimme täysin tiedoin pohtia tämän kaltaista kysymystä. Puuttuu paljon kokemusta ja muutakin. Erään kirjan rivien välistä olen lukenut, että tuhannen vuoden kuluttua olisi seitsemän rinnakkaista maailmaa, joista vain yksi on todellinen ja loput kuusi olisivat braaneja.
Eräät intialaiset väittävät, että sielun avulla ja joogavoimien avulla he voivat lentää maailmankaikkeuden mihin tahansa osaan välittömästi.
Mikä sitten on todellista? Kaikki mikä on sen todellisen sisällä on epätodellisenakin todellista. Kaikki ovat osasia kokonaisuudesta, joka on todellinen. On Galaksi, jossa on aurinkokunta, jossa on ihminen, jolla on aivot ja jonka aivoissa on sana yksisarvinen. Tuossa sanassa on 12 kirjainta, joista viimeinen on n.
Tuo n on myös monissa muissa paikoissa kuten paperilla, jossa se koostuu mustepisteistä, jotka koostuvat molekyyleistä, jotka koostuvat atomeista, jotka koostuvat kvarkeista. Maailmassa voi olla sana yksisarvinen kirjoitettuna 34000000 kertaa, jolloin niiden n kirjaimet sisältävät 0,0000000001 gr kvarkkeja.
Kreikan filosofien mukaan atomi eli jakamaton on todellinen. Mutta ehkä myös jotkin isot rakenteet ovat todellisia, joiden osasina on paljon pienempiä rakenteita. Sen sijaan keskikokoisten rakenteiden joukossa saattaa olla paljon epätodellista.
Todella olemassa on isoin ja pienin, mutta keskikokoiset ovat osittain harhaa?
(Kirjoitin edellä olevat seikat paljoa ajattelematta kun on kiire, sori.) - Olematonoleva
Ihmiset saa kaikenlaista aikaiseksi, joten ovat varmaankin olemassa, luin juuri hyviäkin uutisia sentään, http://beforeitsnews.com/blogging-citizen-journalism/2016/12/not-only-bad-news-but-good-news-2556657.html
Meinaan että kaikki on kosmisen tietoisuuden ajatusprocessin tulosta, mutta meille se on kaikki todellista olemassaoloa. Iske vaikka varpaasi kiveen ja ole huutamatta.- htthht
Jos Aku Ankka iskee räpylänsä kiveen ja kääkättää tuskissaan, onko Akun kipu todellista? Entä jos Donald Trump satuttaa jalkansa, onko se todellista? Onko Donald Duckin ja Donald Trumpin olemassaololla eroa? Minä en ole nähnyt kumpaakaan. Olen kyllä nähnyt kuvia molemmista mediassa.
- Tohtorisetä
Ontologisesti todellisia olioita ovat
- Donald Trump - mm. kohdassa liikemies ja kohdassa presidenttiehdokas
- Donald Duck - kohdassa suosittu sarjakuvahahmo
- kosminen tietoisuus - kohdassa filosofiset fiktiot
- atomi - hypoteettinen alkeishiukkanen ant. kreik. metafysiikassa
- atomi - alkeishiukkasjärjestelmä, alkuaineen perushiukkanen
- jassåvidare - Tohtorisetä
Mainittujen tapausten havainnoitavuudesta:
- Trump: varsinainen linssilude
- Aku Ankka: avataan lehti ja aletaan kirjoittaa gradua
- kosminen tietoisuus: voidaan määritellä ja todeta olemattomaksi fysikaalisesti
- alkeishiukkaset: havaittavissa, muttei ilman vaikutusta
- etc. - lk65
Tohtorisetä kirjoitti:
Mainittujen tapausten havainnoitavuudesta:
- Trump: varsinainen linssilude
- Aku Ankka: avataan lehti ja aletaan kirjoittaa gradua
- kosminen tietoisuus: voidaan määritellä ja todeta olemattomaksi fysikaalisesti
- alkeishiukkaset: havaittavissa, muttei ilman vaikutusta
- etc."- kosminen tietoisuus - kohdassa filosofiset fiktiot"
Tietenkin jonkin asian suoralta kädeltä ilmoittaminen fiktioksi ilman mitään perusteita on hivenen äkkijyrkkää, ja niin tekevä ottaa päälleen todistustaakan, jonka toteennäyttäminen edellyttää tietoa. "Filosofinen hypoteesi" olisi neutraalimpi ilmaisu, joka ei ota kantaa totuusarvoon.
- atomi - hypoteettinen alkeishiukkanen ant. kreik. metafysiikassa"
Tämä hypoteesihan on osoittautunut fiktioksi. Ei ole olemassa ikuisia katoamattomia jakamattomia alkeishiukkasia, joiden päälle kaikki muu rakentuu.
"- kosminen tietoisuus: voidaan määritellä ja todeta olemattomaksi fysikaalisesti"
Voidaan todeta olemattomaksi fysikaalisesti... tarkoittaako "fysikaalisesti" materialismin olettamista todeksi? Tekemällä sopivia oletuksia voidaan tietysti mitä tahansa todeta olemattomaksi, mutta onko itse oletus tosi?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,824404Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242958Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt262815Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1142557Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172499Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1122238Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e1012190Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.6382068Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka342028MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141995