Kopio on ote Josif Stalinin päätöspuheesta sotilasjohtajien kokouksessa vuonna 1940.
"TÄRKEIN ASIA VOITOSAMME ON SE, ETTÄ VOITIMME EUTROOPAN KEHITTYNEIMPIEN MAIDEN TEKNIIKKAA, TAKTIIKKAA JA SRATEGIAA, TÄSSÄ ON MEIDÄN TÄRKEIN VOITTOMME.:!!
Meillä oli jo sellun teon taito, ja sitä veli-venäläinen himoitsi myös.
Stalin käsittelee myös kansalaissotaamme, sisällissotaamme johon iskivät näppinsä SDP:tä tukien. Kuitenkaan punaisten rehvastelu ei kestänyt pitkään.
Punamielisenäkään en paljoa nyt rehvastelisi sällissodallamme, jossa aiheuttivat kymmenientuhansien kuoleman. Siinä ei ole heillä mitään puolesteltavaa. Johtajansa pakeni Bolseviikki-venäjälle, siellä perustivat kommunsitisenpuolueen, siitäkään ei ole kovin hyvää kerrottavaa, vaikka Yle sitä vielä tuo esille hahmoissaan.
http://static.iltalehti.fi/uutiset/kokopuhe161216kj8_uu.jpg
Mitä Venäjäjä antaa Sumen itsenäisyyden 100 vuotta lahjaksi ?
Saammeko takaisin suikaleen käytävää jäämerelle ?
Se oli aikanana ainoa merielle oleva reitti pohjoisesta, kun oli auki läpittalven vedet atlantilla-pohjoisella jäämerellä.

Vastaukset 15
Vanhimmat
Kiitos nyt kauheasti taas tästäkin.
Oikeisto.sos.dem on ylivoimaisesti aktiivisin SAK-SDP:n päivystävä trolli, joka tukee myös pakkoruotsia, kuten SDP:kin. Kommentit voi pistää omaan arvoonsa.
Heikkotasoista on Apollonkadun herjanheitto.
Rupla-Urhon puolueen henkinen koti on Pahan Valtakunnassa.
Stalinhan perusti SDP:n maahamme. Mutta eihän demut sitä myönnä, mutta eivät kylllä pysty kieltämäänkään, nimittäin kun Stalinin nimi koreilee Demareiden perustamiskirjassakin.
Aluksi kielsivät tälläkin palstalla yhteytensä Neukkulaan, mutta kyllähän jokainen sen tietää, että seitkytluvullakin vielä yrittivät demut pakolla kieltää mkansaltamme kaikki länsimaalaisuus, ja piti vain elää niin kuin Neukkulassakin elettiin, siellä heidän kehumassaan työläisten paratiisissa.
Tuli tuutin täydellä näin Neuvostoliitossa ohjelmia ym . valheellista propakandaa.
Kyllä punaliput hulmus, ja olivat niin radikaalia että.
Helvetti että demarit on kieroa sakkia, ja aina syyttävät muita tekosistaan.
Itse tekevät samoja rötöksiä kuin muutkin, mutta demujen taulukaupoistakaan ei punamediamme puhu halaistua sanaa.
Mikä helkutti saa ihmiset noin typeriksi poliittisiksi ketkuiksi, kuin on tuo oikeistodemarikin. Ei käy ihminen täysillä, jos tuollakeinoin kehtaa rahansa ansaita.
Samaa yhteiskuntarosvo porukkaa kuin muutkin poliittiset ketkut.
Maalaisliitto meni kontalleen jo 1945. SDP vasta 1966. Siinä on lievä ero. Rupla-Urho neuvotteli Ryssän ja Kommunistien kanssa K.A. Fagerholmin hallituksen kaatamiseksi 1948.
1958 Rupla-Urho ei tukenut nimittämäänsä enemmistöhallitusta Ryssää pelätessään.
1962 "Timo" tarvitsi Ryssän sekaantumaan Suomen presidentinvaaliin.
Maalaisliittolainen Eino Uusitalo ehdotti Suomen toiseksi itsenäisyyspäiväksi 19.9.
Vuoden 1956 presidentinvaalissa Maalaisliitto vehtasi Kommunistien kanssa.
Kyllä on isänmaallista porukkaa.
Tällä touhulla jota nyt pidetään, toivottavasti saadaan PITÄÄ itsenäisyytemme. Tai oikeastaan se, mitä siitä EU;n ja Obaman perseen nuolennan jälkeen nyt jäljellä enää on.
Tulee vielä EU:ta ja Obamaa ikävä jos Trump jakaa Pahan Valtakunnan kanssa maailman etupiireihin ja meidät heitetään Ryssän suuhun.
Trump ja Putin keskustelee
-wel suomessa näyttää olevan jonkun verran hyötyidiootteja jotka liittyisivät NATOon, olisiko nyt viisasta, että me ottasimme suomen jäseneksi niin te saisitte sitten syyn hyökätä ja sitten sen jälkeen hyhyhy..niinku tiedät? :))
-Daa da da harasoo!
Vielä se Ryssä voi hyökätäkin. Jos emme pikaisesti aloita NATO-jäsenyyden hakemista!
SDP:tä pitää varoa ettei saa aseita.
On nimittäin katkeria kokemuksia siitä 1918.
Ensin vastustivat itsenäisyyttä, sitten höykkäys asein omaa isänmaata vastaan.
Sinun sietäisi vähän varoa. SUPO tarkkailee kaltaisiasi.
Anteeksi pyynnön aika. Kirjoitti täyttä asiaa, sossu-komukoita täytyy tarkkailla, kaikkien valppaiden ihmisten. Tuo oikeisto sossun sairaaloinen Natoon liittymis vimma, saattaa laukaista Putteroisen metsästys vietin. Silloin täällä ei olisi ollenkaan näin rauhallista, kuin nyt.
Joten eiköhän mennä toistaisesti nykyisellään, käydään kauppaa Putteroisen kanssa. Kuten USAnkin tuleva Pressa, niin ei tule mitään aiheita tuleviin konflikteihin, Idän Ihmeen kanssa. Vaan kaikilla on hyvä olla niin idässä, kuin lännessäkin. Jookos hyvä Veli ??
Mannerheim Paasikivi Kekkonen linjalla mennään niin kaikilla hyvin.
Kommarit pois Ylestä vihaa levittämästä, sekin ihan turhaa heiltä.
Nyt tuntuu tasaantuvan kun itse pari lähti, mutta vielä jäikin.
muistutan demareita siitä ikävästä tosiasiasta että ottivat vastaan CIAlta 1960-luvun alussa huomattavan tukirahoituksen, eivät olleet mitään taskurahoja. Itse tiesin siitä sattumalta jo 60-luvulla mutta on se jälkeenpäin tullut yleiseen tietoon. Kannattaisi pitää vähän pienempää läppää näissä asioissa. Samaan aikaan Suomen kommunistiryhmät saivat Neuvostoliitosta rahaa runsaasti omaan toimintaan. Sekin on jo pitkään tiedettyä.
Tarkoitus oli tietenkin pitää kommunisteille vastavoima koska oikeisto oli voimaton ja epäsuosiossa ja keskusta taas Kekkosen kourassa, ei sekään kyennyt puoliaan pitämään. Rahaliikenne tapahtui tietenkin Kekkosen hyväksynnällä, hän hallitsi nämä kuviot ja muut olivat pelinappuloita.