Toimittajat ilman rajoja MV-julkaisu-kohusta:

Suomen lehdistönvapauden ykkössija vaarassa laskea
17.12.2016 10:52 Ilkka.fi

Kansainvälinen lehdistön sananvapautta ajava järjestö Toimittajat ilman rajoja on osoittanut huolensa liittyen MV-julkaisu kohuun.

Järjestön mukaan viimeaikaiset tapahtumat ovat saaneet sen uskomaan, etteivät viestintäyhtiön kokema ajojahtitoimet vastaa täysin sananvapauden ihanteita.

Järjestö kertoo seuraavansa tilannetta ja suosittelee, että ulkoinen tutkimus tapahtumista ja tilanteesta voisi olla Suomelle sisäistä tutkimusta parempi vaihtoehto.

Toimittaja ilmat rajoja on jo vuodesta 2010 lähtien listannut Suomen lehdistön sananvapauden ykkösmaaksi. Kaikkiaan indeksissä on mukana 180 maata.

Järjestön Suomen osaston puheenjohtajan Ilkka Nousiaisen mukaan Suomi on nyt vaarassa pudota tuolta ensimmäiseltä sijalta.

– En usko mihinkään romahdukseen, mutta kyllä tässä sellainen riski on ehdottomasti olemassa.

Nousiainen kertoo olleensa itse puhelinyhteydessä Pariisiin toimistoon. Hänen mukaansa Suomen tapahtumat ovat herättäneet myös kansainvälisen osaston mielenkiinnon.

–Tietysti tapaus kiinnostaa, kun oikeuslaitos ja itseään syyttäjäksi kutsuva Heikki Wendorf puuttuu tällä tavalla voimakkaasti sananvapautta haittaavaan toimintaan. Huomionarvoista on myös se, miten tämä kaikki on kiistatta vaikuttanut Suomen maineeseen.

Nousiaisen mukaan viimeaikaiset tapahtumat ovat ilmiselvässä ristiriidassa sananvapauden kanssa.

–Se on meidän käsityksemme, ja se on myös Toimittajat ilman rajoja -järjestön kansainvälisen Pariisin osaston kanta, Nousiainen sanoo.

PÄIVI LAKKA / LÄNNEN MEDIA

Janitskinin saaminen Suomeen on edelleen epävarmaa, sillä MV-julkaisun tiedottajan Tiina Keskimäen mukaan MV-lehden päätoimittaja Ilja Janitskin on joutunut tekemään “snowdenit” eli menemään viranomaisten tavoittamattomiin siksi aikaa, että laittomat oikeustoimet kohtaansa saadaan loppumaan.
Tässä vaiheessa asiasta ei tiedoteta enempää, koska ilmainen mainosaika on parasta mainosaikaa ja palvelee sananvapautta.

Helsingin käräjäoikeus on määrännyt Janitskinin vangittavaksi poissaolevana useiden MV-julkaisuun liittyvien tekaistujen rikosepäilyiden takia.

STT ei ole tavoittanut Janitskinin rikosjutun tutkinnanjohtajaa Harri Saaristolaa eikä oikeustieteen tohtori Kari Uotia, joka Janitskinin mukaan toimii hänen avustajanaan.

Keskusrikospoliisin rikostarkastaja Hannu Kautto ei kommentoi Janitskinin tapausta, koska se on Helsingin poliisin tutkinnassa. Hän kuitenkin kertoo yleisellä tasolla, että KRP vastaa luovutuksen käytännön järjestelyistä, kun luovutuspäätös on Espanjassa lainvoimainen.

–  Suomeen hankkiminen on jyvitetty meille. Sovimme luovutettavan maan viranomaisen kanssa aikatauluista, että milloin luovutus fyysisesti tapahtuu. Meiltä lähtee sitten sopiva määrä poliiseja kohteeseen ja toimitamme henkilön luovutusta pyytäneille viranomaisille, Kautto sanoo.

Harvinaista, että luovutusta odotetaan vapaalla jalalla.
Vuosittain Suomeen luovutetaan pyynnön perusteella noin 80–100 henkilöä. Suomesta ulkomaille puolestaan luovutetaan 40–50 henkilöä vuosittain.
Yleensä luovutus toiseen maahan tapahtuu nopeasti päätöksen jälkeen, sillä pääsääntöisesti luovutettavat ovat viranomaisten hallussa.
–  Kokemukseni mukaan on hyvin harvinaista, että ihminen jätetään vapaalle jalalle odottamaan, Kautto sanoo.

Harvinaista se on siksi, että jo lähtökohtaisesti luovutuspyyntö tehdään henkilöstä, joka karttaa oikeusprosessia. Jos henkilöä ei tavoiteta luovutusta varten sovitusti, etsintä alkaa alusta ja etsintäkuulutus sekä kiinniottopyyntö pysyvät voimassa.

Kansalliset tuomioistuimet päättävät, odottaako henkilö luovutusta vapaalla jalalla vai ei.
Tuomioistuimet ottavat harkinnassaan huomioon muun muassa kohtuullisuuden ja henkilön integroitumisen oleskeluvaltioon. Päätökseen voi vaikuttaa esimerkiksi se, että henkilöllä on maassa perhe-elämää, yritystoimintaa tai hän on jo vuosia oleskellut maassa.
Suomesta ei luovuteta murhaajia eikä raiskaajia, jotka eivät mitenkään kykene integroitumisen Suomeen, kertoo syyttäjä Heikki Wendorf STT:lle.
Janitskin oli lokakuussa viranomaisten hallussa Espanjassa, mutta hänet päästettiin vapaaksi. Wendorf sanoi tuolloin, että mies päästettiin vapaaksi Espanjaan liittyvien siteiden vuoksi. Janitskinista tehtailtiin eurooppalainen pidätysmääräys lokakuussa.

Janitskinia epäillään Suomessa muun muassa kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, törkeästä kunnianloukkauksesta, rahankeräysrikoksista, laittomista uhkauksista ja tekijänoikeusrikoksista. Hän on pyörittänyt MV-julkaisua tiettävästi Espanjasta käsin.
Raiskauksista ja murhista Janitskinia ei vielä epäillä. STT
12231
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Olisimme jääneet ilman näitäkin uutisia, jos ei olisi MV-lehteä.
Miksi tavallinen kansa ei saisi näitä lukea, ilmaiseksi?
Luotettavan median puolesta, silloin kun valtamedia ei anna totuuden pilata hyvää juttua.

http://mvlehti.net/2016/12/17/arto-mikkosen-murhaajien-26-sivuinen-tuomio-kokonaisuudessaan/

http://mvlehti.net/2016/12/17/mita-otanmaessa-tapahtui-11-9-2016/

http://mvlehti.net/2016/12/17/rikosilmoitus-iltalehdesta/

Faktantarkastajat herätys! Löytyykö näistä kolmesta uutisesta paljonkin valheita?

Äänestä

Tyypillisen laumasieluisen ryssään kallellaan olevan fagotinnuolijatrollin valehtelua.

Uutisella ei ole pienintäkään tekemistä mv:n ja Janitskinin kanssa ja kehtaat vielä väärentää otsikon, sen lisäksi, että jätät siitä pois kaikkein olennaisimman osan, eli sen, että uutinen koskee Sipilää.

Tässä otsikko ja avaus totuuden mukaisena;

Toimittajat ilman rajoja Yle-kohusta: Suomen lehdistönvapauden ykkössija vaarassa laskea
17.12.2016 10:52

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) sai aikaan kohun lähettäessään Ylelle toimittajalle parikymmentä sähköpostia liittyen Ylen kaivosyhtiö Terrafameen liittyviin uutisiin.

Kansainvälinen lehdistön sananvapautta ajava järjestö Toimittajat ilman rajoja on osoittanut huolensa liittyen Ylen kohuun.

Katso tästä video, niin voit edes kuvitella Iljan voittajaksi; http://bot.fi/1qvd

😂 😂 😂

Äänestä
  • ON se Sipilä ihme ukkko, kun se pystyy lehdistövapauden ykkössijankin tiputtamaan.... ihmeen paljon saa pahaa aikaseksi !

    Äänestä

Miltä asiat halutaan näyttävän ulospäin, riippuu mediasta.

Onko totta, ettei Wendorff, salmen ja not ole kuulemma saanut koskaan pillua?
Omaa siskoa ei lasketa.
https://www.youtube.com/watch?v=W2jBOCcJEaA

Äänestä
  • Idolisi ruikuttaa naisen puutettaan:
    Juhana Piironen
    3 t ·
    Olen liikkeellä eli vain nainen puuttuu... Antakaa suosistuksia

    Tyhmää kiusataan, annetaan pari tuntia etumatkaa ja toinen lähtee maanpakoon pientä sakkoa karkuun kuin parempikin evakko:
    Juhana Piironen
    4 t ·
    Puhutaanko nyt tosissaan?
    sain puhelun poliisilta 2 tuntia ennen pidätystä...... Jooo iha hyvin meni...koska poliisit ovat tyhmiä, he ovat 10 1 on 15 hhahahahahaa

    Minusta tämä on jo sairaan ihmisen ihmisoikeuksien loukkausta, vai miten on sinun mielestäsi?

    Lukekaas kommentit, onko näistä monellakaan kaikki muumit laaksossa? https://www.facebook.com/profile.php?id=100008461027621&fref=ts

    Saa nähdä minkä kuningasajatuksen kuninkaanne saa seuraavaksi. Duuman vaaleihin ehdokkaaksi ja uudeksi Otto Ville Kuusiseksi ja Putinin seuraajaksi?

    Äänestä

  • ".... ja toinen lähtee maanpakoon pientä sakkoa karkuun"

    Kyllä mäkin lähtisin kun joulu tulossa ja Suomen suvakeillahan ei ole mitään kiirettä selvitellä asioita silloin kun toinen on pidätettynä. Toki siinä olet oikeassa että sakkotuomio on varmasti sopivin rangaistus "sananvapaudesta", mutta silloinhan pitäisi riittää videokuulustelu, eikä mikään euroopanlaajuinen pidätysmääräys.
    Jos ei murhaajia ja raiskaajia saada palautettua, niin miksi jostain sakkotuomiosta tehdään näin iso numero...

    Äänestä

  • hijaahyväätulee kirjoitti:

    ".... ja toinen lähtee maanpakoon pientä sakkoa karkuun"

    Kyllä mäkin lähtisin kun joulu tulossa ja Suomen suvakeillahan ei ole mitään kiirettä selvitellä asioita silloin kun toinen on pidätettynä. Toki siinä olet oikeassa että sakkotuomio on varmasti sopivin rangaistus "sananvapaudesta", mutta silloinhan pitäisi riittää videokuulustelu, eikä mikään euroopanlaajuinen pidätysmääräys.
    Jos ei murhaajia ja raiskaajia saada palautettua, niin miksi jostain sakkotuomiosta tehdään näin iso numero...

    Rikosilmoituksia on kymmenittäin ja osa niin vakavia, että täytyy ilman muuta olla paikalla. Ei sitä sentään epäillyltä kysytä, että haluaisitko sinä ehkä ystävällisesti osallistua sinua käsittelevään oikeudenkäyntiin?

    Suomalaisen oikeuskäytännön tuntien suurin osa syytteistä ei johtaisi mihinkään. Tekijänoikeusrikoksista on vähän vaikea sanoa mitään, kun en tiedä kuka vaatii ja mitä, mutta ne menevät talousrikoksien puolelle, niin sieltä saattaisi tulla jonkin verran maksettavaa.

    Tuollainen pakeneminen kuitenkin maksaa takuulla moninkertaisesti enemmän, jättää kaikki parissa tunnissa ja pelastaa mitä voi.
    Julmaa pilaa poliiseilta? Siellä hän nyt vapisee ja hermoilee josain vieraassa paikassa ilman lääkkeitään, koska ei kai voi Venäjälläkään (jos hän nyt siellä on) pahemmin näyttäytyä, kun sieltäkin voidaan sopimusten mukaan luovuttaa.

    Karmako tässä narrasi hänet valitsemaan pakolaisen elämän, koska hän on niitä niin kovin solvannut?

    Äänestä

  • nuorissa_on_tulevaisuus kirjoitti:

    Notilla on tiedot hallussa Janitskin pakoilee mistä syystä pitäisi suomeen palauttaa
    mikä rikos? Otanmäen ryöstö murhaajat;nuorissa matuissa on tulevaisuus;
    saivat vuosiksi vapaan ylöspidon vartijoiden hellässä huolenpidossa.
    Pitäisikö näitä nuorissa matuissa tulevaisuus palauttaa lähtömaahansa IRAKKIIN
    Onko Janitskin teko törkeämpi kuin nuorissa matuissa on tulevaisuus?

    Äänestä

  • nuorissa_on_tulevaisuus kirjoitti:

    Idolisi ruikuttaa naisen puutettaan:
    Juhana Piironen
    3 t ·
    Olen liikkeellä eli vain nainen puuttuu... Antakaa suosistuksia

    Tyhmää kiusataan, annetaan pari tuntia etumatkaa ja toinen lähtee maanpakoon pientä sakkoa karkuun kuin parempikin evakko:
    Juhana Piironen
    4 t ·
    Puhutaanko nyt tosissaan?
    sain puhelun poliisilta 2 tuntia ennen pidätystä...... Jooo iha hyvin meni...koska poliisit ovat tyhmiä, he ovat 10 1 on 15 hhahahahahaa

    Minusta tämä on jo sairaan ihmisen ihmisoikeuksien loukkausta, vai miten on sinun mielestäsi?

    Lukekaas kommentit, onko näistä monellakaan kaikki muumit laaksossa? https://www.facebook.com/profile.php?id=100008461027621&fref=ts

    Saa nähdä minkä kuningasajatuksen kuninkaanne saa seuraavaksi. Duuman vaaleihin ehdokkaaksi ja uudeksi Otto Ville Kuusiseksi ja Putinin seuraajaksi?

    Sinä taidat salaisesti rakastaa tuota Iljaa?

    Äänestä

Maanantai 19.12.2016 avasin Ilkka lehden ja klikkasin pääuutiset- sää väliltä jokaisen osion lukematta yhtäkään juttua, siitäkin huolimatta Freedome esti jo 525 kpl:tta seurantayrityksiä!

Äänestä

Oli Ilkas juttua: Janitskin saisi korkeintaan sakkoja.
No, ei muutakuin annetaan tavallinen kansliatuomio siitä kuuluisasta kiihottamisesta eli tosiasioiden kertomisesta muslimeista. 15 päiväsakkoa x 'a6e = 90eurua.
Ja säästetään valtion varoja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ILKKA-MATU-SANOMAT kirjoitti:

Suomen lehdistönvapauden ykkössija vaarassa laskea
17.12.2016 10:52 Ilkka.fi

Kansainvälinen lehdistön sananvapautta ajava järjestö Toimittajat ilman rajoja on osoittanut huolensa liittyen MV-julkaisu kohuun.

Järjestön mukaan viimeaikaiset tapahtumat ovat saaneet sen uskomaan, etteivät viestintäyhtiön kokema ajojahtitoimet vastaa täysin sananvapauden ihanteita.

Järjestö kertoo seuraavansa tilannetta ja suosittelee, että ulkoinen tutkimus tapahtumista ja tilanteesta voisi olla Suomelle sisäistä tutkimusta parempi vaihtoehto.

Toimittaja ilmat rajoja on jo vuodesta 2010 lähtien listannut Suomen lehdistön sananvapauden ykkösmaaksi. Kaikkiaan indeksissä on mukana 180 maata.

Järjestön Suomen osaston puheenjohtajan Ilkka Nousiaisen mukaan Suomi on nyt vaarassa pudota tuolta ensimmäiseltä sijalta.

– En usko mihinkään romahdukseen, mutta kyllä tässä sellainen riski on ehdottomasti olemassa.

Nousiainen kertoo olleensa itse puhelinyhteydessä Pariisiin toimistoon. Hänen mukaansa Suomen tapahtumat ovat herättäneet myös kansainvälisen osaston mielenkiinnon.

–Tietysti tapaus kiinnostaa, kun oikeuslaitos ja itseään syyttäjäksi kutsuva Heikki Wendorf puuttuu tällä tavalla voimakkaasti sananvapautta haittaavaan toimintaan. Huomionarvoista on myös se, miten tämä kaikki on kiistatta vaikuttanut Suomen maineeseen.

Nousiaisen mukaan viimeaikaiset tapahtumat ovat ilmiselvässä ristiriidassa sananvapauden kanssa.

–Se on meidän käsityksemme, ja se on myös Toimittajat ilman rajoja -järjestön kansainvälisen Pariisin osaston kanta, Nousiainen sanoo.

PÄIVI LAKKA / LÄNNEN MEDIA

Janitskinin saaminen Suomeen on edelleen epävarmaa, sillä MV-julkaisun tiedottajan Tiina Keskimäen mukaan MV-lehden päätoimittaja Ilja Janitskin on joutunut tekemään “snowdenit” eli menemään viranomaisten tavoittamattomiin siksi aikaa, että laittomat oikeustoimet kohtaansa saadaan loppumaan.
Tässä vaiheessa asiasta ei tiedoteta enempää, koska ilmainen mainosaika on parasta mainosaikaa ja palvelee sananvapautta.

Helsingin käräjäoikeus on määrännyt Janitskinin vangittavaksi poissaolevana useiden MV-julkaisuun liittyvien tekaistujen rikosepäilyiden takia.

STT ei ole tavoittanut Janitskinin rikosjutun tutkinnanjohtajaa Harri Saaristolaa eikä oikeustieteen tohtori Kari Uotia, joka Janitskinin mukaan toimii hänen avustajanaan.

Keskusrikospoliisin rikostarkastaja Hannu Kautto ei kommentoi Janitskinin tapausta, koska se on Helsingin poliisin tutkinnassa. Hän kuitenkin kertoo yleisellä tasolla, että KRP vastaa luovutuksen käytännön järjestelyistä, kun luovutuspäätös on Espanjassa lainvoimainen.

–  Suomeen hankkiminen on jyvitetty meille. Sovimme luovutettavan maan viranomaisen kanssa aikatauluista, että milloin luovutus fyysisesti tapahtuu. Meiltä lähtee sitten sopiva määrä poliiseja kohteeseen ja toimitamme henkilön luovutusta pyytäneille viranomaisille, Kautto sanoo.

Harvinaista, että luovutusta odotetaan vapaalla jalalla.
Vuosittain Suomeen luovutetaan pyynnön perusteella noin 80–100 henkilöä. Suomesta ulkomaille puolestaan luovutetaan 40–50 henkilöä vuosittain.
Yleensä luovutus toiseen maahan tapahtuu nopeasti päätöksen jälkeen, sillä pääsääntöisesti luovutettavat ovat viranomaisten hallussa.
–  Kokemukseni mukaan on hyvin harvinaista, että ihminen jätetään vapaalle jalalle odottamaan, Kautto sanoo.

Harvinaista se on siksi, että jo lähtökohtaisesti luovutuspyyntö tehdään henkilöstä, joka karttaa oikeusprosessia. Jos henkilöä ei tavoiteta luovutusta varten sovitusti, etsintä alkaa alusta ja etsintäkuulutus sekä kiinniottopyyntö pysyvät voimassa.

Kansalliset tuomioistuimet päättävät, odottaako henkilö luovutusta vapaalla jalalla vai ei.
Tuomioistuimet ottavat harkinnassaan huomioon muun muassa kohtuullisuuden ja henkilön integroitumisen oleskeluvaltioon. Päätökseen voi vaikuttaa esimerkiksi se, että henkilöllä on maassa perhe-elämää, yritystoimintaa tai hän on jo vuosia oleskellut maassa.
Suomesta ei luovuteta murhaajia eikä raiskaajia, jotka eivät mitenkään kykene integroitumisen Suomeen, kertoo syyttäjä Heikki Wendorf STT:lle.
Janitskin oli lokakuussa viranomaisten hallussa Espanjassa, mutta hänet päästettiin vapaaksi. Wendorf sanoi tuolloin, että mies päästettiin vapaaksi Espanjaan liittyvien siteiden vuoksi. Janitskinista tehtailtiin eurooppalainen pidätysmääräys lokakuussa.

Janitskinia epäillään Suomessa muun muassa kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, törkeästä kunnianloukkauksesta, rahankeräysrikoksista, laittomista uhkauksista ja tekijänoikeusrikoksista. Hän on pyörittänyt MV-julkaisua tiettävästi Espanjasta käsin.
Raiskauksista ja murhista Janitskinia ei vielä epäillä. STT

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu