Oudot suhteet

Uudistunut

Tulin muutama vuosi sitten uskoon ja aloin käymään seurakunnissa. Vaimoani eivät uskon asiat kiinnosta ja hän sanoikin heti, että niihin tilaisuuksiin hän ei sitten tule. Herra kertoi minulle että näyttää seurakunnasta naisen. Kysyin rukouksessa tuleeko minun ottaa vaimostani ero ja sain kieltävän vastauksen. Asia vähän kummastutti.

Parin viikon kuluttua näin seurakunnassa naisen, joka oli minulle vieras. Hän katsoi minua jo kauempaa kuin vanhaa sydänystävää ja tuli juttelemaan. Tulimme todella hyvin toimeen keskenämme.

Kului taas muutama viikko ja nainen kutsui minut luokseen kylään. Epäröin aluksi todella paljon, mutta sain asiaan rohkaisua. Keskustelimme pitkään, useita tunteja kevyitä ja syvällisempiä asioita. Koimme molemmat jotakin täysin selittämätöntä ja päädyimme jakamaan yhdessä vuoteen.

Kotiin palatessani ajattelin, että nyt laitan eropaperit vetämään vaimostani. Sain kuitenkin rukouksessa jälleen kieltävän vastauksen. Vaimoni ei osannut epäillä mitään tässäkään vaiheessa.

Nyt sain kuulla, että kohtaamani nainen odottaa lasta ja hän aikoo pitää sen. Olen rukouksessa pyytänyt neuvoja mitä tehdä, mutta on vain hiljaisuus. Minua hämmentävät monet asiat, selkeä johdatus, voimakkaat tunteet, uskon varmuus ja toisaalta kasvava epäily... Mitä tämä kaikki tarkoittaa? Ellei Herra pian vastaa, aion tehdä päätökseni itse. Täytyykö vielä odottaa?

62

1257

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • DoctorT

      Huonohko vitsinyritys!!

      • Avionrikkoja.hylättävä

        Tai sitten kaveri on sekopää. Mikä takaa, että vieras nainen odottaa juuri hänen lastaan? Saattoi olla jo raskaana ja lähti etsimään seurakunnasta höynäytettävää. Elatusmaksujen maksajaa.

        Mikäli tarina nyt oli yhtään tosi, niin enpä kovin korkealle noteeraisi noiden tuttavien uskonelämää. Nainen on avionrikkoja, täysin tietoinen miehen olevan varattu. Mies on typerys joka heittää kaiken menemään yhden illan jutussa,

        Ja maksaa kenties loppuelämänsä jonkun toisen miehen tekemästä lapsesta, avioliittonsa rikkoutumisesta. Jos olisin se miehen ei-uskovainen vaimo, jättäisin jätkän tällä istumalla. Ei hänestä miestä koskaan tule. Heikko, manipuloitava, kenen tahansa huijarin matkaan lähtevä pelle. En hetkeäkään epäile, etteikö myös hänen nk. seurakuntansa olisi jokin huijarilahko.
        .


      • AvioliittoKunniaan

        Aloittaja ei koetellut henkeä, joka 'näyttää hänelle seurakunnassa naisen'. Raamatun Herra ei toimi omaa Sanaansa vastaan, jos aloitus totta? -mies kuunteli valheenisäperkelettä. Nyt sitten korjaamaan sotkunsa!


    • Jotenkoitapärjätä

      Tunteet ei johdata vaan Raamatun Sana.
      Ihminen kyllä seuraa tunteita ja on sitten vaikeuksissa. Näin kävi Raamatun sankareillekin. En osaa neuvoa kun ei edes kiinnosta. Maailma on nykyään niin sekaisin ettei millään ole väliä.
      Onko keskustelu ilman seksiä jotenkin mahdoton yhtälö. Se tarkoittaa ettei mies ja nainen voi olla ystäviä ilman seksiä. EVVK

      • Luota.Jumalaan

        Sinua ei näytä kiinnostavan, vaikka lähimmäinen on hädässä! Sanon aloittajalle, että luota Jumalan voimaan. En epäile kokemaasi ja uskon, että niiden takana on selvä johdatus. Miksi kohdallasi on käynyt kertomallasi tavalla, en osaa vastata siihen. Se asia sinun täytyy selvittää itse sisimmässäsi. Siunausta!


      • TulenkatkuinenIkuisuus

        Sinä olet väärä neuvonantaja! Sielunvihollisen kätyreitä, noilla eväillä et itsekään Pelastu.


    • Totuus.on

      Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset, eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa.
      1. Korittolaiskirje 6:9‭-‬10

    • Rakkausvoittaaina

      Olet pattitilanteesssa ! Et voi hylätä ! Olet avioliittosuhteessa molempien kanssa. !! Mutta muista että olet tehnyt syntiä suuressa vääryydessä. Ja jos jatkat tuota rataa niin helvettiin menet. Jos ei nykyvaimo voi anteeksi antaa niin hän on vapaa menemään koska huoruudesta saa ottaa avioero. Mutta jos hän pystyy rakastamaan sinua uusi vaimosi ja lasta joka sulla nyt on koska Raamattu sanoo selkeesti että jos makaat jonkun kanssa niin olet naimisissa sen kanssa. Niin hän tulee olemaan siinä rakkaudessa joka Jumala Rakastaa hänet suuressa Siunauksessa..

    • capiche

      En tiedä onko aloitus trolli, mutta olen törmännyt vastaaviin tarinoihin myös elävässä elämässä.

      Noin käy kristitylle, jos kuuntelee tunteitaan ja toiveitaan enemmän kuin Jumalan sanaa. Ikävä kyllä tämän ajan ilmiökristillisyys johtaa pitämään tuntemuksia auktoriteettina. Se on eksytystä pahimmillaan. Mikään ei ole niin epäluotettava kuin ihmisen tunnelämä.

      Tiedän miehen ja naisen, jotka olivat kumpikin tahollaan naimisissa. He ihastuivat toisiinsa ja rukoilivat, että olisiko sopivaa harrastaa seksiä. Saivat kuulemma rauhan ja etenivät sen perusteella asiassa. Siitä tuli vuosia kestävä neljän ihmisen ihmissuhdehelvetti, jossa jäi lapsia isättömiksi ja äidittömiksi.

      Jumala ei lupaa uutta puolisoa naimisissa olevalle. Eikä taatusti näytä vihreää valoa avioliiton ulkopuoliseen suhteeseen. Totuus löytyy Raamatusta, ei ihmisen toiveista ja tunteista.

      • Raamatunmukaan.Rk3338

        Pitäs lukea Raamattua, ei raamattua. Valehtelevä väännös johtaa harhaan!


    • pitkäänuskossa

      Juttu vaikuttaa tekaistulta. Eihän Jumalan johdatusta ole kuunnella vain omia tunteitaan Herran puheena. Jos se "johdatus" on vastoin Sanaa niin kuin kertomuksessa selvästi on, niin saat vastata sotkustasi. Eihän naimisissa oleva voi lähteä lirkuttelijan mukaan puhumattakaan että suostuu esiaviolliseen seksiin hänen kanssaan. Ja kyllä niitä tulokkaita riittää jos mielii lähteä mukaan.
      Jatka vaimon kanssa, jos hän ei halua erota ja antaa anteeksi. Nainen pitäköön lapsena ja aborttiin et voi häntä painostaa. Tietenkin sinun tulee ottaa vastuu lapsesta siinä mielessä kun voit, taloudellisesti ja myös tienkin olemalla isä.
      Tarina on onneksi keksitty, mutta oman typeryytesi on saanut sinut tuohon liriin ja ei ainakaan Jumalan johdatus.

    • onhannäitä

      Mutta onhan näitä sattunut. Moni hellari js muukin saarnaaja on vaihtanut vaimon nuorempaan ja vetreämpään. Myös tv7n rouva sai Jumalta kertomansa luvan vaihtaa miehen

      • capiche

        Missään eivät tunteet ja "Jumalan puhe" mene niin helposti sekaisin kuin parisuhdeasioissa. Etenkin, jos on oppinut pitämään jokaista henkilökohtaista profetiaa ja kaikkea omasta sisimmästä nousevaa Jumalan puheena. Kaiken Raamatun ulkopuolisen ilmoituksen suhteen pitää olla erittäin kriittinen, eikä ainakaan lähteä soitellen sotaan. Allaoleva tarina osoittaa, että viisainta olisi ehkä kätkeä tällaiset asiat sydämeensä, eikä levitellä niitä ennen aikojaan.

        Tuntemani amerikkalainen nuori nainen toivoi kovasti aviomiestä. Hän sai henkilökohtaisen profetian, jossa mm. sanottiin, että hän tunnistaa oikean miehen siitä, että tämä antaa hänelle valkoisia ruusuja. Nainen kertoi profetian naispuoliselle kaverilleen, joka kertoi siitä kotonaan. Kaverilla sattui olemaan oli veli, joka oli ihastunut sisarensa ystävään. Mies ei ollut uskovainen.

        Ruusuprofetian kuultuaan hän osti kimpun valkoisia ruusuja sisarensa kaverille. Nainen piti merkkiä niin selvänä, ettei koskaan kyseenalaistanut onko mies Jumalan tarkoittama kumppani. Ei päättynyt kauniisti tämäkään tarina. Avioliitosta tuli riitaisa ja väkivaltainen. Jossain vaiheessa mies tunnusti manipulaationsa ja nainen tunsi ymmärrettävästi itsensä petetyksi.


    • huorintekijäEiPeriTaivas

      Huorinteko ei ole koskaan Jumalasta.

      David kuninkaan huorinteon ja murhan jälkeen koko Israelin valtio hajosi.

      Samaa on odotettavissa myös sinulle.

      Kova on kiima ollut, jos edes ehkäisyä ei ole käytetetty ! Miten on ollut niiden aviollisten velvollisuuksien hoitamisten kanssa ?

    • poikaniAbsalom

      Olet tehnyt synnin, aviorikoksen, huorin.

      Tässä tilassa et ole edes taivaskelpoinen, siksikään jumalasi ei vastaa (synti rikkoo Jumalayhteyden).

      Raamatun mukaan avioliitto tarvii pitää pyhänä, aviovuode saastuttamatonna.

      Joskun ei-uskova (toistaiseksi) vaimosi ei lähtenyt uskosi tähden lätkimään, olet sidottu vaimoosi Jumalan edessä.

      Synti, minkä olet aviolupauksesi alla elävää vaimoasi kohtaan tehnyt, tulisi tunnustaa vaimollesi. Pyri löytämään nöyryys ja herkkyys Jeesuksen edessä..pyydä viisautta.

      Jos tunnustuksesi jälkeen vaimosi 'heittää sinut ulos liitostanne'...olette vapaat molemmat, mutta syyllisyyttä tulet sinä, mies, kantamaan kauan.
      Muistappa kuningas Daavidia, hän sai mitä halusi mutta rankaisematta häntä teoistaan ei Jumala häntä jättänyt!

    • taivaskoti

      Olisi paras miettiä, miksi nainen pyysi kylään. Oletko varma siitä, että olet lapsen isä. Miksi muuten uskova nainen pyytää miehen kylään ja vielä tuntemattoman? mietippä sitä, montako muuta on pyytänyt ennen sua. Tuntuu todella oudolta käytökseltä. Ei siinä Jumala ollut mukana vaan paholaisen suunnitelma ja sinä raukka menit ansaan. Miksi yleensä menit, mieti, todella joudut tekoasi miettimään loppuelämäsi. En ole tuomitsijasi, Jumalan yksin tuomio.

      • philiai

        Miksi syytät paholaista ihmisen typeryydestä?


      • capiche

        Heh, minulla on aina ollut myös miespuolisia ystäviä ja kylässä ollaan käyty puolin ja toisin. Se on katsokaas ihan normaalia muualla maailmassa. Eikä tarkoita, että olisi ns. pahat mielessä. Ei meitä ole kutsuttu neuroottiseen uskonnollisuuteen, jossa suhteet toiseen sukupuoleen ovat täynnä ahdistusta.

        Mutta en toki minäkään kutsuisi ihan jokaista heppua kylään. Aikuinen ihminen kyllä tietää mitä kenelläkin on mielessä, jos vaan on rehellinen itselleen. Lankeamiset eivät tapahdu vahingossa. Niitä edeltää aina alitajuinen päätös kiusaukselle periksi antamisesta.


    • pitkäänhellari

      Kun tulee uskoon, niin ei ole raamatullista jättää aviopuolisoa sen vuoksi ettei tämä halua lähteä uskontielle ja seurakuntaan. Uskomattomalla on kyllä tämä oikeus, että voi jättää uskoon tulleen. Kuitenkin on uskovia jotka ihastuttuaan uuteen ihmiseen käyttää tätä puolustuksena synnilleen ettei ole enää yhteistä, vaikka totuus on ettei vanha pärstä enää sytytä.

      • Ennen-seisoi

        Eivät sytytä ei. Mikä neuvoksi? Olen Jumalalta rukoillut hyvää mieskuntoa ja kiihoitusta, kun vaimoni ei enää saa seksuaalista värinää aikaan. Olisiko syntiä pyytää häntä meikkaamaan itsensä vaikka halvaksi huoraksi?


    • taivaskoti

      Eipä Jumala kehota ketään lähtemään vieraan toista sukupuolta olevan kotiin. Eikä kehota pyytämään kotiinsa jossa yksinäinen toista sukupuolta oleva asuu. Tää on vihollisesta. Paholainen on tuhansien juonien mestari ja keksii keinot millä saa uskovat lankeemaan syntiin. Samalla omalle puolelleen vetää, laittaa kahleet ja vie lopulta helvettiin. Tulis uskoviin miettii tuhat kertaa, ennen ku menee mukaan tollasiin juttuihin. Ei ne ole Jumalasta vaan paholaisen juonii. Tässä tapauksessa nainen toimi paholaisen voiman alla. Mies antoi aiheen rukoilemallla Jumalalta pitäskö jättää vaimo ku ei ole uskova. Eli viholliselle avattiin tie valmiiksi.

      • tuonainen

        AAmen! Ihmismieli on petollinen ja aina ailaihtelevainen. Kuinkas kävi Daavidinkin Beetsabansa kanssa? Näyt ja ilmestykset on vielä asia erikseen. Ne on tulkittava Raamatun valossa. Jos Sana ja ilmestys on ristiriidassa on ilmestys väärä ja lihallinen.


    • pitkäänhellari

      Olen kuullut joskus sellaistakin että joku on profetoinut nuorelle uskoon tulleelle, että Jumala johdattaa sinulle työkaverin, puolison, joka on sopiva apu Herran työssä. No kuulija alkaa miettimään että mitenkä se tapahtuu kun hänellä on jos mies ja perhettäkin, vaikka ei ole puoliso ei ole uskossa.
      No tuollaiset ennustelut saa jättää kyllä suoraan romukoppaan.
      Kyllä Jumala puhuu ja johdattaa puhumalla suoraan ja myös palvelijoiden kautta, mutta kyllä se terve järki, elämänolosuhteet ja Jumalan Sana on kristityn ohjenuora. Ja jos on epävarma niin kannattaa jutella pitkään uskossa olleen henkilön ja mielellään kysyä neuvoa useammaltakin Sanaa kauan tutkineelta.
      Olen yksineläjän ja on minullekin profetoitu puolisoita, ja on ollut tapauksia että joku tulee sanomaan että Herra on hänelle puhunut, että minun pitäisi ottaa se taikka tuo. Siihen on kyllä ollut hyvä vastata, että kunpa valitettavasti Herra ei ole asiasta minulle itselleni puhunut ja tälle toisellekaan. Ja jos ihminen kokee toiseen vetoa, niin silloin on velatkin saatavia ja Herrakaan ei vaikuta tuppisuulta. Jalat maassa pitää kulkea!

      • torvinennen

        Niin on. Eräillä on vieläpä pyrkyä ja halua sekaantua toisten elämään, ehkä jopa silkasta kateudestakin. Yritetään sekoittaa avioelämää ja saada aviopuolisot erilleen. Vanhassa Suomirainassakin Eemeli tapasi entisen tyttöpuolisen koulutoverinsa ja kysyi tältä että vieläkö olet rakastunut häneen. Nainen vastasi: En vielä. Tämmöistä arjen sarkasmia tarvitaan nykyaikanakin kuumana käyvien kanssa.


    • Reissunmies

      Kävin itse aikoinaan muutaman kerran erään sisaren luona saunomassa ja ihan alasti oltiin. Mitään seksuaalista ei tapahtunut, mutta täytyy myöntää että saunatouhujen jälkeen oli pakko tyydyttää itsensä ja muutaman kerran ajattelin vaimoni kanssa rakastellessani tätä toista naista. Niin se vain Herra voi tarpeen vaatiessa antaa myös voimaa kieltäytyä ja vastustaa houkutuksia.

      • saunaansuomalaiset

        Mitä tästä opimme? Ei ole syytä laittaa itseään kiusaukseen. Vaikka kuinka ajattelisi olevansa vahva ja ajattelisi että niinhän ennen vanhaankin saunottiin. Alaston naisruumis herättää melkein vääjäämättä tietynlaisia tuntemuksia miehelle. Melkeinpä sama katsooko nettipornoa tai vierasta naista saunan lauteilla. Joku tietysti voi pitää huumorintajuttomana tai estoisena jos ei lähde saunahippasille, mutta pitäköön. Parempi pitää mieli puhtoisena ja pestä ruumis omissa oloissa tai vain perhepiirissä.


    • EiJumalasta

      En tiedä, onko tämä provo.

      Mutta jos on tosijuttu, niin se "herra", joka kertoi näyttävänsä sinulle seurakunnasta (uuden) naisen, ei taatusti ollut Jumala! Kyseessä on ollut joko oman alitajuntasi kehittämä ajatus, tai sitten on ollut kyse demonisesta vaikutuksesta. Ja silloin tämä seurakunnassasi vieraillut nainenkin on ollut osallinen tähän demoniseen vaikutukseen.

      Mutta toivon, että juttu on vain huono vitsi.

    • Helvettiinvaan

      Kyllä tiedän sellaisia ne uskovat on seurakunnissa huorataan ihan yhtäpaljon kuin muuallakin missä ihmisiä yleensä on eikä sinuakaan näy haittavan koska et mitenkään kadu, että olit uskoton ja huorasit. Usko on teille vain eräänlainen rooli, haluatte näytellä kuten muutkin ns uskovat ja sitten tilaisuuden tullen naitte vakka omia lapsianne, kuten Lestadiolaisten seurakunnassa on tullu ilmi. Ei liene myöskään tuulesta temmattuja ne puheet kun katolliset piispat on jäpineet pikkulapsia ei tälläisiä puheita uskallettais levitellä elle niissä olisi perää. Todella inhottavia teistä tekee tämä teidän tekopyhyytenne. Julki Jumalatonkin on teitä parempi. Etkö sinä onneton muista joka olevinaan uskossa olet, miten Jeesus suhtautui kaikkeen tekopyhyyteen Esm fariseusten ja kirjanoppineitte osalta. Jos et ole tunnustanut hairhdustasi vaimollesi ja pyytänyt häneltä anteeksi niin sinun on tuha havitella sitä puhumaanne taivasosuutta Inhottava tyyppi sinä oot.

    • Uudistunut

      Herra antoi rukouksessa vastauksen, että nyt täytyy sovinnollisesti jättää nykyinen vaimo. Näin olin kyllä ajatellut ja suunnittelut itsekin. Lasta odottavan naisen minun täytyy antaa olla, sillä ilmeisesti hän halusi ainoastaan jälkeläisen ja sen asian Herra minulle kirkasti ja tämän myös vahvisti eräältä seurakuntalaiselta sekä tältä naiselta.

      Sain myös kehoituksen lähteä välillä toisen seurakunnan tilaisuuksiin, jossa minulle johdatetaan nainen. Olen jo tällä viikolla menossa katsomaan, mitä tuleman pitää. Kyllä johdatuksessa vaan on voimaa, jos uskaltaa siihen riittävästi luottaa!

      • DoctorT

        Tyhymä oot!


      • kysynvaantätä
        DoctorT kirjoitti:

        Tyhymä oot!

        Etkö itse seuraisi, jos Jumala kehottaisi?


      • PoroPoroilija
        DoctorT kirjoitti:

        Tyhymä oot!

        Poroja mettäntäydeltä! Ettäkö nää?


    • Helvettiinvaan

      Elä mitään odottele, mee äkkiä hirteen, kyl se vanha kehno auttaa sinua solmun teossa. Pääset sitten helvettiin joka on valmistettu perkeleelle ja sen enkeleille ja totisesti sinä helveti tulen oot ansainnu mokoma tekopyhä paskiainen!!

      • atteateist

        Siinäpä oikein lähimmäistä rakastava kommentti. Teidän ei kannata ihmetellä yhtään, miksi ateistit tai uskonnottomat nauravat teille. Saarnaatte muille lähimmäisenrakkaudesta ja teillä se loistaa poissaolollaan.


    • taivaskoti

      Ei Jumala koskaan kehota jättämään puolisoa. Jumala vihaa hylkäämistä. Aloittajan pitäs miettii mistä lähteestä tulee tuollaset ajatukset. Neuvon sua,,otappa Raamattu käteen ja ala lukee. Mene sit seurakunnan pastorilta kysymään onko lupa jättää vaimo/ mies..tässä tapauksessa vaimo. Vaimolla on oikeus jättää sinut huorinteon perusteella, sinulla ei oikeus jättää vaimoa.

      • jumala.tekee.asioita

        Mistä sinä kuvittelet tietäväsi, mitä Jumala voi tehdä? Jumala voi tehdä IHAN MITÄ HALUAA, koska hän on Jumala.


    • taivaskoti

      Jumala ei koskaaan saata sanaansa kieltää. Ei Jumala tee toisen kerran erilailla ja toisen kerran taas peru puheitaan. Jumalan sana pyhyy muuttumattomana.

      • jumala.tekee.asioita

        Mitä hourailet? Jumalahan nimenomaan muuttaa koko ajan mieltään ja ailahtelee läpi raamatun, olettaen siis, että kyseinen kirja on sinulle tuttu?


    • taivaskoti

      anteeks,, pysyy muuttumattomana..tuli kirjoitusvirhe

    • Uskookentahtoo

      Jaaha, taas näitä 'uskovaisia' jotka vieraissa.

    • ei.mee.läpi

      Ilmiselvä trolli ja jotkut uskoo.

      Otaisikohan Jallu tai Kalle jutun fantasia palstalleen, kannattaisi varmaan kokeilla, tyyli vaan vähän ronskimmaksi niin varmaan ottaisivat.

      • sivuhuomautuksena

        Kyseiset lehdet on ajettu jo viime vuonna konkurssiin.


    • Setä.neuvoo

      Raamatusta löytyy sääntöjä monivaimoisuuteen liittyen. Mutta enpä aio niitä luetella tähänkään keskusteluun. Helluntailaisilla on ollut tapana palkita räyhäämisellä minulle Raamatun selitteleminen.

      Helluntailaisten uskonto on harhaoppia nimeltä pelagiolaisuus.

      • AntikristuksenLapset

        Eikä pelagiolaisuus riitäkään, vaan myös 15 muuta harhaoppia, jotka lähtevät pelagiolaisuudesta.

        Kaiken perustus on oppi "vapaasta ratkaisuvallasta" joka tekee tyhjäksi Jeesuksen sovitustyön ja opettaa ihmisen voivan omilla hurskaudentöillään pelastaa itse itsensä. Jeesus on helluntailaisille sitten eräänlainen siunausten ja palkintojen jakaja. Tästä vapaan ratkaisuvallan opista poikii siis kaikki helluntailainen opetus ja vääristää Raamatun sanan.

        "Vapaan ratkaisuvallan" opilla tarkoitetaan oppia, jonka mukaan ihmisellä on vapaa ratkaisuvalta valita hyvä, tai paha. Näinhän ei ole. Ihminen on Aadamin ja Eevan lankeemuksesta asti ollut sidottu yksin Jumalan ratkaisuvaltaan, eli nk. "sidotun ratkaisuvallan" alle. Tähän perustuu luterilainen oppi ja tässä on syy, miksi hellarit aivan erityisesti vihaavat luterilaisia uskovia ja ovat aina hyökänneet tätä kirkkoa ja uskovia vastaan.

        Helluntailaisuus nykymuodossaan, uususkontona, on USA:n vapaamuurareiden, 1800-luvulla perustama antikristillinen oppisuuntaus.
        .


    • o__o-

      Mullistus

      9.2.2010 15:20

      "Muistatko R.R noin 25v sitten, silloin kaikki oli niin kaunista ja selvää:)

      Kaunis helvetti
      istun pimeässä
      luovuttamassa
      kun yhtäkkiä
      vastapäisen talon harjalla leimahtaa lieska

      ja savupiipulle raapiutuu terävä varjo
      ja vain yhden oluen aikana
      yksiöni muuttuu kauniiksi helvetiksi

      sen sisuskalut syttyvät oranssiin tuleen
      tyhjät pullot
      korkit
      räjähtänyt sohva

      saastainen matto
      kaksi kuorsaavaa äijää
      nainen pillutta patjalla
      syömättä jääneet pillerit

      irronnut vesssan ovi
      maksamattomat laskut
      lapsen haljennut kuva
      sirpaleet

      mihin
      tahansa katson

      TULTA...HEHKUA

      ja koska muut nukkuvat
      ja minulle vielä maistuu
      minä aion fiilistellä
      nousen kusiselta sijaltani

      lämmin housussani

      kävelen keittiöön
      otan jääkapista lisää olutta
      istun tekonahalle
      ja pyörähdän kierroksen

      nyt kaikki sujuu leikiten
      aurinko on elämä
      aurinko on kuolema
      yksinkertaista

      kaunista

      runkata muiden katsoessa

      kuin naiminen patjan palaessa"

      vai mitä R R
      ( o__o ) o------









    • Käytä omaa järkeäsi äläkä etsi mtään salattuja merkkejä siitä, että mitä voit tehdä, ja mitä et.

      Raamattu kyllä ilmoittaa selvästi, että naimissa oleva ei voi hyppiä vieraissa sängyissä, jos vain haluaa seurata suoraa tietä.

    • Ja täytyykö vielä odotella? Minusta näyttää, että olet jo aikaa siten tehnyt päätöksen sydämessäsi ihan itse. Älä Herraa tähän omaan hillittömyyteesi sotke. Jos petät vaimoasi, niin teet sen ihan omasta kurittomuudestasi.

      • Pilluiisko

        Int netissä on hellareillekkin tarjolla porno sivuja. Kirjoitat vain hakuun "Pornoa" niin jo alkaa löytyä. Niin minä olen tehny ja runkkaillu omassa rauhassa. Eihän se oikeata vastaa, mutta en oo tarvinnu myöskään haahuilla jokaisen pillun perässä.


    • voihyvänenaika

      Ettekö te hyvät ihmiset erota provoa täällä?

      • varmastitosi

        Mitä ihmeen provoa? Kuka sairas ihminen muka keksisi tuollaisen tarinan? Kyllä vastaavia tapauksia on nähty ja kuultu aiemminkin. Uskovat voivat harhautua, elleivät tukeudu ja juurru elämässään tiukasti siihen, mitä Raamattu opettaa. Ei jokainen voimakas ajatus ole johdatusta!!


      • okmijnuhgyrx

        Saattaa ola provo, kuulostaa kirjoitettuna todella tyhmältä, mutta kyllä noita tapauksia on elävässäkin elämässä nähty ihan liikaa.
        Luullaan omista tunteista nousevia toiveita ja ajatuksia Herran ääneksi ja johdatukseksi.
        Mikäli tarina on tosi, niin ainakin lapsesta olisi nyt huolehdittava ja elätettävä. Sitä vastuuta ei voi väistää kun se kerran on alkuun pantu vaikkei enää huvittaisikaan.


    • uteliaana.odotellaan

      Olisi mukava tietää, mitä ketjun aloittajalle kuuluu? Onko hän löytänyt uuden Jumalan johdattaman naisen elämäänsä? Herra näytti käyttäneen häntä vain lapsentekokoneen yhtenä osasena aiemmin.

    • höpöhöpötulkkii

      Toivon, että sulle ei oikeassa elämässä käy noin.

    • taaskintässä

      höpöhöpö!

    • Ainahan sä voit ruveta mormoniksi tai muslimiksi. Niissä piireissä useamman vaimon pitäminen on täysin hyväksyttyä.

    • uteliasuskova

      Oletko aloittaja löytänyt Herran johdattaman naisen jo rinnallesi? Olisi mukava kuulla sinun vaiheistasi enemmän!

      • kaikkeakanssa

        no huhhuh


    • Ofkfjdjdk

      Taitaa se teidänkin lemmenleikistä lähtenyt alku olla jo pitkällä, vai mitä?

    • näitähänriittää

      Aikoinaan 80-luvun puolivälissä eräässä pienessä Pohjois-Savon vapaiden suuntien srk.ssa kävi juuri aloittajan lailla. Uskova , seurakuntaan kuuluva aviossa oleva n. nelikymppinen rouva alkoi odottaa lasta hiljattain seurakuntaan kastetulle n. 25-vuotiaalle miehelle.
      Erohan siitä tuli, rouva lähti nuoren miehen kanssa muualle, ja x-miekin löysi piakkoin uuden, nuoren vaimon!!
      Että älkääpä sanoko provoksi, kyllä näitä tämän tästä uskovissa vapaissa suunnissa sattuu..::))))

      • aivanvakiporukkaaovat

        Hellari-ja vapaaseurakuntiin kuuluu paljon aivan joutavanpäiväistä , moraalitonta väkeä, joiden kanssa ei kannata olla missään tekemisissä, mikäli omat arvot ovat erilaiset.

        On huorintekijöitä, varkaita, huumeiden-ja alkonkäyttäjiä. Rikollisia yms. porukkaa .Aivan riviseurakuntalaisissa. Uskovina heitä pidetään, ja sellaisia ovat itsekin olevinaan!


    • kiinnostaatietää

      Miten tämän aloittajan elämä on jatkunut?

    • meijänmies

      Hyvin ja huonosti. Näin savoksi ilmaistuna.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      330
      8014
    2. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      0
      2490
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      67
      2230
    4. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      177
      1896
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1462
    6. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1307
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1301
    8. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      174
      1264
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      60
      1240
    10. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      42
      1127
    Aihe