Yle: Seurakunta tuhlaa 600 000 euroa urkuihin

Lappeenrantalainen Joutsenon seurakunta aikoo sylkäistä kirkollisveron maksajien kasvoille hankkimalla 600 000 euroa maksavat urut. Käytöstä poistuvia urkuja ei huoli kukaan edes ilmaiseksi.

http://yle.fi/uutiset/3-9357519

http://eroakirkosta.fi/
13162
4Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Kirkon sijoituksien jälleenmyyntiarvo on yleensä nolla.

Äänestä

Ne muutamat kuulolaitteita käyttävät mummot, jotka jumalanpalveluksia käyvät kuuntelemassa, olisivat vanhoilla uruilla soitettavaa (virsi)musiikkia voineet kuunnella. Tuskin erottavat eroa uusien ja vanhojen urkujen välillä.

Äänestä
  • Klo 18:00 on tänään kauneimmat joululaulut, samoin tiistaina. Viimeistä joulua vanhat urut. Minusta hieno asia kun uudet urut ennemmin kuin työntää muslimien kitaan.

    Äänestä

  • Pulpinvaliotuoksut kirjoitti:

    Klo 18:00 on tänään kauneimmat joululaulut, samoin tiistaina. Viimeistä joulua vanhat urut. Minusta hieno asia kun uudet urut ennemmin kuin työntää muslimien kitaan.

    Upea kirkko ja uudet urut täysin suomalaista valmistetta.

    Äänestä

  • Pulpinvaliotuoksut kirjoitti:

    Klo 18:00 on tänään kauneimmat joululaulut, samoin tiistaina. Viimeistä joulua vanhat urut. Minusta hieno asia kun uudet urut ennemmin kuin työntää muslimien kitaan.

    Ja muina päivinä kaikuvat tyhjistä seinistä...

    Äänestä

  • 9plus12 kirjoitti:

    Ja muina päivinä kaikuvat tyhjistä seinistä...

    Eihän sen tarvitsisi niin olla.. klassista ym gospelia sietäisi kuulla useamminkin varmaan, kun uudet urut pitäisi olla niin elämykselliset soinniltaan.

    Mieluummin niin, kuin esim Hgissä kun vaikkapa piispa Askola jo kerran oli kirkkoja avaamassa muslimien kokoontumisille. Ajatelkaa.. jos tiedätte sen somalienkin ominaishajun, sehän siellä seinillä sitten leijuisi pysyvästi.

    Tottahan tehokkaampaa olisi käyttää urkuja muulloinkin kuin sunnuntaisin.

    Mutta eikö liene teologia tiellä, kirkossa soitettavan musiikin kai pitää "soveltua kirkkotilan arvoon" tjsp.

    Äänestä

  • Pulpinvaliotuoksut kirjoitti:

    Klo 18:00 on tänään kauneimmat joululaulut, samoin tiistaina. Viimeistä joulua vanhat urut. Minusta hieno asia kun uudet urut ennemmin kuin työntää muslimien kitaan.

    <<Minusta hieno asia kun uudet urut ennemmin kuin työntää muslimien kitaan. >>

    Nämähän on vaihtoehdot kirkollisverotuottojen käytölle: muslimeille, piispoille ja papeille tai sitten enimmäkseen tyhjänä seisovien kirkkojen ylläpitoon ja varusteluun.

    On parempikin vaihtoehto:
    eroakirkosta.fi

    Äänestä

Joutsenon seurakunnan väkiluku oli vuoden 2015 lopulla 8 025 henkeä.
Suhteessa tuo 0,6 miljoonaa Joutsenon seurakunnan urkuihin on sama kuin Turku-Kaarinan seurakuntayhtymä (147'228 jäsentä) rakentaisi 11 miljoonan euron urut Turkuun.

ps Ylivieskan seurakuntakin rakentaa uuden kirkon ja budjetti on 10-15 miljoonaa euroa. Ei ole kirkko köyhä eikä kipeä, rahaa on.

"Keskelle kylää tulevaan kirkkoon...
Ylivieskan kaupunki ja seurakunta ovat neuvotelleet vaihtokaupasta, jolloin seurakunta saa kaupungin omistaman puistoalueen, ja vastaavasti Marian alue siirtyy kaupungin omistukseen. Vaihtohinta olisi korkeintaan yksi euro."

Tuskin Ylivieskan kirkko tuossa vaihtokaupassa häviää.

http://www.kp24.fi/uutiset/lehtiteema/1480/420917/10/Ylivieskan-uusi-kirkko-tulee-Kirkkopuistoon

Kyllä ne kirkkoisät osaa ja varsinkin kehtaa.

.

Äänestä

Kirkolla on prioriteetit hieman hukassa...

Äänestä

Haluatko tukea tällaista toimintaa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tolkutonta_haaskausta kirjoitti:

Lappeenrantalainen Joutsenon seurakunta aikoo sylkäistä kirkollisveron maksajien kasvoille hankkimalla 600 000 euroa maksavat urut. Käytöstä poistuvia urkuja ei huoli kukaan edes ilmaiseksi.

http://yle.fi/uutiset/3-9357519

http://eroakirkosta.fi/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu