Ilmestyskirjan rakenteesta
Ilm jakaantuu seuraavaan alkusanojen (1:1-20) ja loppusanojen (22:6-20) sekä tulevaisuuteen suuntautuvan osan johdannon (4:1-5:14) lisäksi seitsemään sykliin:
1. sykli: Seitsemän kirjettä seurakunnille 2:1-3:22
2. sykli: Seitsemän sinettiä 6:1-8:1
3. sykli: Seitsemän merkkisoittoa 8:2-11:14
4. sykli: Lohikäärme ja pedot 12:1-14:20
5. sykli: Seitsemän vihan maljaa 15:1-16:21
6. sykli: Babylonin kukistuminen 17:1-19:20
7. sykli: Kristuksen paluu ja taivaallinen Jerusalem 19:11-22:5
Kaikista jaksoista ei voida käyttää nimitystä kyklos, mutta nimitys on silti hyvin sattuva ja kuvaa erinomaisesti Ilm:n tapaa edetä historian kuvauksessa. Kun seitsemäs sinetti murretaan, lukija odottaa viimeisen tuomion seuraavan - mutta Ilm kaartaa taaksepäin ja alkaa kuvata lopunaikoja uudelleen, nyt seitsemän merkkisoiton avulla. Seitsemäs merkkisoitto saa aikaan riemunpurkauksen taivaassa ja nyt viimeistään lukija kuvittelee saavansa lukea viimeisen tuomion tapahtumista -mutta Ilm kaartaakin takaisin ja alkaa kuvata tapahtumia uudelleen.
Ilm jakaantuu seuraavaan alkusanojen (1:1-20) ja loppusanojen (22:6-20) sekä tulevaisuuteen suuntautuvan osan johdannon (4:1-5:14) lisäksi seitsemään sykliin:
1. sykli: Seitsemän kirjettä seurakunnille 2:1-3:22
2. sykli: Seitsemän sinettiä 6:1-8:1
3. sykli: Seitsemän merkkisoittoa 8:2-11:14
4. sykli: Lohikäärme ja pedot 12:1-14:20
5. sykli: Seitsemän vihan maljaa 15:1-16:21
6. sykli: Babylonin kukistuminen 17:1-19:20
7. sykli: Kristuksen paluu ja taivaallinen Jerusalem 19:11-22:5
Kaikista jaksoista ei voida käyttää nimitystä kyklos, mutta nimitys on silti hyvin sattuva ja kuvaa erinomaisesti Ilm:n tapaa edetä historian kuvauksessa. Kun seitsemäs sinetti murretaan, lukija odottaa viimeisen tuomion seuraavan - mutta Ilm kaartaa taaksepäin ja alkaa kuvata lopunaikoja uudelleen, nyt seitsemän merkkisoiton avulla. Seitsemäs merkkisoitto saa aikaan riemunpurkauksen taivaassa ja nyt viimeistään lukija kuvittelee saavansa lukea viimeisen tuomion tapahtumista -mutta Ilm kaartaakin takaisin ja alkaa kuvata tapahtumia uudelleen.
Vastaukset 77
Vanhimmat
Ilmestyskirjan tulkinnasta
Ilm on rikas ja runsas Raamatun kirja, jonka tulkintaa ei voi kuvata yhdellä tai kahdella jännevälillä. Mitä vähemmän tulkintaperusteita eritellään, sitä varmemmin Ilm heijastelee ennen muuta tulkitsijan omaa uskonnollisuutta eikä kirjoittajan tarkoitusta. Ilmestyskirjan tulkinta liikkuu ainakin seuraavilla akseleilla:
1) Aikahistoriallinen - synkroninen - aktualisoiva (nykyistävä)
Aikahistoriallinen tulkinta pyrkii etsimään selityksen kullekin jaksolle siitä tilanteesta, missä Ilm kerran kirjoitettiin ja kysyy, miten Ilmestyskirjan ensimmäiset kristityt lukijat ymmärsivät lukemansa. Aktualisoiva etsii selityksen nykypäivästä tai (lähi)tulevaisuudesta. Synkroninen näkee kirjan tapahtumissa ikuiset, ajattomat totuudet ja maailmanhistoriassa mahdollisesti useinkin toistuvat tapahtumat.
Esim. Puhuttaessa Ilmestyskirjan hallitsijoista aikahistoriallinen tulkinta etsii kahdeksannen kuninkaan kirjoitushetken lähiympäristöstä ja löytää Rooman keisarit, ennen muuta Neron. Aktualisoiva tulkinta löytää Saddam Husseinin tai pian uudelleen perustettavassa Neuvostoliitossa valtaan nousevan valtionpäämiehen. Synkroninen tulkinta näkee, että pedon varjo on häilähtänyt Neron, Domitianuksen, Napoleonin, Stalinin ja Hitlerin hahmossa (ja odottaa viimeisten ennustusten täyttymistä).
Aikahistoriallinen selitys on tulkinnan kannalta välttämätön. Synkroninen näkökulma merkitsee minulle hermeneuttista avainta, mutta aktualisoivalta tulkinnalta emme saa kokonaan sulkea silmiämme.
2) Vanhaan testamenttiin perustuva - mielivaltainen
Ilmestyskirja heijastelee jatkuvasti Vanhan testamentin tekstien elävää ja sykkivää perinnettä. Ilmestyskirjan ratsastajat, puhe Karitsasta ja ennustus uudesta Jerusalemista ovat kaikki osa tätä perinnettä. Vanhan testamentin juurien selvitteleminen on merkittävä osa Ilm:n selittämistä.
Vanhan testamentin sivuuttava tai kevyesti ottava aktualisoiva selitys johtaa mielivaltaisuuteen. Selittäjä on kuin sirkusnäytäntöön vasta loppuparaatin alkaessa pujahtanut katsoja, joka kovaäänisesti mutta mitään asiasta ymmärtämättä selvittelee yleisölle, mitä kukin paraatiin osallistuja on näytöksessä tehnyt. Leijonanäkesyttäjästä tulee silloin akrobaatti ja tulennielijästä klovni.
3) Kirjaimellinen - symbolinen
Symbolisen tulkinnan asettaminen kirjaimellisen tulkinnan edelle ei ole luterilaisessa perinteessä kovin tavallinen vaihtoehto. Ehtoollisen asetussanoissa pitäydymme sanojen yksinkertaiseen merkitykseen vastoin reformoitujen symbolista tulkintaa. Silti Ilmestyskirjan kohdalla symbolinen tulkinta on paikoin ainoa mahdollisuus tehdä oikeutta kirjalle. Avainkohtana on Ilm 12, jolla on poikkeuksellinen ominaisuus: Me tunnemme tämän jakson tapahtumasarjan evankeliumeista ja Apostolien teoista ja pystymme näin vertailemaan Ilmestyskirjan esitystä näihin.
Kahdennessatoista luvussa alkava sykli (12-14) on selittäjälle erittäin vaikea ja se on tuottanut Kirkon historian aikana kaikkein eniten villejä tulkintoja. Kertaamme sen perusohjeen, että varovaisuus on Ilmestyskirjan selittäjälle hyve eikä taakka.
Vaimo, lapsi ja lohikäärme
12:1-6
Uuden syklin alun voi ymmärtää vain yhdellä tavalla. Vallan merkein varustettu vaimo on Jumalan kansa, Kirkko. Hän synnyttää pojan, jolla on kiistämätön herruus maailmassa, Jeesuksen Kristuksen. Lohikäärme on Jumalan vastustaja, Saatana. Kristus nousee Taivaaseen, mutta vaimon eli Kirkon on lapsineen jaksettava elää lopunajat. Näin Ilmestyskirja piirtää muutamin uskomattoman taitavin ja puhuttelevin vedoin koko maailmanhistorian loppunäytöksen ääriviivat: Kristus hallitsee Taivaassa, hänen Kirkkonsa elää täällä maan päällä ja on Saatanan katkeran vihan kohteena.
Saatana ajetaan pois Taivaasta
12:7-12
Lyhyesti kuvattu Kristuksen maailmassa suorittama työ sai aikaan valtavan muutoksen Taivaassa. Saatana, joka syytti ihmiskuntaa Jumalan edessä, heitettiin ulos Taivaasta ja alas maan päälle. Miikael, Israelin suojelusenkeli, sotii nyt nimenomaan Kirkon puolesta. Saatanan osana on joutua syöstyksi alas, maan päälle. Se on Kristuksen Kirkolle toisaalta loistava iloviesti, jossa toisaalta on katkera sivumaku. Jumalan edessä meillä ei enää ole syyttäjää sen jälkeen kun Kristus on suorittanut lunastustyönsä ja se on meille tietenkin asia numero yksi. Varjopuolena on, että Saatana, joka vihasi Kristusta, käy nyt lyhyenä lopunaikana täydellä voimallaan Kristuksen omien kimppuun. Silti näin on Kirkolle parempi.
Vaino ja varjelus
12:13-18
Maan päällä Saatana ei hukkaa aikaa, vaan käy Vaimon - siis Kirkon - kimppuun. Kirkkoäiti kuitenkin varjellaan niin, ettei Saatana saa häntä tuhotuksi. Raivoissaan Saatana käy "muiden lasten" eli kristittyjen kimppuun. Näin lopunajat kulkevat kohti huipennustaan - mutta ennen 19. lukua saamme syventyä vielä moneen ongelmaan.
Olemme valinneet useassa kohdassa kirjaimellisen tulkinnan sijasta symbolisen. Symbolinen tulkinta on monessakin mielessä mielenkiinnottomampi kuin konkreettinen tulkinta, joka on usein vienyt huimapäisiin ratkaisuihin. Ne ovat kuitenkin osoittautuneet kerta toisensa jälkeen vääriksi ja lisäksi niissä on aivan liian usein astian maku. Omia harhojaan muutenkin opettavat näkevät asiat omassa valossaan ja vääntävät Raamatun mielivaltaisesti sen mukaiseksi. Symbolinen tulkinta on vaatimatto-mampi ja värittömämpi. Sehän puhuu ennen kaikkea melko yleisesti Kirkon asemasta maailmassa ja samalla meidän omasta asemastamme. Se jättää tulevaisuuden valtaosaltaan salatuksi. Silti se on todennäköisesti oikea ja antaa meille riittävät eväät korjata omaa elämän vaellustamme. Tämänkin kerran tekstin perusajatukset ovat kyllin selvät, jotta voisimme tehdä siitä tarvittavat johtopäätökset: Meidät on Kristuksen verellä vapautettu Jumalan vihasta ja kuulumme Jumalalle. Määränpäämme on Taivas. Kuitenkin tässä maailmassa pitää valtaa Saatana, joka saattaa ihmiskunnan enemmistön torjumaan Kristuksen ja lisäksi vihaamaan ja vainoamaan kristittyjä ja heidän uskoaan. Kaikkien ahdistusten keskellä on Kristus kuitenkin meidän kanssamme - tarvitaan vain uskallusta ja kuuliaisuutta Herraamme kohtaan.
Symbolinen tulkinta on siis ainakin tietyissä kohdissa Ilm:n selittäjän ainoa mahdollisuus. On epävarmaa, kuinka pitkälle tässä voidaan mennä, ja siksi Ilm:n perusteella on vaikea rakentaa dogmatiikkaa. On syytä liittää se mahdollisimman tiiviisti muuhun Raamatun opetukseen.
Johtopäätöksiä
1. Ilmestyskirjan selittäjän on tyydyttävä löytämään voimakkain värein maalatuista kuvista ydin-sanoma ja suostuttava jättämään monta yksityiskohtaa avoimeksi. Niukkuus ja varovaisuus on selittäjälle hyve. Koko kirjan kantava ajatus on, että Jumalalla on omassa maailmassaan suvereeni valta. Vaikka tällä hetkellä ja tulevaisuudessa Kristuksen omia vainotaan, on syytä riippua kiinni Kristuksessa, sillä Kristuksen veren takia taivas on hänen omilleen auki.
2. Erityisesti näkyjen syklien kohdalla kirjaimellinen tulkinta saattaa johtaa pahasti harhaan. Kiinnitämme huomiota muutamiin mahdollisuuksiin:
- Luvut ovat ilmeisesti enimmäkseen symbolisia: "12 000" joka sukukunnasta merkinnee suurta joukkoa, joka on vainoista huolimatta viimeistä myöten paikalla taivaassa; "tuhat kaksisataa kuusikymmentä päivää" on "aika, kaksi aikaa ja puoli aikaa" tai "kolme ja puoli aikaa", Danielin kirjan lyhyt aika (Dan. 7:25); "tuhat vuotta" on Jumalan tarkoin määräämä aika.
- "Babylon" ei välttämättä ole mikään kaupunki (vaikka se toisaalta selvästi tarkoittaa Roomaa, 17:9), vaan Jumalaa vastassa oleva kollektiivinen ihmiskunta.
- "Pedon" piirteitä on ollut ja tulee olemaan useissa vallanpitäjissä aina siihen asti, kunnes tulee se, johon tuntomerkit pätevät lopullisesti.
- "Pedon merkki" ei välttämättä ole konkreettinen asia, vaikka se saattaa viitata epäjumalien kultin tatuointeihin. 200-luvun loppupuolen kristittyjen vainoissa muutamat kristityt uhrasivat epäjumalille ja hankkivat näin suojakseen virkamiehen antaman todistekirjan lojaalisuudestaan - yhtä hyvä pedon merkki tämä kuin tatuointikin!
- Tuhatvuotinen valtakunta on Kirkon aika, jolloin pyhät hallitsevat yhdessä Kristuksen kanssa taivaasta käsin.
Ilm:n kirjoittaja kertoo olevansa Jeesuksen palvelija tai orja. Sellaiseksi myös Paavali kutsui itseään (esim. Fil 1,1). Kuka tämä Johannes on, sitä selvittelimme johdannossa. Varmaa se ei ole, mutta mahdollista kyllä, että kyseessä on apostoli Johannes, yksi kahdestatoista.
Pedonmerkki on sama kun JUMALA laittoi kain otsaan kun tämä oli tappanut veljensä. Merkin koko on ilmeisesti noin suolan jyväsen koko elikä tarkoitan hienoa suolaa ja siinä yhtä jyvää
ok..
ok..
ok.
ok--
ok---
ok..
ok---
ok--
sdff
Jari Rankinen jatkaa
Ilmestyskirjan nimi on harhaanjohtava. Kirjaa kutsutaan Johanneksen ilmestykseksi, vaikka kyse on Jeesuksen ilmestyksestä. Kirjan ensimmäisessä lauseessa sanotaan, että ylösnoussut Kristus sai ilmestyksen Isältä Jumalalta ja lähetti enkelinsä ilmoittamaan sen Johannekselle. Voimme puhua ilmoituksen ketjusta. Syntinen ihminen ei kestä pyhän Jumalan suoraa puhetta. Jeesus on välimies ihmisten ja Jumalan välillä. Hän on kuin muuntaja, joka muuntaa Jumalan suunnattoman voiman syntiselle ihmisille sopivaksi. Jeesus sai ilmestyksen kertoakseen palvelijoilleen, mitä Jumala on päättänyt ja mitä Jumalan päätöksen mukaan tulee tapahtumaan.
Ilm ei sisällä Johanneksen omia ajatuksia tai sitä, mitä hän itse kuvittelee maailman tulevaisuudesta. Siitä kertoo jae 2. Johannes kirjoitti sen, minkä hän sai Jumalalta kirjoitettavaksi. Siksi hän puhuu Jumalan sanasta ja Jeesuksen Kristuksen todistuksesta. Kun pidämme tämän mielessämme, luemme Ilm:aa oikein. Emme ole tekemisissä ihmisen hengentuotteen kanssa, vaan sen, mitä Jumala on nähnyt hyväksi meille kertoa.
Jumala tarkoitti, että Johannekselle annettu ilmestys kirjoitetaan muistiin ja että sitä luetaan ja kuunnellaan Jumalan seurakunnassa. Ilmestystä ei annettu siksi, että se tyydyttäisi ihmisten loputonta uteliaisuutta, vaan siksi, että se uskottaisiin ja siitä tehtäisiin oikeat johtopäätökset. Sitä tarkoittaa varteen ottaminen jakeessa 3. Ilm ei ole kirjoitettu vain niille, jotka elävät juuri ennen Jeesuksen paluuta. Ilm:lla on sanottavaa kaikkien aikojen kaikille ihmisille. Siksi Johannes kehottaa kaikkia lukemaan, mitä hän sai nähdä.
Sanalla autuas on UT:ssa lähinnä kaksi merkitystä. Autuas voi tarkoittaa pelastettua ‑ sitä, joka on matkalla taivaaseen. Toisinaan autuaalla tarkoitetaan sitä, jota kannattaa onnitella. Jälkimmäisestä lienee nyt kyse. Onniteltavia ovat ne, jotka lukevat ja kuulevat Ilm:aa ja uskovat, mitä se sanoo. Näin siksi, että hetki on lähellä. Kyse lienee hetkestä, jolloin Kristus saapuu. Se on lähellä. Se, joka lukee Ilm:aa, tietää tämän ja ymmärtää varautua Jeesuksen paluuseen. Sitä, joka näin tekee, kannattaa onnitella.
Tervehdys seurakunnille 1:4‑8
Johannes lähetti Ilm:n Aasian maakunnan seitsemälle seurakunnalle ilmeisesti samaan tapaan kuin Paavali lähetti kirjeitä seurakuntiin. Johanneksen tervehdyskin muistuttaa Paavalin kirjeiden alkutervehdystä. Hän toivottaa seurakunnille armoa ja rauhaa. Jakeessa 4 Johanneksesta kerrotaan vain nimi eikä häntä esitellä sen tarkemmin. Tämä viittaa siihen, että Johannes oli tunnettu mies ‑ kaikki tiesivät, kuka hän oli eikä hän siksi tarvinnut laajempia esittelyjä. Tämä puhuu sen puolesta, että Ilm:n kirjoittaja on opetuslapsi Johannes. Vankka kristillinen perimätieto kertoo hänen olleen noin 30 vuotta piispana juuri niillä seuduilla, jonne Ilm on lähetetty.
Seitsemän seurakuntaa, jotka luetellaan myöhemmin, olivat vain osa Rooman valtakunnan Aasian provinssin seurakunnista. Miksi kuitenkin puhutaan vain näistä seitsemästä? Mainituissa seurakunnissa oli paljon sellaista, mistä toiset seurakunnat saattoivat ottaa oppia. Seurakunnista kerrotaan hyvää ja toisille esikuvaksi kelpaavaa. Samalla puhutaan synneistä, joita esiintyi mainituissa seurakunnissa, ja muita seurakuntia varoitetaan lankeamasta samoihin synteihin. Seitsemän mainittua seurakuntaa antaa kattavan kuvan siitä, millaista voi olla muidenkin seurakuntien elämä ‑ hyvine ja huonoine puolineen ‑ ja ehkä siksi puhutaan vain näistä seitsemästä. Siihen, että mainitaan juuri seitsemän seurakuntaa, voi olla toinenkin syy. Seitsemän on Raamatussa täydellisyyden luku. Seitsemän seurakuntaa kuvaa koko Kristuksen Kirkkoa, sen kaikkia seurakuntia.
Jumala ilmoitti Moosekselle nimekseen "Minä olen" (Jahve, 2 Moos 3,14). Johannes toivottaa armoa ja rauhaa "häneltä, joka on, joka oli ja joka on tuleva". Johannes on kuin avannut Jumalan nimen salaisuuden ja kertoo jotakin siitä, mitä Jumalan nimi tarkoittaa. Koska Jumala on, hän on kaiken ylläpitäjä. Koska hän oli, hän on kaiken olemisen alku. Koska hän on tuleva, hän on se, joka päättää kerran tämän maailman. Johanneksen määritelmä Jumalasta muistuttaa siitä, että Jumala elää iankaikkisuudessa, jossa kaikki aikamuodot ovat ihmeellisellä tavalla läsnä.
Seitsemän henkeä jakeessa 4 tarkoittanee Pyhää Henkeä. Jesajan kirjan luvussa 11 puhutaan tulevasta Messiaasta ja paljastetaan seitsemän Jumalan Hengen ominaisuutta (Jes 11,2). Voi olla, että "seitsemän henkeä" tarkoittaa juuri Pyhän Hengen ominaisuuksia. Toinenkin mahdollisuus on: sillä, että puhutaan seitsemästä hengestä ja seitsemästä seurakunnasta, opetetaan, että Pyhä Henki on läsnä kaikissa seurakunnissa. Yhtään seurakuntaa ei ole jätetty Jumalan Hengestä osattomaksi.
Isän Jumalan ja Pyhän Hengen lisäksi Johannes toivottaa armoa ja rauhaa Jeesukselta Kristukselta. Jumalan kolminaisuus näkyy tässäkin.
Vanhastaan on sanottu, että Jeesuksella on kolme virkaa. Hän on Profeetta, Pappi ja Kuningas. Samaa Johanneksen sanat Jeesuksesta opettavat.
Jeesus on "luotettava todistaja" ‑ siis profeetta, opettaja ja julistaja.
Sitten Johannes muistuttaa, mitä Jeesus on tehnyt puolestamme. Hän on verellään vapauttanut meidät synneistämme ja niiden rangaistuksesta. Jeesus on siis Pappi, joka uhrasi itsensä koko maailman syntien takia. Tällä uhrilla oli se vaikutus, että kaikista Jeesuksen omista on tullut pappeja. Vanhan liiton aikana vain papit saivat tulla Jumalan eteen, ja heistäkin vain ylimmäinen pappi sai mennä kaikkeen pyhimpään, temppelin huoneeseen, jossa Jumalan uskottiin asuvan. Nyt tämä oikeus on meillä kaikkilla. Tie Jumalan luo on auki, koska Jeesus on sen meille aukaissut. Tämä ei tarkoita, ettei seurakunnissa enää tarvittaisi pappeja. UT puhuu niistä, jotka on asetettu hoitamaan seurakunnan paimenen virkaa. Näin Jumala on määrännyt, että Jumalan tahdon mukainen järjestys toteut
Näin Jumala on määrännyt, että Jumalan tahdon mukainen järjestys toteutuisi seurakunnassa ja että seurakunta tulisi hoidettua armonvälineillä, Jumalan sanalla ja sakramenteilla.
Johannes sanoo, että Jeesus on maailman mahtavimpienkin hallitsija, jolle kuuluu kunnia ja jolla on valta. Jeesus on siis Kuningas. Filippiläiskirje puhuu samasta asiasta: "Jumala on korottanut hänet yli kaiken ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman. Jeesuksen nimeä kunnioittaen on kaikkien polvistuttava." (Fil 2,9‑10).
Jeesus nousi taivaaseen pilven päällä ja Jumalan enkelit lupasivat, että hän tulee samalla tavoin takaisin (Apt 1,11). Kun se tapahtuu, kaikki näkevät hänet, nekin, jotka tappoivat hänet. Kuolleet nousevat ylös ja niillä, jotka ovat taistelleet kuningasten Kuningasta vastaan, on suunnaton tuska. He tajuavat vastustaneensa taivaan ja maan Herraa.
Jumalaa sanoo olevansa "A ja O". Ilm kirjoitettiin alunperin kreikaksi ja kreikan aakkosten ensimmäinen kirjain on alfa (vastaa kirjainta A) ja viimeinen omega (vastaa kirjainta O). Jumala siis sanoo olevansa kaiken alku ja kaiken loppu. Hänestä kaikki on lähtöisin ja häneen kaikki kerran päättyy. Hän on Kaikkivaltias, joka ohjaa maailman historiaa alusta loppuun juuri niin kuin hän on suuressa viisaudessaan päättänyt.
Ylösnoussut Herra ilmestyy 1:9‑20
Patmos on saari Aigeianmeressä noin 100 km lounaaseen Efesoksesta. Saari on pieni ja roomalaiset käyttivät sitä karkoituspaikkana. Keisari Domitianuksen hallintokaudella kristittyjä vainottiin ankarasti. Keisari vaati, että hän on palveltava jumalana, eivätkä kristityt voineet siihen suostua. Näiden vainojen aikana Johannes karkoitettiin Patmokselle, jossa Ilm syntyi. Jumala voi panna pahankin palvelemaan hänen omiaan. Ilman vainoa ja karkoitusta Ilm:aa ei ehkä koskaan olisi kirjoitettu.
umala näytti Johannekselle sellaista, mitä ihmisille ei tavallisesti näytetä. Johannes kertoo Hengen vallanneen hänet. Se tarkoittaa hurmosta, tilaa, jossa ihminen on ikäänkuin itsensä ulkopuolella ja saa tuntea Jumalan erityisen puhuttelun. Johannes ei ole Raamatun ainoa henkilö, josta näin kerrotaan. Monet VT:n profeetat samoin kuin Paavali (2 Kor 12) ja Pietari (Apt 10) saivat kokea samaa.
Herran päivä tarkoittaa sunnuntaita, jonka kristityt jo varhain valitsivat pyhäpäiväkseen juutalaisten sapatin (lauantai) sijaan. Jeesus nousi ylös kuolleista sunnuntaina ja siksi juuri tämä päivä tahdottiin pyhittää Herralle.
Johannes kuulee mahtavan äänen, jota hän vertaa torven ääneen. Ääni käskee kirjoittaa muistiin sen, mitä Johannes saa kohta nähdä, ja lähettää kirjoituksen seitsemään Vähän Aasian seurakuntaan. Johannes kääntyy katsomaan, mistä ääni kuuluu, ja näkee samankaltaisen näyn kuin Daniel aikoinaan (Dan 7,9‑14): seitsemän kultaista lampunjalkaa ja niiden keskellä kulkee ihmisen kaltainen. Lampujalat kuvaavat ‑ kuten jakeessa 20 kerrotaan ‑ niitä seitsemää seurakuntaa, jotka edellä lueteltiin. Koska niitä on seitsemän ‑ täydellinen määrä ‑ ne myös kuvaavat koko Kristuksen Kirkkoa, kaikkia maailman seurakuntia. Näyssä on valtava sanoma: Jeesus on Kirkkonsa keskellä. Hän kulkee siellä, missä hänen omansa ovat eikä hän jätä omiaan vaikeinakaan aikoina.
Johanneksen on vaikea selittää, miltä lampunjalkojen keskellä kulkeva ihmisen kaltainen näyttää. Siksi hän käyttää vertauskuvia. Päällimmäisenä on Kristuksen valtava kirkkaus. Johannes puhuu hohtavasta villasta, lumesta, tulesta, hehkuvasta pronssista ja auringosta. Jeesuksen suuruudesta kertoo myös hänen äänensä. Aigeianmeren tyrskyt saavat aikaan mahtavan äänen, kun ne lyövät Patmos‑saaren rantakallioihin. Jotain samaa on Ylösnousseen äänessä. Jeesuksella on kädessään seitsemän tähteä ja suussaan terävä miekka. Emme yritä selvittää, miltä Jeesus näytti, kun hänen suustaan lähti kaksiteräinen miekka. Tyydymme vain sanomaan, että kyse on kielestä, joka on täynnä symboleja, vertauskuvia. Ehkä miekka kuvaa Jumalan sanaa (Ef 6,17 ja Hebr 4,12), joka tunkeutuu kaikkialle ihmisten rakentamista esteistä huolimatta.
Jumalan omakin on syntinen ihminen. Siksi Johannes kaatuu maahan Kristuksen kirkkauden edessä ja on kuin kuollut. Muuta syntinen ihminen ei voi Jumalan pyhyyden edessä. Jeesus aloittaa puheensa samaan tapaan kuin monissa evankeliumikirjojen kertomuksissa: "Älä pelkää." Jeesus on täynnä totuutta ja armoa, pyhyyttä ja rakkautta.
Jakeessa 17 Jeesus sanoo itsestään sen, mitä edellä on sanottu Jumalasta. Kuten Isä myös Poika on ensimmäinen ja viimeinen, kaiken alku ja kaiken loppu. Ilm opettaa muuallakin Jumalan kolminaisuutta: Jeesuksen liitetään samoja käsitteitä ja ominaisuuksia kuin Isään Jumalaan.
Jakeessa 18 Jeesus puhuu omasta suuruudestaan ja Perkeleen pienuudesta. Paholainen on niin mitätön, ettei hänellä ole avaimia edes omaan valtakuntaansa. Jeesus on ottanut ne häneltä itselleen. Siksi Jeesuksella on valta tuomita ihminen tuonelaan, vaivan ja ahdistuksen paikaan, ja hänellä on valta pelastaa sinne joutumasta. Perkele ei ole tuomari ihmisen ja Jumalan välissä, vaan Jeesus.
Luvun viimeisessä jakeessa Jeesus paljastaa niiden tähtien salaisuuden, jotka ovat hänen kädessään. Tähdet kuvaavat niiden seitsemän seurakunnan enkeleitä. Enkeli ei kaiketi tarkoita enkeliä sanan varsinaisessa merkityksessä. Vanhassa testamentissa puhutaan enkeleistä (sanansaattaja, heprean sana, joka tarkoittaa enkeliä) ja tarkoitetaan Jumalan profeettaa (Haggai 1,13) tai pappia (Mal 2,7). Tästä lienee nytkin kyse. Enkelit tarkoittavat seurakuntien paimenia. Tätä käsitystä tukee myös se, että seuraavien lukujen seurakuntakirjeet on osoitettu "seurakuntien enkeleille". Ne on siis lähetetty seurakuntien paimenille.
Jeesuksen erityinen huolenpito kohdistuu seurakunnan paimeniin. Tätä tarkoittanee se, että seitsemän tähteä on Jeesuksen kädessä. Seurakuntien paimenet eivät ole ansainneet erityistä asemaa Jumalan omien joukossa. Heistä pidetään huolta siksi, että heillä on hoidettavana äärimmäisen tärkeä tehtävä. He johtavat Kristuksen laumaa kohti taivasta. Jos paimenet kulkevat harhaan, myös lauma eksyy. Seurakuntien paimenetkin ovat heikkoja ihmisiä, ja siksi tarvitsevat Jeesuksen erityistä huolenpitoa. Jeesus ottaa paimenet kuin käteensä ja tekee kaikkensa, että lauma paimenten johdolla olisi perillä taivaan kirkkaudessa.
Aamen, aamen.
Kirje Efesokseen 2:1-7
Kirjeet seitsemään seurakuntaan on osoitettu seurakuntien enkeleille eli seurakuntien paimenille (ks. jakeen Ilm 1,20 selitystä). Kirjeiden sanoma on kuitenkin tarkoitettu koko seurakunnalle ja koko Kirkolle ‑ se käy ilmi kirjeistä.
Niin, saatana on nytten maassa ihmisen muodossa, kuolevaisena. JUMALA itse oli kakstuhattavuotta sitten pojan muodossa eli ihmisenä ja uhrasi itsensä kertakaikkisena uhrina, johannes sai patmos vankisaarelle tämän ilmestyksen jos oltaisiin kirjoitettu kaikki mitä salamat kertoivat niin tietäisimme paljon enempi.
Vähän Aasian merkittävin kaupunki oli Efesos. Kaupungilla oli erinomainen sijainti ja pitkä historia. Se kuuluikin Rooman imperiumin tärkeimpiin keskuksiin. Efesoksen seurakunnan syntymisestä kerrotaan Apostolien tekojen 19. luvussa. Seurakunnan perustaja oli Paavali. Vanha kirkollinen perimätieto kertoo apostoli Johanneksen, Timoteuksen ja Jeesuksen äidin vaikuttaneen Efesoksessa.
Seurakuntiin lähetetyissä kirjeissä esitellään ensiksi kirjeen varsinainen lähettäjä. Nyt Jeesuksesta sanotaan se, mitä hänestä on kerrottu jo edellisen luvun loppujakeissa (ks. näiden jakeiden selitystä). Sitten kuvataan seurakunnan tilaa ‑ ensin sen hyviä puolia ja sitten sen ongelmia. Efesoksen seurakunta saa Jeesukselta paljon kiitosta. Se on elävä seurakunta, joka ei ole antanut periksi vainojenkaan paineessa. Aivan erityisesti Jeesus kiittää seurakuntaa siitä, ettei väärille opettajille ole seurakunnassa annettu sijaa. Heidät on tunnistettu ja ajettu seurakunnasta pois. Vääristä opettajista nimeltä mainitaan nikolaiitat eli Nikolaoksen kannattajat. Keitä he ovat olleet ja mitä he ovat opettaneet, sitä emme tiedä. Sen kuitenkin huomaamme, että oikeasta opista ja Jumalan tahdon mukaisesta elämästä kiinnipitäminen on Jeesuksen mielestä todella tärkeää. Tämä käy ilmi muihinkin seurakuntiin lähetetyistä kirjeistä.
Efesoksen seurakunta saa Jeesukselta myös moitetta. Se on luopunut "ensi ajan rakkaudesta" ja siksi Jeesus kehottaa sitä tekemään jälleen "ensi ajan tekoja". Apostolien teoissa kerrotaan, mitä Efesoksessa tapahtui, kun kaupungin asukkaita kääntyi kristityksi. Ne, jotka olivat harrastaneet taikuutta ja omistivat alan kirjallisuutta, kokosivat kirjoista rovion ja sytyttivät sen tuleen. Kirjojen arvo oli 50.000 hopearahaa (Apt 19,19). Hopearaha oli lähes työmiehen päiväpalkka. Poltettujen kirjojen arvo nykyrahassa oli siis noin 10 milj. mk! Usko Jeesukseen otettiin todesta ja siitä tehtiin myös johtopäätökset. Into, jota oli ollut uskon alkutaipaleella, oli ilmeisesti hiipunut. Uskossa ei enää oltu niin tosissaan kuin oli oltu. Tästä Jeesus seurakuntaa moittii ja kehottaa sitä palaamaan siihen palavuuteen, joka seurakunnassa oli vallinnut pian sen syntymisen jälkeen. Ellei seurakunta tee parannusta, Jeesus lupaa siirtää Efesoksen seurakunnan pois omiensa joukosta. Se on pahinta, mitä seurakunnalle voi tapahtua. Jos Jeesus hylkää, seurakunta kuolee varmasti. Sille, joka kuulee Jeesuksen varoituksen, luvataan paljon: hän pääsee taivaaseen syömään elämän puusta. Joka siitä syö, se ei kuole koskaan (ks. 1 Moos 3,22).
Kirje Smyrnaan 2:8‑11
Smyrna sijaitsi noin 80 kilometriä Efesoksesta pohjoiseen. Se oli huomattava satamakaupunki, joka pystyi kilpailemaan jopa Efesoksen kanssa. Vuonna 156 jKr kaupungissa riehui verinen kristittyjen vaino, jonka uhriksi joutui myös piispa Polykarpos. Vainoajien edessä hän kertoi palvelleensa Jeesusta 86 vuotta. Ilmeisesti hänet oli kastettu lapsena ja siitä asti hän oli seurannut Herraansa ‑ eikä nähnyt mitään syytä kieltää kuolemankaan edessä Jeesusta. Voi olla, että Polykarpos oli Smyrnan piispa jo Ilm:n kirjoittamisen aikoihin.
Smyrnan seurakuntaa Jeesus ei moiti sanallakaan. Se on vainottu ja köyhä seurakunta, mutta kuitenkin rikas. Ehkä köyhyys tarkoittaa sitä, että vainoissa seurakunnalta on viety sen vähäkin omaisuus. Juutalaiset ovat olleet erityisen innokkaita seurakunnan vainoajia. Heille Jeesus sanoo ankaran tuomion sanan: eivät he ole Jumalan kansaa, vaan Saatanan omaisuutta. Tämä ei tietenkään anna kristyille lupaa juutalaisvihaan ‑ kuten kohtaa on joskus selitetty. Jeesus käski rakastaa vihamiehiä ja rukoilla vainoajien puolesta (Mt 5,44). Mutta sen Jeesuksen sana opettaa, ettei juutalaiselle ole mitään hyötyä Jumalan valittuun kansaan kuulumisesta, jos torjuu Jeesuksen. Jeesus on niin juutalaiselle kuin suomalaiselle ainoa tie taivaaseen.
Jeesus lupaa seurakunnalle vaikeita aikoja. Ahdingon kerrotaan kestävän 10 päivää. Tämä tuskin tarkoittaa tarkalleen 10 vuorokautta. Ennemminkin tarkoitus lienee sanoa, että vainonaika on sittenkin lyhyt ja että se on juuri niin pitkä kuin Jumala sallii sen olevan. Vaikka kuolemalla uhattaisiin, uskosta Jeesukseen ei saa luopua. Se, joka pysyy loppuun asti uskollisena Herralleen, saa voitonseppeleen. Sellainen annettiin urheilukilpailujen voittajalle. Nyt seppele tarkoittaa ikuista elämää taivaassa ja säästymistä toiselta kuolemalta. Toinen kuolema tässä kuten muuallakin Ilm:ssa merkitsee kadotusta. Seurakuntaa neuvotaan ottamaan Jeesus esikuvakseen: hänetkin tapettiin, mutta hän heräsi eloon ja pääsi taivaan kirkkautteen (jae 8). Niin tapahtuu jokaiselle, joka ei kiellä Herraansa.
Kirje Pergamoniin 2:12‑17
Pergamon oli rikas ja roomalaisten vallanpitäjien suosima kaupunki. Sen viimeinen kuningas Attalos oli testamentannut kaupungin roomalaisille, jotka eivät olleet tätä unohtaneet.
Pergamonissa sijaitsi "Saatanan valtaistuin". Mitä tämä tarkoittaa, sitä emme varmuudella tiedä. Mahdollisuuksia on lähinnä kaksi: Pergamonissa oli melkein kaikkien mahdollisten epäjumalinen alttarit. Erityisen kuuluisia olivat parantajajumalan Asklepioksen pyhäkkö sekä ylijumala Zeuksen alttari. Epäjumalien palveleminen on Perkeleen kumartamista ja siksi Saatanan valtaistuin on sopiva ilmaisu epäjumalien temppelistä. Toinen mahdollisuus on keisarinpalvonta, joka sekin on epäjumalan palvelemista. Pergamon oli siitäkin kuuluisa ‑ sinne oli rakennettu ensimmäinen keisarinpalvonnalle omistettu temppeli. Juuri keisarinpalvonnan takia monet kristityt kuolivat, ja siksi Saatanan valtaistuin on osuva nimi kuvamaan keisarikultin temppeliä.
Yksi Pergamonin seurakunnan jäsen, mies nimeltä Antipas, oli jo surmattu. Ilmeisesti kyse ei vielä ollut järjestelmällisesti vainosta ‑ sellaisessa uhrien määrä olisi tuskin jäänyt yhteen. Seurakunta oli kuitenkin jo saanut tuntea, miten maailma vihaa sitä, mutta silti se ei ollut luopunut uskostaan. Tästä Jeesus sitä kiittää. Sen sijaan siitä seurakunta saa moitetta, että sen keskuudessa on niitä, jotka "seuraavat Bileamin oppia". Bileam mainitaan VT:ssa (4. Moos 22‑24 ja 31). Bileamin synti oli se, että hän vietteli israelilaisia palvelemaan epäjumalaa ja näissä menoissa harjoittamaan siveettömyyttä. Jeesus vertaa tätä epäjumalille uhratun lihan syömiseen. Paavali puhuu tästä asiasta laajemmin Roomalaiskirjeessä (luku 14) ja Ensimmäisessä korinttilaiskirjeessä (luvut 8‑10). Ilmeisesti Pergamonin kristittyjä houkuteltiin epäjumalien temppeleihin syömään epäjumalille uhrattua lihaa. Sen jo Paavali oli ankarasti kieltänyt. Osallistuminen jumalanpalvelusmenoihin epäjumalien temppeleissä on Paholaisen palvelemista, ja siitä kristittyjen on pysyttävä erillään. Tämän lisäksi temppeleissä harjoitettiin haureutta. Siitäkin seurakunnan jäsenten tuli pysyä kaukana ja parhaiten se onnistui niin, ettei mennyt temppeleihin ollenkaan. Bileamin seuraajat olivat ilmeisesti niin vapaamielisiä, etteivät nähneet tässä mitään pahaa. Ehkä he sanoivat, että kristitty voi ruumiissaan tehdä mitä tahansa ‑ se ei hänen pelastettua sieluaan koske. Jeesus ei tällaista ajattelua ymmärrä. Hän lupaa lyödä suunsa miekalla ne, jotka seurakunnissa levittävät näitä oppeja. Bileamin seuraajien lisäksi mainitaan uudestaan nikolaiitat. Ovatko he edustaneet samoja ajatuksia, sitä emme tiedä. Tärkein viesti Jeesuksen sanoissa on kuitenkin selvä: vääriä oppeja opettajineen ei saa seurakunnassa sietää.
Jeesus lupaa antaa kätkettyä mannaa sille, joka voittaa. Ehkä Jeesuksen sanat on suunnattu nimenomaan niille, jotka tunsivat suurta kiusausta mennä epäjumalien temppeleihin syömään lihaa. Taivaassa odottavat paremmat pidot kuin temppeleissä. Siellä saa vielä paljon parempaa ruokaa kuin epäjumalien uhriaterioilla. Jotta näihin pitoihin pääsee, on pysyttävä uskollisena Jeesukselle ja kierrettävä Paholaisen palvelemispaikat kaukaa.
Kiviä saatettiin antiikin aikana käyttää eräänlaisina pääsylippuina. Ehkä tätä tarkoittaa jakeessa 17 mainittu valkoinen kivi. Sillä, joka saa valkoisen kiven, on pääsylippu taivaan valtakuntaan. Kenen nimi kiveen on kirjoitettu, se ei käy ilmi. Nimi voi olla Jumalan tai taivaaseen päässeen nimi. Ehkä kyse on jälkimmäisestä. Taivaaseen päässyt ei voi lahjoittaa pelastusta toiselle ‑ kivessä, joka on pääsylippu taivaan portilla, on juuri hänen nimensä. Näin henkilökohtainen asia pelastuminen on.
Kirje Tyatiraan 2:18‑29
Tyatira oli tunnettu käsityöläiskaupunki. Apostolien teoissa kerrotaan naisesta nimeltä Lyydia, joka teki kauppaa purppurakankailla. Hän oli kotoisin Tyatirasta (Apt 16,14).
Tyatiran seurakunnassa kaikki näyttää olleen hyvin yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Hyvää on se, että seurakunnan into evankeliumin asialla on kasvanut. Sitä kaiketi tarkoittaa, että seurakunta on tehnyt viime aikoina enemmän kuin alussa. Seurakunnan ongelma oli nainen, jota kutsutaan Isebeliksi. Tämä tuskin on hänen oikea nimensä, mutta se kuvaa naista hyvin: tunnemme VT:sta kuningas Ahabin jumalattoman vaimon, jonka nimi oli Isebel (1 Kun 16,31). Nainen on väärä opettaja, joka opetuksillaan vie Tyatiran seurakuntalaisia harhaan. Siveettömyys, johon Isebel on tyatiralaisia johtanut, ei välttämättä tarkoita sitä, mitä sillä tavallisesti ymmärrämme. VT puhuu haureudesta, johon Israelin kansa lankesi, ja tarkoittaa sillä usein epäjumalien palvelemista. Israelin kansa oli Jumalan kansa ja sen olisi pitänyt pysyä uskollisena Jumalalleen. Vieraiden jumalien palveleminen oli kuin huorintekemistä. Voi olla, että siveettömyys jakeessa 20 tarkoittaa tätä samaa. Siihen viittaa myös jakeen lopun maininta epäjumalille uhratun lihan syömisestä. Ehkä kyse on siitä, että Isebel ohjasi kristittyjä epäjumalien temppeleihin, joiden uhrimenoissa syötiin epäjumalille omistettua lihaa, ja näihin uhrimenoihin osallistuminen oli epäjumalien palvelemista. Menoihin saattoi kuulua myös sitä, minkä Jumala kuudennessa käskyssä kieltää. Siveettömyys voi siis tarkoittaa myös haureutta sanan varsinaisessa merkityksessä.
Jeesus on antanut väärällä opettajalle armonaikaa, mutta nyt aika on lopussa. Ellei hän käänny, häntä kohtaa tuomio. Tuomio koskee myös hänen rakastajiaan ja lapsiaan, joilla ilmeisesti tarkoitetaan väärän opettajan oppilaita.
Se, että Isebel oli naisprofeetta, ei tietenkään sinänsä ollut ongelma. Jo Paavali oli opettanut, että nainen voi profetoida seurakunnan kokoontumisissa, jos Jumala antaa profetian (ks. 1 Kor 11,4‑5). Ongelma oli se, että Isebel opetti Jumalan nimissä jumalattomuutta. Hän oli siis väärä profeetta, ja se Tyatiran seurakunnan olisi pitänyt tajuta ja ajaa Isebel seurakunnasta pois.
Kaikki Tyatiran kristityt eivät olleet ryhtyneet Isebelin oppilaiksi. Heitä Jeesus neuvoo pysymään siinä, mitä heillä on ‑ nimittäin siinä uskossa ja elämässä, jonka apostolit ovat opettaneet. Ilmeisesti Isebelin oppilaat olivat kehuneet oppineensa tuntemaan sellaista, mitä muut eivät tunne. Ehkä he puhuivat Jumalan salaisuuksista, joita Isebel on heille opettanut. Jeesus kertoo, kenestä nämä salaisuudet ovat lähtöisin: eivät suinkaan Jumalasta vaan hänen vihollisestaan, Saatanasta. Niille, jotka eivät ole seuranneet väärää opettajaa, Jeesus lupaa paljon. He saavat kerran hallita kansoja. Paavali puhuu samasta asiasta. Kristityt yhdessä Herransa kansa tulevat tuomitsemaan tämän maailman (1 Kor 6,2‑3). Mitä se tarkoittaa, sitä meille ei yksityiskohtaisesti kerrota. Se on kuitenkin selvää, että viimeisellä tuomiolla on hyvä päästä sille puolelle, jossa Tuomari on. Aamutähti jakeessa 28 viittaa Venus‑planeettaan. Se oli keisarille omistettu tähti. Se, että Jeesus lupaa omilleen aamutähden, kertoo, mitä hänen omistaan kerran tulee: maailman hallitsijoita, keisareita. Sama lupaus on annettu jo jakeessa 26.
Näin.
https://mediakirjasto.sley.fi/mediakirjasto/12547/ilm-02