Pitääkö Jumalaa palvella, todella

PärjätköötOmillaan

Miksi palvella törkeitä Vääryyksiä (=Jumalat yms.), miksi antaa itseltään/itsestään niin paljon enemmän kuin mitä on varaa antaa, tai mitä edes itsellä on.


Olen entinen normaali uskovainen, luja, vahva oli uskoni parikymppiseksi. SItten alkoi Henkimaailma avautua minulle. Olen onnellinen Jumal-olentoja-EI-palveleva. En kait ateisti, koska en sentään kiellä, että Jumala(t) on olemassa. En vaan usko enää sanaakaan Heistä kenestäkään, enkä luota edes uskovaisiin, johdattavat valeeseen (=mm. Jumalat hyviä) ja usein ovat ilkeitäkin normaali-kansalaisille.

Olen onnellinen Jumalan-kieltäjä ja vapaa, IKUISISTA VALEEN kahleista ja uskottelusta, ETTÄ Jumalat, Valtiaat, Henkimaailman jotkut olennot (kakaransa) ja Taivas olisi Hyvä, OK ja turvallinen. AIVAN täysin ääripäin, ja nyt kun olen sen kaiken saanut selville ja tajunnut päästää irti, olen VAPAA VALEEN kahleista. Ei kiinnosta Jumalat tai Jeesukset, jotka edellyttävät, vaativat vielä palvelua, VAIKKA itse eivät antaneet edes Oikeutta. Hui hai, ja hyi helvetti! Tervemenoa Jumalat yms. olen VAPAAHeidän syväkahleista, VALEISTAAN. Ei tule ikävä, pysykööt kaukana, koko ihmiskunnasta ja kaikilta planeetoilta.

8

193

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vm41

      Tervehtymisesi kohden puhdasta ateismista olotilaa, on hyvää vauhtia menollaan.

      • YäkUskovaistenKahleet

        Kyllä, olen onnellisempi ja vapaampi kuin koskaan, kun tajusin, ettei pidä Jumalia palvella, jotka eivät mitään auta, eivät anna. Jos antavat, niin vievät sen aina vaan samantien, kun luulevat sitä Omanaan pitävänsä. En usko ENÄÄ Ikinä, koskaan sanaakaan mistään Jumalista, Jeesuksista tai muistakaan Hyvistä tai Pahoistakaan Jumalista.

        Kuuluvat enää häviävään painajaiseen, joka harvoin täällä valveilla ollessa toistuu. Tulen poistamaan senkin esiintymän, ilmentymän. Koska Jumalista, Valtiaista tai Henkimaailmasta/Taivaasta EI ole mitään muuta kuin ällöä, josta EI kukaan, mikään hyödy mitään. Vievät vaan, mitään muuta eivät anna kuin ällöä!


    • nää_on_näitä

      Muista olla kiitollinen. ilman jumaliesi pelkoa et olisi löytänyt vapautta niistä. Nyt saat lisäksi valtavan ilon julistaessasi löytämääsi. Vertaistuki sinulta kaikille jotka kulkevat samoja polkuja.

    • Selkeyttä

      Ei ole oikeutettua niputtaa kaikkia uskontoja samaan köyteen. Sen sijaan tulee kysyä, mikä kirkoista ja opeista on oikein:
      Jaak. 1:5

      Jos kuitenkin joltakulta teistä puuttuu viisautta, pyytäköön sitä Jumalalta. Hän on saava pyytämänsä, sillä Jumala antaa auliisti kaikille, ketään soimaamatta. [1. Kun. 3:9; Sananl. 2:2,3]

      Tuo rukous oli lähtökohtana evankeliumin palautukselle. Joseph Smithin historiasta:

      9 Mieleni oli toisinaan sangen kiihtynyt, huuto ja melske oli niin kovaa ja alituista. Presbyteerit olivat mitä päättäväisimmin baptisteja ja metodisteja vastaan ja käyttivät kaikki niin älyn- kuin viisastelunlahjansakin näiden erheiden osoittamiseksi tai ainakin saadakseen ihmiset ajattelemaan, että he olivat väärässä. Toisaalta baptistit ja metodistit puolestaan olivat yhtä kiivaita pyrkimyksessään osoittaa omat opinkappaleensa oikeiksi ja kaikkien muiden vääriksi.

      10 Tämän sanasodan ja mielipidetemmellyksen keskellä sanoin usein itselleni: Mitä on tehtävissä? Mitkä näistä kaikista ryhmäkunnista ovat oikeassa, vai ovatko ne peräti kaikki väärässä? Jos jokin niistä on oikeassa, mikä se on ja kuinka saan tietää siitä?

      11 Kamppaillessani äärettömissä vaikeuksissa, jotka nämä uskonkiihkoilijoiden ryhmäkunnat olivat riitelyllään saaneet aikaan, luin eräänä päivänä Jaakobin kirjettä, ensimmäistä lukua ja viidettä jaetta, jossa lukee: Jos kuitenkin joltakulta teistä puuttuu viisautta, pyytäköön sitä Jumalalta. Hän on saava pyytämänsä, sillä Jumala antaa auliisti kaikille, ketään soimaamatta.

      12 Milloinkaan ei mikään kirjoitusten kohta ole tullut voimallisemmin ihmissydämeen kuin tämä silloin minun sydämeeni. Se tuntui käyvän hyvin voimakkaana sydämeni jokaiseen tunteeseen. Mietin sitä yhä uudestaan tietäen, että jos joku ihminen tarvitsi viisautta Jumalalta, niin minä, sillä en tiennyt, mitä tehdä, ja ellen saisi enemmän viisautta kuin minulla silloin oli, en koskaan saisikaan tietää, sillä eri lahkojen uskonnonopettajat ymmärsivät samat kirjoitusten kohdat niin eri tavoin, että se hävitti kaiken luottamuksen kysymyksen ratkaisemiseen Raamattuun vetoamalla.

      13 Lopulta päädyin siihen tulokseen, että joko minun oli jäätävä pimeyteen ja ymmälle tai sitten minun oli tehtävä, niin kuin Jaakob neuvoo, eli pyydettävä Jumalalta. Lopulta päätin pyytää Jumalalta päätellen, että jos hän antaa viisautta niille, joilta puuttuu viisautta, ja antaa auliisti ja soimaamatta, minä saattaisin uskaltaa.

      14 Niinpä tämän päätökseni mukaan pyytää Jumalalta vetäydyin metsään yrittämään. Se oli kauniin, kirkkaan päivän aamuna aikaisin keväällä tuhatkahdeksansataakaksikymmentä. Yritin sitä ensimmäisen kerran elämässäni, sillä kaikkien huolieni keskellä en ollut vielä milloinkaan siihen mennessä yrittänyt rukoilla ääneen.

      15 Vetäydyttyäni paikalle, jonne olin edeltä käsin aikonut mennä, katsottuani ympärilleni ja havaittuani olevani yksin polvistuin maahan ja aloin esittää sydämeni toiveita Jumalalle. Olin tuskin tehnyt niin, kun minuun kävi heti käsiksi jokin voima, joka valtasi minut kokonaan ja jolla oli sellainen hämmästyttävä vaikutus minuun, että se kahlitsi kieleni, niin etten voinut puhua. Synkkä pimeys tiheni ympärilläni, ja minusta tuntui hetken kuin olisin ollut tuomittu äkilliseen tuhoon.
      ...
      17 Heti sen ilmestyessä havaitsin itseni vapautetuksi minua kahlinneesta vihollisesta. Valon levätessä päälläni näinkahden Persoonan, joiden hohdetta ja kirkkautta on mahdoton kuvata, seisovan yläpuolellani ilmassa. Toinen heistä puhui minulle kutsuen minua nimeltä ja sanoi osoittaen toista: Tämä on minun rakas Poikani. Kuule häntä!

      18 Aikomuksenani mennessäni kysymään Herralta oli saada tietää, mikä kaikista lahkoista oli oikeassa, jotta tietäisin, mihin liittyä. Sen tähden, heti kun hallitsin itseni, niin että pystyin puhumaan, kysyin Persoonilta, jotka seisoivat yläpuolellani valossa, mikä kaikista lahkoista oli oikeassa (sillä tähän mennessä mieleeni ei ollut tullut, että kaikki olisivat väärässä) ja mihin minun piti liittyä.
      19 Minulle vastattiin, etten saanut liittyä yhteenkään niistä, sillä ne olivat kaikki väärässä; ja minulle puhuva Persoona sanoi, että kaikki niiden uskontunnustukset olivat iljettäviä hänen silmissään, että nämä julistajat olivat kaikki turmeltuneita, että ”he lähestyvät minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana; he opettavat oppeina ihmiskäskyjä, ja he ovat ulkonaisesti hurskaita mutta kieltävät uskon voiman”.

    • Uskonnot on erityisiä ja erilaisia.
      Totuus on ainoastaan yksi Ei voi olla monta totuutta ollakseen totuus

      • Selkeyttä

        Näin täytyy olla! Jokaisesta asiasta on vain yksi totuus. Kuitenkin ajatellaan, että uskonnossa on toisin. Suvaitsevainen tulee olla ja uskonnon vapautta on kunnioitettava, mutta se on muuta kuin luulla, että kaikki olisivat oikeassa. Ihmisen tulee etsiä. On luvattu, että etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan.

        Mikä sinusta on uskonnollinen totuus?


    • nää_on_näitä

      Jos mahdollista luovu , tai ainakin itse luovun, suvaitsevaisuudesta. Totuuteen pääsen antamalla anteeksi.
      Annan ajatukseni anteeksi mihin ikinä reagoinkaan koska en ole oikea ihminen tuomitsemaan.
      Kuuntelen jokaisen mielipiteen vaikka olisin eri mieltä. Ei ole minun asiani ottaa kantaa muuhun kuin omaan ajatukseeni. Rakkaudella.

      Totuus on rakkaus
      http://raamattu.fi/1933,38/1Kor.13.html

      Totuus on ykseys
      Mitään todellista ei voi uhata
      Mitään epätodellista ei ole olemassa (ihmeiden oppikurssi johdanto)

    • EiAutaOikeus

      Uskonnot ovat huijausta, INVAASIO käynnissä. Jumalat, jotka ajattelevat ja toimivat kuin Paholaiset, rikolliset, jotkut jopa kuin kylmät psykopaatit, OVAT Vallanneet Vallan, Aseman ja Oikeuden kaikilta muilta, ehkäpä ihan hyviltä, kelvollisilta Jumalilta/Valtiailta. Sellaisilta, jotka EIVÄT olisi näin pitkään ajaneet ja järjestäneet törkeitä ihmiskuolemia. Sellaisia ovat meidän alueen JUmalamme, Paholais- ja Antikristus-Jumalia. Ei taida niitä Oikeita ha Hyviä ollakaan. Yksi toisensa jälkeen antavat periksi ja alkavat mukaan Noiden kylmien roisto-Jumalien piiriin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3710
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      72
      1944
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1598
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      82
      1243
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1057
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      998
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      898
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      853
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      844
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      778
    Aihe