- Sipilän oikeistohallituksen painostus jyräsi oikeuskanslerin pyrkimykset korjata ongelmallisia lakiesityksiä. Oikeustieteen professorit tyrmistyivät.
- Puolan uskonnollisen oikeiston tavoin hallitus on antanut eduskunnalle poikkeuksellisen paljon lakiesityksiä, joissa on ollut perustuslaillisia ongelmia.
- Oikeuskansleri Jaakko Jonkka kertoo tehneensä kaikkensa korjatakseen hallituksen ongelmallisia lakiesityksiä, mutta hänen kantansa on tylysti sivuutettu.
- Edes ylimmän laillisuusvalvojan eli oikeuskanslerin näkemyksiä ei oteta huomioon. Jonkka kertoo usein tehneensä kaikkensa sen eteen, että hallituksen esityksiä korjattaisiin ennen kuin ne tuodaan valtioneuvoston yleisistuntoon.
- Oikeuskanslerinviraston esittelijä oli yhteydessä sosiaali- ja terveysministeriöön hyvissä ajoin, jotta asiaan liittyvät perus- ja ihmisoikeuskysymykset voidaan käydä lävitse. Mutta tätä ei missään vaiheessa otettu huomioon.
- Eduskunnan perustuslakivaliokunta katsoi hallituksen esityksen olevan perustuslain vastainen. Seuraavaksi hallitus perui esityksensä. Todennäköisesti satoja tunteja virkamiestyötä meni hukkaan.
- Toisin sanoen oikeusvaltion keskeisten periaatteiden noudattamisesta ollaan valmiita vaikka tinkimään, jos kiire ja poliittinen paine ovat riittävän suuria.
- Oikeuskansleri Jonkka: ”Pidän täysin kestämättömänä, jos kiireellä ja poliittisella paineella edes yritetään perustella hyvän lainvalmistelun periaatteiden syrjäyttämistä.”
- Valtiosääntöoikeuden professori Ojanen: ”Hallitus ilmeisesti ajattelee, että hallitusohjelma on perustuslain yläpuolella ja mitä tahansa voidaan tehdä poliittisin perustein laista piittaamatta.”
Lue tarkemmin tästä maamme tulevaisuuden kannalta hyvin tärkeästä asiasta:
http://www.hs.fi/politiikka/art-2000005011266.html
- Puolan uskonnollisen oikeiston tavoin hallitus on antanut eduskunnalle poikkeuksellisen paljon lakiesityksiä, joissa on ollut perustuslaillisia ongelmia.
- Oikeuskansleri Jaakko Jonkka kertoo tehneensä kaikkensa korjatakseen hallituksen ongelmallisia lakiesityksiä, mutta hänen kantansa on tylysti sivuutettu.
- Edes ylimmän laillisuusvalvojan eli oikeuskanslerin näkemyksiä ei oteta huomioon. Jonkka kertoo usein tehneensä kaikkensa sen eteen, että hallituksen esityksiä korjattaisiin ennen kuin ne tuodaan valtioneuvoston yleisistuntoon.
- Oikeuskanslerinviraston esittelijä oli yhteydessä sosiaali- ja terveysministeriöön hyvissä ajoin, jotta asiaan liittyvät perus- ja ihmisoikeuskysymykset voidaan käydä lävitse. Mutta tätä ei missään vaiheessa otettu huomioon.
- Eduskunnan perustuslakivaliokunta katsoi hallituksen esityksen olevan perustuslain vastainen. Seuraavaksi hallitus perui esityksensä. Todennäköisesti satoja tunteja virkamiestyötä meni hukkaan.
- Toisin sanoen oikeusvaltion keskeisten periaatteiden noudattamisesta ollaan valmiita vaikka tinkimään, jos kiire ja poliittinen paine ovat riittävän suuria.
- Oikeuskansleri Jonkka: ”Pidän täysin kestämättömänä, jos kiireellä ja poliittisella paineella edes yritetään perustella hyvän lainvalmistelun periaatteiden syrjäyttämistä.”
- Valtiosääntöoikeuden professori Ojanen: ”Hallitus ilmeisesti ajattelee, että hallitusohjelma on perustuslain yläpuolella ja mitä tahansa voidaan tehdä poliittisin perustein laista piittaamatta.”
Lue tarkemmin tästä maamme tulevaisuuden kannalta hyvin tärkeästä asiasta:
http://www.hs.fi/politiikka/art-2000005011266.html
Vastaukset 40
Vanhimmat
Oikeustieteen professori Juha Lavapuro Turun yliopistosta arvioi hallituksen kokevan perustuslain lähinnä politiikkansa esteeksi. Se olisi täysin vastoin oikeusvaltioperiaatetta, jonka mukaan julkisen vallan käytön täytyy perustua lakiin:
- On pöyristyttävää ja ennenkuulumatonta, että ylimmän laillisuusvalvojan eli oikeuskanslerin perustuslakiin nojautuvat huomautukset hallituksen esityksiin jätetään huomioimatta. Olen oikeuskanslerin kanssa täysin samaa mieltä siitä, että hyvän lainvalmistelun periaatteita ei saisi koskaan syrjäyttää poliittisin perustein.
Onko nyt niin että, Suomen ja Puolan uskonnollisella oikeistolla on "yhteinen vihollinen", ja se on perustuslaki. Historiasta tiedetään, että esimerkiksi fasistiset liikkeet haluaisivat ajaa omaa politiikkaansa "välittämättä laillisuudesta".
Tällä lailla:
Eduskunnan perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Lapintie pitää huolestuttavana oikeuskansleri Jaakko Jonkan toteamusta siitä, että hallituksen esityksissä on ollut ajoittain suuria perustuslaillisia ongelmia.
Kolme Helsingin Sanomien haastattelemaa oikeustieteilijää pitää Jonkan kertomia ongelmia lainvalmistelussa ennenkuulumattomina.
Lapintie:
– Jos Jonkan kertoma pitää paikkansa – ja varmaankin pitää – siitä, että hänen oikeuskanslerin virassa antamansa kommentit perustuslain vastaisuudesta eivät vaikuta lainvalmisteluun, niin kyllä se on aika ennenkuulumatonta ja todella huolestuttavaa.
– Juuri sen takia oikeuskansleri seuraa valtioneuvoston työtä: että hän voi antaa omat huomautuksensa ja sitten valtioneuvosto noudattaa niitä niin, että eduskuntaan ei tulisi tietoisesti lähetettyjä asioita, jotka ovat perustuslain vastaisia.
Lapintie pitää vakavana viestinä pelkästään jo sitä, että Jonkka joutuu tulemaan julkisuuteen ja esittämään tällaista kritiikkiä.
Ei ihme, sillä toiminnasta välittyy ammattitaidottomuus ja kyvyttömyys. Jopa tavan kansalainen on ihmetellyt hallituksen toimia, jotka vaikuttavat kummallisilta "eessuntaas" -pyörityksiltä. Ikään kuin pallo hukassa tehneet heikennyksiä mm sos.turvaan tms mutta kas, kohta on peruttu ja uusia "poistoja " etsimään....niin hupaisaa jos ei peräti tragikoomista. Persuministerit eivät loista kuin osaamattomuudellaan tai skandaaleilla, oikeusministeri on lähinnä vitsi jne...onko mitään positiivista? Ei tuu mieleen.
Oikeistohallituksen ongelmia ei selitä se, ettei kukaan ministereistä ole oikeusoppinut.
Heillä on tukenaan virkamiehet, jotka tuntevat Suomen lain. Tietoa riittää. Asia on kiinni lain kunnioituksen puutteesta ja kansanvallan vastaisuudesta.
Uskonnollinen oikeistohallitus Suomessa ja Puolassa. Tältä näyttää nyt Varsovassa:
- Puolalaisia barrikadeilla lehdistönvapauden puolesta.
- Puola on ajautunut vuosikausiin pahimpaan poliittiseen kriisiin.
- Joukko opposition kansanedustajia miehittää pääistuntosalin puhujakoroketta.
- Uskonnollisen oikeiston hallitus järjesti laittoman budjettiäänestyksen muualla.
- Oppositio syyttää oikeistohallituksen vajonneen fasismiin ja uhkaavan demokratian kulmakiviä: oikeuslaitoksen riippumattomuutta ja lehdistönvapautta.
- Oikeistohallitus on muuttanut perustuslakituomioistuimen toimintaa ja tuomarikuntaa ja nimittänyt Puolan yleisradioyhtiön johtoon oman suosikkinsa.
http://yle.fi/uutiset/3-9360222
Oikeuskansleri kommentoi tänään Sipilän oikeistohallituksen sivuuttaneen oikeuskanslerin pyrkimyksiä korjata ongelmallisia lakiesityksiä.
- Haastattelu sai Åbo Akademin valtio-opin professori Göran Djupsundin kirjoittamaan seuraavasti: "En olisi uskonut joutuvani sanomaan näin, mutta oikeusvaltion säilyminen edellyttää Juha Sipilän hallituksen lähtöä."
– Oikeuskansleri on yleensä varovainen toimija. Kun hän antaa tällaisen haastattelun, jossa hän selvästi sanoo, että hänen ohjeistustaan ei seurata hallituksen puolesta, se on erittäin yllättävää ja aika pöyristyttävää.
Lue tarkemmin tästä erittäin tärkeästä kysymyksestä:
http://yle.fi/uutiset/3-9360114
- Oppositio vaatii oikeistohallitukselta selvitystä lainvalmisteluperiaatteista.
- Sipilän oikeistohallituksen lakiesityksissä on ollut useaan otteeseen perustuslaillisia ongelmia.
- Oikeuskanslerin luasunnon mukaan Sipilän oikeistohallitus on sivuuttanut oikeuskanslerin lainvalmistelussa.
- Jokaisen oppositiopuolueen eduskuntaryhmien puheenjohtajat pitävät väitettä vakavana ja kuvaavat tilanteen olevan ristiriidassa länsimaisen oikeusvaltioperiaatteen kanssa.
http://yle.fi/uutiset/3-9360285
- Kaikki viisi oppositiopuoluetta vaativat Sipilän oikeistohallitukselta selvitystä lainvalmistelun heikosta tilasta.
- Sipilän oikeistohallituksen toiminta on herättänyt vakavan kysymyksen: Kunnioittaako Sipilän hallitus oikeusvaltioperiaatteita?
- Hallituspuolueiden tapa sivuuttaa kielellisten sekä muiden perusoikeuksien merkitystä on herättänyt huolta myös asiantuntijoiden keskuudessa.
- Lisäksi oikeistohallitus on toiminnallaan asettanut Yleisradion riippumattomuuden kyseenalaiseksi.”
- Oikeusoppineet syyttävät Sipilän hallitusta poliittisesta manipuloinnista lainvalmistelussa ja oikeusvaltioperiaatteiden koettelemisesta.
- Kun tällaisia syytöksiä kuuntelee, luulee niiden koskevan Puolan tai Unkarin hallitusta. Kyse on kuitenkin Suomen hallituksesta vuonna 2016.
- Työtön laborantti ja sivutoiminen oikeusministeri Lindström kirjoittaa blogissaan, että oikeusministeriössä ei olla havaittu lainsäädännön tason heikenneen.
Lue lisää tästä erittäin tärkeästä kysymyksestä:
http://www.hs.fi/politiikka/art-2000005011631.html
Näyttää todellakin Pisa-tulosten heikkeneminen vaikuttavan aikuisempienkin luetun ymmärtämiseen. Jonkka totesi, että HS:n haastattelusta lähti asiasisältö omille urille. Saattoi olla, että Jonkka tajusi päivän aikana, että häntä tulkittiin väärin ja siksi joutui oikaisemaan sanomisiaan. Tosiasiassa 2014 edellisen hallituksen loppuvaiheissa tuli perustuslaillisesti sutta ja sekundaa, kun tuli hätä toteuttaa luvattua Sote-uudistusta.
Perustuslaillisia ongelmia hallituksilla on ollut 2007 lähtien. Nyt ollaan niin herkällä päällä, että tästäkin HS:n jutusta lähti jopa hallituksen kaatamispuheet ja uudet vaalit. Varjelkoot meitä siitä, että Rinteestä tulisi joskus pääministeri. Siitä sotku syntyisi.
”Hallitus ilmeisesti ajattelee, että hallitusohjelma on perustuslain yläpuolella ja mitä tahansa voidaan tehdä poliittisin perustein laista piittaamatta”, sanoi Helsingin yliopiston valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen HS:lle.
Ojasen mielestä hallituksella ei vaikuta olevan mitään rajoitteita siinä, kuinka pitkälle se voi mennä oikeusvaltion keskeisten periaatteiden koettelemisessa.
Turun yliopiston valtiosääntö¬oikeuden professori Veli-Pekka Viljanen:
- Eduskunnan perustuslaki¬valiokunta on toistuvasti ollut huolissaan lainvalmistelun tasosta. Jos lainvalmistelussa syrjäytetään perustuslain vaatimukset poliittisin perustein, siitä on syytä olla todella huolissaan.
- Ongelmat ovat erityisen vakavia, sillä oikeuskanslerin näkemykset on lainvalmistelussa sivuutettu jo ennalta. Siis hyvissä ajoin ennen kuin hallituksen esitykset on tuotu käsiteltäviksi valtioneuvoston yleisistuntoon.
- Kun ylin laillisuusvalvoja kertoo näin vakavista puutteista lainvalmistelussa, valtioneuvostolla on syytä hyvin perusteelliseen itsetutkisteluun. Ei tällaista voi mitenkään hyväksyä.
Professori Kimmo Grönlund:
”Onko Suomen tie Puolan tie?”
Oikeustieteen professori Juha Lavapuro Turun yliopistosta arvioi hallituksen kokevan perustuslain lähinnä politiikkansa esteeksi. Se olisi täysin vastoin oikeusvaltioperiaatetta, jonka mukaan julkisen vallan käytön täytyy perustua lakiin.
Jääskeläinen ja YLE rähmällään Sipilän edessä
Helsingin Sanomien nettiversion etusivulla tänään 7 juttua perustuslaillisuuskriisistä ja uutinen etusivun ykkösenä.
Ylen nettiversion etusivulla tänään yksi juttu perustuslaillisuuskriisistä piilotettuna muiden alle ja siinä opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen sanoo, että kaikki on hyvin.
Nyt siellä on Sipilän ja Lindströmin kootut selitykset. Kaikissa muissa medioissa haastatellaan oikeusoppineita. Yle antaa perustuslakia loukkanneiden poliittikkojen selittelylle kaiken tilan ja vaikenee muusta.
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson pitää oikeuskansleri Jaakko Jonkan esittämää kritiikkiä todella vakavana. Oikeusministerin puolueessa se taas leimataan politikoinniksi.
Li Andersson: Puolan tie ei voi olla Suomen tie!
Vasemmistoliiton puheenjohtajan Li Anderssonin mielestä oikeuskansleri Jaakko Jonkan Helsingin Sanomissa esittämä kritiikki hallituksen lainvalmistelua kohtaan on todella vakavaa!
Hallitus on tietoisesti pyrkinyt välttämään kunnollista perustuslaillista arviointia ja antanut useita lakiesityksiä, jotka ovat olleet perusoikeuksien kannalta ongelmallisia tai suoraan perustuslain kanssa ristiriidassa!
– Samaan aikaan kun pääministeriin ja sananvapauteen liittyvät erimielisyydet ovat vielä selvittelyssä Yleisradion sisällä, tulee oikeuskanslerilta todella painavaa kritiikkiä perusoikeuksien sivuuttamisesta ja surkeasta lainvalmistelun tasosta. Hallituksen perustuslakia ja lehdistönvapautta aliarvioivat toimintatavat ovat ajamassa Suomea Puolan tielle, Andersson sanoo.
Koko oppositio vaati sunnuntaina hallitukselta selvitystä lainvalmistelun heikosta tilasta. Pääministeri Juha Sipilä vetosi blogikirjoituksessaan lainvalmistelun kireällä oleviin resursseihin.
Anderssonin mielestä kyseessä on pikemminkin hallituksen yliolkainen asennoituminen perusoikeuksiin!
– Hallitus on esimerkiksi ajanut syytesuojaa osalle veronkiertäjistä ja turvapaikanhakijoiden alennettua sosiaaliturvaa. Tällaisissa lakialoitteissa kyse on hallituksen ideologisesta kiihkosta ja joko ymmärtämättömyydestä tai piittaamattomuudesta perusoikeuksia kohtaan.
Vastuu on pääministerillä!
Anderssonin mielestä Sipilän hallituksen holtittomuus osoittaa, että perustuslakivaliokunnan asemaa on vahvistettava.
– Perustuslakivaliokunnalla tulisi olla itsenäinen oikeus ottaa jokin hallituksen esitys perustuslakiarvioinnin kohteeksi ilman täysistunnon tai muun valiokunnan päätöstä, Andersson sanoo.
Myös eduskunnan oikeusasiamiehellä ja valtioneuvoston oikeuskanslerilla tulisi olla itsenäinen oikeus saattaa jokin hallituksen esitys perustuslakivaliokunnan käsiteltäväksi.
Lisäksi Andersson esittää, että hallituksen ei tulisi voida estää perustuslakivaliokunnan käsittelyssä olevan hallituksen esityksen loppuun käsittelemistä perustuslakivaliokunnassa. Nyt hallitus voi vetää lakiesityksen pois eduskunnasta kesken perustuslakivaliokunnan käsittelyn.
– Vastuu poliittisten päätösten perusoikeuksien mukaisuudesta ja lainvalmistelun tasosta on koko hallituksella ja viime kädessä pääministerillä. Piittaamattomuus perusoikeuksista ja YLE-kriisi antavat hälyttävän kuvan Juha Sipilän tavasta ja kyvyistä johtaa Suomea. Suomalaiset ansaitsevat parempaa!
http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3646059-li-andersson-puolan-tie-ei-voi-olla-suomen
Suomi-palkinnon saaja, taiteilija Jani Leinonen, esitti tänään palkintopuheessaan rajua kritiikkiä palkinnon myöntävälle taholle – eli ministereille ja valtaa pitävälle Sipilän oikeistohallitukselle.
– En ole ennen viime kuukausia koskaan elänyt maassa, jossa valtion vaikutusvaltaisin ihminen yrittää vaientaa ne, jotka esittävät kritiikkiä häntä kohtaan:
– En ole ennen viime vuosia koskaan elänyt maassa, jossa hallituksen harjoittama politiikka on niin rasistista, synkkää ja epäinhimillistä, että se saa myös kaiken valtion tekemän hyvän, kuten tämän Suomi-palkinnon, näyttämään vain hallituksen tahriintuneen kuvan kiillottamiselta.
Kuvataiteilija aprikoi, onko joutunut väärälle puolelle ”piikkilanka-aitaa, jota Suomessa ollaan rakentamassa ihmisten välille”.
– Olen viime vuosien ajan pyrkinyt taiteellani kannustamaan ihmisiä taisteluun kaikenlaista epäoikeudenmukaisuutta, korruptiota ja syrjintää vastaan. Se että saan tämän palkinnon täytyy siis olla kannustus jatkaa tätä taistelua – vaikka vastustajamme olisivatkin ne, jotka tämän palkinnon jakavat.
Suomi-palkinto on opetus- ja kulttuuriministerin ja valtiovallan antama tunnustus merkittävästä taiteellisesta urasta.
Mikään epäinhimillinen ei ole Juha Sipilän hallitukselle vierasta.
Hallitus ei tee esityksistään vaikuttavuusarvioita. Oppositio on joutunut teettämään niitä nyt kahdesta budjetista eduskunnan tietopalvelulla ja saldo on karu: leikkauksia pienituloisille, etuja suurituloisille.
Pääministerin herkkähipiäisyyden takia Suomi on vaarassa menettää paikkansa sananvapauden mallimaana.
Ja nyt vielä tämä: hallitus jyrää esityksiään kuuntelematta edes oikeuskanslerin kritiikkiä niiden perustuslaillisuudesta.
”Tämä on erittäin vakava väite ja on ristiriidassa länsimaisen oikeusvaltioperiaatteen kanssa. Sipilän hallituksen toiminta on herättänyt vakavan kysymyksen: Kunnioittaako Sipilän hallitus oikeusvaltioperiaatteita? Tätä samaa ovat kysyneet jopa johtavat valtiosääntöoikeuden asiantuntijat”, totesi koko viiden puolueen oppositio sunnuntaina vaatiessaan hallitukselta selvitystä eduskunnalle hallituksen noudattamista lainvalmisteluperiaatteista.
Lainvalmistelun tasosta on kannettu huolta jo pitkään. Opposition mukaan uusi ja huolestuttava tieto on, että Sipilän hallituksen aikana oikeuskanslerin lainvalmistelun perustuslainmukaisuuteen liittyviä kannanottoja on sivuutettu.
Sipilä vastasi kritiikkiin tapansa mukaan blogissaan. Haastatteluita hän antaa harvoin, jolloin vastakysymyksiin ei ole mahdollisuutta. Nytkin Sipilä totesi, että asiaan on jo reagoitu:
”Ensimmäisenä toimena hallitus perusti lainsäädännön riippumattoman arviointineuvoston, mikä onkin toiminut erinomaisesti.”
Jatkokysymys kuuluisi, ettei asialla ole mitään tekemistä oikeuskansleri Jaakko Jonkan esittämän kritiikin kanssa. Arviointineuvosto tarkastelee esitysten taloudellisiin vaikutuksiin liittyviä kysymyksiä, ei niiden perustuslaillisuutta.
Jonkka vahvisti sunnuntaina STT:lle, että hänen sitaattinsa Helsingin Sanomien haastattelussa ovat oikein. Yksi niistä kuuluu näin: ”Pidän täysin kestämättömänä, jos kiireellä ja poliittisella paineella edes yritetään perustella hyvän lainvalmistelun periaatteiden syrjäyttämistä.”
Siis poliittisella paineella. Toisessakin sitaatissa Jonkka viittaa poliittiseen aikatauluun. Ei siis ole kysymys ”myös resurssien kohdentamisesta ja tehokkaasta käyttämisestä”, kuten Sipilä blogissaan väittää, vaan tietoisesta pyrkimyksestä sivuuttaa perustuslaki.
Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Annika Lapintie piti huolestuttava jo sitä, että oikeuskansleri joutuu ylipäätään tulemaan julkisuuteen tällaisessa asiassa.
Lue lisää oikeistohallituksen propagandasta vapaasta itsenäisestä mediasta:
http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3646016-kommentti-uskomaton-hallitus-tuo-varmaan-heinasirkatkin-suomeen-timo-soini
Sipilä on tähän mennessä saanut New York Timesin, Deutsche Wellen, BBC:n, Le Monden ja Tidiningarnas Telegrambyrån kirjoittamaan itsestään lehdistönvapauden tärvelijänä. Nyt sama ristiretki fasismin edistämiseksi yhdessä Puolan soinilaisten kanssa ulottuu jo Venäjänkin mediaan:
http://en.news-front.info/2016/12/19/finland-s-yle-press-freedom-status-at-risk
Hallitukselle pyyhkeitä: Vaikutukset lapsiin sivuutettu lakivalmistelussa toistuvasti.
Muun muassa soteuudistuksen, maakuntauudistuksen ja niin sanotun normipurun valmistelussa ei ole tehty lapsivaikutusten arviointia, sanoo lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila.
– Hallituksen päätöksissä asiantuntija- ja tutkimustieto muun muassa lasten hyvinvointia ja lapsen etua koskien sivuutetaan toistuvasti, Kurttila sanoo tiedotteessa.
– Hallituksen valmistelussa koskien muun muassa maakuntauudistusta, sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisuudistusta, ulkomaalaislain useissa eri muutoksissa, niin sanotussa normipurussa sekä monissa yksittäisissä säästöpäätöksissä ei ole tehty lapsivaikutusten arviointia, Kurttila sanoo.
Vaikutusarviointi on lapsiasiavaltuutetun mukaan jätetty tekemättä myös lakimuutosten yhteisvaikutuksista, mikä näkyy esimerkiksi säästöpäätösten keskittymisenä samoihin ihmisryhmiin.
Lausunnossa hän tuo esille erityisen heikossa asemassa olevista väestöryhmistä yksin maahan tulleet lapset, täyden varhaiskasvatusoikeuden ulkopuolelle rajatut lapset sekä vähävaraisten perheiden lapset.
Kurttila pitää viimeaikaista kehitystä hyvin huolestuttavana ja hallitusohjelman toimeenpanoa monelta osin heikkona.
http://yle.fi/uutiset/3-9362950
Rikkooko Sipilän hallitus perusoikeuksia? Asiantuntijat ottivat yhteen HSTV:n suuressa perustuslakikeskustelussa.
Helsingin Sanomien järjestämä suuri perustuslakikeskustelu pureutui keskiviikkoiltana yhteiskunnan polttavimpiin kysymyksiin.
Studiossa olivat Terveyden ja hyvinvoinni laitoksen erikoistutkija Eeva Nykänen, Kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowicz ja Helsingin yliopistosta valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen sekä siviilioikeuden professori Heikki Halila.
http://www.hs.fi/politiikka/art-2000002853143.html
Juha Sipilältä jäi nyt joululoma pitämättä. Selvitys oikeuskanslerille vie sen ajan.
Sipilä hallitsee rasistien äänillä ja on ulkoistanut hallituksen propagandan joululoman ajaksi uskonnollisen oikeiston väkivaltasiivelle.
Oikeuskansleri on fasistihallinnolle vain kaupan este.
Eduskunnan oikeusasiamies on Sipilälle viimeinen ylittämättä jäävä este.
Jacob Söderman, 78, on toiminut urallaan eduskunnan oikeusasiamiehenä eli yhdessä oikeuskanslerin kanssa maan ylimpänä laillisuusvalvojana. Hän on toiminut myös ensimmäisenä EU:n hallintoa valvovana Euroopan oikeusasiamiehenä sekä 14 vuotta eduskunnan perustuslakivaliokunnan jäsenenä.
- Söderman yhtyy oikeuskansleri Jaakko Jonkan sunnuntaina HS:lle esittämään kritiikkiin siitä, että pääministeri Juha Sipilän (kesk) hallituksen esityksissä on ollut ajoittain suuriakin perustuslaillisia ongelmia.
- ”Jaan arvostelun. Hallituksen lainvalmistelu on valtavaa hosumista koko ajan. Minulla on sellainen käsitys, että Jonkka on kyllästynyt siihen.”
- ”Etenkin sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistukseen liittyen on tehty esityksiä, jotka eivät ole perustuslain mukaisia.
- Södermanin mielestä lainvalmistelun ongelmat ovat poikkeuksellisen kiireen sekä asennemuutoksen takia kärjistyneet nykyisen hallituksen aikana.
- ”Talouden intressit ovat menneet perusoikeuksien edelle. Hallituksella on ollut valtava kiire ja se on alusta asti antanut ymmärtää, että jos lait haittaavat esimerkiksi viennin kilpailukyvyn edistämistä, niiden täytyy joustaa.”
- Södermanin mielestä hallituksen asenteessa näkyy se, että Sipilä sekä liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk) tulevat yritysmaailmasta.
- Erityisen ongelmallinen on Södermanin mukaan ollut se tapa, jolla edelliset hallitukset ja nykyinen hallitus ovat ajaneet sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistusta. Sote-esitykset ovat viime vuosina törmänneet toistuvasti perustuslaillisiin ongelmiin.
- Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini sekä elinkeinoministeri Rehn ovat esittäneet Suomeen perustuslakituomioistuinta. Söderman ei näe siinä mitään mieltä. Perustuslakituomioistuin ei ylipäänsä liity mitenkään lainvalmistelun ongelmiin, vaan jo säädettyjen lakien perustuslainmukaisuuteen.
Lue lisää Södermanin tuoreesta haastattelusta:
http://www.hs.fi/politiikka/art-2000005012449.html
Ylläpito on hyvä ja poistaa oikeuskanslerin henkilöä kohtaan esitetyn kunnianloukkauksen. Muussa tapauksessa Suomi24 alustana syyllistyy kunnianloukkausrikokseen. Huomautan että edelläoleva on ollut palstalla 48 h.
Oikeuskansleri vuoden 2016 Suomessa:
"Pidän täysin kestämättömänä, jos kiireellä ja poliittisella paineella edes yritetään perustella hyvän lainvalmistelun periaatteiden syrjäyttämistä.”
Hallitus vuoden 2016 Suomessa oikeuskansleri ei ole esittänyt mitään huomautuksia ministereille tai kansliapäälliköille
Seli seli sanottiin sipilälle.
Kahdelta oikeusoppineelta päivässä tulee pyyhkeitä Sipilän keittiönpöydän ääressä keksimille hätävalheille ja selitysyrityksille.
Yle julkisti tiistaina pääministeri Sipilän vastauksen jääviyskantelua tutkivalle eduskunnan oikeusasiamiehelle.
Kaksikin julkisoikeuden asiantuntijaa kiinnittivät huomiota siihen, että lausunto ei käsittele lainkaan marraskuun 11. päivän jälkeisiä tapahtumia. Talouspoliittinen ministerivaliokunta käsitteli tuolloin Terrafamen kaivoksen tilannetta.
Valtioneuvosto päätti lisärahoituksesta kuitenkin vasta 18. marraskuuta.
– Jos jo ennen kuin asia on lopullisesti käsittelyssä, on tullut vihje vaikkapa Kansan Uutisten kautta, kyllä sen olisi pitänyt hälytyskelloja soittaa, sanoo julkisoikeuden professori Teuvo Pohjolainen.
Kansan Uutiset julkaisee nyt kyseisen ratkaisevan sähköpostiviestin Sipilälle. Siinä Sipilältä kysyttiin Katera Steel Oy:stä hänen sukulaistensa tunnettuja omistussuhteita luetellen ja yleisesti Sipilän ja hänen lähipiirinsä suhteista Talvivaarassa toimivalle kaivokselle tarjouksia tehneisiin yhtiöihin:
Lue tämä hallituksen propagandasta vapaasta mediasta:
http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3651667-tallainen-oli-kun-sahkopostiviesti-paaministerille
4 minuuttia - ja Sipilän esteellisyys "unohtui" ...
Sähköpostissa lähetetty Kansan Uutisten kysymys Sipilän yhteyksistä Terrafamen liikekumppaneihin oli avoinna valtioneuvoston viestintäjohtajan sähköpostiohjelmassa vielä minuutteja ennen kuin hallitus kokoontui päättämään kaivosyhtiön lisäpääomasta. Näiden minuuttien aikana se "unohtui" ja Sipilä lappoi sata miljoonaa Talvivaaraan.
Lue lisää hallituksen propagandasta vapaasta mediasta:
http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3651840-kolme-outoa-asiaa-paaministerin-terrafame-kohusta
Eduskunnan oikeusasiamies ei voi tulla mihinkään muuhun johtopäätökseen kuin oikeiskanslerikin otsikon mukaan. Surullinen tapaus tämä Sipilän tapaus Suomelle.
Kehittyvien Maakuntien Suomi taas täällä tänään ...
Göran Djupsund, valtio-opin professori:
"En olisi uskonut joutuvani sanomaan näin, mutta oikeusvaltion säilyminen edellyttää Juha Sipilän hallituksen lähtöä."
Selvästi sanottu.
Perustuslaki torppaa höyrypäisimmät lakiesitykset (ja niitä riittää):
http://www.iltasanomat.fi/paakirjoitus/art-2000005013091.html
Tarkastusvaliokunta puuttui tänään myös Sipilän suosikin toimintatapoihin.
Etenkin sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistukseen liittyen on tehty esityksiä, jotka eivät ole perustuslain mukaisia.
Lainvalmistelun ongelmat ovat poikkeuksellisen kiireen sekä asennemuutoksen takia kärjistyneet nykyisen hallituksen aikana.
Talouden intressit ovat menneet perusoikeuksien edelle. Hallituksella on ollut valtava kiire ja se on alusta asti antanut ymmärtää, että jos lait haittaavat esimerkiksi viennin kilpailukyvyn edistämistä, niiden täytyy joustaa.
Hallituksen asenteessa näkyy se, että Sipilä sekä liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk) tulevat liikemaailmasta.
Erityisen ongelmallinen on ollut se tapa, jolla on ajettu sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistusta. Sote-esitykset ovat törmänneet toistuvasti perustuslaillisiin ongelmiin.