Putinin sukellusvene yritti työntää kreikkalaisen öljytankkerin päin toista tankkeria Suomenlahdella. Saksalaiset tiikeripanssarivaunut ovat valmiudessa ja kohta lähdetään rajaa kohti. Hornetit ovat puolestaan ilmassa ja risteilyohjuksiin on ohjelmoitu Pietarin koordinaatit. Putinin terrori-isku ei jää kostamatta!
Putinin Venäjä yritti aiheuttaa öljykatastrofin
Näin_se_koetaan
29306
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Kaikki Suomenlahdella liikkuva öljy on ryssäöljyä.
Kaikki tuo öljy kuuluu Suomelle, sillä kalevalainen Suur-Suomi ulottuu ainakin Kuriileille saakka. Tämä fakta perustuu rotutieteelliseen ja kansallismytologiseen tietoon, ja on siten luonteeltaan absoluuttinen ja kiistämätön.
Joo mutta alue otetaan vastaan vain tyhjänä. Toki nuoretnaiset saa jäädä seksiorjiksi.
Suomalaiseen tapaan naiset ensin tapetaan, sitten vasta raiskataan.
Yhdysvaltalaisessa some-palvelussa on ollut viestejä, joissa Putin uhoaa kännipäissään ajavansa kohta kipparoimansa sukellusveneen päin "oliivinpurijoiden paattia". Venäläiset hakkerit kuitenkin poistivat viestit, mutta länsimainen riippumaton kansalaisjärjestö ehti tallentaa viestit, ja pystyi niiden avulla rekonstruoimaan Putinin sukellusveneen reitin. Suomen merivoimat kävi protestina heittelemässä käsisyvyyspommeja Helsingin edustalle, ja Ruotsin merivoimat on luvannut etsiä ja tuhota Putinin sukellusveneen, joka some-viestien perusteella on matkalla kohti Tukholman saaristoa.
STT
Teistä muodostetaan nyt armeijanosasto, jonka tehtävät tulevat olemaan sotatoimialueella ja joka tulee olemaan historiallisesti kuuluisia. Sota on oikeastaan jo ratkaistu ja Pietarin kohtalo sinetöity, sen valtaaminen on vain ajan kysymys. Tämä meidän osasto tuskin kerkiää mukaan sen valtaamiseen, mutta silti on monia kunniakkaita tehtäviä.
Kutsun Teitä kanssani pyhään sotaan kansakuntamme vihollista vastaan. Sankarivainajat nousevat talvisten kumpujen alta jälleen rinnallemme tänään, jolloin lähdemme Suomelle turvatun tulevaisuuden luodaksemme Naton mahtavien sotavoimien rinnalla ja asetovereina vakain mielin ristiretkelle vihollisiamme vastaan.
Tervetuloa 2000 luvulle, ja sodan käyntiin vihollista tappamatta, voittaen sota itse vahvistuen. Siihen ei menneisyydessä elävät kykene. He tuhoavat vain kaiken tieltään kuin lapsi, joka särkee kaiken, mistä voisi periaatteessa hyötyä. Sitten hän syyttää vanhempiaan, ettei lelu ollut tarpeaksi hyvä. Sitten kun lapsi saa hyvän lelun, jota ei saa rikki, lapsi valittaa, ettei lelulla tee mitään.
Uralilla pidetään ensimmäinen tupakkitauko, lotat tuovat kahvia ja pullaa. Kaatuneita vihollisia saa riisua ja raiskata, mutta vain jos se ei merkittävästi hidasta hyökkäyksen etenemistä. Jatkakaa!
Muistakaa laittaa jalkarätit kunnolla, tästä tulee pitkä marssi. Päivärahoja ette saa ennen kuin Ural on ohitettu. Sotilaskodin auto seuraa eteneviä joukkojamme, ja voitte sieltä ostaa kahvia ja munkkeja.
Hörölörö !
Nyt kuulemma puolalainen yritys, joka on vastuussa munkkien toimittamisesta, ei pysty munkkeja toimittamaan. Samaten kahvia ei pystytä toimittamaan, sillä venäläiset merimaaliohjukset upottivat laivaston kaikki kauppamerenkulkua turvaavat fregatit. Mutta yritämme tehdä korviketta kaarnasta ja hirvenpapanoista.
Putin on Hitler.
Älä pilkkaa Hitleriä. Se oli hyvä äijä.
Tilanne on ensimmäisen erän jälkeen 3-1.
Mitä ihmettä Moskovassa tapahtuu?
Yliajetun mäyräkoira Jipon omistaja todisti kauhunhetket: "Putin painoi kaasun pohjaan ja kauhea rusahdus kuului"
Sureva omistaja on varma, että Putin tappoi mäyräkoira Jipon tahallaan.
Oliko sukellusveneellä liikenteessä?
Putin kiinnostaa nuoria yhä enemmän
Valtaosa nuorista tiesi vuonna 2015, kuka Putin on. Tämä osuus kasvoi merkittävästi vuodesta 2013 vuoteen 2015 kaikissa ikä- ja sukupuoliryhmissä.
Luonnollisestikin maailman mahtavin mies kiinnostaa.
Väärä kiinnostuksen kohde. Aina ihaillaan sitä kultaisinta itse kimpaletta, ei sitä, mistä se on löydetty, tai sitä, mikä sen ilmaantumisen aiheutti.
Putinin saa media ilmestymään näkökenttääni joka päivä, useina päivinä jopa monta kertaa.
Mikähän idän villilänsi suomalaisille tuo venäjä on? Jos kuka on nähnyt elokuvan tanssii susien kanssa...? Miksi niitä villin lännen asesankareita ja inkkareita pitää alkaa nyt löytää venäjältä, tai niitä väkisin jahdata? Onko arjesta eksotiikka liian kaukana? Tätä ei tapahtusi, jos noita rajoja ei olisi! Täällä asuttaisi kaikki yhdessä. Suomalaiset opettelisi venäjää ja englantia, venäläiset suomea ja englantia.
Mutta pakkohan se valkoinen rotu on saada tuhottua kun ovat liian älykkäitä? Näin on puhuttu. Miksi suomalainen etsii pääasiassa vihollisia ympäriltään? Onko suomalaisilla joku itsetuhogeeni? Vai eivätkö he tunne sun tsu:n sodan sääntöjä, joka auttaa kansaa selviämään sodasta? Kun suomalaisia on jäljellä 1000, niin ehkä sitten alkavat miettiä miten sitä sotaa käydään. Kyse sodassa ei ole vihollisen tappamisesta, vaan sodan voittamisesta itse vahvistuen.
Oavtko venäläiset valkoista rotua?
Oavtko suommalaiset negeröitä?
Suomalainen ei ole niin pitkään vapaa, kun ei kykene näkemään, että kaikki sellainen hänen rodulleen ja elämäntavalleen sopiva ilmastoalue, missä hän voi pärjätä, on hänen kotinsa poliittisista rajoista välittämättä. Mutta jos suomalainen haluaa olla sonni tai lammas, ja pysyä tarhassaan maailmaa näkemättä ja siihen tutustumatta, ja puskea kaikki uudet asiat nurin, niin olkoon niin. Elämä tosin kehittyy juurikin vaeltamisen ja uusien ideoiden ja ihmisten kautta.
Jos ei joku ole valmis kehittymään rajoitta, ei hänen myöskään pidä levittää aitojen takana tapahtuvaa kehittymättömyyden oppia muille, jotka katsovat, etteivät mitään aitoja tarvitse.
Suomen jääkiekkomaajoukkue hävisi Putinille. Venäläisten hakkerien osuutta tutkitaan.
Kyseessä on Putinin provokaatio joka tullaan kostamaan.
Ehkä humenna ette hetää