Jonkka kirjoittaa Ylen sähköpostivastauksessa näin:
Kohu on lähtenyt elämään omaa elämäänsä, enkä näe sillä enää yhteyttä haastattelussa esittämääni. Mitään ajankohtaista dramatiikkaa asiaan ei liity.
Jonkka moitti Helsingin Sanomien haastattelussa pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallituksen lainvalmistelua. Jonkan mukaan eräissä hallituksen esityksissä on ollut suuria perustuslaillisia ongelmia.
Kohu on lähtenyt elämään omaa elämäänsä, enkä näe sillä enää yhteyttä haastattelussa esittämääni. Mitään ajankohtaista dramatiikkaa asiaan ei liity.
Jonkka moitti Helsingin Sanomien haastattelussa pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallituksen lainvalmistelua. Jonkan mukaan eräissä hallituksen esityksissä on ollut suuria perustuslaillisia ongelmia.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Vääristelikö YLE Jonkan sanomisia?
Näin on asia ymmärrettävä..
Jonkka täsmensi: Parhaan kuvan lainvalmistelun ongelmista saa OIKEUSKANSLERIN KERTOMUKSESTA VUODELTA 2014.
YLE ei ole oikaissut asiaa vieläkään. Teksti-tv:n sivulla 105 on lyhyt maininta muun tekstin seassa.
Niin....Kuka olikaan oikeusministeri 2011-2015??? -RKP:n Henriksson Vaasasta, hahahaa.
Henriksson vaan kieroili ruotsinkielisille etuja. Romahdutti oikeusministeriön lainsäädäntötyön.
Kaikki ongelmat kaatuneet seuraavalle hallitukselle. Kauhea valtionvelka perintönä ja sotkut oikeusministeriössä kaiken päälle. Rinnekin ehti huomata asian vuoden kestäneen valtiovarainministerin kaudellaan.
Kyllä on keskustalaisuus kärsinyt pahan älyllisen inflaation. Sellaista se hätä kai teettää.
tuo kaikki on oikeuskanslerin sähkeestä YLElle..
Niin?
Niin mitä, hätää ei ole !
Antti Rinne arvostelin kovin sanoin vuoden 2014 lainsäädäntötyötä.
äänestettiin omia esityksiä vastaan, täyttä hullunmyllyä.
Jonkka ei erittele mitä ne ongelmat ovat olleet! Perustuslakituomioistuin on perustettava jo senkin takia että Jonka niin toimia voidaan valvoa.
Siis Jonka niin toimia voidaan valvoa
Hyvä että joku katsoo perään ettei YLE pillastu laukalle..
Kepun kannatusta ei ole saatu vieläkään laskemaan tarpeeksi. Pitää äkkiä nyhjästä tyhjästä lisää kamalia kohuja. Yle sotkeutui omaan satimeensa ja on hajallaan, kuin raprieska. Yle siis epäonnistui toimeksiannossaan. Uusia juonia keksitään joka hetki. Harakka on roskalintu, joka vaanii Rinteen suolia aukonlaidalla räpistellen ja räkättäen. Ei tuokaan tiedä hyvää vasemmiston näennäeselle yhtenäisyydelle. Ovatpa puoluejotajat epätoivoisia, kun sortuvat jo näin epätoivoisiin keinoihin.
Hesari oli kyllä pääasiallinen valheellisen kuvan antaja asiassa.
Muutama professorikin joutuu miettimään olisiko kannattanut ottaa asiasta selvää ennen kuin lähteen poliittisin motivein riehumaan.
Toki oli, mutta YLE tarttui taas kuin sika limppuun, ja uutisoi lausunnon valheellisesti.
Tämän kaavan mukaan se on ennenkin mennyt läpi , nimittäin uutis-ankan ilmaan heitto ,sen jälkeen alkaa helvetillinen ammunta. nyt sen heitti j, jonkka , kas näin se lähti lentoon " Pidän täysin kestämättömänä JOS kiireellä ja poliittisella paineella EDES YRITETÄÄN perustella" jne. Vasemmistoliitto TURUSTA , Åbo akademin professori g, djupsund (mikä lie puolue kanta) ja kukkona tunkiolla on tietysti YLE. Kun rkp:ltä supistetaan ETUILU OIKEUKSIA , tai jos he edes luulevan näin käyvän , tämä alkaa. Sanoin ,sekoilevaisten lausunnot johtavat SYLTTYTEHTAALLE. Tämän tehtaan solut on tässä, J.JONKKA ; HELSINGIN SANOMAT ; VASEMMISTO LIITTO ....Turusta...ja åbo akadem ,tietysti turusta. Kaiken pahan alku ja juuri on verorahoilla toimiva ruosalaisten kaappaama YLE. Aamulla kuullaan , mitä kantaa ja kuka on "palkan maksaja" opetusministeri laasoselle , seurataan eleitä , ne puhuvat enemmän kuin sanat. Huumekauppa organisaatio on rakennettu niin , että päällikköön ei pääse käsiksi. Tämä syndikaatti(RKP) on tuhottava . Sen seuranta ja lopetus kuuluisi SuPo:lle , mutta tehtävä on täysin mahdoton , arvatkaa miksi.
Ei voi kun nauraa...
Jaksakaa Sipilä ja hallitus, ohittakaa punamedian vyörytykset olankohautuksella, eivät ne muuta ansaitse. (eivätkä muuta osaa)
Hallitukselle voimia , pahin on edessä, mutta ei härän päivää. Oikeus voittaa , vaik`ette tiedä , että vastassanne on taho joka on valmis tuhoamaan koko tasavallan , esin tuhoamalla sen rannikot.
Kansa tietää mitkä lait ovat lakimiesten simputusta.
Autoverolaki
Koirankakkalaki
Postilaatikkolaki
...
Lakiturhakkeita kerättiin ensikertaa tämän hallituksen aikana. Nyt ne ovat niin rakkaita laatijoille, että hallituspitäisi erottaa? Pitäisi siivota turhat oikeuskäsittelijätkin ja tehdä sovitteluistuimet hoitamaan asioita.
TOIMITTAJAA NYT EROAA ?
Toivottavasti tarpeeksi. Pää asia että lähtee ,koko uutis-ankka ketju jonkasta opu akaremiin, josta jo vaadittiin uusi vaaleja, uudet vaalit on demokraian vallan kumous, ainaikin ne ovat vallan kaappaus yritys , sitä yrittävä taho on sokea , puolueen mahdollisuudet on kuin menneen talvan lumet
Kyllä nyt aikovat Åbo akademinkin proffat kaataa demokraattisesti valitun
hallituksen.
Ottaa se niin kovin päähän noissa paremmissa piireissä kun jäivät kerrankin
ilman hallituspaikkaa,eivätkä pääse sanelemaan lisää velvoitteita suomalaisille.
Sipilä ei huolinut vaaliavustusta ruotsalaissäätiöiltä ja pystyi itse sanelemaan
kenen kanssa menee hallitukseen.
Viimeksi nuo suuttuivat siitä kun joku muukin taho uskalsi rahoittaa
vaaleja kuin he ja siitä alkoi ajojahti Vanhasen kohdalla.
Tämä on TOTUUS, ja panikoivan tahon tunnistaa kaikki , ei voi muuta taivoa kuin , että tämä suunta jatkuu , ilman ainoatakaa taka-askelta.
Se demokraattisesti valittu hallitus, toimii harvinaisen vähän niin kuin demokraattisesti valitun hallituksen kuuluisi toimia.
Kolmen iloisen rosvon pääpukari varmaan ohjeistanut oikeuskansleria. Tulee vaan mieleen ylen toimittajien ohjeistaminen.
Mitään muuta perustelua on vaikea keksiä miksi, oikeuskansleri juuri ylelle alkaisi avautumaan vapaaehtoisesti aijempia harkittuja ja perusteltuja lausuntojaan.
Ei tule tuulesta sanonta. Kepu pettää aina.
Jonkan perkelekkin alkanut oikomaan Ylen toimittajien uutisia??
Nyt meni toimittajien sananvapaus taas suhkuksi. Takuulla vähintään kaksikymmentä toimittajaa eroaa Ylestä näin raakan sananvapausskandaalin takia. Voi Vitun Vittu minkä Jonkka teki.
Ylen sananvapauteen. Jonkka on välittömästi erotettava.
Puuttuu, millä tavoin ?