Aalto pilaa uransa homousagendallaan

Nyt tulossa Suomeen ja rientää ensimmäiseksi homoklubille.
Mitähän mahtavat ajatella muutamat häneen Faktorissa tykästyneet jotka ostivat lippuja hänen joulukonsertteihinsa kirkkoihin jotka diiva sitten peruu. Sen sijaan hän sitten tuleekin Suomeen ja lappaa ensimmäisenä HOMOKLUBILLE.

Onko tää nainen ihan sekaisin vai pakottaako tämä muka manageri Sopanen hänen nyt johonkin homoagendaan.
31327
4Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Minä veikkaan tuo olevan kylmänviileää laskelmointia. Hän laskee että kosiskelemalla homokansan puolelleen hän saa tietyn kannattajajoukon joka siivittää hänet alkuun. Homokansahan tunnetusti tukee toisiaan. Ostavat toistensa levyjä ja äänestävät toisaan.
Musiikki on sivuseikka

3Äänestä
  • Tekeehän ne muutakin toisilleen kuin nuo..............

    1Äänestä

Tietää että Setalla on rahaa ja Seta on valmis maksamaan edustajilleen. Huhut kertovat että Aallon äänistäkin iso prosentti tuli tavalla tai toisella seksuaalivähemmistöjen rahoituksella. Ilman niitä ei olisi päässyt noin pitkälle.

2Äänestä

Jospa pettyi, kun kisojen aikaan ei hehkutettu. No, lehdet hehkutti. Nykyään on sellainen tapa, että kiusaajille tai ei-tykkääjille osoitetaan suoraan tunteet. Haetaan myös itselle henkistä helpotusta kaltaistensa seurassa. Kuvittele, jos saisit potkut, et menisi työpaikalle, koska ihmisten näkeminen keljuttaisi.

Saattaisi olla tosiaan, että Englannissa voisi yrittää olla tuomatta esille suuntautuneisuuttaan ja ehkä nousisi myynti ym. Sitten nää sukupuolineutraalit elävät huomion vajeessa, ne kaiken aikaa odottaa, että heidät noteerattaisiin homoina. Se käy voimille toisilla, koska kaveruus menee sekaisin, kun tietää toiseen yhtäkkiä olevan muuta kuin oletti.

Noilla on kova paikka, eräs on sanonut, että naiset ihastui häneen ja kantoivat kaunaa pitkään, kun ei tullut poikaystävää. Kaikki on siis tällaista, jos vaihtaa asuinpaikkaa, aina sama rulianssi. Pari on hyvä, että muut ei yritä nuorina vikitellä.

1Äänestä
  • Se on ylimääräinen stressitekijä normi-tapauksissa. Kumma, ettei sairastuta.

    1Äänestä

  • Niin minusta kyllä aika outo veto. Täytyyhän hänen ymmärtää että osa ainakin alkaa karsastaa häntä jälleen enemmän.

    Ajattelin samaa että onko tää nyt joku " Näytetään niille paskat" veto.

    1Äänestä

  • Jo yksistään paineen takia en koskaan haluaisi olla tuollaisen huomion kohde. Mutta kaikki eivät kestäkään keskipisteenä olemista.

    Äänestä

Manageri Sopanen on näin päättänyt ja Aallosta se on sillon tietty hirven hyvä idea :C

2Äänestä

>> Minä veikkaan tuo olevan kylmänviileää laskelmointia. Hän laskee että kosiskelemalla homokansan puolelleen hän saa tietyn kannattajajoukon joka siivittää hänet alkuun.>>

Tietääkseni homoyleisö ei ole ihan tyhmää väkeä. Ei ne sellaista omaksensa ota, jota niille tyrkyttämällä tyrkytetään.

Enemmän ne itse löytää ja itse valitsee omat Paula Koivuniemensä ym. artistit, joita ne oikeasti henkeen ja vereen diggaa ja tukee.

Pikkasen voi tulla lunta tupaan Saara Aallolle, jos se uulee että homokansa nyt ottaa juuri hänet suojelukseensa, kun hän tyrkyttäytyy paikalle esiintymään.

1Äänestä
  • Samaa mietin. Vilkaisin erästä palstaa ja ei ollu ihan lesbojen suosikki

    1Äänestä

LOETTAKAA JO. Saamerin saameri tää riittää jo tätä eukkoo

Äänestä

Joo, se tuo seksuaalisuutensa markkinoiminen on vähemmistöille jatkuva agenda. Silläkö Suomi pelastuu vai sillä, että tehdään lisää lapsia ?= heteroseksillä ?

Homojen vouhkaaminen saisi loppua jo, sillä yli 10 vuotta tuo seksuaalihöpöys on ollut pakkomielteisellä tavalla milloin mistäkin tuutista esillä.

Suomi tarvitsee lisää suomalaisia lapsia ja ydinperheitä. Tämä normi-instituutio eli ydinperhe on ollut ja on oleva yhteiskunnan keskeisin koossa pitävä voima !

Äänestä

Aalto munaa suosionsa jos keskittyy liikaa homoilun edistämiseen.

1Äänestä

Tuhannen taalan kymysys on kuitenkin se, miksi jotakin tavan tanelia joka ei pääse lähellekään mitään sellaista mitä ko. henkilö teki, kiinnostaa hänen uransa jatkuminen? Jatkui se ihan miten vain.

Se on hänen henkilökohtainen asiansa ja hän hoitaa sen niin kuin hänen kuuluu. Eikä kysele lupia tattipäiltä siihen sen enempää kuin yksityiselämäänsäkään.

Äänestä
  • Onhan se hölmöä munata uransa keskittymällä homoiluun joka ei nauti kovin suurta suosiota kansalaisten parissa.

    Äänestä

  • Miksi sinä olet huolissasi hänen urastaan? Eikö sulla ole omia huolia tarpeeksi? Mielestäni on: keskityt jonkun tuntemattoman "homoiluun" kuin se kuuluisi sulle jotenkin. Miksi?

    Äänestä

  • Kantsiskokehittyä kirjoitti:

    Miksi sinä olet huolissasi hänen urastaan? Eikö sulla ole omia huolia tarpeeksi? Mielestäni on: keskityt jonkun tuntemattoman "homoiluun" kuin se kuuluisi sulle jotenkin. Miksi?

    Kyse on markkinoista. Liian voimakas suuntautuminen homogendreen ei ole järkevää bisnestä.

    Äänestä

  • Mutta miksi sinä et suuntaudu vain omiin bisneksiisi?

    Äänestä

Onko kukaan koskaan väittänyt homoja fiksuiksi?

Äänestä
  • Vihreä puolue yritti saada sinulle Pekan ja Antonion presidenttipariksi......ja vähällähän tuo oli

    Äänestä

  • Vallankaappaus jossa Homoseksuaalinen Suomi pääsee maassamme niskan päälle, se on koko ajan ihan nurkan takana.

    Tavallsesta kristillsestä pippeli pimppi -seksistä tykkäävien on oltava koko ajan valppaana. Jos yhtään herpaantuu, niin perseseksin pesemätön väki ja massa, ne vaan valtaa tämän maan kokonaan.

    Äänestä

  • Homojen-invaasio kirjoitti:

    Vallankaappaus jossa Homoseksuaalinen Suomi pääsee maassamme niskan päälle, se on koko ajan ihan nurkan takana.

    Tavallsesta kristillsestä pippeli pimppi -seksistä tykkäävien on oltava koko ajan valppaana. Jos yhtään herpaantuu, niin perseseksin pesemätön väki ja massa, ne vaan valtaa tämän maan kokonaan.

    Minä kuljen nykyään varalta aina selkä seinää vasten

    Äänestä

Homous on mielisairaus. Näkyyhän se Saaran naamasta ja vielä selvemmin sen toisen apinan.

Äänestä
  • Kumpi näkyy??? vai molemmat

    Äänestä

  • Oletko tutkinut omaa naamaasi? Mitähän sieltä näkyy?

    Äänestä

Olisin saattanu mennä kuuntelemaan jos olisi jossain muualla ollu mutta enpä viitsi ehkä tämän homottelun jälkeen kiinnostua enää koko Aallosta. Menee liian pelkäksi homoideologiaksi tää homma.

Petti suomalaiset perumalla keikat joille ihmiset oli ostanut lippuja ja nyt sitten onkin suomessa mutta vain homokuppilassa

Äänestä
  • suksikoon vittuun kakara.

    Äänestä

Aallon kannattaisi keskittyä musiikkiin sen sijaan että ryhtyy setan maskotiksi.

Äänestä
  • Sillä on se Meri makotti siinä joka ohjailee Aallon tekemiset

    Äänestä

Odotan sitä päivää, kun Ilja Janitskin tekee saman Suomeen viimein päästyään islaminuskoisen mustan poikaystävänsä kanssa.

Siinä venähtää isäm maallisten leuka niin lattiaan, etteivät tiedä sylkisivätkö vai potkaisisivatko.

Äänestä

No aika meni kutistuneex nyt tää aallon juhlinta. Ei kai sinne homokuppilaan mahdu kuin pari sataa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


onkokaikkiihanok kirjoitti:

Nyt tulossa Suomeen ja rientää ensimmäiseksi homoklubille.
Mitähän mahtavat ajatella muutamat häneen Faktorissa tykästyneet jotka ostivat lippuja hänen joulukonsertteihinsa kirkkoihin jotka diiva sitten peruu. Sen sijaan hän sitten tuleekin Suomeen ja lappaa ensimmäisenä HOMOKLUBILLE.

Onko tää nainen ihan sekaisin vai pakottaako tämä muka manageri Sopanen hänen nyt johonkin homoagendaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu