Jouluiloa hallitukselle kiitokseksi edistyksestä

Kiitos hallitukselle määrätietoisesta ja hyvin etenevästä työstä maamme talouden ja kansalaisten hyväksi.

Erityinen kiitos pääministeri Sipilälle sekä ministereille Risikko ja Lindström uhrautuvasta työstä pommituksessa, jolla vehkeilijät yritettävät lietoa ristiriitoja ja epäsopua maahamme.

Emme ehkä vielä ole nähneet pahimpia vehkeilyjä, joilla valtaa hinkuavat munaavat itsensä - vaan olihan oikeuskanslerin haastattelun vääristelyt jo aika paksua näiltä.
Aika paksua se oli etenkin kun yhtenä innokkaana esiintyi aiempi oikeusministeri Henriksson. Tämän jos kenen sietäisi tuntea omat syyllisyytensä.

Mutta antaa ravan loiskua sen heittäjien päälle, kunnes ymmärtävät lopettaa ravan heiton. Tällä sanomalla terveisiä puoluepolitikointiin erikoistuneille toimittajille ja professoreille. Voi Teistäkin vielä tulla jotakin kunnollista, jos asenteenne tervehtyy. Nyt olette kelpoja kuokkamiehiä ja tomeria torimummoja, jotka on tyystin pilattu koulutuksella henkisiin töihin.

Iloisesti Uuteen Vuoteen! Vastuunsa kantavilla suomalaisilla on valtaenemmistö! Valtaenemmistö kansasta on hallituksen tukena. Se on maltillista ja harkitsevaa ja muistaa kantaa oman vastuunsa! Odottaisi samaa nykyisiltä vehkeilijöiltä.
561
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Muuten hallitus menettelee kun on jo päässyt vireeseen, mutta Stubbin jätös Grahn-Laasonen on lapsi ja tekee pelkkiä lapsuksia.

Äänestä
  • Tai ei koska kas työttömyys samalla tasolla eli 67 prosenttia töissä ja kun 72 mitä sipilän tollo lupasi, ja kas kyllä e huvitti katsoa eilen areenasta kun puolueesta riippumatta kaikki kehui et nyt on tiestön korjausvelkaan saatu muutama sata miljoonaa? Ja kas mikä siinä huvitti? Aivan samat tollot jotka kehui ovat saaneet aikaan tämän korjausvelan, eli tollo kehuu tolloa on tämä aivan "fantastista" vai mitä?

    Äänestä

Haluaisin kiittää hallituksen paskapäitä joululahjasta irtisanomisilmoituksesta. Niillä ne työurat pitenee ja talous kasvaa.

Äänestä

SUOMEN HISTORIAN HUONOIN HALLITUS EI KIITOKSIA KAIPAA!!

HALLITUS EI OLE TEHNYT MITÄÄN HYVÄÄ TAVALLISEN IHMISEN HYVÄKSI SAATIKKA KÖYHÄN VÄHÄVARSISEN.

ELIITTI VOI HYVIN JA PORSKUTTAA SEN ASEMAA HALLITUS ON PÖKITTÄNYT!

Äänestä

"Keskustan Juha Sipilän johtama hallitus haluaa viiden prosentin tuottavuushypyn Suomen talouden kuntoonsaattamiseksi. Keinoista, joilla tämä toteutettaisiin, on julkisuudessa ollut esillä muun muassa 100 tunnin lisätyön tekeminen vuodessa.

Keskustan entinen puoluesihteeri Jarmo Korhonen kehottaa Sipilää aloittamaan työajan pidentämisen eduskunnasta.

Korhonen muistuttaa, että kansanedustajan kesäloma on juhannusviikolta syyskuun ensimmäiselle viikolle, eli 11 - 12 viikkoa. Syksyllä on viikko lomaa, joululoma on 5 - 6 viikkoa, pääsiäisloma viikon.

- Lomaa on 18 - 20 viikkoa eli 4 - 5 kuukautta vuodessa. Kansanedustaja tienaa yli 30 000 euroa ajalta, jolloin ei ole mitään istuntoja, Korhonen laskeskelee.

- Samalla he tekevät nelipäiväistä työviikkoa. Istunnot alkavat tiistaina ja päättyvät perjantaina kello 15.

- Kuinkahan Sipilä voisi suorittaa eduskunnan työajan pidennyksen 100 tunnilla vuodessa, Korhonen kysyy ja vastaa:

- Kansanedustajat voisivat lyhentää kesäloman 5 viikkoon ja joululoman 2 viikkoon.



Korhosen mukaan esimerkiksi Euroopan parlamentissa on vain 5 viikon kesäloma, 2 viikon joululoma ja sitten on 5 - 6 viikkoa, jolloin on aikaa toimia parlamentin ulkopuolella.

Korhonen muistuttaa, että pitkien lomien lisäksi kansanedustajat ovat eduiltaan huippuluokkaa: He voivat tienata muista tehtävistä 40 000 - 70 000 euroa vuodessa. Sivutoimilupaa he eivät tarvitse.

- Kulukorvauksista jää asunnon jälkeen vähintään tuhat euroa kuukaudessa omaan käteen, Korhonen sanoo.

JUHA RISTAMÄKI
[email protected]"

On se fantsua elättää 200 plus saman verran avustajia joiden...............

Äänestä

Kommentoi aloitusta


IloisenaUuteenVuoteen kirjoitti:

Kiitos hallitukselle määrätietoisesta ja hyvin etenevästä työstä maamme talouden ja kansalaisten hyväksi.

Erityinen kiitos pääministeri Sipilälle sekä ministereille Risikko ja Lindström uhrautuvasta työstä pommituksessa, jolla vehkeilijät yritettävät lietoa ristiriitoja ja epäsopua maahamme.

Emme ehkä vielä ole nähneet pahimpia vehkeilyjä, joilla valtaa hinkuavat munaavat itsensä - vaan olihan oikeuskanslerin haastattelun vääristelyt jo aika paksua näiltä.
Aika paksua se oli etenkin kun yhtenä innokkaana esiintyi aiempi oikeusministeri Henriksson. Tämän jos kenen sietäisi tuntea omat syyllisyytensä.

Mutta antaa ravan loiskua sen heittäjien päälle, kunnes ymmärtävät lopettaa ravan heiton. Tällä sanomalla terveisiä puoluepolitikointiin erikoistuneille toimittajille ja professoreille. Voi Teistäkin vielä tulla jotakin kunnollista, jos asenteenne tervehtyy. Nyt olette kelpoja kuokkamiehiä ja tomeria torimummoja, jotka on tyystin pilattu koulutuksella henkisiin töihin.

Iloisesti Uuteen Vuoteen! Vastuunsa kantavilla suomalaisilla on valtaenemmistö! Valtaenemmistö kansasta on hallituksen tukena. Se on maltillista ja harkitsevaa ja muistaa kantaa oman vastuunsa! Odottaisi samaa nykyisiltä vehkeilijöiltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu