Joulukansa! Ostakaa HKScanin kinkkuja halvalla!

Ei Baltian teurastamoiden kinkut (Suomeen ym. tuodut) ole sikaruton vallassa, vaikka johtoporras onkin syöneet liikaa sikaa ja sikailevat keskenään?!

SYÖKÄÄ SIKAA SYÖKÄÄ SIKAA .- toteavat broilerit kaupunkikanalassa!
269
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201612192200042778_ul.shtml

HKScan Baltia erotti useita johtajia lähipiiriostojen takia

Maanantai 19.12.2016 klo 11.54

Lihayhtiö HKScan kertoo erottaneensa useita Baltian liiketoimintojen johtajia tänään.
Lisäksi yhtiö antaa varoituksen useille henkilöille muun muassa yhtiön varojen sääntöjen vastaisesta käytöstä.

Sisäisen selvityksen mukaan osa HKScan Estonia AS:n johtajista on ostanut tuotteita ja palveluja yrityksiltä, joita ovat johtaneet HKScanin Baltian johtoryhmän jäsenet tai heidän lähipiiriinsä kuuluvat henkilöt.

Ostojen arvo on vuosien 2013 ja 2016 välillä ollut yhteensä noin 28 miljoonaa euroa.

Yhtiö antoi potkut Baltian maajohtajalle Teet Soormille, sikatuotannosta vastaavalle johtajalle Mati Tuville, siipikarjatuotannosta vastaavalle Lauri Kallikormille ja sikatuotannon tekniselle päällikölle Hindrek Smidtille.

-  HKScanin toimintatapaohjeen mukaan työntekijöiden on parhaansa mukaan vältettävä sellaisia tilanteita, joista aiheutuu ristiriita konsernin ja työntekijän tai muiden sidosryhmien, näiden sukulaisten tai määräysvallassa olevien yhtiöiden etujen välille, yhtiön tiedotteessa sanotaan.

STT

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Syökää_kanaa_sikaa_kanaa kirjoitti:

Ei Baltian teurastamoiden kinkut (Suomeen ym. tuodut) ole sikaruton vallassa, vaikka johtoporras onkin syöneet liikaa sikaa ja sikailevat keskenään?!

SYÖKÄÄ SIKAA SYÖKÄÄ SIKAA .- toteavat broilerit kaupunkikanalassa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu