Käytännössä Aaltosen uudistukset tarkoittaisivat vastikkeettoman sosiaaliturvan, kuten vastikkeettoman työttömyysturvan, loppua. Erityisesti pitkäaikaistyöttömät ovat pitäneet ajatusta pakkotyönä.
Aaltosen mukaan ”nykysysteemi tukee yhteiskunnallista syrjäytymistä, maksaa paljon eikä tuota mitään”, lehti kertoi. Erityisesti häntä huolettavat 20–35-vuotiaat kouluttamattomat tai vähän koulutetut työttömät.
Aaltosen mukaan ”nykysysteemi tukee yhteiskunnallista syrjäytymistä, maksaa paljon eikä tuota mitään”, lehti kertoi. Erityisesti häntä huolettavat 20–35-vuotiaat kouluttamattomat tai vähän koulutetut työttömät.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Kopiomestari, laita linkki niin voimme lukea koko tarinan ja selittää sinulle kohdat joita et ymmärrä.
RAAVAILLE MIEHILLE MAKSETAAN MAKAAMISESTA, SAMAAN AIKAAN VANHUKSET HAUTUU VAIPPOIHINSA, MITÄ KOHTAA ET YMMÄRTÄNYT ?
Linkki?
Avauksessa ei tuollaista mainittu. Laita linkki, että voimme lukea tekstin ja selittää sinulle sen sisällön ilman hatusta vedettyjä sivuviittauksia.
Me hyvin ymmärrämme, että joudut maksamaan eläkkeestäsi koko Suomen sosiaaliturvan ja sen vuoksi haluamme auttaa sinua tekstin ymmärtämisessä. Laita linkki.
RAAVAILLE MIEHILLE MAKSETAAN MAKAAMISESTA, SAMAAN AIKAAN VANHUKSET HAUTUU VAIPPOIHINSA, MITÄ KOHTAA ET YMMÄRTÄNYT ?..
Me tiedämme, että sinä maksat eläkkeestäsi koko Suomen sosiaaliturvan. Tiedämme senkin, että olet kepulaiseksi harvinaisen reilu, kun maksat myöskin demujen ja kommareiden menoja. 1918 on muisto vain, kun Suomi 100 vuotta gaala kaikessa komeudessaan ja Ruotsin tuliaisineen pärähtää käyntiin.
Sosiaaliturva, kuten muutkin on rahoitettava ulkomailta saaduilla vientituloilla, joten töihin nyt makaamasta..
Sosiaaliturva tuottaa turvallisuutta, sitä nimenomaista tutuksi tullutta asiaa jonka turvin me voimme täällä kirjoitella ilman pelkoa siitä että ns. vähempivaraiset alkavat tulla ovista ja ikkunoista hakemaan tietokoneet ym. rahaksimuutettavat tarvikkeet (peruskapitaalista puhumattakaan) meiltä pois oman henkensä pitimiksi.
Ilman em. turvaa joudutaan turvautumaan henk.koht. tasolla jokseenkin "raskaampiin" turvajärjestelyihin.
Sapelit poliiseille ja kuolemantuomio voimaan, sillä asia on hoidettu..
Ehkäiseekö mainitsemasi 'hoidettu'-optiot ennalta?
Varsinkin jos et tiedä mikä maan tapa?
Mitäpä luulet? Varsinkin niissä ryhmissä joissa on rahat loppu eikä duunia lohkea edes lailla määräämällä tavalla?
Moni kantasuomalainen(kaan) (puhumattakaan "uusisuomalaisista") ei tiedä nykylaeista paskaakaan semminkin kuin eduskunta niitä säätää/muuttaa liukuhihnalla, koska eihän näistä laeista tiedoteta kenenkään postilaatikkoon, vaan lakihan on "kaikkien tiedossa" (=maan tapa) jossakin julkisesti rahoitetun instituution webbi-sivulla.
<<Moni kantasuomalainen(kaan) (puhumattakaan "uusisuomalaisista") ei tiedä nykylaeista paskaakaan ...>>
Ihemkkös tuo, kun sekä pää- että oikeusministeriltäkin on perustuslaki ihan hukassa.
Ei liity nykyhallitukseen mitenkään, vaan Suomen valtion / julkishallinnon omaksumaa tiedotuspolitiikkaan suhteessa kansalaisiin jonka mukaan jokainen kansalainen aktiivisesti on vaan hyvä ja ottaa itse asioista selvää. Jos ja vain pystyy siis, var så god.
Jos et ota itse selvää niin sitten et tiedä omia, lain mukaan sinulle myönnettyjä etujasi! Eli et osaa niitä edes hakea kun et niistä tiedä vittuakaan kun et niistä tiedä / eli ole hakenut tietoa jostakin Suomi.fi etc. julkishallinnon helvetistä -> tässä olisikin Sipilän hallitukselle se todellinen uudistuksen alue, laitetaan 1900-luvun alusta periytyvä pykälähelvetti ja siitä uudistamisen tiedottaminen maksaville kansalaisille päin uusiksi!
Edelliset hallitukset kun eivät ole tehneet ao. lakimuutosten ja etujen tiedottamisen suhteessa kansalaiset eteen mitään, ja sitten ihmetellään miksi kansa äänestää opposition (mm. RKP) puolesta.
mitä haluat sanoa, siis onko huono kun istuu ja odottaa pullaa suuhun, vai onko kohtuuton jos asian eteen joutuu jotain tekeekin..
Jos ei nyt selvinnyt niin ehkä olet sen kaikkein varmimman valtion takaaman vähimmäistuen myös jatkossa ansainnut.
Onneksi olkoon.
Jatkahan istumistasi sitä pullaa odotellessa ;-)
Jos ei nyt selvinnyt niin ehkä olet sen kaikkein varmimman valtion takaaman vähimmäistuen myös jatkossa ansainnut.
Onneksi olkoon.
Jatkahan istumistasi sitä pullaa odotellessa ;-)
kyllä elämässäni senttikään nostanut mitään tukea, kyrpiintynyt kyllä maksamaa sossuloisten asumista ja muita "lakiin perustuvia etuja"
Lopetetaan ensimmäisenä maajussien eläkkeet, joita he eivät ole maksaneet, vaikka ovat muka "yrittäjiä".
19000€+vuodessa+ansaitseva+viljelijä+maksaa+tuon+10,2%+prosentin+mukaan+MYEL+maksuja+vuodessa+2000€,+ja+jos+hän+olisi+maatalousyrittäjänä+40+vuotta,+siitä+kertyisi+80000€.+Jos+nyt+tuo+MYEL+eläke+olis+tuo380€/kk,+ja+vuodessa+se+tekisi+4500€,+kestäisi+hänen+maksamansa+eläkemaksut+saada+eläkkeenä+takaisin+noin+18+vuotta.+Jos+ikä+on+61+vuotta,+olisi+hän+79+vuotias,+joka+taitaa+olla+suomessa+aika+lähellä+keskimääräistä+elinikää.
Tuon+viljelijän+keskimääräisen+eläköitymisiän+voi+tarkistaa+melan+sivuilta.+..
Aika+moni+palkansaaja+olisi+tyytyväinen+19000e+verotettavaan+vuosituloon,+jos+sen+päälle+tulisi+maajussien+tapaan+verottomana+kaikki+asumis-+ja+liikkumiskustannukset+ja+suurin+osa+ruokakuluista.+
Eläkemaksu+perustuu+verotettavaan+tuloon+ja+kun+maajussit+haluavat+vältellä+veroja,+niin+he+myös+järjestävät+itselleen+huonot+eläkkeet.+Tähän+sopii+harvinaisen+erinomaisesti+sanonta+"sitä+niittää+mitä+kylvää".
Palkansaajan+palkasta+maksetaan+yhteensä+n.+24,4%+eläkemaksuja+ja+ne+tuottavat+suhteessa+yhtä+hyvän+eläketurvan+kuin+maajussien+10,2%+eläkemaksu.+Kuinka+ihmeessä?+Mistäs+maajussien+puuttuva+14,2%+kustannetaan?+Se+on+veronmaksajien+maajussseille+antamaa+sosiaaliturvaa.
Valtioita ei tule johtaa kuin yritystä.
Siinä voi hyvin äkkiä tulla pää kipiäksi ja leukaan alkaa sattua...
Tarkoitatko komukka tapaan kuin Kreikassa ?
Ainakin samoin perustein kuin yritystä eli ei saa velkaantua niin paljoa,jota ei pysty maksamaan se on tärkein tekijä kaikessa muuten tulee konkka.
IMF laittaa komukat viime kädessä järjestykseen..
Sanoihan Vanhanenkin Kreikan olevan hyvä diili. Rahaa piti tulla kepudiilillä rekkalasteittain, vaan taisi kepulaisen taskulaskin tuolloin olla epäkunnossa.
nyt varmaan, kyllä se oli Jutta Urpilainen joka kävi miljardeja jakamassa, sanoi kyllä että rahalle on takuudet..
Valtiolla voisi olla isoja maatiloja ympäri suomea ja työttömiä töihin niihin pienellä lisä korvauksella .Ruoka ohjataan koulujärjestelmään ja muihin valtionlaitoksiin ,joita tulisi lisätä.Tekemätöntä työtä on ja lisää tulee .
Samanlaisia valtion laitoksia saisi olla myös erialoilta kaupungeissa ja työttömät töihin ihan jo mielenvirkeyden takia .Aina kuitenkin lisäkorvaus ,koska oletettavasti työ täytyy myös kannustaa palkallisesti .Sama voisi toimia oppissopimus koulutuksena.
Lisäksi aivan hullut pykälät hiiteen ,joilla estetään nopea työhön työllistyminen ja hiiteen kaikenmaailman ammattikortit joilla nykyään rahastetaan ja tuhotaan suomea tuolla ###### yli menevällä byrokratialla.
Tuntui oikein hyvältä lukea kannanottosi..
Hyvä ajatus. Kun maatalous pyörii kuitenkin pelkästään valtion varoilla, niin miksi ihmeessä meidän pitää tukea wahlrooseja tai ehnrootteja, kun he harrastavat "maatalousyrittämistä" valtion varoilla?
Tämän voisi aloittaa niin, että maataloustuen vastiikkeettomuus lopetetaan ja vaaditaan maatalousmaan omistusoikeuden siirto valtiolle vastikkeena tuista. Näin maan hankinta ei maksaisi enempää kuin nykyinenkään maatalousharrastelu.
Kyllä se vaan on niin, että nykyiset työttömät ovat pitkälti koulutettuja.
Korkeakoulutettujakin on melkoisen paljon työttöminä. Yleensä vielä ikääntyneita ja työkyvyttömiä. Ei voi ikinä työllistää mihinkään.
Suomessa koulutetaan ihmisiä aivan liian pitkälle, ei koulutuksella ole mitään virkaa jos vapaat työpaikat ovat luokkaa siivooja, kaupan kassa ja puhelinmyyjä.
palkan pitää vain olla kilpailukykyinen..
Aaltosen mukaan ”nykysysteemi tukee yhteiskunnallista syrjäytymistä, maksaa paljon eikä tuota mitään”, lehti kertoi. Erityisesti häntä huolettavat 20–35-vuotiaat kouluttamattomat tai vähän koulutetut työttömät...
ei rahaa ilman osallistumista yhteiskunnan rakentamiseen..
Mitähän "rakentavaa" ne kaikki työttömät ja työhön kykenemättömät voisivat tehdä, että "velka yhteiskunnalle" tulisi maksetuksi? Työtä ei ole kaikille, ei edes halukkaille, ja 9 euroa päivä -orjuudesta ei siitäkään ole kenellekään hyötyä.
Eläkkeet ei tuota mitään taloudellista lisäarvoa, laadukas saattohoito ei tuota mitään taloudellista lisäarvoa, vammastein tuki on pelkkä kustannus jne.
Ahneus on saanut aloittajan unohtamaan inhimillisyyden - tyypilliseen kepu-tyyliin.