Seurattuani kaupunginvaltuustoa, kiinnitin huomiotani Kimmo Heinosen (kok) purukumin jauhamiseen ja hermostuneisuuteen kun käsittelyssä oli Seinäjoen organisaation ja keskeisimpien tehtävien käsittely. Hän kun on ollut valmistelemassa asiaa ja pysyy pulskanoloisena vaisuna eikä ota kantaa. Yllättäen hän osoittautuu jonkinlaiseksi klimppiseksi henkilöksi. Ei tollasta vääntelehtimistä viitsisi katsella, kas kun ei pane tupakaksi ja vinkkaa Kalle keskistä paikalle.
Mouhaa purukumia, aharistaako
Ilimarinta
10206
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Samaa on Ryhänen seurannut. Heikon lenkki.
Hyvä kysymys Pajulammelta, kenellä joku tilintarkastajatutkinto. Kuinka on Kimmon tutkinto edistynyt johonkin Mb vai mikä se oli jota se toi esiin .
Onko se hygienipassi nykyään oikein tutkinto? Yks ainut on senkin onnistunut reputtamaan.
Kimmo käväisi heittämässä sinivuokkojen Paukanevan lintornin juurelle,
Siinä kiiteltiin Atrian viennin avausta Kiinaan, mutta itse asiassa Atrialta ei ole vielä eikä myydä pitkään aikaan grammaakaan lihaa Kiinaan. Maltetataan eikä ruveta sumuttamaan kansaa.
ei kai sitä enää kameroille tarvitse puolustaa, jos on vuoden päivät 50 valtuutetulle asiaa selittänyt
voi ville ku oot katkera
Voi teitä kateellisia ja katkeroituneita. Ette varmasti saisi mitään asiaa eteenpäin, jos päättäjäksi joskus pääsisitte. Heinonen on kokenut ja asiantunteva kuntapoliitikko. Ei siinä Pajulamminkaan kirjekurssitutkinto auttanut, kun vei vaan Sedun johdon ulkomaille tajuamatta, että oli evännyt opiskelijan oikeuden osallistua.
Vientiluvan saaminen on kova asia, et pääsee ylipäätään yrittää myydä jotain sinne. On varmaankin Atrian oma asia sitten saako mitään myytyä. Ootte te kateelliset paskat niin vitun ahdas mielisiä, et jos te asioita hoitaisitte niin hukassa oltaas ja pahasti. Onneks on järkevää väkeä asioota hoitaas, niin ne menee joskus maaliinkin saakka
Mitäs me sitte syörään, jos meidän ruuat viedään Kiinaan ?
Kiinas on pitkälti toista miljardia nälkästä suuta.
Kuinkahan tämä maakunnan liha riittää Kiinan markkinoille.
Riittääköhän Atrian kaappasiteetti syöttämäään Kiinalaiset ?