Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

TERRORI-ISKU EURASSA, MÄYRÄKOIRA KUOLI

Isäm.maallinen

"Joku ajoi tahallaan mäyräkoiran kuoliaaksi Eurassa - poliisi pyytää havaintoja tummasta farmariautosta. Omistaja oli mäyräkoiransa kanssa ulkoilemassa Eurassa perjantai-iltana kello 22.30 aikaan, kun ohi ajanut auto ajoi yllättäen koiran yli.

Yliajetun mäyräkoira Jipon omistaja todisti kauhunhetket: "kuski painoi kaasun pohjaan ja kauhea rusahdus kuului"

Koira kuoli tapahtumapaikalle.

Koiran omistaja kertoi poliisille, että tumman farmarimallisen henkilöauton kuljettaja jyräsi eläimen ilmeisen tahallaan. Omistajan mukaan auto oli koukannut koiran kohdalla välittämättä hänen taskulampullaan näyttämistä merkeistä. Koiralla oli heijastinpanta, ja se oli omistajastaan noin 15 metrin päässä. Yliajaja ei pysähtynyt paikalle, vaan jatkoi matkaansa.

Lounais-Suomen poliisin rikosylikonstaapeli Jyrki Nordberg kertoo, että asiaa tutkitaan ainakin liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja mahdollisesti myös eläinsuojelurikoksena. Hänen mukaansa koiran omistajalle ei aiheutunut tilanteessa vaaraa, vaan vaikuttaa siltä, että autoilija halusi vahingoittaa ainoastaan koiraa."

TAASKO YKSITTÄISTAPAUS! MIKSI VALTAMEDIA VAIKENEE TÄSTÄ! HYS HYS!

http://www.iltalehti.fi/uutiset/201612172200042155_uu.shtml

38

324

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • selvämotiivi

      Muslimit inhoo koiria, On niille saastainen eläin

      • yrtyrtu

        Koira nyt on muutenkin saastainen eläin ja islamofobit saastaisia ihmisiä.

    • rakkiterroristi

      Oliko tuo terroriteko, rakkihullu laski rakkinsa irti ja yritti aiheuttaa vihaamalleen autoilijalle onnettomuuden. Onneksi ei ajautunut ojaan kun yritti väistää, mutta rakki kuoli. Toivottavasti poliisi on jo antanut sakot rakkihullulle eläinrääkkäyksestä, sekä vaaran aiheuttamisesta liikenteelle ja ihmisille.

      • Eläinten_Ystävä

        Toivon että elämäsi tällä planeetalla päättyy raatelevan rakin hampaissa.

      • varmastitoivot
        Eläinten_Ystävä kirjoitti:

        Toivon että elämäsi tällä planeetalla päättyy raatelevan rakin hampaissa.

        Vähän väliähän teistä rakkihulluista on uutisia miten rakkinne raadelleet ja tappaneet ihmisiä tai muita eläimiä. Usein ette saa edes mitään tuomiota kuten ei siitäkään hevostytön kuolemasta, olisi pitänyt tulla tuomio vähintään kuolemantuottamuksesta ja erikseen rangaistus rakin irtipidosta. Tuomioita kovennettava tuntuvasti, tapon/murhan yritys kun rakki puree ja tappo tai murhatuomio kun kuolee. 300 ihmistä rakit tappaneet Suomessa sen jälkeen kun susi viimeksi tappanut, silti noiden petojen annetaan olla irti.

    • vihervassariselvästi

      Kenties rakkihullulla on yhteyksiä terroristeihin! Rakkien juoksuttaminen autojen alle Eurassa on ISIS:in uusi strategia. Vihervassari-valtamedia koettaa hyssytellä asiaa, mutta me kansakunnan älykkäimmät tiedämme totuuden. Itselläni foliohattu pysyy tukevasti vatipäässäni.

    • Eläinten_Ystävä

      Tästä tulisi langettaa TÄYSIN SAMA rangaistus kuin ihmisen tahallisesta yliajosta. On hirvittävä HÄPEÄ, että ihminen on niin kehittymätön idiootti, että pitää tällaista rikosta pienenä silloin kun uhri on eläin. Sillä ei pitäisi olla mitään merkitystä, MIKÄ tai KUKA uhri on, vaan sillä, kuinka paljon uhri kärsii tai menettää.

      • 4563432

        Mietin asiaa seuraavan kerran hyttystä läntätessäni.

      • Eläinten_Ystävä
        4563432 kirjoitti:

        Mietin asiaa seuraavan kerran hyttystä läntätessäni.

        No HYVÄ että mietit. Myös hyttysen tappaminen huvin vuoksi on rikos. Myös hyttynen haluaa pitää elämänsä, lisääntyä ja kuolla vasta sitten. Olet tyypillinen, sokea, aivoton kuona, jos ajattelet, että hyttysen, tai minkä tahansa hyönteisen tappaminen (huvin vuoksi) on jotenkin pienempi rikos kuin ihmisen tappaminen, vain siksi että SINÄ PIDÄT hyönteistä jotenkin vähempiarvoisena kuin ihmistä. Hyönteinen on sinua vähempiarvoinen vain ja ainoastaan sinun, ja lajitovereittesi sairaalloisen kieroutuneessa mielessä, joka laittaa IHMISEN, eli siis OMAN LAJIN edustajat muiden lajien edustajien edelle KAIKESSA. UNIVERSUMIN näkökulmasta olet täysin yhtä MITÄTÖN PASKA kuin hyönteinenkin. Paina tämä mieleesi, kun seuraavan kerran läimäiset hyttysen hengiltä vain siksi että sen ininä kiusaa. Toivon, että seuraavan kerran kun kävelet metsässä, karhu tekee sinulle saman, läimäisee sinut kuoliaaksi, koska lemusi kiusaa sitä niin paljon. :)

      • hyttysenininää

        Rikos? Missä mielessä?

        Vain ja ainoastaan sellaisessa mielessä, joka luulee tietävänsä universumin näkökannan hyttysen tappamiseen. Ja se joka väittää sen (universumin näkökannan) muka tietävänsä, ei taida tietää kyllä yhtään mitään.

      • Eläinten_Ystävä
        hyttysenininää kirjoitti:

        Rikos? Missä mielessä?

        Vain ja ainoastaan sellaisessa mielessä, joka luulee tietävänsä universumin näkökannan hyttysen tappamiseen. Ja se joka väittää sen (universumin näkökannan) muka tietävänsä, ei taida tietää kyllä yhtään mitään.

        En sanonut mitään siitä, mikä on universumin näkökanta hyttysen tappamiseen. Sanoin vain, että universumin NÄKÖKULMASTA ihminen on yhtä arvoton kuin hyönteinen, mistä voimme IHMISINÄ vetää johtopäätöksen, että hyönteisen tappaminen huvin vuoksi on yhtä vakava rikos kuin ihmisen tappaminen. Ja vaikka näin ei olisi, eli siis arvottomuutemme universumin näkökulmasta ei tekisi meistä tasa-arvoisia hyönteisten kanssa, olisi tämä huvin vuoksi tappaminen silti väärin, sillä myös hyönteinen haluaa pitää elämänsä, kuten sinäkin. "Näkökulma" tässä yhteydessä viittaa vain ja ainoastaan ihmisen MERKITYKSEEN universumissa. Ihmisellä ei ole universumin asuttajana sen enempää merkitystä kuin hyönteiselläkään. Universumin edessä olet siis myös SINÄ yhtä arvoton kuin tappamasi HYTTYNEN.

        Mutta toki tätä on turha yhdellekään "Homo Vajakis" -lajin edustajalle selittää. Kaikki tämän kyseisen lajin edustajat määrittelevät rikoksen vakavuuden sen mukaan KUKA tai MIKÄ oli rikoksen kohde, ei sen mukaan kuinka paljon kohde menetti tai kärsi. Koska näin on, rikos joitakin eläviä olentoja, kuten hyönteisiä kohtaan ei ole "Homo Vajakis" -lajin edustajien mukaan edes rikos, siksi koska "Homo Vajakis" -lajin edustaja katsoo että hyönteinen on niin paljon sen itsensä alapuolella, ettei sitä vastaan voi tehdä rikosta. Tässä on taustalla sama kognitiivinen prosessi kuin keskiajan lainsäätäjillä, joiden mukaan orjaa vastaan ei voinut tehdä rikosta, siksi koska orja oli arvoton. Orjan vahingoittaminen olikin siis rikos orjan omistajaa vastaan, jolla oli jokin arvo sosiaalisessa hierarkiassa. Sama koski myös naisia, naista vastaan ei voinut tehdä rikosta, vain naisen omistajaa vastaan. Luojan kiitos olemme kehittyneet näistä päivistä, ja ymmärrämme, että myös orja tai nainen haluaa pitää elämänsä, joten niiden tappaminen huvin vuoksi on rikos. :)

        Tämä keskustelu oli tässä. "Homo Vajakis" -lajin edustajille puhuminen näistä asioista on usein aivan kuin seinälle puhuisi. Mikään ei mene perille.

      • äläolevaatimatonn

        Olet jopa paljon enemmän haittaelukka kuin yksikään hyttynen, toivottavasti ruokit rakkeja ja hyttysiä kehollasi ainoana hyödyllisenä ja viimeisenä tekonasi.

      • uuriyrt

        Ihmisenä olet itse ympäristölle kaikista rliöistä haitallisin. Ihmisen paras teko ympäristön kannalta on itsemurha.

    • skdjskjd

      Hulluhan tuo on, huumekuski tai kokoomuslainen.

      • totuudennimissä

        Hullu = persu tai kepulainen

    • muovikassiukkeli

      Vai, harjoitteliko joku isompaa iskua varten?

    • Dachshund

      “Koira on islamilaisessa maailmassa hylkiö”

      Koiramme-lehti julkaisi viime lokakuussa artikkelin “Koira on islamilaisessa maailmassa hylkiö”. Ei pitäisi olla mitenkään huomiota herättävää, että Suomen kennelliiton julkaisema lehti tekee artikkelin ihmisten asenteesta koiria kohtaan eri puolilla maailmaa.

      Nykyisessä lännen poliittisen korrektiuden ilmapiirissä totuuden kertomista islamin oppijärjestelmän koiravastaisuudesta voidaan pitää rohkeana vetona.

      Koiramme-lehteä ei voida tuskin pitää minään marginaalijulkaisuna, jos katsotaan sen levikkiä. Se jaettin vuonna 2010 suunnilleen 310 000 talouteen.

      Vertauksen vuoksi Helsingin Sanomien, Suomen suurimman sanomalehden, levikki oli 383 000 samaisena vuonna. Suuri levikki selittyy sillä, että se jaetaan kaikille Kennelliiton jäsenille.

      Artikkeli selittää selkeästi, miksi nimenomaan kysymys islamista ja koirista on ajankohtainen tänään.

      Enemmän ja enemmän siirtolaisia saapuu länteen, ja muslimien vihamielisyys koiria kohtaan on jo nyt aiheuttanut ongelmia Euroopassa, erityisesti Britanniassa, jossa koirat ovat perinteisesti näytelleet suurta roolia ihmisten elämässä.

      Britannia on myös ottanut vastaan muslimimaahanmuuttajia. Tällä hetkellä islam on 2,8 miljoonalla jäsenellään maan toiseksi suurin uskonto.

      Koraani ei mainitse koiria, vaan antaa vain ohjeita eläinten kohtelusta noin yleisesti. Sen sijaan islamin säännöt liittyen koirien kohteluun löytyvät islamin perimätiedosta (hadith-kokoelma).

      Koiramme-lehden artikkeli selostaa tarkasti koiria koskevat kiellot ja niiden opillisen perustan.

      Koirat ovat rituaalisesti saastaisia, ohikulkeva koira tekee tyhjäksi muslimin rukoukset ja koirat eivät voi elää sisällä islaminuskoisten kodeissa. Niillä pitää olla erillinen tila ulkopuolella tai muuten enkelit eivät vieraile talossa.

      Muslimit voivat käyttää koiria metsästykseen, paimentamiseen ja vahtikoirina. Sen sijaan koiran pitäminen lemmikkinä on kiellettyä, samoin koirien myyminen maksua vastaan.

      Faktaa, että koirasta maksun ottaminen on islamissa yhtä suuri synti, kuin prostituutiosta maksaminen, ei artikkelissa kuitenkaan mainita – samoin on jäänyt mainitsematta, että erityisen vihan kohteena ovat mustat koirat.

      Allahin sanansaattaja sanoi Puhdistuksen kirjan mukaan, että musta koira on paholainen.

      Kulttuurien kolari

      Esiteltyään islamin oppeja artikkeli etenee käsittelemään ongelmia, joita muslimien vihamielisyys koiria kohtaan aiheuttaa läntisessä maailmassa.

      Viranomaiset käyttävät laajalti koiria paljastaamaan huumeita ja räjähteitä lentokentillä, satamissa ja vankiloissa. Koiramme-lehti muistuttaa lukijoita ongelman vakavuudesta:

      Tämä koiraongelma on saanut huomattavasti vähemmän palstatilaa mediassa, kuin esim. ranskalainen laki, joka kieltää burqan ta niqabin eli kasvot kokonaan peittävän huivin käytön julkisilla paikoilla.

      Tämä on kuitenkin melko merkityksetön ongelma, kun taas vastenmielisyys koiria kohtaan aiheuttaa todellisia ongelmia kantaväestölle.

      Artikkeli tarjoaa sitten esimerkkejä. Epäitynä oleva tai muslimivanki voi kieltäytyä alistumasta huumekoiran nuuhkittavaksi. Petivaatteet on vaihdettava, jos koiraa on käytetty huumeiden etsinnässä, jos sellissä on muslimivankeja.

      Ihmisillä, jotka matkustavat koiransa kanssa, on myös ollut ongelmia.

      Esimerkiksi Lontoossa Judith Woods -niminen nainen ei päässyt Lontoossa bussiin, kun hänellä oli mukana manchesterinterrierinsä.

      Ensimmäisessä bussissa oli musliminainen ja koiran tuominen bussiin olisi loukannut hänen tunteitaan. Seuraavaan bussiiin pyrkiessään rouva Woodsin sisäänpääsyn eväsi kuljettaja.

      Sitten ovat vielä sokeat, jotka todellakin tarvitsevat opaskoiraa selvitäkseen jokapäiväisestä elämästään. On dokumentoitu useita tapauksia, joissa sokeita henkilöitä on estetty pääsemästä bussiin tai taksiin kuljettajan islaminuskon takia.

      Hyvä, faktapitoinen artikkeli

      Kaiken kaikkiaan artikkeli sisälsi hyvää tutkivaa journalismia ja tarjosi koiranomistajille hyödyllistä käytännön informaatiota islamin suhtautumisesta koiriin.

      Se olisi voinut olla kärkevämpikin, kuin mitä se oli, ja kertoa, että kaikki koiria koskevat säännöt voidaan jäljittää islamin profeetta Muhammedin tekemisiin ja sanoihin.

      Ja johtuen Muhammedin asemasta “täydellisenä miehenä” ja erinomaisena käyttäytymisohjeena, nämä epäloogiset, taikauskoiset ja kertakaikkisen julmat uskomukset elävät edelleen.

      Eivätkä muslimit voi ilman vaikeuksia haastaa niitä eksymättä “oikealta polulta” ja syyllistymättä jumalanpilkkaan.

      Jos lehti olisi kirjoittanut tästä, se olisi luultavasti saanut haasteen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

      • jotainhyvääkin

        Ainoa hyvä puoli musuissa taitaisi ollakin että hävittäisivät rakit ja tietysti laittaisivat rakkihullut nyrkin ja hellan väliin.

      • Sirkku___

        Kristittyjen Raamatussa mainitaan kahdesti, että rakit eivät pääse taivaaseen, että se siitä islamofobiasta tässäkin tapauksessa. Raamatussa sanotaan ensinnä, että vain luojan luomat pääsevät taivaaseen. Koirathan eivät ole minkään jumalan kaltaisen mielikuvitusoolennon, vaan ihmisen luomia, alunperin susista jalostettuja sekasikiöitä. Toiseksi, Ilmestyskirjassa (Johanneksen ilmestys) sanotaan nimenomaisesti, että koirat eivät pääse taivaaseen. Mikäli koirilla viitataan tässä halveksuttaviin ihmisiin, viittaus osoittaa, että Raamattu halveksii rakkeja siinä, missä Koraanikin. Eihän noita uskontojen pyhiä tekstejä tietenkään ota tosissaan kuin sekopäiset fundamentalistit äärikristityistä äärimuslimeihin.

    • 5566778

      ..muslimit vihaavat myös aaseja!
      Totta, on eläinten suojelu järjestöjä jotka suojelevat aaseja lähi-idässä. Kristittyjä ihmisiä myös vainotaan, mutta sehän on eri juttu...

      • hohhoijaaaaaaaaaaa

        Ja suinkaan länsimaissa ei vainota etnisiä vähemmistöjä ihan samassa mittasuhteessa? Onko teidän eurosentristien pakko sotkea muslimivihanne aivan joka asiaan, koirista alkaen... aika säälittävää. Odotan vastaukseksi vihervassarikorttia.

      • tuulipuvusta.päivää

        Mainitse esimerkki.

      • hohhoijaaaaaaaaaaa
        tuulipuvusta.päivää kirjoitti:

        Mainitse esimerkki.

        Tähän mahtui valitettavasti vain pari 15 sivusta. Keskustelu päättyy osaltani tähän.

        Abadan-Unat, Nermin (2011) Turks in Europe. From guest worker to transanational citizen. New York/Oxford: Berghahn Books.

        Acemoglu, Daron, Autor, David (2009) Lectures in Labor Economics – MIT Economics.Available at http://economics.mit.edu/files/4689 (accessed 14 April 2013).

        Adepoju, Aderanti (1995) Migration in Africa: An overview. Teoksessa Baker & Aina (toim.) The migration experience in Africa. Uppsala: Nordisk Afrikainstitutet. (viitattu Stalker 2000:ssa)

        Adkins, Lisa & Skeggs, Beverly (2004) Feminism after Bourdieu. Oxford: Blackwell.

        Adsera, Alicia & Chiswick, Barry R. (2004) Are There Gender and Country of Origin
        Differences in Immigrant Labor Market Outcomes across European Destinations?
        IZA Discussion Paper No. 1432.

        Ahmad, Akhlaq (2005) Getting a Job in Finland. The Social Networks of Immigrants from the Indian Subcontinent in the Helsinki Metropolitan Labour Market. University of Helsinki, Faculty of
        Social Sciences, Department of Sociology. Available at http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/val/sosio/vk/ahmad/ (September 9, 2010).

        Akgündüz, Ahmet (2012) Guest worker migration in post-war Europe (1946-1974): an analytical appraisal. In Martiniello, Marco & Staubhaar, Thomas (eds.) An introduction to international migration studies. European perspectives. Amsterdam: Amsterdam University Press, 181-210.

        Akihiko, Matsutani (2006) Shrinking-population economics. Lessons from Japan. Tokyo: International house of Japan.

        Alasuutari, Pertti (1999) Laadullinen tutkimus. Tampere : Vastapaino.

        Aldrich, John (1995) Correlations Genuine and Spurious in Pearson and Yule. Statistical Science 10 (4), 364–376.

        Alho, Rolle (2008) Maahanmuuttajat suomalaisessa AY-liikkeessä. Tapaus PAM. Teoksessa Helander, Mika (toim.) Going global! Ay-liikkeen menestysresepti globaalissa ajassa? Jyväskylä: Minerva, 283-330.

        Alkula, Tapani, Seppo Pöntinen & Pekka Ylöstalo (1999) Sosiaalitutkimuksen kvantitatiiviset menetelmät. Helsinki: WSOY.

        Allardt, Erik (1995) Sosiologia I. Helsinki: WSOY.

        Allport, Gordon W, (1979 [1954]) The nature of prejudice. Reading: Perseus Books.

        Altonji, Joseph G. & David Card, (1991) The effects of immigration on the labour market outcomes of less skilled natives. Teoksessa Abowd, J & Freeman, R. (toim.) Immigration, trade and the labor market. University of Chicago Press, Chicago.

        Anderson, Benedict (1983) Imagined Communities. Reflections on the Origin and Spread of Nationalism.
        Andersson Joona, Pernilla, Nabanita Datta Gupta & Eskil Wadensjö (2012) Overeducation among Immigrants in Sweden: Incidence, Wage Effects and State-dependence. The Stockholm University
        Linnaeus Center for Integration Studies (SULCIS) Working Paper 2012:2. Stockholm: Stockholm University.

        Anthias, Floya & Yuval-Davis, Nira (2010) Contextualizing feminism: ethnic, gender and class divisions. Teoksessa Martiniello, Marco & Rath, Jan (eds.) Selected studies in international migration and immigrant incorporation. Amsterdam: Amsterdam University Press, 469-488.

        Asselin, Olivier, Francoise Dureau, Lucinda Fonseca, Matthieu Giroud, Abdelkader Hamadi, Josef Kochbacher, Flip Lindo, Jorge Malheiros, Yann Marcedet, Ursula Reegel (2006) Social integration of immigrants with special reference to the local and spatial dimension. In In Rinus Penninx, Maria Berger & Karen Kraal (eds.) The dynamics of international migration and settlement in Europe. State of the art. Amsterdam: Amsterdam University Press, 133-170.

        Audebert, Cédric & Dorai, Mohamed Kamel (2010, eds.) Migration in a globalised world. New research issues and prospects (Imiscoe research series). Amsterdam: Amsterdam University Press.

        Aussel L, Barre FX, Aroyo M, Stasiak A, Stasiak AZ, Sherratt D. (2002) FtsK Is a DNA motor protein that activates chromosome dimer resolution by switching the catalytic state of the XerC and XerD recombinases. Cell. 108(2),195-205. Available at http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/11832210 (Accessed 27 November 2013).

        Ball, Terence & Dagger, Richard (eds) (1991) Ideals and ideologies: a reader. New York: Harper Collins.

        Bauer, Thomas (1997) Lohneffecte der Zuwanderung: Eine Empirische Untersuchung für Deutschland. Physica Verlag, Heidelberg.

        Bauer, Thomas (1998) Arbeitsmarkteffekte der Migration und Einwanderungspolitik. Physica-Verlag, Heidelberg.

        Bauböck, Rainer, Albert Kraler, Marco Martiniello, Bernhard Perchining(2006) Migrants’ citizenship: legal status, rights and political participation. In Rinus Penninx, Maria Berger & Karen Kraal (eds.) The dynamics of international migration and settlement in Europe. State of the art. Amsterdam: Amsterdam University Press, 65-98.

        Bauman, Zygnunt (1987) Legislators ansd interpreters. On modernity, post-modernity and intellectuals. Oxford: Polity Press.

        Bauman, Zygmunt (1992) Intimations of post-modernity. London: Routledge.

        Beck, Ulrich (1992) Risk Society. London: Sage.

      • tuulipuvusta.päivää

        vitun tenttikirjahomo. esimerkkejä tapauksista kaipasin.

    • SHT

      Natsien ironiantaju ei taida olla ihan kohdallaan. Aloitus on selkeä trolli ja puolet viesteistä sen jälkeen. Ainoat, jotka ottaa asian tosissaan on yllättäen kristityt fundamentalistit ja rasistit. Ihan vinkkkinä: höllätkääs pipoa niin ootte vähemmän naurettavia

    • perusasioiden.äärelle

      Jos mun koiraa joskus joku hullu ihminen rääkkää ym., niin se kusipää ei ehdi edes tajuta mikä siihen iski.

      • jfjfgkf

        Entä jos ihminen on järjissään ja rääkkää silti? Sellaisiakin on

      • perusasioiden.äärelle
        jfjfgkf kirjoitti:

        Entä jos ihminen on järjissään ja rääkkää silti? Sellaisiakin on

        Sellaista kusen ja paskan määrää päässä on vaikea käsittää. Sellainen mulukku ansaitsee vielä kovemman iskun. Pilliruokintaa letkuissa jonkin aikaa on mielestäni oikein sopiva kohtalo.

      • oikeaasenne

        Katso ettei lapsesi vie rakkiasi kävelylle irrallaan tai joudut laittamaan lapsesi pilliruokintaan.

      • perusasioiden.äärelle
        oikeaasenne kirjoitti:

        Katso ettei lapsesi vie rakkiasi kävelylle irrallaan tai joudut laittamaan lapsesi pilliruokintaan.

        En tajunnut viestistäsi oikein mitään, mutta epäilen että olet jonkinlainen hönö. Irrallaan koirat saavat joskus olla hyvin aidatulla omalla pihalla tai aidatussa koirapuistossa, muuten ei tietenkään. Onko hönöllä jotain sitä vastaan?

      • etpätietenkään
        perusasioiden.äärelle kirjoitti:

        En tajunnut viestistäsi oikein mitään, mutta epäilen että olet jonkinlainen hönö. Irrallaan koirat saavat joskus olla hyvin aidatulla omalla pihalla tai aidatussa koirapuistossa, muuten ei tietenkään. Onko hönöllä jotain sitä vastaan?

        Eikö sitten ole eläinrääkkäystä viedä rakki irrallaan maantielle yliajettavaksi kun puolustelet tuota rakkihullua?

      • perusasioiden.äärelle
        etpätietenkään kirjoitti:

        Eikö sitten ole eläinrääkkäystä viedä rakki irrallaan maantielle yliajettavaksi kun puolustelet tuota rakkihullua?

        En puolustele yhtään ketään, puhun vain ja ainoastaan omasta koirastani, joka on yksi maailman kilteimmistä ja hyvänluontoisimmista koirista. Ja jota en edes pahimmassa painajaisessa veisi irrallaan maantien lähelle, enkä antaisi kenenkään muunkaan viedä.

    • sian.kaveri

      Allahfucbar ketjuun, ja autoilijat voivat harjoitella osumatarkkuuta.

      • hahhahhahhah

        Natsi meni hiljaiseksi :) Keskittykää te vaan aatteenne edistämiseen väkivalloin, eihän teillä ole muutakaan. Pelkkiä jessetorniaisia kaikki, skinipäät kumisee tyhjyyttään ja ollaan niin itsevarmoja siellä omassa kuplassa... voi teitä

    • hullut.mummot

      Joku ämmä tuolla kommentoi iltalehden uutista, että koiranomistajan täyytyy maksaa autolle tulleet vahingot kun auto koukkasi ojan kautta koiraa rusauttamaan. Voivat tulla multa vaatimaan, odottelen pesäpallomailan kanssa, meinaan koko rahan edestä.

      • äläitke

        Osta uusi mäyräkoira siwasta, pärjäät taas yhden päivän.

    • Kälättäjä

      Koiraa kuuluu taluttaa omistajansa vieressä eikä 15 metrin päässä narun nokassa.Oliko muuten hihna varustettu heijastimilla,se ei paljoa auta jos koiralla on joku heijastin koska koiran liikkeitä ei pysty hallitsemaan kun se on viereltä pois.
      Eipä tarvitse nyt sitten käydä koiran kanssa lenkillä,niin,oli syy mikä tahansa niin osasyy on koiran omistajassa.Tässähän on vain koiran omistajan kertomus,autoilijan kertomusta ei ole vielä kuultu joten ei voida tuomita ilman hänen kertomustaan asiassa.

    • Stankovic

      Koirat ovat paitsi taipuvaisia irstailuun myös luonteeltaan patriootteja: ISÄNTÄ ON AINA OIKEASSA.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      81
      2057
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1763
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1644
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1450
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      64
      1384
    6. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      19
      1321
    7. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      76
      1298
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1292
    9. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1274
    10. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      10
      1241
    Aihe