Tutkimus:
Juutalaisilla eniten koulutusta – hinduilla ja muslimeilla vähiten
Eri uskontojen edustajilla on isoja eroja koulutuksessa. Erot tosin ovat tasottumassa.
Maailman pääuskontojen eudstajista juutalaisilla on ylivoimaisesti eniten koulutusta. Juutalaiset käyvät koulua keskimäärin 13,4 vuotta. Vastaavasti vähimmin koulutettuja ovat hindut ja muslimit. Heillä koulua käydään keskimäärin 5,6 vuotta. Koko maailman keskiarvo on 7,7 vuotta koulua. Kristityt ovat toiseksi koulutetuimpia. He käyvät koulua 9,3 vuotta. Budhalaisilla kouluvuosia kertyy keskimäärin 7,9. Ne, jotka eivät kuulu mihinkään uskontokuntaan, vaan määrittelevät olevansa esimerkiksi agnostikkoja tai ateisteja, käyvät koulua keskimäärin 8,8 vuotta. Uskonnon ja koulutuksen välisestä yhteydestä kertoi Pew-tutkimuskeskuksen tutkimus.
Maan kehitystaso selittää uskonnon ohella koulutuseroja
Koulutusten suuret erot uskontokunnittain selittyvät pitkälti sillä, missä eri uskonnolliset ryhmät keskitetysti asuvat. Esimerkiksi enemmistö maailman juutalaisista asuu Yhdysvalloissa ja Israelissa. Molemmat maat ovat taloudellisesti hyvin kehittyineitä ja niissä on yleisesti korkea koulutustaso. Vastaavasti hinduista 98 prosenttia asuu kehittyvissä maissa kuten Intia, Nepal ja Bangladesh. Näissä maissa koulutustaso on alhainen.
https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/tutkimus-juutalaisilla-eniten-koulutusta-hinduilla-muslimeilla-vahiten/

Vastaukset 7
Vanhimmat
Tutkittua tietoa.
Suomessa naiset koulutetumpia kuin miehet.
Niih. Yhdysvaltain ns. raamattuvyöhyke on myös mielenkiintoista seutua. Täynnä kristittyjä, eniten vankeja per 1000 asukasta, pornoon kulutettu rahamäärä per capita maailman suurin, eniten huumeongelmia, avioeroja, teiniraskauksia ja vähiten opiskelleita.
Idiootti, sulle on oma sivustosi.
Aloitus perustuu tutkimuksiin, joten idiotismi on eri palstalla-
Tutkittua tietoahan kaikki minunkin väitteeni ovat. Ja voisit opetella kirjoittamaan, se ei edelleenkään sinulta suju.
http://thenextweb.com/market-intelligence/2015/03/24/who-are-the-biggest-consumers-of-online-porn/
https://smartasset.com/insights/which-states-put-the-most-people-in-prison
http://www.livescience.com/45355-teen-pregnancy-rates-by-state.html
Haluatko lisää?
Kieliopin lisäksi voisit opetella myös lauseenmuodostusta. Se ei ole sitä, että laitetaan sanoja peräkkäin ja toivotaan että niistä muodostuisi jotain tolkullista.
Muslimit käyvät Koraanikouluja. silläkin on merkitystä mitä koulua käyt-