Mikä on näistä pahin ja vaarallisin, Persut, SVL vai Suomi Ensin?
Mikä pahin, Persut, SVL vai Suomi Ensin?
totuuden_ytimessä
104641
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 104
Vanhimmat
Siinäpä tuli pyhä kolminaisuus. Jokainen on pahin.
Kyllä Sipilä/Berner/kepu tulee tavalliselle veronmaksajalle kaikkein kalleimmaksi. Menossa on yksityistämisen nimissä verotulojen ryöstö jolle vetää vertoja vain itänaapurissa tapahtunut Neuvostoliiton hajoamisen jälkeinen valtion omaisuuden varastaminen!
SVL tietenkin. Ovat katos natseja.
Kaikkihan nuo nyt natseja ovat.
Kaikkihan jo tietää. Ei pellet ole vaarallisia😍
työpä sitä pahinta kastia ootta
Suomelle kautta aikain pahinta on ollut kommunismi ja sen edeltäjät sosialistit.
Ensin vuonna 1918 ne yrittivät kaataa laillisen hallituksen asevoimin ja kun saivat turpiinsa niin parkuvat vieläkin 100 vuotta myöhemmin vaikka heille häviö oli parasta mitä he saattoivat toivoa koska saivat sen varjolla jäädä nauttimaan hyvinvoinnista kommunistisen kurjuuden sijaan.
Sitten vuonna 1939 marraskuun viimeisenä oli kommunisteilla yhteistyössä natsien kanssa tilaisuus taas kokeilla kestävyyttään suomalaisen sisun kanssa ja sisu voitti joskin hintaakin kertyi niin maallisen mammonan kuin ihmishenkienkin muodossa.
Sanotaan jottei kahta kolmatta mutta nyt koko tuo kommunistinen luuseriajatusmaailma on romahtanut eikä sitä kolmatta ole enää tulossa. Se on niin meidän kuin heidänkin rippeidensä onni joka on antanut heille paremman elämän kuin mihin kommunistinen luuseritalous olisi koskaan pystynyt.
Extyöloinen elää päässään yhä vaan Venäjän aikoja ja vapisee varmaan yönsäkkin sängyn alla peläten kommunismin uutta nousua. Ainakin hänen kirjoituksistaan päätellen.
Minusta tuollainen on melko ikävää ja sairastakin eläkepäivien viettoa.
Nyt haluan kysyä sitä asiaa, että MIKSI Teidän Toverinero Extyökkäri mielestänne pelkkä sana nimeltä KOMMUNISMI tai SOSIALISMI ovat pahoja ja kamalia asioita. Oletteko Te Porvarinerot sitä mieltä, että Teidän kehittämänne Kansallinen Demokratia ja Markkinaliberalismi ovat todella hienoja asioita, kun taas Kansalliskommunismi on paha ja kamala asiakuvio? Minä en todellakaan tajua sitä asiaa, että MIKSI Te Toveri ja Porvari Extyökkäri suorastaan himon kiilto silmissänne vastustatte vain ja ainoastaan Kommunismi- tai Sosialismiasiaa ja että MIKSI Te olette unohtaneet Länsimaisen Kansanvaltakuvion, ja joka ei ole ymmärtääkseni ainakaan pien- ja rivityöväestöä suosivaa, jos ei myöskään Pien- ja Keskitasoyrittäjyyttä tukevaa. Me voimme nyt kysyä sitä asiaa, että miksi ovat näreet ja aidan seipäät siten kuin olen tarinoinut. Mitä Te Arvoisat Toverit ja Porvarit ehkä haluatte vastata? Niin ja mitä nyt Te Toverinero Extyökkäri ehkä haluatte sanoa, niin MITÄ todella?
Viimeisen sadan vuoden aikana kommunismi on ollut se suurin ihmisten kiduttaja ja pahoinvoinnin luoja maailmassa. Se ei ole siitä tapojaan korjannut vaikka aina vähemmistössä ollessaan saarnaa laupeuden sanomaa niin valtaan päästyään se näyttää kyntensä ja oppositio siirretään piikkilankojen taakse oppimaan tavoille ja huonot oppilaat saavat niskalaukauksen. Niin on kommunismin kanssa aina ollut ja aina tulee olemaan!
Oletko nähnyt kommunismin yhteydessä vapaata demokratiaa? Siihenhän me olemme tottuneet emmekä aina, varsinkaan -70 luvulla ja sen jälkeen syntyneet oikein osaa suhtautua reaalisti kommunismin niihin puoliin jota ne kuikulit eivät näytä ennen kuin heillä on valta.
Opettele vielä, kun kirjoitat minulle ja mainitset Extyökkärin niin jätä pois "toveri" koska sillä on tietty ylimääräinen painolasti mukanaan. Minä olen vain sellainen fiksumpi työmies jota voit käyttää tittelinä jos jotain haluat käyttää. Älä käytä porvariakaan koska oikeastihan niitä ei ole vaikka porvarillista taloutta harrastetaankin, myös ne nerot voit unohtaa jos et sillä itseäsi tarkoita.
Miksi et jo siirry kansan kieleen, yleisiin ilmaisuihin kuten muutkin palstan käyttäjät rautakanki miehiä lukuun ottamatta.
Kyllä oikeisto on esim. Chilessä teloittanut demokraattisesti valitun vasemmistolaisen presidentti Allienden. Kenraali Pinoceth piti Chilen kansaa diktatuurissa 17-vuotta.
Entä Brasilia jossa epämääräinen teloitusjoukko tappaa erityisesti katulapsia, Espanjan Franco teloitti kansalaisiaan vähemmän demokraattisesti.
Maailman historia on täynnä diktaattoreita OIKEISTOLAISIA enemmän kuin vasemmistolaisia, ikävä kyllä.
Kauanko kommunistit pitivät diktatuuria Neuvostoliitossa ja Kiinassa ja montako mahdollista uutta johtajaa teloitettiin?
Ei kannata alkaa kommunistin muita noista asioista moittimaan koska te olette lyöneet viime vuosisadan kaikki ennätykset noissa lajeissa. Suomeenkin yrititte tulla meitä tappamaan poliittisin perustein mutta ette onnistuneet, teidän onneksenne!
Kun ensin maksatte korvauksena vaikka miljoona euroa jokaisesta kommunistien teloittamasta niin sen jälkeen voitte alkaa muita moittimaan tuon maksun maksamattomuudesta.
Kyllä nuo teloitusten syyt ovat muualla kuin oikeisto vasemmisto akselilla, siinä on kyse vallanhimosta, ei muusta ja jos mietit mitä kommunistit saarnaavat tänään niin huomaat heidän valehtelevan kun miettii mitä aina on tapahtunut kun he ovat valtaan päässeet.
Ennen kuin kommunismiin siirrytään vapailla demokraattisilla monipuoluevaaleilla ei sen ihmisystävällisyyteen voi uskoa ja silloinkin on tuon tilanteen jäätävä tuohon monipuolueasentoon jotta seuraavissa vaaleissa taas on vapaus valita.
Huomaa myös, että venäläiset ja useat sen naapurit elivät komudiktatuurissa 50 - 70 vuotta, se hakkaa jonkun Pinocethin moneen kertaan. Miksi et sitä huomioinut?
Kyllä köyhän kommunistin kannatta katsoa molempiin suuntiin ja molemmilla silmillä!
Lännessä ja idässä vallitsee ahneus RAHANVALTA ja täysin!
Niin länsimaisissa demokratioissa kuin idän diktatuureissa valtaa pitävät omistavat kansansa ja maansa rikkaudet ja varallisuuden ja lisää pitää saada!
Viiemeisin "demokratian" mylly jauhaa Syyriaa raunioiksi ja siellä ovat KAIKKI niin I D ÄN kuin L Ä N N E N valtaapitävät!!!
Jokainen on demokratian ja V A AP A U D E N asialla sen hinnan maksaa Syyrian K A N S A hengellään!
Huomio sinäkin edes joskus länsimaisen demokratian kääntöpuolet! USA:ssa jota hehkutetaan vapauden ja demokratian kehtona, mallina ruumisautot keräävät KÖ Y H I E N ruumiita kadulta!!
Ja vielä sen verran, että Suomessa ihan poliittisin perustein vasemmistolaisia ammuttiin, naisia, lapsia, vahuksia ja ylipäänsä köyhiä!!
Tämä tosiasia ei enää muuksi muutu, ei koskaan!!
Olen pieni osa kansaa kk mutta kukaan ei minua omista. Tuo on vain komupravdaa eli propagandaa ja muunneltua totuutta jota komuloiset ovat syytäneet koko olemassa olonsa ajan pyrkien sillä nousemaan kuopastaan ylös mutta vain totuus palkitaan ja niin on kommunismi entistä suuremmissa vaikeuksissa pyrkiessään esiin.
Lännessä on ollut varsin vapaa demokratia jolla maita on hallittu ja jonka avulla on valittu ne jotka asioita puolestamme hoitavat, idässä kommunismin valtakunnassa taas ei demokratiaa ole nähty vaan yksi ajatus on ollut vallassa ja ne jotka eivät usko on poistettu rivistä joko totaalisti tai pitkiksi ajoiksi.
Meillä ei poliittista valtaa paljoakaan pysty ostamaan jos kansa ei sitä halua. Kommunismissa on toisin, on vain yksi puolue eivätkä ehdokkaatkaan ole kansan valittavissa vapaasti.
En tiedä mihin viittaat mutta jos alkaa kapinan on sen kuriin saattaminenkin hyväksyttävä toimi. Saatte lisäksi olla onnellisia jotta hävisitte kun mietitte millaisiin oloihin kommunismi vei virolaisetkin vaikka ovat pitkälti saman henkisiä kuin me suomalaiset.
Ilman kapinaahan tuota sen tukahduttamista ja uusinnan estämistäkään ei olisi ollut. Syy on alkajassa eli silloisissa sosialisteissa kun eivät tyytyneet demokratiaan vaan havittelivat diktatuuria naapurin tapaan.
Ihan oikeasti Extyökkäri, miten joku vanha nainen tai lapsi on uhannut omistavan yhteiskuntaluokan asemaa??? Ja ihan helvetin hyvin tiedät mistä on kyse kun kirjoitin, että Suomessa poliittisista syistä T E L O I T E T T I I N vasemmistolaisia naisia, lapsia ja vanhuksia!
Näitä julmuuksia oli molemmissa leireissä niin valkoisten kuin punaistenkin joukossa.
Se ei ole mitään komupravdaa vaan tosiasia.
Neuvostoliiton hyökkäystä Suomeen on kiittäminen siitä, että kansakunta yhdisti rivinsä yhteisien vihollisen torjumiseksi, toinen hyvä asia on, että sotakorvausten maksaminen teollisti Suomen.
En ollut paikalla joten en tiedä, en usko sinunkaan olleen vaan jatkat komuvalheita koska uskot siihen soopaan.
Et ole ollut paikalla Kiinassa tai Neuvostoliitossakaan silti tiedät paremmmin kuin hyvin, mitä siellä on tapahtunut, miten on tapahtunut ja koska on tapahtunut!
Että silleen!
Kiinan ja Neuvostoliiton tapahtumista on paljon faktaa saatavilla, sen lisäksi on suuri määrä todistajien kertomuksia siitä miten ihmisiä kohdeltiin kommunismissa kun sitä ajettiin kansaan kuin käärmettä pyssyyn. Kuitenkin kaikki meni päin pehvaa!
Olkaa onnellisia, että sen kapinan hävisitte ja saitte elää hyvinvoinnissa ettekä komukurjuudessa.
Kyllä kaikesta on olemassa faktaa niin Suomen sisällisodastakin, Chilen, Argentiinan, Espanjan ja Kiinan diktatuureista.
Myös Neuvostoliiton hirmuhallinnosta ja DDR:n Ja USA:n köyhistä ja heidän kohtaloistaan.
USA:n kohdalla riittää kun lukee joukkoampumisista, terroiskuista, poliisin aseenkäytöstä.
Oliko veilä jotain mielen päällä? Kyllä meillä Suomessa ihan parasta aikaa ajetaan Sotea kuin käärmettä pyssyyn, valinnan vapauden nimellä!
Köyhällä valinnan vapaus on sitä, että kuleeko kotia suosiolla vai lähteekö kalliilla taksikyydillä noin 100 kilometrin päässä olevaan sairaalaan jossa päivystystä on.
Mikään eiole ihan mustavalkoista, joko tai vaan sekä että.
Hiukan joskus ihmetyttää teidän komujen touhut kun surraan kaikkea mennyttä mihin sisältyy itsetehtyjä ongelmia, miksi ette mieti miten eteenpäin tavalla jossa niihin ongelmiin ei olisi mahdollisuuksia.
Historiaa kun ei voi muuttaa mutta oppia siitä voi, uusi uljas elämä odottaa kun asiaan syventyy ja pyrkii parempaan jättäen kurjuuden taakseen.
Tietysti kun on yli 70v niin omalle elämälleen tuskin monikaan enää voi paljoakaan mutta voi kannustaa nuorempia hankkimaan ammatin ja taidot joiden kanssa ei jää alakynteen kenenkään kanssa.
Vielä en lähde sotesta kinaamaan millään syrjällä, tänään TK on reilun 2 kilometrin päässä ja yliopistollinen keskussairaala 10 kilometrin etäisyydellä jos ei 12 km vähän ajoreitistä riippuen.
Kukaan ei tiedä miten homma järjestyy koska missään se ei vielä toimi joten kaikki on pelkkää mutua.
Kun Suomennpinta-ala on ISO ja Sote alueita vain 12 niin kyllä täällä Kehä-3 pohjois-puolella kuule ihan helposti päästään jopa 200 kilometriin!
Kun vaativia leikkauksia tekeviä sairaaloita on määrä x ja niissä määrä y leikkaussaleja niin päästään rakentamaan todelliset JONOT = yksityisille luodut markkinat!
Eikä tarvitse edes kuvitella mitään!
Hiukan ihmetyttää nuo kommenttisi vanhojen kaivelemisesta kun joka käänteessä kirjoitat kuinka komut sitä, komut tätä, komu tuota!
Eikös se ole niiden vanhojen virheiden kaivelua?Mitä?
Kansalaistahan se ei paljon haittaa onko tuon jälkeen millaisella rahoituksella toimivassa terveyskeskuksessa kun sinne pääsee samalla vuosimaksulla.
En tiedä ovatko loppujen lopuksi yhteiskunnan palvelut sen halvempia kuin mitä yksityisen sektorinkaan. Nyt vaan emme ole nähneet sairaalaa mahdollisesti käyttäessämme niitä todellisia kuluja kun meille sairaalapäivä maksaa kymppejä mutta yhteiskunta maksaa loput ja se on satasia paksu nippu.
Miten käy se nähdään, maksaako enemmän tai vähemmän on nähtävissä vasta vuosien jälkeen kun homma on kunnolla ajettu sisään.
KUn kommunistit ja muut sen suunnan kannattajat esittävät niin vertaan tähänastisia saavutuksia ja ne pitää hakea reaalista kokemuskannasta eikä jonkun mielikuvituksesta. Uudempia kuin NL:n temppujahan ei ole käytettävissä koska siihenhän se komujen talouden syöksylasku loppui.
En kuitenkaan ole huomannut mitään oleellista muutosta edes niissä lukemissani kommenteissa saatikka uutisissa edes KU:ssa jotka antaisivat minun olettaa kommunismin muuttuneen jollain tapaa parempaan suuntaan tai yleensä mihinkään suuntaan.
On siis käytettävä niitä esimerkkejä joita on olemassa, en halua alkaa uusia keksimään!
No Neuvostoliitto valloitti avaruuden ENSIN, jos saavutuksista lähdetään, päivähoito on myös Neuvostoliiton aikainen "keksintö", parempi kuin yksikään lännen keksimistä.
Kunhan googletan niin kerron lisää!
Päivähoito ei ole keksintö vaan tapa toimia.
NL ei valloittanut avaruutta vaan sai Sputnikkinsa kiertämään ja piipittämään tuossa hieman ilmakehän yläpuolella, sai Gagarininkin kiertämään pallon mutta nuo kuuluvat sotilaallisen tekniikan kehittämiseen johon siellä pantiin pääpaino ja jätettiin kansa kurjuuteen.
Raketilla pääsee avaruuteen mutta töihin menoon se saattaa olla aika järeä vehje enkä usko monellakaan neukulla olleen varaa ajaa raketilla omalla kustannuksellaan.
Kokeilepa ihan kansalaisten käyttötavaroiden kuten viestintävälineiden osalta ja muun kodin tekniikan.
HEI! Onkohan DEMOKRATIA todella jotain sellaista kuin Täydellinen Paratiisi edes HYVÄ LÄNSI -yhteisössä Arvoisa Toveri Extyökkäri ja Arvoisa Toveri Työeläkeläinen sekä J Hetula Seura rs? Onko nyt sana KOMMUNISMI eli KUNTALAISUUS ja sana SOSIALISMI eli KAVERUUS ja TOVERUUS todella pahoja Hirviöilmentymiä? Miksi ei sana DEMOKRARIA voisi olla sellainen asia, joka kuvaa seteliselkärankaisia PERSUNEROJA sekä Oikeistoneroja ja Mestarikiduttajia esimerkiksi ROSKALAATIKKO- ja KAATOPAIKKA-kuvioissa? Mitä nyt Toverit ja PORVARIT ehkä haluavat vastata eräälle Kulkurille ja vielä KÄSITYÖMESTARIT rs:n tukijajoukoille?
Ei ole täällä tovereita sen enempää kuin mestareitakaan eikä neroja, joten muotoilepa kyselysi asialliseen muotoon jos haluat vastauksen!
Melkein unohtui, ei ole nykyään porvareitakaan vaikka porvarillisia olisikin!
Vanhojen kaivelu on kommareiden kohdalla aika lailla väistämätöntä. Mitä muuta he voisivat kirjoittaa ja mitä muuta niistä voisi kirjoittaa? Mitään uuttahan ei kommareilta ole tullut vuosikymmeniin - vain vanhoja juttuja toistetaan uudelleen ja uudelleen. Koko huusholli on jämähtänyt paikalleen. Kuvaavaa on kuinka esim. yli 70 vuotta sitten tapahtunutta asekätkentää vatvottiin reilusti yli puoli vuotta. Sen jälkeen on jahkailtu AKS:stä, Mäntsälän kapinasta jne..
Eikä niillä näytä edes olla intoa korjata tuota tilannettaan vaan oikein potkitaan kärryyn lisää vauhtia mäessä joka johtaa tunkiolle.
HEI!
Mitä pahaa ja kamalaa on rautakankimiehissä kuten myös puolueneroissa?
Miksi pitää tukea ja kannattaa sellaisia, jotka uskovat ja tietävät sen asian tasan tarkkaan, että HE osaavat ja hallitsevat kaiken siis ihan kaiken kuten Toverinero Extyökkäri ja Toveri- ja Porvarinero Työeläkeläinen?
Niin ja mitä mieltä Te Toveri Extyökkäri ja Kumppanit olette sellaisista yhteisöistä kuin J Halla-Aho Seura, J Havukka-Aho Seura sekä V Hetula-pajakerho rs?
Minä ainakin mietin sitä asiaa, että mitä pahaa ja kamalaa voisi todella olla seuraavissa sanoissa siis sellaisissa kuin KOMMUNISMI eli KUNTALAISUUS, SOSIALISMI eli KAVERUUS tai TOVERUUS. Meidän pitää nyt tajuta se asia myös, että kyllä HYVÄ LÄNSI on todella toiminut MAMU-sakkia kohtaan erittäin kovalla tavalla kuten myös Värillisiä sekä vielä Isovenäläinen Kansakunta rs:ää kohtaan.
Kun Te nyt haukutte sekä AY-järjestöjä että myös Kommunistinen Työläisliike rs:ää erittäin kovalla tavalla, niin ONKO Teiltä unohtuneet ne kuviot, jotka on liitettävissä TEEKUTSULIIKE rs:ään. Niin ja kysyisin nyt todella Teiltä Toverit HERRAKANSA rs sitä asiaa, että miksi Te kusetatte erittäin kovan keinotteluiskun avulla Teidän HYVÄ LÄNSI rs:n talouskuviot ja samalla syytätte ongelmistanne Työläisjärjestöjä.
Me voimme kai sanoa sen asian olevan totta, että ilman Kommunistinen Työläisliike rs:ää, niin OSTOVOIMA olisi kadonnut SUOMI-valtiosta kuten myös EU-yhteisöstä erittäin kovalla tavalla. Nyt Teidän Oikeisto- ja Yrittäjänerot on kai pakko myöntää se asia oikeaksi, että TARJONTA luo aina oman kysyntänsä vain silloin, kun Elinkeinoelämässä vallitsee Klassikkomallin oletusten märäämä tilanne.
Klassikkomallin Oletusten mukainen tilanne vallitsee Talouselämässä vain ja ainoastaan silloin, jos Yritykset ovat täysin siis täysin Identtisiä C:n ja Q:n suhteen, vallitsee täydellinen informaatio, alalle ja sieltä pois pääsee täysin kitkatta, kun alan yritysten valmistamat tavarat tai tuottamansa palvelut ovat täysin homogeenisiä eli yhteneväisiä ja vallitsee täystyöllisyystasapaino. Nyt kysyisin sitä, että onko TELLUS-planeetalla missään sellaista edes alueellista Elinkeinoelämää, jossa vallitsee Klassikkomallin oletusten määräämä kilpailutilanne.
Me voimme kai todeta sen asian olevan totta, että ovathan nämä Komu- ja Sossujärjestöt edes jotenkin pystyneet turvaamaan Ostovoimaisen Peruskysynnän, vaikka Te Porvarinerot olette sitä mieltä, että Pieneläjät ja Rivityöväestö ei saa tienata juuri yhtään mitään. Niin ja nyt ilmeisesti työtunti ei saisi maksaa yrityksen omistajalle kuin korkeintaan euron tai kaksi jos sitäkään.
Jos jolla kulla ei ole muuta sanottavaa muille kuin kysyä vieläkö sinulla on rautakanki perseessäsi? niin hän on todella latvastaan vajaa.. Onko enemmän vai vähemmän kuin täällä neliulotteisen geometrian veivaaja en osaa sanoa.
Komu ja sossujärjestöt eivät pysty takaamaan muuta kuin kurjuuden jos pääsevät valtaan. Se on tuo yrittäjä ja sijoittaja porras joka sen hyvinvoinnin perustan luo. Siihen ei ay liike tai vasemmistopuolue kykene!
Joko sinä sait se rautakangen ehjänä pois persereiästäsi?
Taidat kuulua juuri noihin rautakankimiehiin joten hyppää kaivoon ja pysy siellä jolloin suomalainen älykkyyskeskiarvo nousee huomattavasti.
mikää onneton kyrvänjatke se siellä nyt taas vikisee omaa surkeuttaan.
Ainakin älypuolesi kaipaa jatketta kun se ei tuon pidemmälle yllä omin voimin!
Tuo sinun tapasi on sitä vikinää koska sinusta ei ole suuriin sanoihin oikeista asioista!
Sinulle vittuilu se näyttää vain yhä jatkuvan.
Ja aivan turhaan sinä nyt yrität käytellä muiden käyttämiä nimimerkkejäkin muka hämätäksesi joitakin.
Kyllä sinut nyt tunnistaa ihan aina. Sillä ei nyt kukaan koskaan kirjoittele noin älyttömiä juttuja kuin vain sinä itse.
Jotenkinhan noiden tollojen on pyrittävä näyttämään kykynsä, oikeaan keskusteluunhan heistä ei ole koska kyky ajatella ja nähdä asioiden oikeaa laitaa ei ole päässyt syntymään.
Mitähän nikkejä kuvittelet minun käyttävän? Veikkaan jottet montaakaan löydä!
Mikähän jutuistani on se älytön, äläkä taas munaa itseäsi sanomalla, jotta kaikki, vaan selvitä ja kerro vielä miten asia mielestäsi on sillä kohden maailmassa.
Sinähän se nyt vain olet ihan kaikki näyttösi jo antanut.
Ja kovin heikoilta ja heppoisilta nuo näyttösi nyt vain vaikuttavat.
Joten vittuilu se vaan jatkuu sinulle niin kauan että sinä ihan itse tajuat häipyä tältä palstalta jonnekin muualle.
Miten niin kaikki näytöt? Olen tosin esittänyt uusiakin ajatuksia siitä miten ihminen parhaiten pärjää. Vielähän niitä tulee uusia ajatuksia, näytöt jätän sinulle mikä tosin lienee sinulle mahdottomuus niitä järjestää.
Kuten olen jo useamman kerran teille tolloille kirjoittanut niin tuolla tyylillänne vain osoitatte jotta minulle ei ole mitään hävettävää ainakaan teidän tollojen rinnalla.
Jos vasemmistokommunismi olis saanut vallan mainitsemissasi valtioissa, voi vain kuvitella sitä tuskan ja kuolleiden määrää.
Kommunismiin suuntautuvan on perin vaikeaa myöntää oman uskonsa maailmalle aiheuttamat ongelmat. Siinä mielikuva paratiisista sulattaa isommankin ruumiskasan hetkessä kaalimaan lannoitteeksi.
Sinähän se nyt jaottelet tällä keskustelupalstalla suomalaisia ihmisiä muun muassa loisiksi, kuonaksi, homoiksi ja nimittelet niitä vielä esimerkiksi pedofiileiksi.
Niin eipä ole kyllä nyt mikään ihme että sinua pidetään täällä täysin kajahtaneena ja typeränä umpihulluna.
Jos nyt osaisit lukea niin tuon pedon tänne toi joku muu, sitä kun niin moni kuvittelee muut itsensä kaltaiseksi ja alkaa muita syyttämään omista synneistään. Kaivelepa se alkuperä esiin jottet ihan tolloksi muiden silmissä joudu!
Kiistätkö sinä nyt ihan pokalla 'aikuisten oikeasti' ettet sinä nyt muka ole tämän palstan muita kirjoittajia nimitellyt täällä esimerkiksi komuiksi, ihmisloisiksi, ihmiskuonaksi, homoiksi tai vaikkapa pedofiileiksi koskaan yhtään mitenkään?
Jos koet noiden nimitysten osuvan itseesi niin osuin paremmin kuin armeijassa 300m ammunnoissa.
Sinä siis nyt ihan itse myönnät täysin avoimesti jaotelleesi täällä ihmisiä ihmiskuonaksi, ihmisloisiksi ja pedofiileiksi.
Ymmärrätkö sinä itse nyt että tämän tunnustuksesi jälkeen sinut saisi täysin vastuuseen sanomisistasi?
Jokaisella internetin keskustelupalstoillahan on olemassa selkeät säännöt. Ja sinä nyt ihan itse olet tunnustanut laittomat tekosi niin siitä sitten vain seuraa sinulle rangaistus.
En mahda mitään sille millaiseksi koet itsesi. Ehkä kuitenkin ruoskit liikaa itseäsi, voisit tyytyä vain osaan noista ilmaisuista ja pyrkiä parantaman niitä mielessäsi!
Odottelehan nyt vain että viranomaiset ottavat sinuun yhteyttä.
Viranomaiset olivat kovinkin kiinnostuneita tuosta sinun ala-arvoisesta käytöksestäsi.
Viitsitkö ilmoittaa koska lupaavat tulla niin ostan pullaa ja keitän kahvit. Olen aina pitänyt viranomaisia mukavina, niin pappeja kuin poliisejakin.
Vaikea sanoa, mikä on pahin. Sen sijaan on helppo todeta, että vähiten paha on SKP. Lilliputti-puolueeksi kutistunut SKP ei haittaa ketään eikä mitään. Ei SKP:stä kenellekään mitään hyötyäkään ole - eli on aivan sama onko SKP olemassa vai ei. KTP ja STP eivät ansaitse edes mainintaa.
Taisi enemmän olla kyse aatteista, eiväthän nuo muutaman ukon/akan riehuryhmät ole vaaraksi kuin itselleen. Kommunismi on sikäli johtaja jotta se on saanut aikaan kapinoita kuin alkupaloikseen, II maailmansodan lämpimäksi ruuakseen ja jälkiruokana sillä oli kylmä sota jonka se alkoi II maailmansodan liittolaisiaan vastaan heti kun Saksan vaara hälveni vaikka ne liittolaiset olivat sen pelastaneet.
Kommunistia ei siis kannata edes pelastaa pulasta koska se kääntyy heti sinua vastaan kuten esimerkki näyttää. Kommunismi on siten vaarallisin!!
Ehkäpä kommunismi oli joskus silloin muinoin vaarallisin, mutta jos nyt kuitenkin siirryttäisiin ihan nykypäivän uhkiin, niin Nato-kiimaiset porvariloiset ovat ehdottomasti se vaarallisin Suomea uhkaava ryhmä.
He kun haluavat Suomesta ehdoin tahdoin taistelukentän. Ja antautua Nato-joukkojen etujoukoiksi ja maalitauluiksi.
Persut on nyt vaan umpityhmiä mutta täysin vaarattomia.
Hui, pelottavia ja vaarallisia kaikki. Aatun porukat oli pyhäkoululaisia näiden hirviöiden rinnalla. DE Witillähän on torahampaat, kattokaa ny kaikki!
Äitiiiiiim saa tulla pyyhkimään!
Älä pelkää. Se ainut natsikin (Jesse Torniainen) joutui jo vankilaan ja jakaa siellä nykyisin persettään tupakkirahoja saadakseen.
SVL ja Suomi Ensin ovat persujen maahanmuuttorahtaukseen kyllästyneiden kapinaliike. Halla-aho tulee Suomeen ja yrittää vallata persupuolueen. Ellei se onnistu niin natsirasistit perustasvat oman puolueen.
Persuliike natisee ja hajoaa liitoksistaan. Proletaarit pakenevat paremmille vesille. Palstapersujen kitinä ei auta heitä väheäkänä.
Muslimiterroristit on kaikkein vaarattomin, kun tappavat hoetaan fraasia,ei saa antaa pelolle valtaa, vain muslimeilla on oikeus pelkoon, ilmaiseen täysylöspitoon ja rasismiin. Muslimien terrorismin aloitti Muhamed,eikä loppua ole näkyvissä.
Muslimien terrorismioppi syntyi 600 luvulla Muhammedin toimesta.
Kristittyjen terrorismioppi syntyi 600 vuotta aikaisemmin ajanlaskun alun tienoilla Jeesuksen Kristuksen toimesta.
Työväenluokan marxilainen maailmankatsomus syntyi 150 vuotta sitten. Marxilaisuus pitää kaikkia ihmisiä yhdenvertaisina toisiinsa nähden.
Halla-ahon kaavailema Suomi Ensin Liike on rasistisin liike tällä haavaa. Jussi oottaa kaikkien muukalaisvihamielisten liittyvän siihen. Liike on on valmiiksi rikollisten johtama. Siitä kasvaa, jos kasvaa, poliittisrikollisten persujen mafiajärjestö.
Rasismi on kitkettävä pois Suomesta ihan heti.
ISIS jolla on Suomessa jo 70 000 jäsentä.
Onko persuja jo noin paljon? En oikein usko!
Persut, SVL ja Suomi Ensin ovat 2 000 luvun järjestöjä. Aivovammainen persu olettaa, että Neuvostoliitto kuuluu joukkoon.
Mainitut kolme järjestöä sikiävät AKS:n ja suojeluskuntien perinteestä. Ovat niille suoraa jatkoa soveltuvin osin.
SVL ja Suomi Ensin sikiävät jäseniä perussuomalaisista. Ilman persuja tuskin rasismia esiintyisi ei ainakaan näin laajassa mitassa.
Soinin aivojen ideapaukku syntyi yhteiskeskustelusta suojeluskuntien perinnejärjestön pamppujen kanssa. Sieltä vihjattiin idea esiintyä työväenpuolueena kuten natsit aikoinaan. Neuvoja taisi olla Kokoomuksen parista. RKP ei neuvonut. Soini ratsasti ja ratsastaa vieläkin suomenruotsalaisten harteilla.
Perussuomalaiset ovat tätä nykyä vaarallisin äärioikeistolainen järjestö.
Se on jäsenpohjana fasististen oppien järjestöille.
Suomi Ensin liike saattaa olla pahin. Puheet on kuin Euroopan omistajilla.
https://youtu.be/GougemYxLpY?t=33m24s
Oikeistolainen kenttä elää. Se heijastaa persupuolueen hajoamistendenssiä. Soini haukutaan suvakkiläskiperseeksi estoitta. Halla-aholle ei anneta mitään arvoa. Se järjestää Unionin parlametissa Suomea natoon isänmaan edun vastaisesti ja sitä rataa. Olli Immosen Suomen Sisu ja Hommafoorum (netissä) ovat kuulema Halla-ahon vaaliorganisaatioita ja ihan moraalitätien lälläreitä. Suvakki-Soini järjestää matuja Suomeen ja tuhoaa suomalaisen yhteiskunnan.
SE- liike ajaisi matut veks ja putsaisi eduskunnan suvakeista ja kukkahattutädistä. Liikkeellä ei ole varsinaista poliittista ohjelmaa. Työväen edut eivät ole asialistalla. On vain höpötystä matuista jotka veisivät leivän suomalaisen työmiehen suusta. Pääosin ohjelma on samaa rasismia kuin persuilla oli ennen hallitukseen menoa. SE-liike aikoo lyödä vaaleissa petturipersut. SE liike lienee yhteydessä fasistiseen Pohjoimaiseen Vastarintaliikkeeseen.
Tässä tulee esiin Perussuomalainen puolue ja sen johtama Suomen Sisu ja jotka toimivat jäsenpohjana niitä oikeistolaisimmille. Laajemmassa kuviossa rekrytointi pelaa kaikista sotaisänmaallisista piireistä.
Palstalla oleva persukolmikko edustaa poliittisesti SE-liikettä.
Oletuksia.
Persupuolue kutistuu ja on hajoamiskierteessä.
Toistaiseksi Se-liikkeestä ei ole vaaraa työväenliikkeelle. Vaara on kuitenkin huomioitava. Valkoisessa Suomessa oli kymmeniä puolifasistisia ja fasistisia liikkeitä ja jotka kykenivät johdattamaan porvarilliset puolueet saksalaisen fasismin syliin tuhoisin seurauksin.
Persujen ahdinkoa kuvaa sen ottaessa Halla-ahon ja muut oikeistolaiset kunnallisvaaleihin pelastamaan tappiota. Halla-aho ei ole ollut yhdessäkään Helsingin valtuuston kokouksessa.
Suomen työväenliike kykenee estämään oikeistolaisten mellastuksen. Työtä se vaatii.
Suomi Ensin -liike.
Ohjelmassa on neljä huomiota herättämätöntä pääteesiä. Tärkeimpänä on ensin epäpoliittinen "Suomen etu aina etusijalla".
Teesi ei puhu sanaakaan suomalaisten enemmistön, palkkatyöläisten eduista. Tämä on johtotähti esittelevässä toiminnassa. Hallituskritiikki latistuu pelkäksi turvapaikanhakijoiden "heitettävä ulos maasta" teesiksi.
SE-liike jatkaa täysin Perussuomalaisten politiikkaa ennen sen hallitukseen menoa. Lisänä on toimintojen väkivaltainen luonne joskin persutkin siihen syyllistyivät.
Esikuvana on Ruotsidemokraatit Ruotsissa. Ruotsidemokraatit lietsovat väkivaltaa matujen kanssa ja syyttävät niitä sitten väkivallasta. Toiminnan pääpaino on matujen ympärillä. Ihmisyyden vastaisen propagandan ympärillä.
Politiikassa vasemmisto on hampaissa. Vasemmisto tuhoaisi Suomen puolustaessaan työläisten oikeuksia. Persukolmikko palstalla esiintyy samalla tavalla.
Netin SE-sivustoilla esiintyy johtajana Marco de Witt.
SE-liikkeen tunnus erosta EU:sta ei sisällä siten minkäänlaista edistystä. Sen mukana halutaan tuhota suomalainen työväenliike ja mukana kaikenlaiset vihreisiin verrattavat kukkahattutädit ja tilalle kova politiikka. Se-liike vaikenee tyystin työttömien ja sotun saattamista vastikkeellisen halpatyön piiriin.
Hallitus ja SE-liike ovat talouspolitiikasta täsmälleen samaa mieltä.
On säälittävää katsoa liikkeen sivustolta nuoria kannattajia, joita liike mollaa sosiaalipummeiksi.
Oletus.
Liikkeen kehitystä tulee seurata. Sillä saattaa olla mahdollista kaapata persuihin Soinin keräämät rasistit.
Yhteiskunnallinen murrostila jatkuu. Oikeistovoimat ovat ahkeria. Niitä ei saa aliarvioida.
Missä viipyy kommunistien yhtenäisyysneuvottelut?
Pahimmat ja vaarallisimmat ovat äärivasemmisto, jotka uhkailevat eri mieltä olevia ja aiheuttavat ison laskun veronmaksajille riehumisellaan.
Olet pitkälti oikeassa mutta nykyisin sivistyneissä kehittyneissä maissa kuten Suomessa kommunismi on kutistunut marginaaliseksi höpötykseksi. Se on seurausta heidän toimistaan niin meillä kuin muuallakin. Heillä on ollut monia mahdollisuuksia rakentaa sitä maallista paratiisiaan mutta aina se on muuttunut asukkaiden helvetiksi.
Kommunistit saarnaavat demokratiaa mutta yhdessäkään heidän hallitsemassaan maassa tai valtiossa ei demokratiaa ole siedetty koska siinä olisi kansalaisilla ollut vapaus valita eikä valinnan vapaus sovi kommunismiin.
Kommunistit eivät ole koskaan päässeet valtaan vapailla vaaleilla vaan aina on tarvittu aseellinen vallankumous ja suunnattomat pakkotoimet sen jälkeen jottei kukaan pääse ainakaan ääneen sanomaan totuutta siitä missä mennään vaan kaikkien on alistuttava kommunismin rukoiluun ja siten he kaikki menettävät vapautensa ihmisinä.
Täälläkin suomikomujen palstalla haukutaan muita murhaajiksi mutta unohdetaan kommunismin aikaansaannokset tyystin. Haukutaan vaikka suojeluskuntalaisia jotka pelastivat meidät heidän kapinaltaan, kapinalta jonta he itse omaehtoisesti aloittivat kuvitellen kansan olevan heidän puolellaan. He murhasivat ja ryöstivät kunniallisia suomalaisia jotka vain sattuivat asumaan väärässä paikassa eli heidän valtaamallaan alueella.
Pakkohan se kapina oli lopettaa ja nujertaa ja nyt kun olemme nähneet mihin se sosialistien kumous naapurissa johti niin kaikkien pitäisi olla onnellisia lopputuloksen suhteen.
Voi hellanlettas! Nyt extyöloinen löysi sitten natsipaskan pusuttelukaveriksi ... heheh ... Eikö rakkaus espoontimpan kanssa ollutkaan pysyvää sorttia?
"Pahimmat ja vaarallisimmat ovat äärivasemmisto, jotka uhkailevat eri mieltä olevia ja aiheuttavat ison laskun veronmaksajille riehumisellaan. "
Tarkoitetaan kommunisteja ja vasemmistoliittolaisia.
Äärioikeiston kampanjan ydin vasemmistoa vastaan on täsmälleen siteerauksen kaltainen. Mistään tietämättömät nuoret opetetaan vastapropagandassa kääntämään väkivalta työväenliikkeen niskaan. Palstan persukolmikko tekee täsmälleen samalla tavalla.
SE-liike kerää katupartiolaisia ja muita väkivaltaan syyllistyneitä joukkoonsa.
Poliisihallitus ehdottaa vakavasti fasistisen Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen toiminnan kieltämistä Suomessa. Se olisi myönteinen signaali valtiovallan sanoutumisesta irti fasismista.
Toiminta kuitenkin jatkuisi SE-liikkeessä. Ongelma ei poistu kieltämisen kautta. Hallituksen raaka toiminta työväestön elinehtojen kimppuun tukee äärioikeistoa. Tässä hallitus ja SE-liike ovat samalla viivalla.
SVL ja Suomi Ensin liike ovat yksi ja sama. Persut jäävät hajoamisen jälkeen kutistuneeksi oikeistolaiseksi liikkeeksi. SE-liike pyrkii nousemaan persujen ohi vahvimmaksi fasistiseksi liikkeeksi. Heille Ruotsi, Puola ja Unkari ovat lupaavia esimerkkejä. Trumpia he tukevat sen rasististen lausuntojen takia. Okana on Trumpin puheet liennyttää suhteita kapitalistisen Venäjän kanssa. Siinä menisi Venäjällä pelottelun propagandavaltti nurin.
Väitös: Suomen poliittiselle demokratialle vaarallisin on Suomi Ensin liike.
"Suomen poliittinen demokratia" =D no jo on jutut teillä!
Seura lehdestä:
"Helsingissä muslimeille suunnattua tapahtumaa mielenosoituksella häiriköineen Suomi ensin -liikkeen johtohahmo paljasti järjestönsä toimintaperiaatteen katujengijärjestö Soldiers of Odinin Facebook-sivulla.
Liikkeen toinen johtohahmo Marco de Wit kertoo Isän pikajunan haltuunsa saamassa kirjoituksessa, että liikkeen mielenosoitusten tarkoituksena on häiriköidä, painostaa ja pelotella esimerkiksi turvapaikanhakijoiden kanssa toimivat tahot ”miettimään suvakkiprojektejaan”. Apuna tässä käytetään de Witin vaihtoehtomedioiksi kutsumia vihasivustoja, joiden avulla ”pahiksia” mustamaalataan."
Se mitä Perussuomalainen puolue aloitti ulkomaalaisvihaprojektissa, jatkuu Odinin sotureissa (väkivaltaiset katupartiot) ja muissa mm. vasemmistolaisiin kohdistuneissa väkivallanteoissa. Sanoista on ryhdytty tekoihin.
Väite: Persut ja Suomi Ensin liike ovat demokratialle yhtä vaarallisia. Perussuomalaisten johtama Suomen Sisu järjestö kuvastaa enemmän pahamaineista Akateemista Karjalaseuraa. Se on koulutusta sivistyneistölle kun muut tekevät sen puolesta väkivallan turvin politiikkaa. Persujen, Suomen Sisun ja Suomi Ensin liikkeen taustavoimana saattaa olla AKS:n perinnekerho. AKS oli tunnetusti kylmän vihamielinen työväenliikkeelle ja yhtyi ohjelmissaan fasismiin ja raamatun verisiin opinkappaleisiin.
Suomi ensin -liikkeen kirjoitetut periaatteet on kopioitu melko lailla suoraan Britain First -liikkeeltä. Se tuli tunnetuksi Suomessa, kun järjestöön kytkeytyvä mies murhasi hiljattain brittiläisen kansanedustajan.
Murha on helppo yhdistää Britain First -liikkeeseen ja se puolestaan on helppo yhdistää Suomi ensin -liikkeeseen. Poliittinen väkivalta toimintamuotona yhdistää.
Marco de Witin aisaparina Suomi ensin -liikkeen johdossa toimii Panu Huuhtanen. Myös hän on entinen Rajat kiinni -aktiivi. Huuhtanen pettyi Rajat kiinni -liikkeeseen keväällä.
Oikeistolaisten poliittinen väkivalta yhdistyy Suomessa valtaosin Perussuomalaiseen puolueeseen tavalla tai toisella.
Perussuomalainen puolue on kaiken pahan alku ja juuri. Se tulee ilmi siitäkin, että se kiemurtelee kun pitäisi sanoutua irti patukkajengeistä.
Natsiliike National Action julistettiin Britanniassa terroristijärjestöksi. Meillä sen sisarjärjestön edustajat marssivat yhdessä Perussuomalaisen hallituspuolueen väen kanssa.
Poliisihallitus hakee uusnatsijärjestö Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen lakkauttamista viikko sitten tehdyllä päätöksellä. Britanniassa mentiin vielä pitemmälle. Vastarintaliikkeen sikäläinen vastine National Action kiellettiin viime perjantaina ja luokiteltiin terroristijärjestöksi ISISIN ja Al Gaidan ohella.
Kumpikin järjestö tunnustaa kansallissosialismia, Adolf Hitlerin natsiaatetta. Molemmat ovat osa kansainvälistä natsijärjestöjen verkostoa. Järjestöjen kahdenvälisistä yhteyksistä kertoo muun muassa se, että viime vuonna brittinatsien johtaja vieraili Turussa Vastarintaliikkeen vieraana.
Perussuomalainen puolue tulee esiin aina joko Suomen tai ulkomaiden äärioikeiston yhteyksissä. Perussuomalaisen puolueen vihankylvö islaminuskoisia ulkomaalaisia kohtaan toimi ja toimii katalyyttinä uusnatsismille.
Perussuomalainen puolue on näistä kolmesta vaarallisin.
Suvakit+ja+pakolaiset+edustavat+pahuutta+99,9%!
Suvakkeja+onkin+suomalaisista+n.+99,9%+.
Natsipaskapersuja+on+vain+0,0001%,+mutta+edustavat+kokonaispahuudesta+lähes+100%
Keitä ovat nuo "Natsipaskapersut"? Siis ihan oikeasti...
Koulupudokkaita persupojuja, jotka ovat kieroutuneet rasismiin ja natsismiin MV-lehden juttuja luettuaan.
Siis ostarin kuppilassa istuksivat lippalakkipojat, joiden peruskoulukin on jäänyt kesken, mutta uhoavat kaikille täälläkin ihan omien luulojensa perusteella. Kuvittelevat olevansa suuria ajattelijoita mölistessään "rättipäistä" tai "kusipääpoliisesta".
Tuttu ihmistyyppi.
Suomi Ensin liike ongelmissa.
Vihasivustojen mustamaalauskampanjoiden avulla yritetään hiljentää häiritsevät äänet ja painostaa ihmisiä ja järjestöjä muuttamaan toimintaansa vihaamisen suuntaan.
Todellisuudessa Marco de Witin kaavailemien yhteisoperaatioiden kaduille jalkautuvia jatkeita riitää vain hajanaisesti. Paljon melua mutta sitä tuottaa hyvin vähäinen väki. Suomi ensin -liike yrittää ratsastaa britti-isoveljensä saavuttamalla poliittisten murhien uhalla, mutta juuri sellainen on omiaan etäännyttämään ihmiset liikkeestä.
Eikä varmasti sekään auta, että liikkeen johtajisto haukkuu kansan juopoiksi ja typeryksiksi. Tällä palstalla kirjoittavat persut harrastavat samanlaista kielenkäyttöä: tollot työläiset, loiseläjät työttömät ja muuta yhtä alhaista.
Mikäli suojeluskuntajärjestöjen perinnekerhot ovat natsliikkeitten takana niin ne yrittävät niin monta kertaa että olettavat onnistuvansa. Persupuolueen vihapropagandan jälkisatoa riittää.
Perussuomalaiset ja Suomi Ensin ovat vaarallisia molemmat ja ensimainittu kaiken pahan alku ja juuri.
onneksi sipilä on taas nipistämässä sinunlaisilta
Suksi vittuun vihervasuri,, saakelin suomi petturi,,
Eihän+oppositiossa+voi+ketään+pettää!++Vain+hallituksessa+ollessa+voi+pettää+päätöksillään+äänestäjiään,+kuten+persut+ovat+tehneet+100%+tarkkuudella.
Kyllä se vaan niin on isänmaanpetturit on ylivoimaisesti pahin, oikein saastainen myrkkypilvi suomelle,
Olet oikeassa. Persut ovat pettäneet jokaisen suomalaisen luottamuksen toimillaan. Sekä Soini vielä isänmaansakkin nuolemalla USA:n porvareita kaikin tavoin.
Aivan oikein, SOTAKIIHKOISET persut ovat maanpettureita, kutsuivat Suomeen USA:n sotajoukot aseineen tänne sotimaan tarkoituksenaan että Venäjä hermostuisi ja alkaisi hyökkäilemään tai muuten vastata USA:n esitykseen ja tulisi sota ja jo senkin puolesta iljettävä tapahtuma, kun Suomen pitäisi olla itsenäinen ja puolueeton maa, näyttävästi lentelivät valtavilla sotakoneillaan ja tekivät maihinnousuharjoituksia, näin pieni Suomi sotki itsensä taas suurvaltapolitiikkaan, mutta tällä kerralla nyt ei onnistunut, hyvä oli yritys.
"Suomi Ensin on kansanliike, joka pyrkii viralliseksi puolueeksi. Ajamme aina ensisijaisesti suomalaisten etuja poliittisissa kysymyksissä. "
Persujen perillisten pyrkimykset käydä iljettävää rotuoppipolitiikkaa ulkomaalaisia vastaan toimii isänmaata vastaan.
SE liike toimii isänmaata, sen työtätekeviä vastaan. SE liike on aikoihin pahin epäisänmaallinen järjestö.
Hieman on ajautunut sivuun alkuperäisestä asiayhteydestä nämä kansanliikkeet.
Suurin osa ainakin julkisuudessa esiintyvistä ko. liikkeiden edustajista on slaavilaista alkuperää. Kauniita Arjalaisia piirteitä ei näistä henkilöistä löydy, ainakaan itse en kuvien perusteella ole niitä löytänyt. Pelkkä valkoinen ihonväri ei ikävä kyllä riitä kriteeriksi.
Toivomukseni on, että suutari pysyköön lestissään ja nöyrtyisi tosiasioiden edessä.
Nostan hattua niille, jotka aidosti sukujuuriensa ja piirteidensä puolesta voivat osoittaa olevansa oikeaa alkuperää. Muut meinasi muuttua saippuaksi, ja olkoot he kiitollisia siitä, että näin päässyt käymään.
Miten nämä liikkeet edes kehtaavat alkaa edustamaan sellaista, mikä alkujaan oli tarkoitettu kitkemään heidän itsensä kaltaiset pois?
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kansallissosialistinen_rotuoppi
Ehdottomasti SVL on pahin. Oli se hyvä että POLIISI ja peevee estivät rekoillaan ja toiminnallaan pahan terroriteon joulurauhajulistuksessa Turussa
Kepuli ripulit, sekoomus, ja persesudit, vihatuimmiksikin jo äänestettiin.
Palstalle kirjoittelevat persut ovat tarkoituksellisesti työttömiä tai sosiaalitukia hyväksi käyttäviä retkuja.
Nämä toivovat kaikkien uusnatsien tuella Jussi Halla-ahosta persujen tulevaa Johtajaa. Jussi asettaisi lusmuilevat palstapersut halpatyöhön ja iltaisin hakkaamaan mummoja.
Uusnatsien taktiikka on muuttunut. Se ei hylkääkään persuja vaan pyrkii valtaamaan sen. Siellä on sovittu että leveäahterinen häipyy (rahojen kanssa!) muille maille.
Aloituksessa mainittu pyhä kolmiyhteys on kaikken vaarallisin demokraattiselle Suomelle.
Uskon, että työväenluokka kykenee torjumaan kolmiyhteisen natsiuden.
Jopa ylemmyydentuntoisten pierupalsta lemuaa jättäen menneelle vuodelle sellaisen hajuvanan, että oksettaa.
Osa kuuluu tietysti sopulilaumaan, joka perässähiihtää vihervasemmiston hihhuleja, jotka ovat viemässä Suomea Orvellin maailmaan täyttä päätä. Se se vasta vaarallista on! Erinomainen esimerkki on tämä syyttäjäkaunotar, joka kiiheästi elää jo orvellilaista hallusinaatiotaan. Kyllä Immonen jää kauaksi jälkeen painajaisineen.
On ollut Luojan lykky, että vihervasemmisto ei ole nykyhallituksessa! Sitä tullaan vielä siunailemaan!
Pahin ketju on, Demarit, vihreet, vasurit ja rkp nämä vetosivat noin kuukausi sitten hallitukseen että Suomeen pitäs ottaa matuja loisiin kymmenkertainen määrä nykyiseen määrään verrattuna, on siinä helvetin vaarallinen yhdistelmä,
Naulan kantaan!
Persuthan jo kymmenkertaisti mamujen maahanmuuton. Tuskin yksikään hallitus enää siihen pystyy.
Vihervasurit mellastaa matu kiimassa, siinä pahin uhka isänmaalle,
Persuthan jo kymmenkertaisti mamujen maahanmuuton. Olisiko persuilla ensiksi hävettävää ???????????????????
http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/470521-immonen-ja-tynkkynen-haluavat-halla-ahosta-seuraavan-puheenjohtajan-valmis
Siinä paha missä mainitaan.
Suomen Sisun johtaja Olli Immonen (ps) ja Sebastian Tynkkynen (ent.persnuorten johtaja) vativat Soinille lähtöpassia ja tilalle vannoutunutta rasistia Jussi Halla-ahoa. Vahva oikeistopersu Soini ei enää kelpaa. Pitää olla aito uusnatsi.
Väkivaltaiset oikeistolaiset liikkeet pitävät edelleen perussuomalaisia heitä lähimpinä. Sen avulla oletetaan Suomi puhdistettavan vääen näköisistä kansallaisista ja työväenliikkeestä. Edellä olevat viestit tulevat Soinin propagandavarastosta ennen hänen menoaan hallitukseen.
Olli Immonen haukkuu silti Soinia petturiksi.
Yhä enemmän haisee siltä, että taustalla häärii Akateemisen Karjalaseuran perinnejärjestö. Se on hankkinut palstan persukolmikolle lisätukea. AKS:n pappien ideologia oli puhdas valkoinen luterilainen suomalaisuus ja Hitlerin oppien ihannointi.
Sebastian Tynkkynen on puolestaan tehnyt videon ruotsin kieltä vastaan pallit näkösällä. Sopii hyvin persuoikeiston kielikuvaan.
Suomalaisten kannalta pahin jos persut häviää seuraavat vaalit ja Suomen tuhoajat saavat jatkaa mellastamistaan
Ole huoletta. Kyllä sosiaalitukesi tulee silloinkin ajallaan.
Persut todella myyvät persettään. Soini puhui totta. Halla-aho aikoo yhdessä SE liikkeen kanssa vallata persupuolueen persettään esittelemällä. Housuissa näkyi selvästi ruskeata.
https://www.facebook.com/perussuomalaiset.nuoret/videos/1458380204172313/
Perussuomalaisen puolueen poliittinen linja on esitelty viimeistä piirtoa myöten. Se on yhdessä SVL:n ja Suomi Ensin liikkeen kanssa isänmaallisen työläisten Suomen pahin vihollinen.
Pahin ja vaarallisin on Persut. Se on puolue. Sillä voi olla turmiollisia vaikutuksia.
Sanoisin, että noista on pahin SVL. Nehän ovat natseja, ja natsismihan on yhtä paha asia kuin kommunismi, joten SVL on noista pahin.