Syyttäjä vaatii Asema-aukion pahoinpitelystä ja kuolemantuottamuksesta epäillylle vankeutta.
Syyskuussa tapahtuneen epäillyn törkeän pahoinpitelyn ja epäillyn törkeän kuolemantuottamuksen pääkäsittely on alkanut Helsingin käräjäoikeudessa.
Jutussa rikosnimikkeinä ovat törkeä pahoinpitely ja törkeä kuolemantuottamus. Koventamisperusteina ovat syyttäjän mukaan tekijän aikaisempi rikostausta, piittaamattomuus laista ja se että teko on tehty rasistista toimintaa harjoittavassa järjestössä. Syyttäjän rangaistusvaatimus on 5,5 - 6 vuotta vankeutta.
Syyskuussa tapahtuneen epäillyn törkeän pahoinpitelyn ja epäillyn törkeän kuolemantuottamuksen pääkäsittely on alkanut Helsingin käräjäoikeudessa.
Jutussa rikosnimikkeinä ovat törkeä pahoinpitely ja törkeä kuolemantuottamus. Koventamisperusteina ovat syyttäjän mukaan tekijän aikaisempi rikostausta, piittaamattomuus laista ja se että teko on tehty rasistista toimintaa harjoittavassa järjestössä. Syyttäjän rangaistusvaatimus on 5,5 - 6 vuotta vankeutta.
Vastaukset 63
Vanhimmat
Poliittinen väkivalta ansaitsee kovimman mahdollisen tuomion. Puolustuksen ainoa argumentti on, että syytetty poikaressu on kärsinyt julkisuudessa teostaan.
Samalla tavalla ne anarkistit tulevat vielä saamaan tuomioita, kuvitteletteko että teillä apinoilla on joku suojaa vaikka mitä tekisitte ettekä joutuisi vastuuseen??. Kyllä on lapsilla kuvitelmat... Suuri osa ei osaa edes lukea saatikka ymmärtää suomen kieltä.
Halpa on ihmisen henki Suomessa, vaikka tekijä saisi maksimin, jos ei edes tarvitse istua kuin puolet siitä.
Jessen tapauksessa hän istuu varmasti koko kakun. Sillä hänellähän on jo useita väkivaltarikostuomioita alla, jolloin hän on taparikollinen, joille ei armahduksia anneta. Onneksemme.
5-6 vuotta kuolemantuottamuksesta, jonka kyllä voisi laskea selkeästi tapoksi? Surkean vähälle tuo kuulostaa. Jesse on taparikollinen, jonka ei olisi kuulunut olla vapaalla silloinkaan kun teki tuon tekonsa.
Poliittista motiivia voisi edes käyttää koventamisperusteena.
Arvoisa nimimerkki MantereE unohtaa täysin että rasismi ei ole rikos.
Siksi myös syyttäjän vaatimus tuomion koventamisperusteena aiheutti tänään oikeudessa ansaittua hilpeyttä.
Tarkoitin rasismilla tuota rasistista nimittelyä, ja toisena asiana oletan, että viharikoksesta saa kovemman kakun kuin "pelkästä" rikoksesta ilman rasistista motiivia. En tunne Suomen lainsäädäntöä niin hyvin, asun ulkomailla.
Joka tapauksessa, oikeudessa käsitellään siis tapausta, joka johti ihmisen kuolemaan, joten ihmettelen, jos siellä ketään nauratti tai joku oli yleensä hilpeänä yhtään mistään.
Ole sinä siellä ulkomailla aivan rauhassa.
Oikeuslaitoksemme toimii; joskin hieman ontuen ja ristiriitojakin aiheuttaen.
Tähdennän vielä että rasismi ei ole rikos missään muodossa eikä myöskään vihapuhetta ole siksi määritelty koska se voi kohdistua vaikka kissoihin.
Rasistinen motiivi on Suomen lain mukaan rangaistuksen koventamisperuste.
Ei ole.
Kiihottaminen kansanryhmää vastaan on rikos. Kiihottaminen kansanryhmää vastaan rasistisin motiivein on yleinen tämän rikoksen muoto. Samoin esimerkiksi kiihottaminen kansanryhmää vastaan seksuaalisen suuntautumisen perusteella.
Sama laki se pätee myös anarkisteihin, samalla tavalla se "yrittää" kiihottaa muita apinoita suomessa normaaleja ihmisiä vastaan.
Onko Korkeasaari auki myös näin talvella? Eihän apinoiden kiihottaminen muuten onnistu. "Poliitikko" taitaa olla työtön eläintenhoitaja, joka unelmoi kummallisista perversioista.
Ihan vapaasti vaan tuomiot anarkisteillekin. Anarkistit ovat natsien jälkeen pahinta roskasakkia mitä löytyy.
Mitäs rasismia se on kun normaaleja ihmisiä haukutaan natseiksi ym.?? Onko se sitä hyvää rasismia?
Onko natsit etninen tai uskonnollinen ryhmä?
Tässä ajanmukainen lainsäädäntö asian tiimoilta:
http://www.yhdenvertaisuus.fi/yhdenvertaisuus/lainsaadanto/
Keskity sinä urpo bongailemaan ulosteperäisiä sanoja ja liimaile ne muistojesi päiväkirjaan.
Tapaus on surullinen. Merkit viittaavat siihen, että oikeus toteutuu. Syyttäjän esiintulo tänään paikallaan. Olemme luottavaisia. Oikeudenkäyntiä netissä käyvät vain natsit.
Miten niin natsit?? vasuri apinathan ne täällä loilottaa asiasta koko ajan, helppo syyttää muita omista paskakasoistaan.
"Poliitikko" taitaa olla työtön eläintenhoitaja, joka unelmoi haisevista paskakasa perversioista apinoiden kanssa.
Kuuleppahan apina tässä on töitä tehty jo yli 40 v ja vielä tehdään, maksetaan apina sinunkin elämisesi.
Tämä poliitikko käyttää myös nimim. Suojeluskuntakerholainen. Hän oli peilannut osoitteeni ja kylään lupasivat tulla...ei ole näkynyt.
Tunnettu isoista kirjaimista, poikkeuksellisen matalasta ymmärryksen tasosta ja tietämättömyydestä.
Mikä oikeus jollain on haukkua suomalaisen upseerin kuoliaaksi Helsingin rautatieasemalla potkineita ja hakanneita somaleja nekruiksi, hehän ovat jo kärsineet ehdonalaiset rangaistuksensa ja uhri haudattu. Helsingin rautatieasemalla tapahtuneita pahoinpitelyitä ei voi verrata koska somalit potkivat ja hakkasivat upseeria tietämättään että raju päähän kohdistunut pahoinpitely voi johtaa kuolemaan ja suomalainen tiesi potkaistessaan että uhri saa kallovamman sekä häipyy sairaalasta kesken hoidon. Sen ymmärrän että nistiä potkaissutta miestä haukutaan julkisesti natsiksi koska hän on taustaltaankin suomalainen.
Edelläoleva viesti on sellaisen järjestön propagandaa, joka aiotaan kieltää laittomana:
Poliisihallitus nostaa kanteen Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen lakkauttamiseksi
Poliisihallitus katsoo, että uusnatsijärjestö Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen toiminta on olennaisesti vastoin lakia ja hyviä tapoja.
Poliisihallitus aikoo vaatia tuomioistuimelta uusnatsijärjestö Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen lakkauttamista. Poliisihallitus on syyskuusta lähtien selvittänyt mahdollista kanteen nostamista Suomen Vastarintaliikkeen, nykyään Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen lakkauttamiseksi.
– Katsomme Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen toiminnan olevan olennaisesti vastoin lakia ja hyviä tapoja, joten kanteen nostaminen ja asian saattaminen tuomioistuimen arvioitavaksi toiminnan lakkauttamista varten on perusteltua, poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen sanoo.
Yhdistyslain mukaan yhdistyksen tarkoitus ei saa olla lain tai hyvien tapojen vastainen. Pohjoismainen Vastarintaliike ei ole rekisteröitynyt yhdistykseksi, mutta poliisihallitus katsoo, että se on aatteellisesti toimiva rekisteröimätön yhdistys. Poliisihallituksen mukaan yhdistyksiä velvoittavia säännöksiä ei voi kiertää jättämällä yhdistys rekisteröimättä.
– Väkivaltaisten ja avoimen rasististen järjestöjen toiminnalle ei pidä antaa sijaa suomalaisessa yhteiskunnassa, Kolehmainen sanoo.
Poliisihallitus jättää kanteen tuomioistuimelle vuoden 2017 alkupuolella.
http://yle.fi/uutiset/3-9368596
"nistiä potkaissutta miestä haukutaan julkisesti natsiksi koska hän on taustaltaankin suomalainen."
Torniaista sanotaan natsiksi koska hän ON oman ja järjestönsä (Suomen vastarintaliike) ilmoituksen mukaan natsi.
Ettekö te rajakit tosiaan tiedä mitään?
MV-lehden lukeminen sumentaa kaiken aivotoiminnan.
Anarkismi toiminta tekee ihmisestä hyödyttömän paskakasan joka elää toisten siivellä, haukku muita omista paskoistaan ym. Täysin hyödyttömiä yhteiskunnalle.
Myös kirjoitustaidottomat ovat aika hyödyttömiä yhteiskunnalle.
Katoppa kun tuo saksalainen aksentti pyrkii välillä ihan pakosti tuonne sekaan. Niin tulee noita kirjoitus virheitä. Työtä tekemättömät anarkisti paskat ne hyödyttömiä suomessa on, ei maksa veroja, eikä muutakaan vaan kaikki työnnetään muitten kontolle, ME VEROMAKSAJAT OLEMME SUURIMPIA NÄITTEN PASKAHOUSUJEN ELÄTTÄJIÄ!!!
Menisit sinäkin reppana töihin ja niistäisit nenäsi...
Hyvä kirjoitus asia on juuri näin.
Suvakkihönö, ei se sinun kirjoituksesi niin hyvä ollut että sitä itse pitää kehua!
Kyse oli poliisihallituksen tiedotteesta.
Poliisiylijohtaja: Vastarintaliike pitää lakkauttaa väkivaltarikosten ja vallankumouksellisuuden takia.
Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen perustelee poliisihallituksen päätöstä nostaa kanne uusnatsijärjestö Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen lakkauttamiseksi muun muassa järjestön väkivaltaisella toiminnalla ja laittomilla vallankumouksellisilla tavoitteilla.
Kolehmainen sanoo Yle Uutisten haastattelussa, että vähintäänkin yhdistyksen sateenvarjon alla tehdyt väkivaltarikokset ovat yksi elementti sen tueksi, että järjestön toiminta on lainvastaista.
– Sitten jos tutkii heidän ohjelmajulistuksiaan tai asiakirjoja, joita on saatavilla, niin pyritään kuitenkin lainvastaiseen yhteiskuntajärjestyksen kumoamiseen. Näistä seikoista se arvio sitten koostuu, Kolehmainen sanoo.
– Jos joku yhdistys toimii meidän arviomme mukaan lainvastaisesti ja sen toimintaan ei puututa, niin mikä yhteiskunnallinen signaali se on, Kolehmainen sanoo.
Lue lisää: http://yle.fi/uutiset/3-9369003
Tuossa puolisen tuntia sitten natsi sai hepulin ja alkoi spämmätä tänne sadoittain viestejä.
Rasistit ovat spämmänneet palstaa nyt vuorokauden yhtä soittoa. Ottaa se niiltä koville kun poliisi ja oikeuslaitos valvoo järjestystä. Parempi vittuilla täällä kuin potkia kaduilla, itselleenkin.
Pikkuhitlerien päät on vieläkin ihan sekaisin idoli-Jessen vangitsemisesta.
Ja hyvä niin .... hehehe hehehe
Oma pääsi sekaisin pillereistä vaiko muusta möyhöstä?? ANARKISTI PASKA!!! KUULEMA ANARKISTI KOMMUUNEISSA ON UUDLLEEN TULLUT MUOTIIN LASOLI JA TENU TISLAAVAT KUULEMA PAHAN PÄIVÄN VARALLE, SEN TAKIA OVAT NIIN SEKAISIN.
Kirjoitusasusta päätellen olet tainnut sinäkin jo vetää muutakin kuin sen tavallisen, siihen vasempaan käteen.
Jesse joutuu vankilassa ihan oikeiden, kovien kundien patjaksi. Ja ehkäpä nauttii siitä?
Päästessään vapaaksi Jessellä on varmasti perseessä sellainen hole, josta voi kurkkia Jessen takahampaita.
Se on sitten Jessellä megajytkytapin ostaminen ... heheeh ehehehehhe
Soinin pään mentävä anaaliaukko onkin joka persun ihanne ja puoluesääntöjen mukainen tavoite .
Ovat apinat kateellisia kun eivät itse pääse patjaksi kenellekään kun haisevat paskalle pahemmin kuin ennen vanhan paska-autot. Talvellakin paska kärpäset lentää perässä vaikka ulkona olisi 30 astetta pakkasta.
Tuskinpa sellaisia apinoita onkaan, jotka 30 asteen pakkasessa elävät. Saati paskalle haisevat. Mutta persuista en ole ihan varma.
Kuten huomaat, MV-lehdessä ei kerrota muuta kuin valheita.
Jessen vankilakierre ei vaan sitten katkennut vieläkään. Tuomiot sen kun kovenee. Elinkautinen seuraavaksi? No sitä saa niittää, mitä kylvää. Natsipaskatkin.
Maksaako Soini-säätiö Jessen asianajajan?
Tottakai maksaa. Persuissahan on suurin osa natsimielisiä, jopa puoluejohtoa myöten!
Miksi pitäisi maksaa, jos te Viherkommarit haluatte nämä radikalisoituvat kehitysmaamuslimit Suomeen, niin ei se tarkoita sitä että ne jotka eivät niitä Suomeen halua, niin haluaisivat Natseja suomeen minusta tämän " Jessen" voi laittaa vaikka loppuiäkseen vankilaan väkivaltaisuutensa takia ja samalla lähettää tämän kehitysmaamuslimi populaation takaisin sinne mistä tulikin.
Kyllähän Soini-säätiö voi sen maksaa ja jopa mielellään. Onhan natsien kannatus persupiireissä hyvin laajaa. Ihan puoluejohtoa myöten.
Mamujakin persut haalivat ihan eri malliin kuin edelliset hallitukset. Kaikki on käynyt persuille, kunhan hallituspaikka vaan säilyy. Eli juuri te PERSUT haluatte ja hyväksytte kaikki nämä radikalisoituvat kehitysmaamuslimit Suomeen.
Oppositiolla ei ole siihen valtaa puuttua.
Ei muuta kun perustuslakia ja kansaenvälisiä sopimuksia muuttaamaan että ei tarvitse ottaa yhtään kehitysmaamuslimia Suomeen. Sittenhän se nähdään kuka oikeasti haluaa eroon kehitysmaamuslimeista, koska siihen tarvitaan koko eduskuntaa. Veikkaan että huonosti kävisi kun otti perheenyhdistämisten vaikeuttaminenkin Viherkommareille, Demareille ja Kielipuolueelle niin koville.
Miksi persut eivät sitten tee mitään asian eteen? Oletteko ihan onnettomia nyhveröitä? Syytätte vain muita omasta saamattomuudestanne. Tekisitte jotain asian eteen ettekä ruikuttaisi kuin vanhat ämmät!
Vai onko ne radikalisoituvat kehitysmaamuslimit niin teidän sydäntä lähellä, ettette halua käyttää teillä olevaa valtaa?
Kiitokset inhimillisyyden puolustamisesta siis Vihreille, vasemmistolle, demareille ja RKP:lle!
Ole hyvä!
No niin, kahden vuoden tuomio tuli.
Eikös MV ja vastaavat kertoneet meille alkuviikolla että Torniainen vapautettiin? Tajuatteko urpot että taas teitä k.setettiin?
Torniainen istuu ainoastaan vuoden.
Älä valehtele. MV- lehti ei ole noin kertonut.
Laita väitteesi tueksi linkki jos osaat.... :-))
Sellaista ei tule lisäksi siksi koska sellaista uutista EI ole.
Ahaa. Se onkin sitten MV:n tänne kirjoittelevat lukijat kun valehtelevat. He kertoivat MV:n noin kirjoittaneen.
MV-lehden valhetta valheen perään...
http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/uutisen-takana-nain-helposti-keksitty-valhe-meni-lapi-mv-lehdessa/2208462
Torniainen oli vapautettu odottamaan oikeuden päätöstä.
Hän ilmoittauttunee viranomaisille tuomion täytäntöönpanoa varten.
Ensikertalaisena (viimeisestä tuomiosta 3 v) hän suorittaa tuomiosta puolet eli vuoden.
Lievän tuomion takia hän pääsee avovankilaan hetimiten missä on lokoisat oltavat. Moni on sanonut että ne voittavat kotiolot mennen tullen.
Minustakin Suomen oikeuslaitoksessa on paljon parannettavaa. Mutta eiköhän Jesse ole nyt "merkitty mulkku", joka saa varmasti "oikean tuomionsa" myöhemmin. Sitten natsipaskat saa sen marttyyrinsa.
Tosin nyt tätä pelleä elätetään? Ja aino oikea ratkaisu olisi et piikki perseeseen ja autuamille maille.
2 vuotta natsille on hyvä alku. Hovista tulee lisää.
Oikeusvaltio toimii. Hyvä juttu.