onko helluntailaiset mioettabeet joulun vieton?

Helluntasen Patmoksen Ahvio kertoo että joulu on Raamatun mukainen perinne ja joulua voi viettää. Toinen teologi? Vaisuliini taas kumoaa uskonaskelessa Ahvion ja sanoo tämän olevan väärässä. Joulua ei saa viettää ja se on synti. Apostoli Paavola ei hyväksy joulua.

Ketä tässä uskoa. Hellaritlin eri mieltä.
6131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Otsikkoon ovatko lopettaneet joulun vietin. Painovirhe

Äänestä

Itse olen myös ajatellut joulun merkitystä paljon Jumalan kannalta.

Ja sanonkin, että jos Jumala minut tuomitsee siitä, että ostan rakkailleni lahjoja ja hemmottelen heitä - niin sitten en tunne Jumalaa.

Kuitenkaan en jouluna palvo edelleenkään epäjumalia, kuten en muinakaan päivinä, vaan joka ikinen päivä palvon Taivaan Isää ja Jeesusta Kristusta/Jeshuaa.

Äänestä

Kristityt eivät ole lopettaneet joulunviettoa eikä joulunviettäminen ole syntiä.
joten vietäppä joulua rauhassa ja puhtaalla omallatunnolla.

Äänestä
  • Kiitos sinulle sanoistasi, rakas ystävä!

    Ja vaikka Vapahtajamme ei syntynytkään jouluna, vaan syksyllä, toivotan myös sinulle mitä parhainta ja siunatuinta joulunaikaa näillä jakeilla:

    Jes 9:

    1 Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valkeuden; jotka asuvat kuoleman varjon maassa, niille loistaa valkeus.

    2 Sinä lisäät kansan, annat sille suuren ilon; he iloitsevat sinun edessäsi, niinkuin elonaikana iloitaan, niinkuin saaliinjaossa riemuitaan.

    3 Sillä heidän kuormansa ikeen, heidän olkainsa vitsan ja heidän käskijänsä sauvan sinä särjet niinkuin Midianin päivänä;

    4 ja kaikki taistelun pauhussa tallatut sotakengät ja verellä tahratut vaipat poltetaan ja tulella kulutetaan.

    5 Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas.

    6 Herraus on oleva suuri ja rauha loppumaton Daavidin valtaistuimella ja hänen valtakunnallansa; se perustetaan ja vahvistetaan tuomiolla ja vanhurskaudella nyt ja iankaikkisesti. Herran Sebaotin kiivaus on sen tekevä.

    Äänestä


Koomikkoja liikkeellä. Juha Ahvio on luterilainen, jonka kuulee kyllä mikäli muutamaa hänen opetustaan kuuntelee. lisäksi hän on teologian "luterilaisen puolen" tohtori. Täsmennyksenä luulijoille

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jouluakopois kirjoitti:

Helluntasen Patmoksen Ahvio kertoo että joulu on Raamatun mukainen perinne ja joulua voi viettää. Toinen teologi? Vaisuliini taas kumoaa uskonaskelessa Ahvion ja sanoo tämän olevan väärässä. Joulua ei saa viettää ja se on synti. Apostoli Paavola ei hyväksy joulua.

Ketä tässä uskoa. Hellaritlin eri mieltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu