Unohtakaa kaikki teknologiset hienoudet ja nykymaailman mukavuudet ja kokeilkaa elämää raamatun mukaan olosuhteissa joissa raamatun tarinat tapahtuvat.
Huomaatte hyvin nopeasti kuinka evoluutio ja tiede ovat vieneet ihmiskuntaa eteenpäin.
Oletteko kokeilleet elämää raamatun aikaan?
9
140
Vastaukset
Evoluutiolla tosin ei ole tuohon paljonkaan osuutta. Nykyihminen ei käytännössä poikkea millään lailla pronssikautisista esi-isistään.
Kulttuurievoluutio ja tiede onkin sitten jo toinen juttu.- vmvvmvm
Järkeily ja ajattelu on kehittynyt tasolle jolla pystytään esim. avaruutta tutkimaan mitä siihen aikaan ei kyetty.
- logiikka
vmvvmvm kirjoitti:
Järkeily ja ajattelu on kehittynyt tasolle jolla pystytään esim. avaruutta tutkimaan mitä siihen aikaan ei kyetty.
Eiköhän kyse ole kulttuurievoluutiosta pikemmin kuin biologisesta evoluutiosta. Pronssikauden "parhaimmisto", siis yläluokkaiset ihmiset jotka saivat lapsuudesta asti yllin kyllin ravintoa, olivat tarpeeksi onnekkaita välttyäkseen aivojen kehitystä häiritseviltä taudeilta ja varttuivat suhteellisen virikerikkaassa ympäristössä, olivat todennäköisesti aivan yhtä fiksuja kuin nykyajan älykötkin. Samanlaista tietämystä heillä ei tietenkään ollut, ja tietämykseen voidaan tässä yhteydessä laskea myös opittuun ajattelutapaan liittyvät asiat, kuten vaikka tieteellisen metodin ymmärtäminen ja arvostaminen. Nykyihmisillä on enemmän minkä päälle rakentaa, ja näin ollen mahdollisuus kurottaa aiempia sukupolvia korkeammalle. Aivomme eivät kuitenkaan taida olla mitenkään ylivertaisia verrattuan muutama vuosituhat sitten eläneisiijn esi-isiimme.
- lopunnalkuva
vmvvmvm kirjoitti:
Järkeily ja ajattelu on kehittynyt tasolle jolla pystytään esim. avaruutta tutkimaan mitä siihen aikaan ei kyetty.
Nykyakateemiset kuolisivat heti jos joutuisivat elämään omilla tekemisillään ilman muiden apuja. Ja tietysti kaikki urbaanielämän nauttijat.
Maaseudullahan kohta olemme palanneet käytännössä köyhimmistä alkaen takaisin rahattomaan talouteen kunhan Sipilä saa kaikki uudistuksensa vietyä läpi.
- Jhyujkilo
Höh, jo Aabrahamin aikaan kaupungeissa oli juokseva vesi niin ruoanlaittoa kuin vessa, ja kylpyhommiakin varten sekä lämmin vesi ja huonekeskuslämmitys.
Ruoka oli aina luomua, siis tosì yleellistä, ja naisilla kute Lootin tyttärillä oli meikkejä vaikka toisille jakaa.
Toisaalta mitä iloa on asustella cityevokkina jossain betoniloukussa turvalukkojen takana ja tehdä koko ikä duunia jossain typerässä maalitehtaassa liukuhihnalla verrattuna luonnonläheiseen elämään.
Ja mitä järkeä on miesten kulkea solmiopuvussa ja lakerikengissä?- Fiksu_Kreationisti2
Cityevokit eivät kuulu palstan aihepiiriin.
Ilmoitettu poistoon. - olisehienoaaikaa
Asiat oli muutenkin paremmin siihen aikaan. Ikävästä ja rupsahtaneesta vaimostakin pääsi helposti eroon. Sen saattoi myydä tai vaikka vaihtaa johonkin hyödylliseen kuten kameliin.
- oomsiintaantumavaihees
Fiksu_Kreationisti2 kirjoitti:
Cityevokit eivät kuulu palstan aihepiiriin.
Ilmoitettu poistoon.Cityevokit ovat omatekoisen evoluutionsa tuotteita. Monin verroin helpommin oman elämän tarpeet tyydytettiin mäkitupalaisena luontaistaloudessakin kuin nykyajan pätkätyöläisenä.
- DRHouse
Tosin ei syyriassa tai palestiinassa, vaan niissä syntisissä kaupungeissa...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?861829Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,171141Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.991135Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79992Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot153862- 92856
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51764Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs54761Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv54701- 53694