koska tänne on todella helppoa tulla esim. Tornion kautta, siellä ei taida olla minkäänlaista rajavalvontaa? tyyppiä on jo etsitty Ruotsissa, tiesi varmasti miten kätevästi tänne voi tulla ja jos kiinnikin jää, oikeudenkäynti suomalaisten veromaksajien piikkiin.
Toivottavasti rekka-terroristi ei tule Suomeen
kaikki_tiet_tänne
14160
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Suomeen tulo voisi olla terroristille ihan mahdollista. Tosin Saksassa tehdystä terroriteosta Suomeen tuleminen ei anna esimerkiksi karkotussuojaa, kuten se antaa Irakissa toimineille terroristeille. Näille siis on vielä edullisempaa tulla Suomeen.
Riippunee paljon siitäkin, onko tällä rekkaterroristilla tuttuja tai sukulaisia Suomessa tai jokin varma tapa päästä suoraan kirkon kellariin piiloon.
kyllä tänne sopii,onhan täällä tarpeeksi paljon tärähtäneitä mummoja jotka piilottelee niitä. sanoihan terroristitutkijakin, että nämä teot pitää hyväksyä, koska suomalaisetkin tekee henkirikoksia. jostain luin että tieteellinen tutkimus suomessa romahtanut, enkä ihmettele.
Suomessahan on ollut poikkeuksellisen paljon terroristeja ja kirkko häpeällisesti majoittaa rikollisia eli paperittomia. Paljonko porukkaa pitää erota kirkosta, jotta sisäistävät kadon.
Kyseinen terroristi oli viettänyt aikaa paikallisessa moskeijassa ennen tekoaan. Mitenkähän poliisi ratsaisi suurmoskeijan stadissa? Tulisiko siitä oma autonomiansa, meinaan islam on yhteiskuntajärjestelmä jossa on omat lait.
suomessa on terroristeja
Esim Nairbin ostoskeskuksen terrori-iskussa surmattiin n 80 ihmistä, myös naisia ja lapsia
Yksi iskun tekijöistä oli suomessa asunut somali
https://www.youtube.com/watch?v=YQ9zv3hsMsY
Tässä mennään.
Suomessahan saisi myös ilmaisen koulutuksen aura-auton kuljettajaksi.
Taitaa vain olla populaa sen verran vähän, että pitäisi lanata nelostietä Helsingistä Ouluun, että osuisi.
Poliisit ampuneet joukkosurmaajapojan, itkeekö Bidee nyt tämän matupojan puolesta ja koko rkp, viheevasemmisto myös, omalle kansalle i ei heru kyyneltä näiltäkun Juja ja Petteri matuvirran sankarit leikkaavat julmasti Suomen köyhiltä ja sairailta jakavat rahaa matuille.
Suomessa poliisi olisi ankanarras yytteessä heti ja piäministeri ottaisi kantaa kuten pressakin matun puolesta.
Millä Bidee selittää tämän nyt lapsilleen kun äidin unelmia, tummia miehiä näin kohdellaan.
Vastarintaliike suree terroristin kuolemaa, olihan hän heidän esikuvansa taistelussa järjestynyttä yhteiskuntaa vastaan.
terroristi halusi vaan oman yhteiskuntamallinsa tilalle. Suomessa vihreät ovat kiivaasti ajamassa uutta suurmoskeijaa ja raivaavat tyhmyydellä tälle uudelle mallille tilaa.
Siellähän se oli reissannut pitkin Eurooppaa. Ensin Saksasta Ranskaan. Ja sitten Ranskasta Italiaan.
On se vaan kivaa, kun on rajat auki ja vapaa liikkuvuus.
Hyvä että Italian poliisi oli hereillä. Todennäköisesti ovat tarkastaneet kaikkien arabilta näyttävien paperit. Tehokas metodi terroristien kiinnisaamiseen. Ja kielletty Suomessa, koska se on kauheaa rasismia. Täällä täytyy epäillä kaikkia tasapuolisesti. Jos arabeja on puoli prosenttia kaupungin väestöstä, vain joka 200. tarkistus saa kohdistua arabiin.
Berliinin joulutorin terrori-iskusta epäilty Anis Amri on ammuttu tulitaistelussa Milanossa, kertovat italialaisviestimet.
Brittilehti Guardianin mukaan Italian poliisi pitää asiasta tiedotustilaisuuden pian.
Maanantain iskussa kuoli 12 ihmistä ja kymmeniä loukkaantui, heidän joukossaan yksi suomalainen.
http://www.msn.com/fi-fi/uutiset/other/italialaisviestimet-berliinin-rekkaiskusta-epäilty-ammuttu-milanossa/ar-BBxtWCy?li=BBr5Fal&ocid=iehp
kannattaa tarkkailla haluaavatko matit ajaa nykyään kuormaautokortin,ja onko ne kiinnostunut Nelivetoisista lukkoperällä ja käsikaasullavarustetuista rekoista,joihin saa helposti metallilevyn eteen