Jumala ja humanoidit muilla planeetoilla

Suhtautuminen tähän kysymykseen on laitalösseillä heilunut kuin tuuliviiri puuskasäällä. James D. Sayersin kristillis-evankelikaalinen SciFikirja vuodelta 1949: "Kutsu Tähtiin", jonka suomenkielisen version kustantaja oli Kuva & Sana osottaa varsin avoimesti sen tosiasian, kuinka äärikarismaattis-fundamentaalinen maailmankuva istui aikoinaan hyvin okkulttis-NewAgeläis-teosofiseen viitekehykseen.

Kirjan päähenkilöt, kaksi ameriikkalaista miestä elävät "Harmagedonin taistelun" aattoa ja antikristus on juuri valmistautumassa maailman valloitukseen. Kirja ei kuitenkaan katsele maailmanpolitiikkaa nykyiseen änkyräläis-fundamentaaliseen tapaan yksipuolisen mustavalkoisesti (kommunismi=paha ja kapitalismi=hyvä) vaan näkee saatanallisten voimien ottaneen kaikki maailman suuret vallat työkaluikseen. Antikristus ajaa kommunistista maailmanvallankumousta mutta USA:n antikommunistisissa asenteissa nähdään armottomasti sen yhtä saatanallinen peilikuva: äärioikeistolainen fasismi.

Päähenkilöt pääsevät kosketuksiin Marsin asukkaiden kanssa, jotka edustavat kulttuuria, joka on jo aika-kausia sitten jättänyt taakseen sen saatanallisen vaiheen sotineen ja muine vitsauksineen, minkä parissa maapallo vielä painiskelee. Marsin asukkaat ovat ylösnousseita Pyhiä ja esittelevät kirjan päähenkilöille kotiplaneettansa Marsin edistynyttä teknologiaa ja korkeatasoista moraalia. He lohduttavat heitä ja sanovat, että myös maapallo saa pian nauttia samoja hyviä hedelmiä nykyisten synnytystuskien jälkeen.

Kirjan mielenkiintoisin osa on Marsin muinaishistoriaa esittelevä filmi, joka käy on samalla kuvaus vastaavista tapahtumista maapallon historiassa. marsilaisten mukaan kukin planeetta käy läpi samat vaiheet ja jumalallisen lunastuksen, jonka jälkeen planeetta siirtyy kauemmaksi auringosta ja "nuoremmat veljet" (maapallon jälkeen Venuksen asukkaat) käyvät läpi saman elämänkoulun.

Marsin alkuhistoria seuraa evoluutioteorian mukaista kehitystä, kunnes alkuihminen kivityökaluineen ja nuijineen ilmestyy. Kirja ei siis kiellä apinaihmisen kehittymistä eläimestä mutta sitten tapahtuu yllätys, joka tuo mieleen teosofisen ihmiskäsityksen. Jumala luo Marsiin paratiisin ja sinne miehen ja naisen. He lisääntyvät ja heidän jälkeläisilleen annetaan ankarat rotupuhtauteen liittyvät käskyt ja kielletään sekaantumasta "maan lapsiin" eli eläinkunnasta kehittyneisiin, ihmistä muistuttaviin alkuolentoihin. Kuten arvata saattaa, tätä käskyä kuitenkin noudatetaan heikonlaisesti ja pian yhä useampi ihminen, muutamaa perhettä lukuunottamatta on enemmän tai vähemmän sekarotuinen. Tämä tuo tosiaan mieleen teosofien käsityksen siitä, kuinka ihmisen henkiolemus on kotoisin Jumalasta ja ikään kuin "langennut" aineeseen saaden fyysillisen olemuksensa eläinkunnalta.

Jumala yrittää puhdistaa ihmiskuntaa hukuttamalla sekarotuiset vedenpaisumuksella ja erottamalla mahdollisimman puhtaat suvut omaksi valituksi kansakseen mutta mikään ei tunnu auttavan. Lopulta Jumalan Poika laskeutuu ihmisten keskuuteen ja opettaa kaikkien ihmisten olevan tasaveroisia Jumalan lapsia, koska ei ole enää olemassa "puhtaita" rotuja. Kaikki ovat enemmän tai vähemmän jumalallisen ja eläimellisen ihmisrodun sekoitusta. Hänen oppinsa vastaanottaminen kuitenkin puhdistaa ihmisen ja asettaa hänet ennalleen.

"Ylösnousemus" toteutetaan siten, että "maailman muistikirjastosta" kaivetaan esiin muinaisten ihmisten elämä ja muisti-informaatio ja uudelleen ruumiillistumisen kautta he elävät ikuisesti. "Maailman muisti" tuo mieleen teosofisen käsityksen "Akaasha -aikakirjoista", joista voidaan löytää kaikki muinoin eläneet ihmiset ja maailmantapahtumat. Akaasha on nykyisin kirosana uskovaisten keskuudessa. Tähän maailman muistiin saadaan kontakti mietiskelyn avulla.

Marsin asukkaat kykenevät kommunikoimaan myös telepatialla, joka sekin nykyään nähdään perkeleellisenä toimintana vanhoillis-fundamentaalisissa jengeissä.

Mutta ei tässä kaikki. Myös ruumiista irtautuminen ja levitaatio ovat jokapäiväistä kauraa tässä Jumalan hallitsemassa marsilaisessa utopiassa, jonka punaposkiset ihmiset iloisina pyörivät Jumalan päivänpaisteessa köllötellen.

James D. Sayersin "Kutsu Tähtiin" on siis SciFin muotoon puettu käsitys 40-50 luvun karismaattis-fundamentaalisten piirien uskonopista ja kuuluu selkeästi okkultistis-teosofiseen viitekehykseen.