Jouluaaton kirkkohartaus

Telkkarista tuli ennen joulurauhaa. Mitä arvelette tapahtuvaksi, jos Jeesus olisi istuutunut penkille sinne kirkkoon?
12126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Paavola olisi tullut paikalle ja sanonut Jeesukselle: "Et saa olla täällä."

Tai sitten ISIS-järjestö olisi ajanut räjähteillä lastatun kuorma-auton sisään.

Äänestä

Suomessa on tapana toimittaa hoitoon ihmiset jotka ilmoittavat olevansa Jeesus. Varhaisempina aikoina moisesta ilmoituksesta olisi todennäköisesti päätynyt roviolle poltettavaksi. Niinpä kristikunnalla ei ole mitään varmaan tietoa Jeesuksen toisesta tulemisesta. Hänhän on saattanut jo tullakin mutta kohdannut kohtalonsa uudestaan kiihkouskovaisten käsissä.

Äänestä
  • Toisaalta juutalaiset eivät taida kristittyjen kirkkoihin tulla ollenkaan, joten ajatus on vain teoreettinen tuosta Jeesuksesta.

    Äänestä

Suntio olisi asettunut kahareisin hänen eteensä ja nyökäyttänyt päällään ovea kohti. Jos Jeesus olisi sanonut, että oikeastaan hän on tämän kirkon päämies, paikalle olisi tulleet järjestysmiehet jotka olisivat heittäneet hänet ulos.

Äänestä
  • Olisi lyöty vielä kirkkojärjestys opiskeltavaksi että lue tuosta miten täällä saa käyttäytyä ja kuka vain saa messuta.

    Äänestä

No mitä vahtimestari ja kirkkoherra tuumaisi, jos kirkkoon astuisi partainen mies kaapu ja viitta yllään. Pitäisivät kilpaileva pappina tai häirikkönä ja ulos vaan ja vähän äkkiä häiritsemästä liturgisia kuvioita. Jeesukselle on kirkoissa varattu tiukasti vartioitu rooli olemaan hiljainen ja nöyrä ja myös armoa täynnä. Mutta mitenkään muuten Jeesus ei saa häiritä kirkonmenoja. Jos Jeesus erehtyisi huutamaan suureen ääneen, että te kyykäärmeitten sikiöt, tehkää parannus - niin johan piipaa-autot kutsuttaisiin paikalle ja äkkiä. No - tämä on sarkasmia, mutta mikä surullista, niin olisi täysin totta reaalitilanteessa. Vai epäileekö kukaan ettei näin kävisi?

Äänestä
  • Niin ja lisäksi paikalla oli maan eliitti. Siihen joukkoon ei sovi tulla kuka vain häiriköimään. Kunkin pitää tietää paikkansa yhteiskunnassa.

    1Äänestä

Yksi saarnamies Yhdysvalloissa kutsuttiin seurakuntaan johtajaksi. Hän teki ensin testin. Hän pukeutui laitapuolen kulkijaksi ja istui takapenkille, josta hänet häädettiin ulos. Hän ilmoitti sitten tulopuheessaan, että oli jo käynyt. Siellä oltiin noloja.

Jotain tämän laatuista vastaanottoa saisi Herrammekin nauttia kirkoissamme.

1Äänestä
  • Kirkot ovat vain hyville ihmisille.

    Äänestä

"Mitä arvelette tapahtuvaksi, jos Jeesus olisi istuutunut penkille sinne kirkkoon?"

Jos olisi tullut , niin jos vähänkin tunnen mitä kirkossa tapahtuu olisi esitetty lasku kirkollisverosta. Jos maksamatonta on tuonkin aikaa on se melko mahtava. Luulenpa hänen edellisiin kokemuksiin nojautuen poistuneen takavasemmalle. Kuitenkin uskon ettei hän edes pahimmissa painajaisisaankaan ajattele tuloa takaisin. Ristinpuu ja keihäällä hengiltä tökkääminen tuskin ketään houkuttaa. Eikä oikein kivoja kavereita olleet Josef Kaifas se ylipappi ja Juudas Iskariot. Joten kyllä uskoisin pikemminkin siihen , että pääkonttorista katselee mies joka tuumii. Selvittäkööt sotkunsa kun ovat asiansa tuolle tasolle päästäneet.

Äänestä
  • Et ole paljon seuraillut. Ei kirkonmenoissa vaadita maksamaan kirkollisveroa, ei anneta laskua.

    Äänestä

Tuo televisioitu ekumeeninen jumalanpalvelus oli pettymys sikäli että taas sai hävetä arkkipiispan hengettömiä, kristinuskosta voeraantuneita sosiaalis-humaanisia puheita. Sama koskee Tarja Halosen puheita jotka käsittelivät pelkkää politiikkaa ja maailmanrauhaa.

Ortodoksien, katolisen kirkon sekä Suomen Vapaakirkon edustajaien puheissa oli vahvasti keskiössä Jeesuksen syntyminen ja evankeliumin hengellinen sanoma. Mäkisen puhe oli hengellisesti katsoen mitäänsanomatonta, mautonta politiikkaa ja yleishumanismia. Hän selvästi välttelee puheissaan hengellisiä aiheita tai sitten käsittelee niitä sillä tasolla ettei sitä hengellistä ulottuvuutta löydä siitä kuin arvailemalla.

Tähän on Suomen kirkossa menty, eli edes kirkon korkein johto ei osaa saarnata evankeliumia. Mikäs ihme se on kun on vieraantunut kristillisestä uskosta ja traditiosta ja kokee kaiken hengellisen puheen jonain "jeesusteluna".

Kiitos sen sijaan vanhojen kirkkojen sekä Vapaakirkon puhujille jotka toivat joulun hengellisen sanoman peittelemättömästi esille!

Onneksi sain myös itse osallistua jouluaattona oikein hyvään ja hengeliseen aattohartauteen jossa mitä mainioin pappi julisti evankeliumin sanomaa joka jouluyönä koitti Vapahtajan syntymän muodossa koko maailman päälle!

Hienoa oli myös seurata Paavin vetämää jouluyön messua Pietarinkirkosta, vaikka suhtaudunkin torjuvasti Vatikaanin vanhurskauttamisoppiin, jouluyön messu oli kaunis, vaikuttava atapahtuma jossa hengellistä sanomaa ei peitelty vaan se oli keskiössä. Juuri päinvastoin kuin Kari Mäkisen saarnoissa ja Suomen evl kirkon harjoittamassa "sosiaalisessa" yleispoliittisessa sanomassa.

Roomalainen jouluyön messu oli kaunis ja monella tapaa koskettavakin. Meidänkin kirkossamme voitaisiin arvostaa ja tuoda esille vähän enemmän kaunista kristillistä liturgiaa ja keskittyä saarnoissa enemmän Raamattuun eikä päivänpolttaviin poliittisiin aiheisiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


JeesuskoEiMaar kirjoitti:

Telkkarista tuli ennen joulurauhaa. Mitä arvelette tapahtuvaksi, jos Jeesus olisi istuutunut penkille sinne kirkkoon?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu