Tämä koskee koulussa ja ev.-lut. ja ort. kirkon jäseninä olevien lasten perheitä:
Joululoma on monessa perheessä hyvä ja rauhallinen aika jutella asiasta lapsen ja toisen huoltajan kanssa ja sitten hoitaa sekä lapsen erottaminen kirkosta että pistää koululle loman aikana ilmoitus oppilaan siirtymisestä et-opetukseen heti kevätlukukauden alussa.
Tänä vuonna jo yli 40 000 eronnut kirkosta netin kautta yksin - ja monella on lapsia. Lisäksi jo viime ja toissa vuonna eronneiden lapsia on yhä koulun "pakkouskonnossa".
Perheeen katsomuksellisen ja kasvatuksellisen tilanteen harmonisoinnin kannalta olisi hyvä, että vanhempien ja lasten "uskonnollinen asema" olisi sama eli että olisivat kirkon ulkopuolella.
Lasten erottaminen kirkosta ja pääsy et-opetukseen
13
98
Vastaukset
- jakolinjojaon
Avioliitto käsitteenä pitäisi erottaa valtion lainsäädännöstä.
Tai lainsäädäntö pitäisi erottaa uskontojen käsitteestä avioliito.
Työlainsäädäntö pitäisi erottaa käsitteestä viikko. Seitsemän päiväinen "työviikko" on uskonnoista omaksuttu. "sunnuntai on lepopäivä" on Raamatun eli uskontojen juttu.
Jokainen työtunti on 100% palkattu ilman uskonnon kehittämää lepopäivän lisää.
On siinä uskonnossa oma riisumisensa ennenkö se on poistettu ihmisen käsitteistä: työhön siis jokainen.- Taikauskonnoton
Avioliitto sopii oikein hyvin lainsäädäntöömme. Mitään tekemistä sillä ei kuitenkaan pidä olla uskontojen kanssa.
Seitsemänpäiväinen viikko on myös ihan kätevä, eikä se nyt oikeastaan ole edes Raamatusta peräisin. Todennäköisimmin Raamattuun kirjattiin luomistarun viikko sen pohjalta, millaista viikkoa tarun sepittäjän kulttuurissa käytettiin.
En oikein näe kovin hyviä perusteluja siitä luopumisestakaan. Vai oisko sulla annettavana jokin toinen ajanlaskutapa, joka olisi jollain mittapuulla parempi kuin nykyinen?
Tietysti vanha egyptiläinen kalenteri voisi olla oikein kätevä. Kymmenpäiväinen viikko (vapaapäiviähän siihen voisi laittaa sitten vaikka 3-4 omavalintaista, ei siis mitään pyhiä). Näitä viikkoja olisi sitten kuukaudessa kolme. Vuoden loppuun sitten aina yksi jäännöskuukausi. Olisiko se sen helpompaa?
Jollain tavalla nuo periodit kuitenkin olisi järkevä sitoa kuun ja/tai auringonkiertoon.
Nykyinen tapa on yksi tapa, muttei tietenkään ainoa mahdollinen.
Palautumispäiviähän ihminen tarvitsee tietyn työperiodin jälkeen. Mulle on ihan sama mitkä viikonpäivät on niitä palautumispäiviä, kunhan niitä on riittävästi. - Kansalainen_
"Työlainsäädäntö pitäisi erottaa käsitteestä viikko. Seitsemän päiväinen "työviikko" on uskonnoista omaksuttu. "sunnuntai on lepopäivä" on Raamatun eli uskontojen juttu."
EK:n unelma ja varmaan myös nyky-hallituksenkin :D
- Lukuje.llisäys
Nyt just 43200 eroa, http://www.eroakirkosta.fi/static/ek-tilastot/
Ja viime vuosilta eroajia ollut satoja tuhansia.
Tilastollinen tosiasia on, että monilla lapset on jätetty kirkon jäseniksi ja koulun "pakkouskontoon".
Elämänkatsomustieto on lakisääteinen ei-uskonnollinen katsomusaine, joka on aivan suotta vajaakäytössä.
Lasten pääsy oikeuksiinsa eli et-opetukseen on ihmisoikeuskysymys, jota koulujen on syytä tukea hyvin järjestelyin. Ja lasten vanhempien!
Lasten erottaminen kirkosta ja päästäminen et-opetukseen on hyvä teko. - hyvintoimii
Lasten erottaminen... malli avioerosta.. vapaaehtoistako. Kenen ehdoista olemme vapaita.
Lapset kunnallisessa päiväkodissa.
Tiedättekö kuuluuko päiväkodin "viralliseen opetussuunnitelmaan" uskonnon esiin tuominen?
Se , että joku hoitaja tai muu muu henkilökuntaan kuuluvat nostaa Jeesuksen pöydälle on yksilösuoritus mutta mikä on asiasta se virallinen puoli?- sanoinp
Uskontokasvatus poistui uudessa varhaiskasvatuslaissa, kun se oli aiemmin päivähoitolaissa. tuli siis iso muutos.
Kaikki päiväkdeissa työskentelevät eivät ole tainneet huomata..
Ja seurakunnat painostavat päästä lasten tykö..
- Lukuje.lisäys
Viime vuonna erosin netisssä 48 927 henkilöä.
- Et-opelta
Päivän teko taikka kaks, lapsen kirkosta ero ja oppilaan et-opetukseen meno.
- PorinMatilta
Mihinkään uskonnolliseen yhdyskuntaan kuulumattomia on Suomessa jo yli 25 prosenttia. Mitään ET:n syrjintää koulussa ei pidä hyväksyä.
Elokuussa eka luokalle meneviä ilmoitetaan kouluun tammikussa 2017. Uskonnottomien kotien lapsen pääsyssä elämänkatsomusteidon opetukseen on kyse lapsen pääsystä oikeuksiinsa. Rehtorien ja koulujen tulee tukea et-opetuksen opetusryhmien syntyä ja mahdollisimman hyvää lukujärjestystä.
Koulussa ja olevat voivat tosiaan vaihtaa ET-opetukseen, jos ovat siihen muuten oikeutettuja eli eivät kuulu ev.-lut. tai ort. kirkon jäsenyyteen. Tammikuussakin ehtii.
Ja lapsen/nuoren voi erottaa kirkosta vanhempien yhteisellä päätöksellä ja 12 vuotta täyttäneen suostumuksella. - Lukuje.lasku
Tässä jaottelua vuosikymmeniin:
0-9 vuotta 12 % liittyneistä (noin 2000), ja 1 % eronneista (noin 500)
10-19 vuotta 8 % liittyneistä (noin 1350) ja 10 % eronneista (noin 5000)
20-29 vuotta 24 % liittyneistä ja 29 % eronneista
30-39 vuotta 24 % liittyneistä ja 23 % eronneista
40-49 vuotta 11 % liittyneistä ja 17 % eronneista
50-59 vuotta 8 % liittyneistä ja 12 % eronneista
60-69 vuotta 7 % liittyneistä ja 7 % eronneista
70- vuotta 6 % liittyneistä ja 2 % eronneista.
Kirkolla on omituisen mekaaninen tapa jakaa tietoa liittymisistä ja eroista ikäryhmittäin. Alle 18-vuotiaiden tiedot voisivat olla erikseen ja täysi-ikäisten erikseen. Myös 15-17-vuotiaat voisivat olla erikseen, koska he ovat subjekteja (huoltajien luvalla). - hootenanny
Erottamisesta puheenollen ketään ei ole hyvä hyljätä. Monta kertaa elämä on niin vaikeaa että ihminen etsii helpotusta, ja seuraksena on erottaminen. Kaikki ei ole niin mustavalkoista. Kaikkien elämä ei helppoa ja niitä tulee ymmärtää.
Paavali oli hyvin radikaali, ymmärrän sen. Mutta ottakaa yhteyttä eronneisiin ja puhukaa heidän kanssaan ja olkaa lähimmäisiä ja rakastaa heitä. Niin Paavali sanoi ja itse oli murhaaja. Kadulla, missä tahansa. Muuten he masentuvat ja hullusti käy. Käyttäkää omaa järkeänne, sydäntänne, ihmisyyttänne. Ei pidä olla sokea. - Et-opelta
Tässä tilastollisesti hyvin merkitsevä ja yhteiskunnallisesti hyvin merkittävä tieto: http://keskustelu.suomi24.fi/t/14706235/laaja-kannatus-elamankatsomustiedon-avaamiselle
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3026907Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151297- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541076Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982