Hanasaaren ympärille nousee tuhansien asukkaiden Kalasataman alue. Jardi ei pelkää, että rukouskutsut keskellä asuinaluetta häiritsisivät naapureita.
Esimerkiksi Ruotsissa vain perjantairukousten rukouskutsut kuulutetaan ulos ja muina päivinä rukouskutsu kuuluu vain rakennuksen sisällä. Ei se häirisisi sen enempää kuin kirkonkellot yhtenä pyhäpäivänä viikossa.
En ymmärrä, miksi moskeija ei voisi soveltua asutuksen keskelle. Arkkitehtuurikilpailussa yritetään löytää ratkaisu joka sopii juuri siihen kyseiseen alueeseen, jonne moskeija päätetään tehdä. Ja tietysti kaikkia muitakin kaupungin asettamia reunaehtoja tullaan noudattamaan.
Esimerkiksi Ruotsissa vain perjantairukousten rukouskutsut kuulutetaan ulos ja muina päivinä rukouskutsu kuuluu vain rakennuksen sisällä. Ei se häirisisi sen enempää kuin kirkonkellot yhtenä pyhäpäivänä viikossa.
En ymmärrä, miksi moskeija ei voisi soveltua asutuksen keskelle. Arkkitehtuurikilpailussa yritetään löytää ratkaisu joka sopii juuri siihen kyseiseen alueeseen, jonne moskeija päätetään tehdä. Ja tietysti kaikkia muitakin kaupungin asettamia reunaehtoja tullaan noudattamaan.
Vastaukset 15
Vanhimmat
että moskeijasta tulee yli kaksi kertaa suurempi kuin Helsingin suurkirkosta, maamerkki.
Haloslainen SDP:n apulaiskaupunginjohtaja Ritva Viljanen yritti ketkuloida Guggenheimin Helsingin parhaalle paikalle. Suurmoskeija jäi tiedotuspimentoon vähäksi aikaa
Suomeen ei tarvita suurmoskeijaa. Muslimisuuntaukset riitelevät ja tappavat toisiaan. Halutaanko Kalasatama ja Helsinki sota-alueeksi? Paljonko korruptiotavastaan liikkeellä? Myös jotkut Suomessa asuvat muslimit ovat varoittaneet asiasta.
Viljaselta, Vihervasuri Sinnemäeltä ja Metro-Saurilta päättyy apulaiskaupunginjohtajan pesti kohta. Varaudutaan tulevaan?
Korruptio rahaa liikkeellä???
Voi pyhä yksinkertaisuus. Kyllä kirjoittaja varmasti tietää, että moskeijat ovat murhakoulutuskeskuksia.
Berliinin joukkomurhaajakin oli radikalisointunut moskeijan imaamin oppitunneilla.
Tätäkö Helsinkiin ja Suomeen tarvitaan? - Ei missään tapauksessa. Ei kertakaikkiaan. Maassamme on jo nyt tarpeeksi murhanhimoisia islamisterja ja lisää tulee.
Eurooppa on peloissaan näiden saatanan sikiöiden tekemistä joukkomurhista. Etsikääpä käsiinne selostus vuoden takaisesta Pariisin yökerhon teurastuksesta. Poliisit eivät edes päästäneet kuin nippa nappa tarvittava jälkien siivoojat. Niin silvottuja olivat nämä pariisilaisten nuorten ruumiit.
SUOMEEN EI SAA ANTAA RAKENTAA pahan rahan kustantamaa (Saudi-Arabia) suurmoskeijaa, ei suur- eikä minkäänlaista.
tuo Tarja Halosen porukalle !
Tällainen moskeija voisi päin vastoin hillitä radikalisoitumista. Näin monasti käy, kun toimitaan suuremmissa ympyröissä eikä jonkun yksittäisen agitaattorin manipuloimana. Näen itse paljon vaarallisempana piilossa toimivat pienmoskeijat kuin kontrolloidummat uskonnonharjoituspaikat. Radikaslisoituminen onnistuu paljon helpommin pienryhmissä, missä on propagandaherkkyyttä jo valmiiksi perustana. Meillä Suomessakin fundamentaalit kristinlahkot eivät toimi puolipakanallisissa kansankirkoissa vaan omissa pienryhmissään.
Saudi-Arabia edustaa Lähi-idässä ehkä kaikkein vähiten mitään pahan rahan valtakuntaa. Saudeille on omassa maassaan tärkeintä hillitä kaikenlaista radikalisoitumista, koska se haittaa saudiprinssien bisnestä merkittävästi. Juuri bisnesetujen vuoksi saudit ovat valmiita tarvittaessa joustamaan uskonkysymyksissä, vaikka maa ulospäin näyttääkin pahavanhoilliselta islamivaltiolta. Huomattavasti pahemman rahan maita ovat Iran ja mahdollisesti Ottomaaniaikaansa takaisin haaveileva Turkki ja sen fundamentalistinen johtaja. USA on havainnut saudien olevan sen uskollisimpia liittolaisia, sen sijaan välit Turkin kanssa ovat kriisiytyneet pahasti ja maat olivat jopa lähellä sotilaallista yhteenottoa Syyriassa.
Kepu-saarikon visiot imaamikoulutukseta ja Sasin toiveet sharia-laista lähestyvät uhkaavasti.
Kepun sponsoroimasta muskeijasta kuuluu huuto: aaaaaaaa aaaaa aaaantakkkkkkiiieeee tukkkkkkkkkeeeee...... Aaaaantakkkkkiieeeee raaaaahhhhhhooooooooo ja paloooooojjjjjjjjjoooooooooooooooooo.
Hesaan on suunniteltu viittä suurmoskeijaa, tulevaa tarvetta varten..
Moskeijan rukouskutsussa julistetaan islamiin ylivaltaa. Muezzin ulvoo:
-Allahu Ackbar! Allah on suurin!
-Julistan, että ei ole muuta jumalaa kuin Allah!
-Julistan, että Muhammed on Allahin lähettiläs!
Minareetin kutsuhuuto ilmoittaa, että tämä alue kuuluu nyt muslimeille.
"Suurmoskeijan rukouskutsu yltää yli Helsingin.."
Kuuluu minkä kuuluu !
Tuo on oikein se menee sinne jossa on "kansainvälisintä" sakkia. Tänne pitäjille ei kuulu. Muu ei tuosta kehäryteiköstä kuulu eikä sitä edes tarvita. Joskus tupsahtaa joku "rajat auki" rosvojoukkue mutta kun vietävää ei kummoisesti ole ajavat takaisin "vest-entiin" ja muihin "kirkkonummiin" siellähän otettavaa on. Joten olkaamme onnellisia jakaantuuhan sekä vastuu että maksu oikeudenmukaisesti. Eikö totta ?
Suurmoskeija olisi Sunnien hallitsema, se ei olisi yhteinen Shiiojen kanssa.
Terrorismitutkija pitää Helsingin suurmoskeijan rahoitusta turvallisuusriskinä: "Ilmaisia lounaita ei olekaan"
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/terrorismitutkija-pitaa-helsingin-suurmoskeijan-rahoitusta-turvallisuusriskina-ilmaisia-lounaita-ei-olekaan/6349910
"Tärkeä turvallisuuspoliittinen kysymys on myös se, miksi Bahrain auttaisi Helsingin moskeijahankketta keräämään yli sadan miljoonan euron varat.
Saksan tiedustelupalvelu kirjoitti hiljattain raportin, jossa todettiin yhteys ääri-islamistisen ajattelun ja Arabian niemimaalta lähtöisin olevan rahoituksen välillä.
Bahrain toimisi tässä koordinaattorina tai jopa bulvaanina ja varsinainen rahoitus tulisi sitten yksityisiltä tahoilta Saudi-Arabiasta, Kuwaitista ja Qatarista. Siihen sekoittunee jonkin verran virallista rahaa ja tämä kanavoitaisiin Suomeen säätiö-menettelyn kautta.
– Ei ole olemassa mitään ilmaista lounasta. Ilman muuta rahoituksella on tarkoitus ostaa vaikutusvaltaa ja vaikuttaa islamistiseen ajatteluun myös Suomessa."
Esimerkiksi Ruotsissa vain perjantairukousten rukouskutsut kuulutetaan ulos ja muina päivinä rukouskutsu kuuluu vain rakennuksen sisällä. Ei se häirisisi sen enempää kuin kirkonkellot yhtenä pyhäpäivänä viikossa.
Muutetaan suurkirkko moskeijaksi. Valmis rakennus.. Musut sen kohta purkaisi kuminkin! Imanikoulutuskin aloitettu! Valtaus sisältäpäin!
Vanha kaasusäiliö on oiva ja näppärä paikka, hyvin tiivis ei kuuluu pierun ääni maailmaan.