En tahdo jaksaa

Jos ihminen on murheellinen on sitä myös jouluaattona. Ei kannata kokea siitä syyllisyyttä ja ei hävetä. Minkä sille tunteilleen voi.
Onko sinulla tiedossa joitain syitä, miksi ole murheellinen, onko joku jättänyt, onko taloudellisia vaikeuksia vain onko syy yksinäisyys ja yleinen alavire.
Voi kun voisin jotenkin auttaa. Rukoilen, että joulun Herra Jeesus Kristus saisi koskettaa murheellista sydäntäsi.

Koen myöskin joulun ajan surullisena sen jälkeen, kun menetin vanhempani. Ensin äidin 29 vuotta sitten ja isän, pian 2 vuotta sitten.
Äitini kuoli juuri ennen joulua ja isäni joutui sairaalaan juuri ennen joulua.
Vanhempani menehtyivät syöpään.
Joulu tuo mieleen nämä surulliset muistot. Joulu mielletään ilon juhlaksi lapsiperheille, mutta läheisensä menettäneille, yksinäisille, surullisille ja masentuneille joulu ei tunnut ilon juhlalta, vaan surulliselta ja ahdistavalta.
Muuttuuko se koskaan iloisemmaksi, ei ainaan ihan muutamassa vuodessa.
Joulusaunassakin tänään tuli surullinen olo muistellessa, kun isä nautti olosta saunan lämmössä.

Paras juhla on Uusi Vuosi!

Voi aloittaa kaiken uudestaan "puhtaalta pöydältä"!

Tehkää paljon uuden vuoden lupauksia!
Joo - nyt tulee kaikki pessimistit esille ja rupeevat vänkyttämään, mutta älkää välittäkö!

Itse teen mahdottomasti uusia lupauksia, - ja huom! moni lupaus jää pysyväksi ja olen todella kehittynyt ja tullut onnellisemmaksi!

No, - tietysti en osaa pitää kaikkia, - mutta ei se minua lannista! - Teen uudelleen uusia lupauksia!

Hei teille kaikille

Minustakin on luonnollista, että joulun aikaan tunteet nousevat pintaan eivätkä ne aina ole iloa. On surua, kaipausta, toivottomuutta. Saattaa tuntua, että kaikki muut ovat ratkiriemukkaina perheidensä parissa.
Ja muistot. Ne tulevat mieleen. Niinhän joululaulussakin sanotaan: Taas kaikki kauniit muistot mun tulee mielehen.
Ei kai muuta tietä ole kuin antaa kaikkien tunteiden tulla. Niitä voi katsella hyväksyvästi, ei tarvitse torjua väkisin pois.

Ja uusi vuosi on aina mahdollisuus kuten "toivotononnellinen" toteaa. Emme voi tietää mitä tulee tänä vuonna tapahtumaan. Ehkä masentunut saa avun ja paranee, ehkä surun tilalle nousee iloisempia sävyjä. Toivoa voi olla vaikkei oikein jaksaisikaan toivoa!

Lämmöllä,
pappi Elisabet

En jaksa kauaa enään. Puhuin läheiselleni tänään vakavia..omasta kuolemastani. Sanoin, ettei sure jos kuolen lähiaikoina, vaan jatkaa elämää ja ajattelee, että saan tehdä sitä, mitä rakastan tällä hetkellä eniten... nukkumista. Sanoin, etten tee itsemurhaa vaan vaistoan, että kuolen luonnolliseti pian. En haluaisi miettiä kuolemaa joka päivä tai nähdä siitä unia joka yö. Haluaisin olla vahvempi ja voimissani. Nyt on psyyke kovilla ja fysiikkakin pettää. Voi sanoa, että olen kuollut jollain tapaa nyt jo. Liika on liikaa minullekin. Voimia kaikille väsyneille ja masentuneille.