Raamattunnehan kieltää sen.
Saako helluntailainen nainen käyttää housuja?
pois_taikauskot
482253
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 48
Vanhimmat
Hameen alla ei saa olla edes nimettömiä. Siitä on helppoa vain nostaa halukkaan naisen helmaa ja työntää elimensä sisään.
Taas esineellistetään!
Ei tietenkään, koska se on heidän Jumalalleen kauhistus.
Miksi heidän Jumalansa muuten on sellainen pelkuri, että kauhistuu tuollaisesta pikku jutusta?
5. Moos. 22 : 5
Elämme Uuden Testamentin alaisuudessa.
kyllästynyt.tähän
18.12.2016 18:53
Ette siis hyväksy seurakuntiin huorahtavasti pukeutuneita,ylipainoisia, pikkuhousuja käyttäviä naisia ettekä homoja.
Terve menoa vain teillekin!
Minä lähden nyt , seurakunnasta !!!
Apostolien mukaan tärkeintä on, että pukeutuminen on säädyllistä ja tarkoituksenmukaista. 1. Tim. 2:9; 1. Piet. 3:3) Yleisesti hyväksytään naisten pitkät housut työ-ja liikunta-asuina. Sen sijaan jotkut ovat katsoneet,etteivät ne olisi sopivia jumalanpalvelustilaisuuksissa käytettäviksi. Tässä lienee kyse sellaisista mielipiteistä,joista Paavalin mukaan ei tule väitellä Room. 14:1; Tit.3:9)
Miksi ihmeessä uskoisin epilepsiakohtauksen saanutta, entistä juutalaista teltantekijää? Onko Paavali uskovaisille joku epäjumala, jonka puheet ja sanat ovat pyhiä?
Niin nykyisin hyväksytään, mutta ei hyväksytty vielä 50 vuotta sitten. Housuja käyttävä nainen joutui silloin automaattisesti helvettiin, koska Jumala kauhistui niin valtavasti, että oli saada sydänkohtauksen.
Ei näistä pukeutumisasioista tarvitse mitään sääntökirjaa tehdä. On melkoisen helppo huomata, milloin joku on pukeutunut niin, että esim. miesten päät kääntyilevät tai he yrittävät olla näkemättä mitään. Sama sitten, onko housut, hame tai mekko. Haluaako joku sisar tai jossakin tapauksessa joku veli herättää pukeutumisellaan seksuaalisia ärsykkeitä? Silloin olisi ehkä itsetutkiskelun paikka. Jumala on tarkoittanut seksuaalisen viehätysvoiman kohdistuvan ainoastaan omaan aviopuolisoon.
Vain uskonnollisella saastalla aivopesty ihminen kykenee ajattelemaan noin kieroutuneesti.
Seksuaalisuus on evoluution tulos, eikä minkään maagisen satuolennon. Jokainen terve sukukypsä ihminen, tuntee seksuaalista vetovoimaa oman kumppanin lisäksi myös muihin toista sukupuolta oleviin. Mikäli ei tunne, on ihminen psyykkisesti sairas tai hänet on mieltä manipuloimalla (esim. uskonnoliset loitsut) otettu "ohjaukseen" (uskonnon orja).
Jos kuitenkin rakastaa kumppaniaan ja seksi toimii, ei ole mitään tarvetta tarkkailla muita ulkopuolisia "seksuaalisia ärsykkeitä". Pari on tällöin valmistautunut tuottamaan keskenään jälkeläisiä. Tämäkin on evoluution tulosta.
"sairaat-uskovaiset"-nimimerkki piti ajattelutapaani "kieroutuneena". Luuletko, etten ole nähnyt elämää ja maailmaa? Häpeän todella kieroutuneita ajatuksiani seksuaalisuudesta aikana, jolloin en tahtonut elää Jumalan tahdon mukaisesti. Jos ihminen antaa vallan estoitta kaikille seksuaaalifantasioilleen, ei halua olla uskollinen puolisolleen, ei koe syyllisyyttä eroottisten kuvien katselusta yms., seuraukset voivat olla tuhoisia. Ne särkevät sisäisen maailman ja saavat ihmistä pitämään toista kuin esineellistä seksikohdetta, jota ei välttämättä kunnioita tasavertaisena kanssaihmisenä. Jumala on järjestyksen eikä epäjärjestyksen Jumala. Tämän ymmärtämiseen ei tarvita toisten manipulointia, enkä tarkoita vastaavia asenteita esim. naista kohtaan, kuin mitä esiintyy vaikkapa muslimeilla. Säädyllisyys on toisen kunnioittamista ja rakastamista. En ole heristelemässä nyrkkiä, jos joku mielestäni pukeutuu siveettömästi. Tämä on jokaisen ihmisen vapaa valinta. Tavallisen (asiallinen, tyylikäs, kaunis, rento...) pukeutumisen ja seksuaalista huomiota herättävän/tavoittelevan pukeutumisen eron huomaa selvästi..joku ei sitä ehkä ymmärrä syystä tai toisesta. Minulla ole mitään erityistä syytä koko aiheesta "vaahdota". Sanoin vain oman mielipiteeni.
Kirjoitit "kauniisti" siitä, ettei ole "tarvetta tarkkailla", jos asiat sujuvat kumppanin kanssa. Se ei ole mikään tae monelle, etteikö voisi kiihottua näkemästään...jopa silloin, kun sitä ei haluaisi.
Ajatusmaailmamme ei ehkä kohtaa senkään takia, että oletettavasti et ole uskossa ja tunne ajattelutapaa, jossa haluaa tehdä Jumalan tahdon mukaisesti.
Mieluummin hame päällä kommandona, silloin voi antaa itsensä Jeesuksen sijaiselle takahuoneen sohvalla.
Kysymyksen asettaja tekee näitä kiusatakseen ja todennäköisesti myös vastailee itse.Anonyymi perverssi toisen kulttuurin kiusaaminen antaa salaista mielihyvää kuin alaikäisen salainen pahanteko.Kasvahan aikuiseksi ja anna helluntailaisten pitää areenansa mutta jos haluat jatkaa niin kerro koko nimesi jos olet mies.Tuskinpa siihen pystyt.Kiusantekijät jäävät elämässä oman itsensä vangiksi.Sitä on vaikea lopettaa.Palstalla esiintyvät kiusaajat ovatkin henkisiä runkkaajia.
Lasten kaltainen on taivasten valtakunta.
Millä tavalla tuo aloittaja sitten oikein kiusaa? Mikä siinä on kiusaamista?
En nyt oikein ymmärrä kantaasi.
vastatkaaaaaaaaaa
7.12.2016 19:29
Sinä puhuit henkisistä runkkaajista.
tampereareena kirjoitti:
Mailis Janatuinen on kirjoittanut tällaista esiintyneen torontolaisuudessa. Nokia Mission tilaisuuksissa miehillä syttyi himo toisiaan kohtaan.
Nehän olivat ihania ja vapauttavia tilaisuuksia missä siemenneste virtasi ja tussut tuoksuivat kiimalle.
LikainenHelluntaiUskonto+
12.4.2016+5:05
Anonyymi+perverssi+kiusaaminen+,se+on+juuri+sitä+mitä+te+helluntailaiset+teette+.+
Alkoi+vuonna+2004+,vittiuleva+ja+määräilevä+tekstitys,++media++,+nettikeskustelut++ym+,+juuri+sinunlaistesi+takia+helluntailaisuustta+vihataan+entistä+enempi.++1%+suomen+väistöstä+yrittää+määräillä+muita+.
Helluntailaisuus+on+okkultismia+ja+he+mm.+oikein+mässäilevät+"Jeesuksen+verellä",+josta+he+eivät+puhu+kunnioittavasti,+vaan+aina+jotenkin+sairaasti+nautiskelleen.+
Näin+on+ollut+aina.+He+likaavat+kaiken+kauniin+ja+PUHTAAN++KRISTILLISYYDEN,+ikäänkuin++HUORAAMALLA++PYHIEN+++ASIOIDEN++KANSSA+.+
HALLE+HALLE
Ääriortodoksijuutalainen rabbi haluaa kieltää pyörällä ajamisen viittä vuotta vanhemmilta tytöiltä ja naisilta, koska se on "provokatiivista". Ehkäpä rabbi on huomannut kiihottuvansa katsellessaan pyöräilijätyttösiä?
http://www.independent.co.uk/news/world/middle-east/ultra-orthodox-judaism-haredi-israeli-rabbi-bans-girls-over-five-riding-bikes-provocative-a7064201.html
Kyllä uskovaiset ihmiset osaavat olla naurettavia.
Ehkä neuvo on viisautta. Maailmassa on niin paljon vikaantuneita ihmisiä, että rabin neuvot todennäköisesti on puhuttu lapsia suojelevaan tarkoitukseen.
Neuvotaanhan mekin lapsiamme tässä ajassa. Ei se tarkoita, että joukon sisällä olisi ongelma, vaikka saastuttajia näkyy olevan maailmassa - joka paikassa.
Suomalaisien kohdalla häpeä on suuri, rikkaissa ja köyhissä on naisraiskaajia, josta tiedotuslehdet kirjoittavat suurin otsikoin. Siis koulujakäyneitä, rippikoulun ja rokotteen saaneita.
Tässä vasta oli lehtitietoa, kun erästä nuorta lähdettiin seuraamaan. Ukko kiersi ja vahtasi tuota nuorta - joka tavallaan halusi eksyttää ja totesi seuraamisen.
Lopulta pysähtyi ja tämä mies- vahtaaja - vauvavaleltu kysäsi, että mihin olet menossa.
Tämä nuori totesi, että menen urheilutoimitilaan. Sitä mies kysyi, että mitä urheilet?
Lyön ja potkin kipeästi tässä taistelulajissa. Ukko kääntyi sanomatta sanaakan pois.
Eli ei uskaltanut tekoihinsa.
Eli me enkelimäiset suomalaiset olemme petoja, niin kotona, ajetaanko taksia, niin sielläkin on ollut saastaisia - häpeäksi terveisiin kuljettajiin. Eli hyväksikäyttäneet lapsi- koululaisia jo pidempään, jotka olivat vammaisia. Sitten toinen ääripää - rikkaus ja suomalainen kolli.
Hyväksikäyttää rahanvoimalla meidänkin kuuluisia naisia.
Olemmeko muka panettelijoina siivet selässä ja palstan tapaan syljetään toisiamme silmille, vaikka pitäisi varoittaa - maailma on paha.
Ei katolisuuskaan välttämättä ole paha, mutta kun avioliitto on kielletty papeilla ja sitten alkaa saasta kirkon sisälle pesiytymään, niin voimme ymmärtää, että se maailmassa oleva saasta kuin sairaus - tulee kirkkoon sisälle ja pahattaa koko kentän, vaikka varmaan suurin osa papeista on vilpittömiä, mutta me olemme itse se saatuttava typerä lauma, että leimaamme kaiken liikkuvan pahaksi.
Miettikääs vain sydämenne omaa tilaa, mikä on sanojenne moottori?
aloittajalle vastaus: Saa käyttää.
Kerrotko missä kohti Raamatussa sanotaan
ettei helluntailaisnainen saisi käyttää housuja?
Katso taikauskoinen tämä, niin sinullekin selviää kuinka typerää on kristinusko:
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/05/21/kuinka-nainen-sai-housut
Missään kohti Raamattua ei todellakaan kielletä naisia pitämästä pitkiä housuja, koska eihän Raamatun aikana KUKAAN käyttänyt muita vaatteita kuin kauhtanoita, ihokkaita, viittoja ja huiveja, oli sitten kyseessä mies tai nainen.
No miksi sitten te taikauskoiset huppelot olette kieltäneet naisilta housujen käytön aina 1960-luvulle asti vedoten Raamattuun?
Läskipäälle en ala selittämään mitään. Tyhmiä riittää lahkoissa ja homokansan kirkossakin on niitä amatsooneja vaikka myytäväksi orjiksi pilistevaisille.
kannaottosi on typerä. Olen senverran vanhaksi elänyt, että jo äitimuori - jos eläisi - olisi yli 100- vuotta.
sinä ajattelet, että luterilaisuuden kirkossa ko. ajassa vaadittiin naisten elämää perse paljaana. Sitähän ajattelit.
Mutta, kyse oli päälyvaatteista- eli hiihtohousuista. Haettiin naisille - naisellisuus kuvaa- eli hametta. Siitähän on kyse.
Ja toisaalta - paukapää lukijoille tähän aikaan, typeryyksille.
Oliko Slokkihousuja ja ompelimoita 1900 luvun alussa. Oliko ompelukkonettakaan joka huushollissa. Kesällä varmaan nuoret kulkivat hameen peittävällä vaatteella.
Varmaan peittävyys oli riittävä.
Eli hieman kansakoulun käyneille teille, järkeä voi käyttää, eikä tarvii näyttää typerältä ja syyttää luterilaista elämäntapaa.
Jos siltä tuntuu taikauskossasi, kyse kirkkoherroilta, käytä aikakonetta - äläkä olet tyhmä
Huvittunut
22.11.2016 23:51
Huvittaa, miten helluntailaiset ruotivat oman lahkonsa harhaoppeja, vaikka koko helluntailaisuus on alusta alkaen ollut itse itsessään HARHAOPPI .
Ah ah ah!
Kyllä kaikki maailman uskonnot ovat harhaoppeja, taikauskoisuuden ilmenemismuotoja.
Ko. kysymys rakentui aikaan, jossa luterilaisuus hallitsi aikaamme. Osaatko yleensä jäsentää aikaa, ja tapahtumia. Taidat olla itsellesi se harhaoppi
1Moos.3:21. Biblia (1776). Ja Herra Jumala teki Adamille ja hänen emännällensä nahoista hameet, ja puetti heidän yllensä.
Saako helluntailainen käyttää japanilaisia tanssihousuja?
Se ainakin on varma, että mitä ja millä motiivilla aloittaja näitä aloituksia tekee ja myös vastailee niihin itse, on saava niistä aikanaan palkkansa. Herran silmä tarkkaa ja muistikirja kirjoitetaan !
Lakiliitto ei enää ole voimassa, vaan uusiliitto Jeesuksen veressä.En ole löytänyt , huomannut Raamatussa Uuden Testamentin puolella muuta pukeumisneuvoa kuin että tulee pukeutua säädyllisesti ja siveästi, eikä olla kenellekään loukkaukseksi.Uudessa Liitossa on vapauden laki ja tämä vapaus ei saa olla yllykkeenä lihalle niin, että alkaisimme syntiä tekemään tahallamme.Tulee tutkia mikä on hyvää, otollista Jumalelle ja kirkastaa Kristusta.
Kristityt uudessa liitossa saavat tehdä kaikkea kunhan se ei ole syntiä ja se mitä tekee rakentaa itseä ja muita.
Jaakob 2
12. Puhukaa niin ja tehkää niin kuin ne, jotka vapauden laki on tuomitseva.
Saako helluntailainen nainen ottaa naapurikunnan helluntailaisen siemenet nieluunsa?
Koskee tietenkin myös miehiä.
tyhmyys on pääsi siemen- aivoton kannaotto, sekä typeryyden mitta. Oletko onnellinen tyhmyydessäsi
Saako helluntailainen nainen käyttää housuja?
on tämän viestiketjun aihe !
Vastaus tuli jo. Saa käyttää.
Kunhan nainen ei halua olla mies vaan nainen, joksi Jumala on luonut.Ei kai vanhan testamentin aikana edes ollut housuja vaan viittoja ja kaapuja, mutta kuitenkin naisten ja miesten vaatteet olivat erilaisia.Voihan historiasta tutkia, koska varsinaiset housut ovat tulleet tai keksitty.
Lakiliitto ei enää ole voimassa, vaan uusiliitto Jeesuksen veressä.En ole löytänyt , huomannut Raamatussa Uuden Testamentin puolella muuta pukeumisneuvoa kuin että tulee pukeutua säädyllisesti ja siveästi, eikä olla kenellekään loukkaukseksi.Uudessa Liitossa on vapauden laki ja tämä vapaus ei saa olla yllykkeenä lihalle niin, että alkaisimme syntiä tekemään tahallamme.Tulee tutkia mikä on hyvää, otollista Jumalelle ja kirkastaa Kristusta.
Kristityt uudessa liitossa saavat tehdä kaikkea kunhan se ei ole syntiä ja se mitä tekee rakentaa itseä ja muita.
Jaakob 2
12. Puhukaa niin ja tehkää niin kuin ne, jotka vapauden laki on tuomitseva.
Näytäppäs se raamatunpaikka. Ei taida löytyä. Vielä UT:n aikaankaan ei tietääkseni ollut housuja edes miehillä.
Alushuosuja sentään käytettiin Vanhan Liiton aikaan: "Tee heille myös vyötäröltä reisiin ulottuvat pellavahousut, jotka peittävät heidän alastomuutensa."
Tässä näin: pappi pukeutukoon pellavapukuunsa ja pukeutukoon pellavakaatioihin peittääkseen häpynsä, ja korjatkoon pois tuhan, that the priest hath put on his long robe of fine linen, and his fine linen trousers he doth put on his flesh,
Olet lumonnut minut, siskoni, morsiammeni,
lumonnut minut yhdellä ainoalla silmäykselläsi,
yhdellä ainoalla kaulakoristeesi käädyllä.
Kuinka ihana onkaan sinun rakkautesi, siskoni morsiammeni!
Kuinka paljon suloisempi viiniä on sinun rakkautesi, suloisempi kaikkia balsameja sinun voiteittesi tuoksu.
SISKONI MORSIAMMENI
Korkeaveisun. Ihmeellistä tekstiä .
Suomi sanakirja: merkitykset sanasta sisar
https://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=3&cad=rja&uact=8&ved=0ahUKEwjPvqW895fRAhUBuywKHa0SApoQFggoMAI&url=http://www.suomisanakirja.fi/sisar&usg=AFQjCNEIE1PuMPMi46YxkW0nNUEqjjiy9Q
Käy kattomassa vaikka kesäkonfrensissa millasta menoo se on. ei ne sanalla tätyty vaan silmien himolla. kyl näkee irstaasti pukeutuneita ihmisiä. eikö oo muuta annettavaa kun e miltä näyttää,miksi helluntailaiset ei jo rupea miettimään tilaansa seurakuntana
Himo on kuitenkin vain katsojassa, jossa himot syttyvät.
otahan 2016 kirjoittaja himolääkkeesi raamatun mukaan. Eli revi silmäsi päästäsi, kun ne aina sinua riipoo vääriin kyttäämisiin. Huomaat, että sen jälkeen olet terve.
Ja jos kätesikin sinua syntiin johtaa - katkaise ne. huomaat, sekin auttaa.
Senjälkeen turhia panettelukirjoituksia ei sinulta tule, kun et näe, eikä ole, millä kirjoitat.
Hekumakirjotustyhmyytenne paranee huomattavan nopeasi, kun raamattua käytätte ja teette sen mukaan.
Jos jatkatte, olette typeriä fariseuksia, koska kojo mollukoissanne vie kolleja ja vonkuminen on palstalla huomattava. Kollit maaliskuussa, moukuu, kun putoaa katolta räystäälle.
"kynnet vässsyyy - mouuu - kynnet vässyy!"
Tyhmiä olette
Ei alle 20-vuotiaille.
"aloitukseen",
mieluummin pitkä hame, ja tiukka nuttura ja mieluummin vielä vähä pirullinen ilme kasvoille, niin juuri juuri voit mennä "kokoukseen" . . .