Otteita Uuden Suomen bloggaajan tekstistä. Kannattaa lukea kokonaan lopussa olevan linkin takaa.
"Suomessa eletään aikakautta, jossa politiikkaan nousee yhä turhempia jätkiä. Ja todellisia valtiomiehiä ja johtajia, kuten olivat presidenttimme Urho Kekkonen ja Risto Ryti, ei tahdo enää löytyä mistään.
Sosiaalisen median aikakausi on 10 vuoden aikana nostanut politiikan näyttämölle poliittisen retoriikan taitajia, joilla ei kuitenkaan ole oikeasti mitään annettavaa Suomelle. Nämä ”turhat jätkät” ovat pystyneet edistämään omaa poliitikon uraansa ja paisuttamaan poliittista koneistoa, koska kilpailun taso on ollut heikkoa ja edustuksellinen demokratia on sen mahdollistanut.
Koko ajan paisuva hallintokoneisto tarjoaa Suomessakin turhille jätkille hyväpalkkaisia suojatyöpaikkoja ja luottamustoimia, joissa ei ole juuri mitään vastuita eikä velvollisuuksia.
Edustuksellinen demokratia on aidon demokratian vääristymä, jota turhat jätkät käyttävät häpeilemättä hyväkseen."
"Persujen turhin jätkä on vanha tuttuni Timo Soini, sen on hänen kaksivuotinen ministeriuransa osoittanut. Odotukset olivat korkealla, kun Persut nousivat hallitukseen, mutta kuten tiedämme, Persut eivät ole saaneet sielläkään mitään aikaan.
Timo Soini on tyypillinen urapoliitikko, jolla ei ole ollut työuraa lainkaan ennen politiikkaan siirtymistä. Samaa turhis-sarjaa edustaa Jussi Halla-aho, joka pääsi jopa EU-parlamenttiin saakka, pelkästään muukalaisepäluuloa viljelemällä. Mitään hyödyllistä ei ole Halla-ahokaan saanut aikaan, vain sarkastisia Facebook-päivityksiä."
http://veikkovallin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/228430-politiikassa-liikaa-turhia-jatkia

Vastaukset 3
Vanhimmat
Hyvä kirjoitus Veikko Vallinilta. Mutta eivät persut noin syväluotaavaa tekstiä ymmärrä. -Juuri siksi Soinikin kirjoittaa aina plokiaan kannattajilleen niin kuin poliittisille idiooteille pitää kirjoittaa. Ja asiakeskusteluhan ei ole onnistunut persuilta koskaan, tuskinpa tälläkään kertaa?
Perut eivät tajunneet taaskaan. No turha ihmetellä, eihän ne perSSupöjät.......!
Vallin veivasi Viron kautta lisäravinnebisneksiään ja onnistui huonolaatuista tavaraa myymään kovaan hintaan kuluttajille, siinä sitä on oikein suoraselkäistä yrittäjyyttä.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15130164/persu-veikko-vallinin-vanhat-nettikirjoitukset