Ainakin he antoivat siihen tarvittavat rahat, samoin kuin rautateiden rakentamiseen ja muiden julkisten palveluiden kehittämiseen.
Hurrit eivät koskaan antaneet ropon ropoa Suomen rakentamiseen, päinvastoin riistivät Suomesta veroina kaiken minkä irti saivat.
Hurrit eivät koskaan antaneet ropon ropoa Suomen rakentamiseen, päinvastoin riistivät Suomesta veroina kaiken minkä irti saivat.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Näyttää Venäjältä.
Aloittaja on niiltä osin oikeassa, että Helsinki sai sen ajan parhaiden arkkitehtien suunnitteleman loisteliaan keskustan Aleksanteri I:n oma-aloitteisten määräysten ansiosta.
Myös taantumuksellisempi Nikolai I edisti asiaa suurta harrastusta osoittaen.
Helsingin keskusta rakennettiin toki muodostuneen Suomen suuriruhtinaskunnan omilla rahoilla ja voimilla (kuten myöhemmät rautatiet vähäisin poikkeuksin).
AIVAN RATKAISEVA ero Ruotsin aikaan verrattuna oli kuitenkin tapahtunut. Aleksanteri I:n (ja myöskin tämän seuraajien) myötämielisyyden seurauksena kaikki Suomen verotulot jäivät Suomen itse päätettäviksi ja sen omaan käyttöön.
Myös elinkeinojen edistämisessä Suomi alkoi toimia suvereenisesti, eikä aikaisempien ulkopuolisen rajoitusten kuristamana.
Nykyhelsinkiläiset saavat olla ylpeitä kaupunkinsa empirekeskustasta ja osaltaan kiittää keisareitaan hyvästä lopputuloksesta.
Nimenomaan. Suomi sai vihdoinkin pitää OMAN verotuottonsa ja maamme alkoi oitis vaurastua. ja tietysti se näkyi rakentamisessa.
Oikeastaan on hyvä, että se yksi puolitoistakerroksinen vaatimaton kivirakennus jätettiin Senaatintorin kulmaan osoittamaan havainnollisesti Ruotsin vallan kurjuuden.
Leningrad II. En nyt lähtisi aivan hulluna kehumaan matalaa, massiivista, tuulista, kylmää ja kosteaa persereikää Läänemere ympäristössä. Jotkut tykkäävät ja jopa asuvat siellä. Oma vika.
Taidat olla itse enemmän Porvoon faneja, pientä ja helposti palavaa kuten kaikki ruotsalaisten tänne rakentama. On siinä se etu että serkut on helpommin tunnistettavissa vaikka ruotsinkielisten tapauksessa ei vältettävissä.