Kouluhistorian kyseenalaistaminen on rikos

Saatetaan syyllistya rikokseen, jos kyseenalaistetaan koulukirjojen historiaa. Tasta pitaa huolen Suomen Muinaismuistolaki. Keissi fantasiaelokuva vastaan Museovirasto loytyy Ilta-Sanomien uutisesta 27. 12. 2016:

News from Finland's newspaper Ilta-Sanomat on December 27, 2016: "One must NOT interpret history in any other way than it's officially accepted in history books, or else one seriously breaks The Antiquities Act of Finland."

Tutkija arvostelee rajusti Ylen uutta suursatsausta: ”Sarjassa rikotaan räikeästi muinaismuistolakia”

Ylen Riikka Takila korostaa, että sarjassa on tehty tietoisia poikkeamia. Kyseessä on osin keskiaikaan sijoittuva fantasianomainen ja pelillinen viihdeohjelma.

Turkulainen arkeologi ja keskiajan tutkija Ilari Aalto kummastelee Mullan alta -blogissaan Ylen nuortensarjan Heroes of the Baltic Sea kummallisia käsityksiä historiasta.

– Ensimmäisen jakson perusteella sarjassa on otettu laajoja tulkintavapauksia keskiajan suhteen. Puvustuksessa ei ole nähty minkäänlaista vaivaa, vaan hahmojen vaatteet ovat jonkinlaisia ”entisajan” fantasiavaatteita, hän kertoo blogissaan.

IS kysyi Aallolta, mistä hänen kritiikissään on kyse.

– Sarjassa kerrotaan Itämeren alueen historiasta vuonna 1468. Laivalla tiiraillaan kaukoputkella, vaikka kaukoputki mainitaan ensimmäisen kerran vasta vuonna 1608. Jos esitetään asia niin, että sarjan kerrotaan kuvaavan keskiajan historiaa, kannattaisi pitäytyä tiedossa olevassa historiassa, Aalto korostaa Ilta-Sanomille.

Hän ei halua viedä draaman keinoilta tilaa, mutta tutkimuksen tiedot olisivat olleet tekijöiden käytössä.

– Draamassa tietysti voidaan käyttää erilaisia keinoja kuin tutkimuksessa tai dokumentissa, mutta jos laveasti ohitetaan arkeologian tutkimuksen tiedot, se ei ole hyvä asia, hän korostaa.

Aallon mukaan lasten missio näytti olevan turmella koko ”Merirosvojen saaren” kulttuuriperintö.

– Olen myös huolissani siitä, miten räikeästi sarjassa rikotaan muinaismuistolakia tärvelemällä arkeologinen kaivaus ja tuhoamalla vartiotuliröykkiö, hän sanoo.
Ylen Riikka Takila: ”Osin keskiaikaan sijoittuva fantasianomainen ja pelillinen viihdeohjelma”

– Ymmärrän täysin Ilari Aallon kommentit. Hienoa, että ohjelmaa seurataan kunnianhimoisesti. Kyse on viihteellisestä ja dramatisoidusta ohjelmasta, tuottaja Riikka Takila Ylen lasten ja nuorten ohjelmista kertoo.

Hän korostaa, että sarjassa on tehty tietoisia poikkeamia.

– Näin on tehty, jotta saimme tarinan kerrotuksi järkevästi. Kun Aalto puuttuu blogissaan arkeologiseen kaivaukseen, täytyy korostaa, että kyseessä ei ole oikea arkeologinen kaivaus. Lapset pelaavat ohjelmassa peliä kahdessa rinnakkaisessa todellisuudessa, Takila painottaa.

– Haluan korostaa, ettei kyseessä ole opetusohjelma tai historiallinen ohjelma vaan osin keskiaikaan sijoittuva fantasianomainen ja pelillinen viihdeohjelma. Kuten konsolipeleissä, tässäkin liikutaan lavastetussa rinnakkaistodellisuudessa. Neljän nuoren mission on löytää aarre ennen hylkyrosvoja ja välillä, edetäkseen tehtävässä, he joutuvat käyttämään kyseenalaisiakin keinoja.

Hän toivoo, että ohjelmasta käyty keskustelu lisäsi kiinnostusta historiaan.

– Lavastajat ja puvustajat ovat tehneet tarkkaa töitä, Takila painottaa.

Linkki uutiseen:

http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-2000005022861.html

Saatetaan syyllistya rikokseen, jos kyseenalaistetaan koulukirjojen historiaa. Tasta pitaa huolen Suomen Muinaismuistolaki. Keissi fantasiaelokuva vastaan Museovirasto loytyy kopioimastani yllaolevasta Ilta-Sanomien uutisesta 27. 12. 2016.

Saatetaan syyllistya rikokseen, jos kyseenalaistetaan koulukirjojen historiaa. Tasta pitaa huolen Suomen Muinaismuistolaki. Keissi fantasiaelokuva vastaan Museovirasto loytyy kopioimastani yllaolevasta Ilta-Sanomien uutisesta 27. 12. 2016.

Muinaismuistolaki (ote)

Eduskunnan päätöksen mukaisesti, joka on tehty valtiopäiväjärjestyksen 67 §:ssä määrätyllä tavalla, säädetään:.
1 luku
Kiinteät muinaisjäännökset.

Kiinteät muinaisjäännökset ovat rauhoitettuja muistoina Suomen aikaisemmasta asutuksesta ja historiasta.
Ilman tämän lain nojalla annettua lupaa on kiinteän muinaisjäännöksen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen, poistaminen ja muu siihen kajoaminen kielletty.

Kiinteitä muinaisjäännöksiä ovat:
7)patsaat, jotka muinoin on pystytetty jonkun henkilön tai tapahtuman muistoksi tai uskomuksellisessa tarkoituksessa, samoin kuin muut sellaiset muistomerkit

No minulla on Raamatun tapahtumista ja henkiloista vuonna 1492 Leonardo da Vincin Camera Obscuralla otettuja valokuvia, jotka loysin Suomesta 2010, joten menevatko ne Suomen Muinaismuistolain luvun 1, pykalan 2, ja kohdan 7 alaisuuteen, koska poistin ne valokuvat Susiluolasta, josta ne loysin, ja pidan valokuvat itsellani, ja koska uskon useiden Raamatun kertomusten tapahtuneen Suomessa 1400-luvulla, elikka syyllistynko tallaisella historiantulkinnallani silloin Muinaismuistolain rikkomiseen?

3

126

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jotenka Suomen Museovirasto soittaa poliisit, jos se nakee, etta netissa joku kyseenalaistaa sellaisten yleisesti hyvaksyttyjen muinaisjaannosten aitoutta, kuten Stonehengen aitoutta tai Egyptin pyramidien tai Keski-Amerikan pyramidien aitoutta. Museovirasto kylla tukkii suut kriittisten tutkivien mielipiteiden esittajilta, kuten Ilta-Sanomien uutisesta voidaan lukea, ja Museovirasto uhkailee, etta toisinajattelijan maailmankuva historiasta rikkoo raikeasti Muinaismuistolakia.

      Myos maailman maapalloisuuden muoto on Kopernikuksen pyhainjaannos 1500-luvulta, joten jos joku uskaltaa sanoa, etta maailma on maalautanen, niin se on rikos, jossa rikotaan kaikkitietavaa Muinaismuistolakia, joka kaskee ajatella justaansa niin kuin Museovirasto kaskee, taikka muuten joutuu vankilaan.

    • Museovirasto: Jos kerrot loytaneesi Raamatun Vanhan Testamentin Liiton Arkin Susiluolasta, ja poistat sen sielta itsellesi, niin olet rikkonut silloin Muinaismuistolakia, ja seuraukset ovat kuten nahdaan seuraavalla YouTubeklipilla elokuvasta "Raiders of the Lost Ark":

      Raiders of the Lost Ark - The opening of the Ark - The LORD's vengeance!!

      https://www.youtube.com/watch?v=0APF3SO9tqE

      Jos teet kopion Liiton Arkista ja kuvaat sen fiktioleffaasi, niin olet rikkonut Muinaismuistolakia, koska Liiton Arkkia ei saa kuvata edes lavastekopiona, lue vaikka taman viestiketjun aloitusviestissa oleva Ilta-Sanomien uutinen, jossa Museovirasto kieltaa tamantyylisen toiminnan, kun Museovirasto kieltaa kuvaamasta edes arkeologisen kaivauksen lavastekopion tuhoamista, jonka kuka tahansa voi lavastaa elokuvaansa.

    • Eihuolta

      Ei siinä ole millään muinaismuistolaeilla väliä, koska nuo ovat vain omassa päässäsi kuvittelemia juttuja, eivät totta. Jokainen voi kuvitella ja satuilla vapaasti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      333
      8243
    2. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2511
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      69
      2278
    4. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      179
      1925
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1492
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1331
    7. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1317
    8. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      174
      1274
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      60
      1270
    10. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      42
      1167
    Aihe