Nöyrä kiitos itänaapurillemme itsenäisyydestämme!

18

167

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 1917Suomi

      Maaliskuussa 1917 Venäjä oli alakynnessä saksaa vastaan jolloin solmivat Brest-Litovskin rauhan jossa Saksa edellytti mm. Baltian maiden ja Suomen itsenäisyyden tunnustamista. Saksa painosti jo silloin maaliskuussa 1917 Suomea julistautumaan itsenäiseksi mutta vielä ei suomella riittänyt rohkeutta vaan itsenäisyysjulistus annettiin sitten joulukuussa. Lenin joutui pakon edessä, Saksan painostuksessa tunnustamaan Suomen itsenäisyyden. Jo seuraavana vuonna marraskuussa 1918 Lenin perui koko sopimuksen. Saksan ansiosta Suomi on itsenäinen valtio.

      • Ggman

        Selityksesi on hupaisa😀


      • noinhantuomeni

        1917Suomi.

        Kiitos historian tosiasioihin perustuvasta vastauksestasi.


      • Joxanen

        Hörölörön historioitsija !


    • Kannattaa..Kiittää

      Venäjä/NL on muutaman kerran yrittänyt lopettaa Suomen itsenäisyyden, mutta epäonnistunut siinä!

      Joten nöyrä kiitos sotaveteraaneille siitä!

      Narsistia taas voi kiitellä turhasta valehtelusta! Sika mustaa maineensa itse!

      • Mitä ihmeen valehtelua? Etkö tunne Suomen historiaa? Koitahan painaa kaaliisi, ettei NL koskaan edes halunnut tosissaan vallata pikkuista ja köyhää Suomea. Veteraanit saivat aikaan ainoastaan sen, että Suomi HÄVISI molemmat sotansa. Ei tullut Suur-Suoméa, mutta tulihan sentään entistäkin pienempi Suomi. Heheh!


    • 18plus1

      Istu RYSSÄ sormeesi ja nuole se sen jälkeen!

      • Sehän on sulle poju pieni tuttua puhaa, joten jatka samaan malliin.


    • WTiltutvisertää

      Irtosiko Suomi Neuvostoliitosta kuin Krim Ukrainasta?

      Titityy, titityy...

      • totuusvirkistää

        Autonominen Suomi itsenäistyi Venäjästä itsenäiseksi Suomeksi.

        Krim oli osa Itsenäistä Ukrainaa ja on sitä kansainvälisten sopimusten ja -lain perusteella edelleen, koska venäläisten suorittaamaa naaturimaansa Krimin valtausta ei ole tunnustettu, eli Krimi ei ole osa Venäjää. (Vaikka valtaaja niin väittää)


      • 8plus19

        Krimiä EI TUNNUSTETA osaksi Venäjää. Ei koskaan!

        Ryssä hirttää itse itsensä Krimiin ja Ukrainan konfliktiin. Ja HYVÄ NIIN!


      • 8plus19 kirjoitti:

        Krimiä EI TUNNUSTETA osaksi Venäjää. Ei koskaan!

        Ryssä hirttää itse itsensä Krimiin ja Ukrainan konfliktiin. Ja HYVÄ NIIN!

        Aivan sama tunnustetaanko tai ei. Se ei Venäjää kiinnosta pätkän vertaa ja Krimin kansa on samaa mieltä. Krim on siis Venäjän ja lopullisesti. Myös Ukraina on lopullisesti Venäjää jos Putin niin päättää.


      • NarsistiErehtyy

        Ei ketään kiinnosta pätkän vertaa Venäjän mielipide!

        Maa romahtaa uudelleen ja hajoaa osasiksi! Kiina vie Uralin takaiset alueet ja Ukraina saa Krimin takaisin!


      • 13plus16
        ironmikess kirjoitti:

        Aivan sama tunnustetaanko tai ei. Se ei Venäjää kiinnosta pätkän vertaa ja Krimin kansa on samaa mieltä. Krim on siis Venäjän ja lopullisesti. Myös Ukraina on lopullisesti Venäjää jos Putin niin päättää.

        Pikku putinatsiseni, todellisuudessa Venäjä tarvitsee kipeästi muuta maailmaa mutta muu maailma ei tarvitse Venäjää :)


    • WTiltutvisertää

      Jo alkoi visertely, miksi Suomen eroaminen Neuvostoliitosta oli oikein ja miksi Krimin eroaminen Ukrainasta on niin jumalattoman väärin.

      Titityy, titityy...

      • TarkkisValehteleeAINA

        Suomi ei ole koskaan ollut Neuvostoliiton osa tai eronnut siitä!

        Tarkkipojalla on aika heikot tiedot?


    • Isänmaan_ystävä

      "Erittäin tyytyväisiä, Svinhufvudin kerrotaan vastanneen venäjäksi, sillä osasihan hän venäjää jo omien Siperian-karkotusvuosiensakin ansiosta."

      Nöyrimmät kiitokseni myös täältä Vöyristä.

    • bäckman

      Lenin tunnusti ensimmäisenä Suomen itsenäisyyden muut maat vata pitkän ajan jälkeen jasen jälkeenkin vastahakoisesti.Saksakin suunniitteli Suomesta kuningaskuntaa.Lenin tunnusti kansojen itsenäisyyden kapitalistien vastuksesta huolimatta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      221
      7462
    2. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      45
      4850
    3. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4752
    4. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      75
      3418
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      2005
    6. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      30
      1870
    7. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      31
      1819
    8. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      44
      1667
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      37
      1578
    10. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      148
      1337
    Aihe