Islam-hätäjarrutus autoihin vihervasurien vuoksi?

EU-direktiivi 347/2012/EC on vaatimassa AEBS:n (Advanced Emergency Braking System), eli automaattisen hätäjarrutusjärjestelyn (2016/2018 yli 20 km/h nopeuksille) jos auton eteen tulee törmäysvaarallinen este.
Esteet tunnistetaan tutka-antureilla.

Tällainen laitteisto on ilmeisesti ollut puolalaisrekassa Berliinissä. Todennäköisesti tutka-anturit kuitenkin olettivat yliajetut ihmiset vaarattomiksi keilapalloiksi ja siksi pysähdys tuli vasta myyntikojun tullessa auton tielle.

Tietääkseni tällainen laitteisto on jo suuressa osassa uusia kuorma-autoja.
Uusi kustannus ja huoltoriesa siis tästäkin vihreiden loputtoman perverssin kekseliäisyyden vuoksi.

Laitteisto antaa ensiksi pahan merkkiääneen ohjaamoon (mutta ei ilmeisesti ulkopuolelle), ja jos tämä ei auta, hätäjarruttaa auton itsekseen.
Eräissä tuoreissa kuorma-autotesteissä laitteisto oli liian säädetty liian herkäksi. Silloin se saattoi hätäjarruttaa esimerkiksi jos kuorma-auton ohittanut henkilöauto siirtyi liian läheltä kuorma-auton eteen.

Viherpellet tekevät kaikkensa asioiden sotkemiseksi, olivat vihreät sitten EU:ssa tai muualla. On pelättävissä, että että Islamistiterroristien ja näitä Eurooppaan haalivien vihervasurien vuoksi hätäjarrutuslaitteiston herkkyyttä vaaditaan lisättäväksi niin, että tien ylittävä peltohiirikin laukaisee hätäjarrutuksen.

Teknistä kehitystä voi ja tarvitsee edistää kuitenkin vain järkevillä tavoilla, ei siis sekoilulla vihervasuritapaan. Järkevämpää tapaa edustaa esimerkiksi Lontoon pormestarin ajama muutos suorasta näkyvyydestä raskaiden ajoneuvojen ohjaamoista: https://www.transportenvironment.org/sites/te/files/publications/2016_07_Trucks_direct_vision_briefing_FINAL_0.pdf .

Tämä on myönteinen esimerkki Brexitin seurauksista - mahdollisimman kauas Brysselistä, eli mahdollisimman kauas lobbarikorruptiosta ja mahdollisimman kauas vihervasuri"parlamentaarikoista".
1197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Vihreät on maailman syöpä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ErNuTa kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu