Vasemmistoliitto ei halua luopua pakkoruotsista

Vasemmistoliitto voisi olla hallituksessa päättämässä asioista mutta se ei halua vastustaa pakkoruotsia.

Puolueille ei jytky kelpaa vaikka tarjottimella tarjotaan.

Pakkoruotsin vastustus yhdistää kansaa kun 74% vastustaa pakkoruotsia. Siitä saisi moni puolue jytkyn jos rupeaisi vastustamaan pakkoruotsia mutta se ei kelpaa puolueille jostain syystä.

Suomen demokratia ei toimi pakkoruotsin tapauksessa. Puolueet yrittävät väkisin ajaa omaa agendaansa kansalle ja jäävät oppositioon mieluummin kuin vastustavat pakkoruotsia.

Tulevaisuuden historiantutkijat joutuvat selvittämään mikä on ollut se tekijä että puolueet eivät suostuneet ilmiselvän vääryyden poistamisen vaikka kansan tuki olisi ollut saatavissa. Vain persut ovat suostuneet kansanedustajiksi ja kuunnelleet kansaa. Muut puolueet ovat valtionedustajia kansaan päin ja ajavat omaa ajatustaan kansalle.

Persut ovat ottamassa jytkyä jälleen. Puoluebarometreissä on jo 40% äänestäjistä jotka eivät kerro puoluekantaansa. Vaikka persut ovat pohjalla kannatuksessa niin tästä 40% tulee persuille jytky.

Käy kuin monissa muissa maissa viimeaikoina, tulee trumpit tai jytkyt puoluekantansa piilottaneiden joukosta.
6109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Vasemmistoliitto ei edes yritä tosissaan hallitukseen. RKPn säätiöt ovat pehmittäneet Vasemmistoliiton. Kuinka Vasemmistoliiton puheenjohtaja voi ottaa rahaa RKPn säätiöiltä?

Li Andersson syö ruotsinkielisten sikarikkaiden säätiöiden kädestä. Ei Vasemmistoliitto aja duunareiden tai edes suomalaisten asiaa. Pakkoruotsi hyödyttää Ruotsia ja ruotsalaisia yrityksiä valtaamaan markkinoita kansainvälisillä markkinoilla jossa suomalaiset kilpailevat ruotsalaisten kanssa.

Pakkoruotsi on estänyt suomalaisten yritysten kansainvälistymisen jo vuosikymmeniä. Siksi olemme jäljessä Ruotsia ja Norjaa ym. kansainvälistymisessä.

Li Andersson jatkaa ruotsalaista perinnettä estää rahvaan nousu ja estää rahvaan poliittinen vaikutus jättäytymällä vapaaehtoisesti oppositioon.

Vasemmistoliittoa äänestämällä ei voi vaikuttaa mihinkään oppositiosta käsin koska Vasemmistoliitto myy paikkansa hallituksessa RKPlle.

Vasemmistoliitto ei vaivaudu köyhiä auttamaan koska RKP maksaa paremmin. RKP maksaa siitä että vasemmisto jättäytyy vapaaehtoisesti oppositioon. RKP oli neljä vuosikymmentä hallituksessa ja Vasemmistoliitto melkein yhtä usein oppositiossa.

Lahjonta on tullut Li Anderssonille tutuksi. Vasemmistoliitto tulee kaveeraamaan RKPn kanssa jatkossakin ja pysymään oppositiossa.

Li Andersson vas. sai pyytämättä vaalitukea työstään pakkoruotsin hyväksi. Li sai 1300€ vaalitukea ruotsinkieliseltä säätiöltä ilman anomusta tms.

HBL

Li sai odottamatonta rahallista tukea ruotsinkieliseltä säätiöltä.

http://hbl.fi/nyheter/2015-03-21/738331/li-andersson-fick-ovantat-valbidrag

Äänestä

Aivopesulla koko kansalle syötetty pakkoruotsi ei ole sivistystä. Pakkoruotsin oppitunnit toimivat aivopesuna koko kansalle jo vuosikymmeniä. Niillä syötetään Ruotsin ja ruotsin kielen ihanuutta metsäläisille.

Ruotsia opiskellaan pakolla ja vain Suomessa. Ruotsi ei koskaan yhdistä kahta vieraskielistä. Ruotsi ei ole mikään sivistyskieli.

Jos on opiskellut ruotsia jonkin sivistyskielen sijasta niin pakkoruotsin opiskelu on haitannut kyseisen ihmisen sivistystä.

Sivistyskieli on sellainen kieli jota pidetään yleisesti tarpeellisena monissa maissa ja siksi sitä opiskellaan niissä maissa. Ruotsia ei opiskella kuin pakkokielenä Suomessa.

Ilman pakkoa ruotsia ei opiskeltaisi edes Suomessa. Eikä pakko tee ruotsin kielestä sivistyskieltä.

Pakkoruotsi asettaa suomalaiset alistettuun asemaan koska joudumme luovuttamaan äidinkielenedun ruotsinkielisellle.

Äänestä

Vasemmistoliitto huoraa ja kerää entistä enemmän ruotsinkielisiltä säätiöiltä vaalirahaa sen ruotsinkielisen puheenjohtajan avulla. Siten Vasemmistoliitto myy mahdollisen hallituspaikkansa RKPlle ja jättäytyy oppositioon myös jatkossa.

Vasemmistoliiton vaalikassa kasvaa mutta kannatus ja äänestäjät katoavat pakkoruotsi-kannatuksen myötä.

Äänestä

Nimerkki numeroilla on ruotsinkielenvihassaan aivan oikeassa.
Ruotsinkieli on maailmalla todellakin yhtä marginaalinen kuin suomenkieli.
Nykynuoret ovat fiksuja ja valitsisivat varmasti saksan, venäjän, ranskan tai espanjan kielet jos heiltä kysyttäisiin.

Nykyisin venäjän kieltä sujuvasti osaava suomalaisnuori työllistyy välittömästi.

Äänestä
  • Minulla on täysi oikeus vihata kieltä jota on tungettu meille meidän identiteettiin satoja vuosia väkisin.

    Olen oikein ylpeä vihastani ruotsin kieltä kohtaan. Se osoittaa että olen tiedostava ja älykäs ihminen jonka ymmärrystä ei aivopesulla ole onnistuttu sotkemaan.

    Äänestä

Men Palle, varför din pippalo är alldeles smutsig av skit?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


1001110011011100 kirjoitti:

Vasemmistoliitto voisi olla hallituksessa päättämässä asioista mutta se ei halua vastustaa pakkoruotsia.

Puolueille ei jytky kelpaa vaikka tarjottimella tarjotaan.

Pakkoruotsin vastustus yhdistää kansaa kun 74% vastustaa pakkoruotsia. Siitä saisi moni puolue jytkyn jos rupeaisi vastustamaan pakkoruotsia mutta se ei kelpaa puolueille jostain syystä.

Suomen demokratia ei toimi pakkoruotsin tapauksessa. Puolueet yrittävät väkisin ajaa omaa agendaansa kansalle ja jäävät oppositioon mieluummin kuin vastustavat pakkoruotsia.

Tulevaisuuden historiantutkijat joutuvat selvittämään mikä on ollut se tekijä että puolueet eivät suostuneet ilmiselvän vääryyden poistamisen vaikka kansan tuki olisi ollut saatavissa. Vain persut ovat suostuneet kansanedustajiksi ja kuunnelleet kansaa. Muut puolueet ovat valtionedustajia kansaan päin ja ajavat omaa ajatustaan kansalle.

Persut ovat ottamassa jytkyä jälleen. Puoluebarometreissä on jo 40% äänestäjistä jotka eivät kerro puoluekantaansa. Vaikka persut ovat pohjalla kannatuksessa niin tästä 40% tulee persuille jytky.

Käy kuin monissa muissa maissa viimeaikoina, tulee trumpit tai jytkyt puoluekantansa piilottaneiden joukosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu