Näin Suomen asema EU:ssa paranisi

Kuten tiedämme Suomella ei ole paljon vaikutusvaltaa omiin asioihimme EU:ssa. Suomen asema paranisi kuitenkin huomattavasti, jos Suomi ja Venäjä solmisivat sotilasliiton keskenään. Silloin Brysselistä ei uskallettaisi sanella Suomelle mitä tahansa direktiivejä, eikä uhkailla, jos emme suostu tanssimaan sen pillin mukaan.

Sotilasliitto Venäjän kanssa toisi muutenkin turvaa Suomelle ja lisäisi rauhaa koko Itämeren alueella. Suurimmat uhat Suomelle tulevatkin EU:n ja Naton taholta. Aikoinaan Suomella oli YYA sopimus Neuvostoliiton kanssa. Suomen poliitikkojen tulisi harkita vastaavanlaisen sopimuksen solmimista myös nykyisen Venäjän Federaation kanssa.

3

194

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Näkemykseni

      Venäjä-suhteet ovat aina ratkaisevat Suomen turvalisuuden ja taloudellisen menestyksen kannalta. Olimme sitten EU:ssa tai NATO:ssa.

      NATO-jäsenenä Suomi voisi olla se linkki Venäjään eli purkaa jännitteitä ja lähentää NATO:a Venäjään.

      Venäjä on eurooppalainen markkinatalousmaa ja siksi silläkin on oikeus lopulta liittyä NATO:on. Sehän olisi paras ratkaisu pitemmän päälle Suomen suhteen!

    • hjgjkjghjkjghj

      Suomen asema ei parane missän tapauksessa Eu:ssa.Suomi on vaikutusvallaltaan aivan liian pieni maa ,että sen vaikutusvalta näkyisi millään lailla Eu:ssa.

      ERu:ssa on laajalti epäkohia. Se rikkoo omia soppimuksiaan vastaan ja sen mukaan tehdään ,mikä milloinkin isoille johtaville maille sattuu sopimaan.Toiminta on nähty mm. takuupaketteja luotaessa,jolloin toiset valtiot joutuivat välillisesti vastuuseen muiden maiden talouksista,kuten mm. Kreiokkapakettien yhteydessä

      Eu ei ole demokraattinen ja silti se pyrkii kävelemään jäsenvaltioidensa autonomisten valtioiden hallitusten yli mm. harjoittaessaa pakolaispolitiikkaa ,jolloin se pyrki oman hallinojn kautta luomaan kiitiö politiikan ja ottamaan haltuunsa määräämisoikeutta asioihin tuon kautta.
      Eu on talous liitto ,jossa ja siinä on liiaksi valuvikoja.Viimeisin on esille tullut Junkerin tapaus ,jossa on suorastaan toimittu oman edun nimissä ja veronkiertoa edistäen .Tuollainen toimintaa pidän on suorataan rikollisena, vaikka sitä jokin taho kutsuisikin edunvalvonnaksi ja tuollaisesta pesäkkeestä tulee otta irti otto ,eikä edes harkita integroitumista ,sillä kyseessä on virkamieshallito pohjainen instanssi,joka on altis korruptioille, eikä se edes toimi demokraattisesti.

      http://yle.fi/uutiset/3-9383571

      http://www.hs.fi/talous/art-2000002675959.html

      Nato ja Eu eivät ole Suomen edun mukaisia, eikä miinkään laiset liittoumaty sotilaallisesti,sen enenmpää itään kuin Länteen. Suomen etu on liittoutumattomuus,autonominen åpolitiiikka ja itsehallito ,puolueettomuus politiikkaa harjoittaen.S eon osoittautunut meille menestyksekkääksi ja taannut rauhan maassamme ,sekä edullisen talouskehityksen ,idän ja lännen välisine kauppasuhteineen .

    • JoRomahtanutValtio

      Suomi on EU.ssa ollessaan vaan mennyt alaspäin kuin lehmän häntä...Vapaakauppa ei sitten toiminutkaan niinkuin Eu sopi...suomi pisti hanttiin mm.autokaupassa....auto piti saada hakea keski-euroopasta ja veron maksat paikan päällä kun ostat sen...mutta eihän se näin mennytkään vaikka Eu näin sanoi...tulos näkyy nyt.Jos kerran kuulutaan EU.hun ja sopimukset on tehty niin niitä kai pitäisi noudattaa? Vai mitä pelleilyä tämä suomen touhu on ollut koko ajan? Suomi ei nouse enää ylös tästä missä ollaan koska on saatanan tyhmät Sipilät ja Bernerit tuolla torkkupeittojen alla....Ainoa vaihtoehto on menestymiseen muutto pois suomesta ei EU maahan. Vain siten pääsee elämässä eteenpäin.Ainakin oma poika asuu jo ulkomailla eikä ole EU maa...Takaisin ei tule koska kaikki pitävät ulkomaillakin suomen verotusta ja sääntöviidakkoa jo järkyttävänä...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      105
      1109
    2. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      61
      1072
    3. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      61
      830
    4. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      144
      818
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      65
      705
    6. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      103
      601
    7. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      89
      591
    8. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      53
      557
    9. 78
      551
    10. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      39
      528
    Aihe