Näyttävä tulipallo 1.1. 2017 klo 8:20.

Lähdin tänä aamuna lenkille, kun kaikki muut kaupungin asukkaat vielä nukkuivat. Klo 7:30 aikoihin taivaan rannan läpi kaakosta luoteeseen meni nopeasti näyttävä valopallo. Ei ääntä, muuta kuin kirkas valo pilviharsojen läpi. Sama nähty Hyvinkäällä samaan aikaan, suuntana etelä-pohjoinen.
Upeasti alkoi uusi vuosi.
2174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Oikea aika oli siis tietenkin 45 min. aikaisemmin.
Myös Lempäälässä näkyi tämä komistus. Pilviharsojen läpi näkyvä kivenmurikka on vähintäin nyrkin kokoinen- koripallon kokoinen.
Ei ollut kelloa mukana niin jäi arvioksi.

Äänestä

Niin sitä näin minäkin punaisen valopallon 31.12. klo 00.05.katselin ja seurasin kuin samalla myös ilotulit.Valo liikkui vikkelään,väliin sammui kunnes syttyi taas kauempana ja vilkkui erivärisiä valoja,se siirtyi taas lähemmäksi,pysähtyi ja vilkutti valoja kolme kertaa,en ymmärrrä mikä se oli,kait joku muukin sen näki sillä se oli hyvin selvästi nähtävissä eikä ollu mikään hätärakettikaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


valopallohetialkuun kirjoitti:

Lähdin tänä aamuna lenkille, kun kaikki muut kaupungin asukkaat vielä nukkuivat. Klo 7:30 aikoihin taivaan rannan läpi kaakosta luoteeseen meni nopeasti näyttävä valopallo. Ei ääntä, muuta kuin kirkas valo pilviharsojen läpi. Sama nähty Hyvinkäällä samaan aikaan, suuntana etelä-pohjoinen.
Upeasti alkoi uusi vuosi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu