Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Naisten näkemys nuoren miehen erektiosta saunassa?

Olen 20v mies ja menin kylpylän höyrysaunaan, jossa miehet ja naiset ovat sekaisin mutta puolet on erotettu köydellä. Miesten puoli oli täynnä kunnes istumapaikka vapautui aivan köyden vierestä. Kohta saunaan tulee noin keski-ikäinen kaunis nainen, joka istuu suht lähelle minua. Samalla miehiä on lähtenyt saunasta ja olen tämän naisen kanssa kaksin sillä puolen saunaa. Yritän ajatella kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä kun sitä naista, mutta alapääni on erimieltä ja kohta onkin täysi erektio. Olen myös varma, että naiselta ei jäänyt tämä huomaamatta vaikka yritin peitellä, mutta tuntui ettei hän pannut sitä pahakseen. Jälkikäteen on kuitenkin jäänyt askarruttaamaan, että ajattelikohan nainen että olisin täysi pervo tai jotain vastaavaa vai mitä?
Reaktio on kuitenkin ihan luonnollinen?
236597
4Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Hyi hitto!
Ikuinen porttikielto tuollaiselle törkimykselle!

Äänestä

Ei ongelmaa. Naiset ovat imarreltuja, kun nuoret miehet reagoivat heihin naisina.

3Äänestä
  • Tyypillinen miehen näkemys.

    Kannattaa uskoa. Nainen ei koskaan ajattele noin.

    Kaiken lisäksi sauna on suomalaiselle pyhä paikka.

    3Äänestä

  • Sauna-pyhä-paikka kirjoitti:

    Tyypillinen miehen näkemys.

    Kannattaa uskoa. Nainen ei koskaan ajattele noin.

    Kaiken lisäksi sauna on suomalaiselle pyhä paikka.

    Tahdosta riippumattomat ilmiöt tapahtuvat niin muualla kuin saunassakin väistämättömästi. On olemassa joitakin naisia, jotka eivät sitä tajua, mutta fiksut naiset tajuavat.

    On joillakin, varsinkin kyökkipsykologiaan taipuvilla, sellainen käsitys, että tahdolla voi vaikuttaa lähes mihin tahansa. Ei voi. Ei tarvitse olla mies eikä nainen ymmärtääkseen, mihin ei voi.

    Ei tarvitse olla myöskään mies eikä nainen ymmärtääkseen, että tahdosta riippumattomat asiat paljastavat paremmin todelliset tuntemukset kuin tahdosta riippuvat, joilla voi feikata.

    Sanot: "Nainen ei koskaan ajattele noin." Olen keskustellut monenkin naisen kanssa, joka ajattelee juuri noin.

    xxx

    Naisen ja miehen psyykinenkin ero johtuu alunpitäen siitä, että nainen voi saada vain vähän lapsia, liukkaasti liikkuva mies paljon. Siksi naisella ja miehellä on perintögeeneissään evoluution mukana tullut eri sopeuma.

    Naisen tulee olla kranttu, miehen lähes aina olla valmiina siementämään. Nämä ovat kummankin sukupuolen tehokkaimmat strategiat saada runsain jälkeläistuotto. Siksi nainen on hitaammin syttyvä, harkitsevampi ja monipuolisesti miehen ominaisuuksia arvioiva. Mies taas on herkemmin seksiin syttyvä. Jo naisen sukupuolielimien näkeminen aiheuttaa hänessä voimakkaan reaktion, vastaavasti naisessa miehen elimien näkeminen on vähäinen juttu. Muut ominaisuudet ovat naiselle sytyttävämpiä.

    Siksi saunassa miehen kyrpä jäykistyy useammin kuin naisen vittu kostuu. Johtuu siis alunperin siitä, että nainen voi saada vain vähän lapsia. Tämä on tiedetty biologiassa jo 150 vuotta.

    Viisas nainen ymmärtää tämän. Varsinkin, jos jo vanhempi nainen huomaa nuoren miehen tahattoman reaktion, hän on imarreltu, sillä hän tietää, että jos hän ei olisi haluttu, reaktiota ei esiintyisi. Nuorissa naisissa saattaa olla joitakin, jotka eivät vielä asiaa ymmärrä.

    Muuten, naiset ovat hyvin ihania ja naisen vittu on kauneinta katsottavaa, mitä mies voi kuvitella, kuin kukka, joka avautuu kaikessa ihanuudessaan. Wau!

    Hyvää Uutta Vuotta sinulle! :)

    1Äänestä

  • Tuo nyt on jonkun epävarman työttösen horinoita. Aikuinen tamma on vaan mielissään kun näkee että vartalossa on vieläkin sitä mikä saa miehen kovaksi.

    Äänestä

Reaktio on normaali juttu. Koska yritit peitellä niin nainen arveli ettet yrittänyt esitellä itseäsi hänelle. Olisi erijuttu jos olisit ruvennut osoittelemaan häntä.

1Äänestä
  • Ei ihme, että täytyy koettaa sun saada seuraa täällä sokkotreffeillä.

    1Äänestä

  • Ei-oikein-osu kirjoitti:

    Ei ihme, että täytyy koettaa sun saada seuraa täällä sokkotreffeillä.

    Lohi on niin arvokas kala että sitä kannattaa pyytää vaikka ei saisikaan.
    -Ymmärsitkö?

    Äänestä

  • virtasenposti kirjoitti:

    Lohi on niin arvokas kala että sitä kannattaa pyytää vaikka ei saisikaan.
    -Ymmärsitkö?

    Mutta tarttee olla syöttikin.
    Ja kunnon pyyntivälineet.
    Sekä oikea pyyntipaikka ja -tapa.

    Äänestä

  • Sinnulla-ei-ole kirjoitti:

    Mutta tarttee olla syöttikin.
    Ja kunnon pyyntivälineet.
    Sekä oikea pyyntipaikka ja -tapa.

    Musta kalastaminen on tärkeintä. Ei se tuleeko sitä kalaa vai ei.
    Näillä mennään...

    Äänestä

  • virtasenposti kirjoitti:

    Musta kalastaminen on tärkeintä. Ei se tuleeko sitä kalaa vai ei.
    Näillä mennään...

    Niin, pesuvadista harbemmin tulee...

    Äänestä

  • Et-sit-silleen kirjoitti:

    Niin, pesuvadista harbemmin tulee...

    Mut kyllä siinäkin voi pilkkiä. Ainakin harjoitus mielessä.

    Äänestä

  • Menisit töihin!

    Äänestä

käännä kullinpää köyden ohi ja laske mällit höyryn suojassa sen akan päälle ja kerro reaktio täällä, ja kysy vielä onko paikallisia

1Äänestä

NIIN, JA FIKSUT POJAT" RUNKKAA" JO LÖYSÄT, ELI PAINEET POIS. ENNEN KUIN MENEVÄT, JA ALTISTUVAT. VÄÄRÄSSÄ PAIKASSA EREKTIOON.. VOI TEITÄ: "NÖÖSIPOIKIA"

Äänestä

No tässä naisnäkökulma. Itse kiihotuin vastaavassa tilanteessa valtavasti. Meillä oli tämän vieraan miehen kanssa n. 50 cm väliä, ja köysi välissä. Katsoin miehen komeaa, paisunutta kullia. Hän nosti toisen jalkansa penkille koukkuun, etteivät muut nähneet ja rauhallisesti runkkasi tuota ihanaa elintä. EN uskaltanut mennä vihjailuista huolimatta lähemmäs. hengitys oli raskas ja kiihottunut, nännit nöpötti. Oma mies oli kylpylässä mukana, muttei silloin höyrysaunassa - onneksi. Naistenpuolelle lähelle tuli joku nainen ja lähdin pois - suoraan vessaan saamaan upeat orkut!

Sanomattakin selvää, että itsetyydyttäjät ovat fantasiani... mutta yllättäen ne tilanteet eivät toimi. Höyrysaunassa tietää, mihin se saattaa johtaa. Ei toki silloin, jos paikalla muita tai etenkään lapsia.

Toinenkin kerta siellä käynyt, silloin mies tuli köyden alta alapuolelleni ja oli tulossa nuoleen pilluani, mutta taas tuli nainen omalle puolelleni, ja lähdin pois. Mutta se oli vähän liian tungettelevaa, tosi silloin rohkaisin itseni ja hieroin pimppiäni tuolle miehelle. Heti kiihottaa, kun muistelenkin näitä ihania tapauksia, joista on jo aikaa...

1Äänestä

Kun itse olen ollut kylpylän saunassa, niin usein vanhemmat naiset tuijottavat. Annan vapaasti jäykistyä, koska heillä on oikeus nauttia myös miehen jäykästä kalusta. Se kiihottaa molempia ei siinä mitään pahaa ole.

Äänestä
  • Jos kummankin suostumus on, ei siinä ole silloin mitään. Jos taas ei suostumusta ole, tulee kuvaan mukaan Rikoslain 24. luku ja sen 6 §.

    Mistäs muuten luulet sen toimittajan saaneen rapsut? Kuvatakin saa, kunhan suostumus on.

    Asiaa tarkastellaan sitten sen toisen näkökulmasta.

    Äänestä

En tiedä, miten naiset asiaan suhteutuvat, mutta on hienoa nähdä nuoren miehen erektio. Itsellänikin alkaa seisoa siinä ja voisin auttaa vieruskaverin seisokin ylläpitoa kädellä.

Äänestä

kun kävin erään kylpylän kylpylän höyrysaunassa jokin aika sitten niin siellä oli muutamia naisia ja 5 miestä minun lisäksi, osa miehistä lähti sieltä pois ja muutamia naisia tuli sisää, mulla alkoi kalu seisomaan ja tietysti koitin peittää seisokkiani,yksi nainen huomasi tilanteeni ja tuli viereeni istumaan ja vähän ajan päästä otti kalun käteensä ja alkoi runkkaamaan sitä, ei kauan tarvinnut runkata kun laukesin naisen käsittelyssä, itse yritin laittaa sormeani hänen sisälleen mutta hän vain pyöritti päätään ja siirsi käteni pois, joskus pitää lähteä käymään uudestaan höyrysaunassa sillä se oli niin mahtava kokemus.

Äänestä
  • Jo oli uni! Olikos lakanalla märkyyttä?

    Äänestä

Mitä tekemistä tällaisella saunajutulla on tällä foorumilla. Ei liity mitenkään aiheeseen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


sekahöyrysauna1 kirjoitti:

Olen 20v mies ja menin kylpylän höyrysaunaan, jossa miehet ja naiset ovat sekaisin mutta puolet on erotettu köydellä. Miesten puoli oli täynnä kunnes istumapaikka vapautui aivan köyden vierestä. Kohta saunaan tulee noin keski-ikäinen kaunis nainen, joka istuu suht lähelle minua. Samalla miehiä on lähtenyt saunasta ja olen tämän naisen kanssa kaksin sillä puolen saunaa. Yritän ajatella kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä kun sitä naista, mutta alapääni on erimieltä ja kohta onkin täysi erektio. Olen myös varma, että naiselta ei jäänyt tämä huomaamatta vaikka yritin peitellä, mutta tuntui ettei hän pannut sitä pahakseen. Jälkikäteen on kuitenkin jäänyt askarruttaamaan, että ajattelikohan nainen että olisin täysi pervo tai jotain vastaavaa vai mitä?
Reaktio on kuitenkin ihan luonnollinen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu