Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Naisnäkökulma sekasaunasta

Taas-tämä-nähdään

Helsingin Sanomissa on luetuimpien juttujen joukkoon noussut vuonna 2013 julkaistu artikkeli sekasaunasta. Artikkeliin on poimittu lukijoiden kommentteja sekasaunomisesta.

– Sekasaunassa miehet ällöttävät. Tuntuu, kuin olisi koko ajan katseiden porattavana. Pikkupojat ovat äärettömän uteliaita, vähän vanhemmat pojat eivät ajattele mitään muuta kuin sitä, keski-ikäiset ja eläkeläismiehet ovat mielestäni irstaita, 16-vuotias tyttö kommentoi.

– Minusta sekasaunominen on jokseenkin vierasta nykyisessä suomalaisessa kulttuurissa. Ehkä paljon porua herättänyt porno on tähänkin syypäänä, 16-vuotias poika pohti.

Sekasaunominen jakoi mielipiteitä myös aikuisten keskuudessa. Osa kommentoi sekasaunan olevan luonnollinen asia ja kuuluvan suomalaisuuteen.

– Yksi hienoimpia asioita suomalaisuudessa on mielestäni se, että tuntemattomille ei puhuta, mutta kuumaan huoneeseen heidän kanssaan voidaan mennä ilman rihman kiertämää, 29-vuotias mies kertoi.

– Saunominen on puhdistautumista, rentoutumista ja nautiskelua, kuten hyvä ruoka ja juoma hyvässä seurassa. Saunominen kuuluu sosiaaliseen kanssakäymiseen kulttuurissamme. Saunominen ja seksi kuuluvat yhtä paljon yhteen kuin karjalanpiirakka ja eritrealainen lihapata, 40-vuotias nainen sanoi.

Jotkut kommentoijat kuitenkin sanoivat, että sekasaunassa on kiusallista, tai he eivät muuten vain pitäneet sekasaunomisesta.

– Saunassa pitää rentoutua eikä miettiä sitä, että onko minun mahamakkarani piilossa ja tuijottaako toisen sukupuolen edustaja minua ja makkaroitani. Itse en ole koskaan ollut sekasaunoja enkä ymmärrä sen viehätystä, 36-vuotias nainen sanoi.

---

http://www.iltasanomat.fi/hyvaolo/art-2000005023787.html

No, tuota mieltä on muutama naisimmeinen ollut tälläkin foorumilla. Miesten mielestä tuijottelu ja lääpiminen kuuluvat asiaan.

31

3151

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Olemme vaimoni kanssa olleet lukuisia kertoja sekasaunassa, yleensä ennestään tuttujen ihmisten kanssa.

      Jotkut harvat ovat kieltäytyneet sekasaunasta, yleensä miehet, vain hyvin harvoin naiset. Syitä kieltäytymiseen ei tietenkään voi kysyä. Onko kyse oman habituksen ujostelusta vai mustasukkaisuudesta naisestansa, joka joutuu samalla olemaan alasti muiden miesten seurassa? Vai onko kyse vain lapsuuden kulttuurin vaikutuksesta.

      Olen ollut havaitsevinani, ettei naisille ei olekaan ensisijainen itse alastomuus vaan "läskiensä näyttäminen". Siksi jotkut eivät mene uimarannallekaan, vaikka ns. intiimit kohdat on peitetty. Miehille taas sopii esiintyä uimarannalla vaikka millaisella kropalla, muttei alasti. Pieni kyrpä tuntuu asettavan paineita joillekin miehille. Naiset eivät tunnu kantavan yhtä suurta huolta vittunsa näöstä. Ehkä he tietävät, että naisen sukupuolielimet ovat miehen silmissä aina kauniit.

      Ihminen on erinnyt apinasta noin 5 miljoonaa vuotta sitten. Vaatteet ovat olleet tunnettuja vasta noin 100 tuhatta vuotta. Afrikassa ja Brasilian sademetsissä kuljetaan vieläkin joskus alasti. Ihmisen matkasta valtaosa on kuljettu ilman vaatteita.

      Kun suomalaiset lähetyssaarnaajat 1800-luvun puolivälissä tulivat Afrikan Ambomaalle, kaikki sikäläiset olivat vielä ilkosen alasti. Saarnaajat jättivät heille lahjaksi kastemekon, mutta koska ei ollut varallisuutta eikä kankaantuotantoa, ihmiset tulivat lähetysasemalle pyytämään uutta, kun entinen oli kulunut riekaleiksi. Lähetyssaarnaajien moraali ei sallinut, että kristityt ovat muiden tapaan alasti eikä puuvillan kasvatuskaan onnistunut paikallisissa oloissa, joten asiasta tuli vakava dilemma. Se ratkesi vasta kun halvat teolliset tuontikankaat tulivat markkinoille.

      Tavan pukeutua on tuonut tekninen edistys ja pohjoinen sää. Muutoin pukeutumisen motiivina on ollut vain koristautuminen. Geenimme eivät ole muuttuneet. Olemme samoja varhaiskantaisia ihmisiä kuin ennenkin, mutta kulttuuri ja tekniikka on vienyt meitä niin, että pukeudumme tai valikoidumme sukupuolen mukaan silloinkin, kun mikään ei sitä vaadi.

      On selvä, että miehet katselevat alastomia naisia ja naiset alastomia miehiä, jos saavat siihen tilaisuuden. Niin katselivat varhaisetkin ihmiset. Mutta "liiallinen" uteliaisuus on kulttuurin tuomaa. :)

      • Vielä on varmaan syytä vastata lauseeseen
        >>Miesten mielestä tuijottelu ja lääpiminen kuuluvat asiaan.>>

        Ei kuulu asiaan ollenkaan, ei miesten eikä naisten mielestä. Jos joku tässä suhteessa toimii asiattomasti, hän rikkoo itsekin asettamiaan käyttäytymistapoja vastaan.

        Hyvää muuten Uutta Vuotta! :)


      • Taas-tämä-nähdään
        rennosti.m kirjoitti:

        Vielä on varmaan syytä vastata lauseeseen
        >>Miesten mielestä tuijottelu ja lääpiminen kuuluvat asiaan.>>

        Ei kuulu asiaan ollenkaan, ei miesten eikä naisten mielestä. Jos joku tässä suhteessa toimii asiattomasti, hän rikkoo itsekin asettamiaan käyttäytymistapoja vastaan.

        Hyvää muuten Uutta Vuotta! :)

        Luepas tätä foorumia.


      • Taas-tämä-nähdään kirjoitti:

        Luepas tätä foorumia.

        Kiitos kommentin kommentista, "Taas-tämä-nähdään"!

        Näillä toimittamattomilla nettisaiteilla esiintyy pääasiassa väkeä, joilla on aika erilaiset näkemykset verrattuna keskiväestöön. On trolleja ja liiottelijoita, sairaita ja yksinjääneitä. Sangen harva osoittaa tietämystä.

        Kuulun ikäpolveen, joka eli nuoruutensa ennen nettiä. Minua tavattomasti häiritsi seksuaalinen ujous, vaikka vika olikin pääasiassa minussa itsessäni. Ajattelin silloin, että ujous johtuu väärästä kulttuurista ja kunhan totuttaudumme uudestaan menneeseen, myös alastomuuteen, tilanne korjautuu.

        Ryhdyin oikein pontevasti kaatamaan vääriä odotuksia, huomatakseni, että alastomuuteen liittyvä mielenkiinto ja kiihottuneisuus ei kokonaan mennyt ohi. Osin kyllä meni, mutta osa jäi. Kesti aikansa. Myös tutustuminen perusteellisesti biologiaan, populaatiogenetiikkaan ja tieteelliseen tutkimukseen yleensä sai minut lopulta ymmärtämään, että näin biologisesti onkin. Ei seksuaalinen halu jätä meitä, vaikka alastomuus saattaakin sen kussakin tilanteessa luonnolliseslle tasolle.

        Naisetkin ovat erilaisia ja heidän halunsa ovat erikokoisia, niinkuin miehillä. Olimme erään parin kanssa saunassa, jossa tuttavarouva pesemisen varjolla tuotti itselleen peitetyn orgasmin. Sanoin rouvalle saunakammarissa, että olipa kaunista katsottavaa, kun hän pesi vittuansa. Rouva oli aivan otettu, että huomasin asian, ja osoitti kiitollisuuttaan kohteliaisuudesta moneen moneen kertaan kuivaamalla vittuaan minuun päin. Olemme erilaisia. Emme varmaan halua kuitenkaan olla aseksuaalisia.

        Luulen, että olen lopultakin melko samalla linjalla kanssasi, mutta ikäero, kieli ja sukupuoliero vaikeuttaa toisen ymmärtämistä.

        Minusta kaikkein oleellisinta on, kuten nimimerkistänikin käy ilmi, että pelot hälvenisivät ja ihmisillä olisi lunki olo. Luulen, että sinkin pyrit juuri siihen.

        xxx

        Olen kyllä lukenut forumiakin. :)


      • paksukalumiesespoo

        Nimm. rennosti.m saanko tulla kanssanne saunomaan ja n ussimaan muijaasi ? tykkään erityisesti n ussia naista p erseeseen tykkääkö vaimosi ottaa kakkoseen ?

        Laita vaikka numerosi niin soitan ja sovitaan sopiva ajankohta.


      • Cuck_ko
        paksukalumiesespoo kirjoitti:

        Nimm. rennosti.m saanko tulla kanssanne saunomaan ja n ussimaan muijaasi ? tykkään erityisesti n ussia naista p erseeseen tykkääkö vaimosi ottaa kakkoseen ?

        Laita vaikka numerosi niin soitan ja sovitaan sopiva ajankohta.

        Tää kommentti jäi ny panettamaan. Suoraan ku mun fantasiasta. Olis niin täydellistä ku joku sauna vieras tulis ja lykkäis vaimoa piukkaan.. ;)


    • lehdenvarjossa

      ihminen on syntinen siksii pitäköön vaatteet päällä

    • Suomalaisen kulttuurin mukaan saunominen on vapaaehtoista, myös sekasauna. On vähän niinkuin maustetun ruoan kanssa, jos ei pidä timjamista, älköön käyttäkö timjamia.

      • niinmiksetkerro

        rennosti.m taidat olla tiukkapipo nimimerkistäsi huolimatta tai sitten olet yksinäinen mies ilman vaimoa.

        Jos epäilykseni eivät pidä paikkansa niin mikset anna tämän palstan miesten nussia sitä vaimoasi täällä yksi lupasi nussia jopa p erseeseen.


    • TiinaPojillaLeikkii

      Matkustellessa menemme vaimon kanssa aina sekassunaan. Ikärajaa niissä ei ole, mutta useinkaan siellä ei lapsia näe. Yleensä 15-16 ja siitä ylöspäin. Saunoissa ei kuulu turhaa "vikinää" ja rentoutuminen on sen mukaista.

      Sen olen huomannut että miehet katselevat aina. Se on niin aina että ei enää häiritse. Uskon sen olevan heillä geeneissä ja eivät itsekään voi sille mitään.
      Joskus, tai aika usein ihan tahallani istun niin että määrätystä kulmasta näkyy hyvin. Nämä kohdat lauteista tuntuvat olevan suosittuja. Kun muutan asentoa ja siirrän näkymän toiseen suuntaan, muuttuu pikkuhiljaa myös miesten paikka.
      Tällainen leikkiminen miesten kustannuksilla on ihan luvallista ja hauskaakin se on.

      Hyviä löylyjä.

      • JaHahHah

        Ja mies kirjoitti-


    • Siinä-se

      Lehtijuttu on naisen näkökulmaa, kaikki kommentit miehiltä.

      • Lehtijuttu ei ollut naisen näkökulmaa, vaikka aapee niin oli otsikoinutkin, vaan feministien näkökulmaa. Fiksut naiset eivät ennenkään ole kommentoineet feminstien juttuja ja altistaneet itseään hyökkäyksen kohteeksi.

        Feminismi ei ole tutkimukseen perustuva kanta, vaan ideologinen. Lähtökohta ei siis ole, mitä tutkimus tuo esille, vaan miten PITÄISI olla.

        Eräät kommentit ovat miesideologisesti värittyneet. Ne ovat siis samanarvoisia feminismin kanssa. :)


      • Ei-järkevää
        rennosti.m kirjoitti:

        Lehtijuttu ei ollut naisen näkökulmaa, vaikka aapee niin oli otsikoinutkin, vaan feministien näkökulmaa. Fiksut naiset eivät ennenkään ole kommentoineet feminstien juttuja ja altistaneet itseään hyökkäyksen kohteeksi.

        Feminismi ei ole tutkimukseen perustuva kanta, vaan ideologinen. Lähtökohta ei siis ole, mitä tutkimus tuo esille, vaan miten PITÄISI olla.

        Eräät kommentit ovat miesideologisesti värittyneet. Ne ovat siis samanarvoisia feminismin kanssa. :)

        16-vuotias femakko.
        Yritä edes keksiä jotain järkevää.


      • Ei-järkevää kirjoitti:

        16-vuotias femakko.
        Yritä edes keksiä jotain järkevää.

        Kun tutustuu syvällisesti biologiaan ja evoluutioon, ymmärtää mistä on kyse.

        Kaikkialla luonnossa vallitsee myös parin sisäinen ristiriita. Tämä ei ole väärinymmärrys, kuten ideologiset yhteisöt, kuten kirkko tai ei-kirkollinenkin perheneuvonta uskoo, vaan perintögeeneissä oleva ratkaisematon ristiriita.

        Naiselle on edullista saada vähille lapsilleen omat geeninsä ja mahdollisimman hyvän parittelukumppanin geenit. Siksi nainen on miehen suhteen erittäin valikoiva. Miehen on edullista pariutua mahdollisimman monen naisen kanssa, jotta jälkeläistuotto olisi mahdollisimman suuri.

        Biologiassa ei ole muuta kelpoisuuden mittaria kuin jälkeläistuoton määrä. Koska nainen ja mies voivat saada eri määrän jälkeläisiä, kummallakin on erilainen strategia, joka on syntynyt sopeumana evoluution kuluessa ja jää perinnöksi jälkeläisillekin geenien muodossa.

        Jos ristiriita olisi vain kulttuurinen ja ideologinen, pitäisi selittää, miksi se on olemassa ja miksi se ei poistu.

        Ristiriita esiintyy jopa kaksineuvoisilla eliöilla, kuten kastemadolla. Kun kaksi, siis kaksineuvoista kastematoa pariutuu, molemmat pyrkivät tuhoamaan toisensa miespuoliset elimet, jotta hedelmöitynyt mato palvelisi vain toisen madon etua, eikä enää haaskaisi voimiaan hedelmöittämällä koirasroolisesti toisia matoja.

        Niin kauan, kuin on ollut syntymää siittämisen kautta, on ollut tämä ristiriita. Ne yksilöt, jotka ovat tehokkaimmin ajaneet omaa (omien geeniensä) etua, ovat lisääntyneet eniten ja jättäneet geeninsä perinnöksi jälkeläisilleen, jotka toteuttavat samoja strategioita.

        Biologinen todellinen maailma on täynnä kilpailua, ristiriitoja, petosta ja sotia. Niitä ei voi kulttuurisilla toimilla, kuten ideologiaa propagoimalla, havittää. Ne ovat ja pysyvät.

        Ei ole olo onnellista laatuyksilöilläkään, sillä ne joutuvat puolustamaan paikkaansa. Edes alfauroksilla ei ole helppoa, sillä ne joutuvat tappelemaan vallantavoittelijoita vastaan jopa verissäpäin. Ihmisnaaraalla, naisella, on edessään aika, jolloin ei enää ole seksuaalisesti miehen silmissä haluttava. Samoin entinen alfamies ei enää ole nuorten naisten haluama, jos yleensäkään naisten.

        Kumpikin sukupuoli toteuttaa omaa geenien määräämää strategiaansa ja tappelee. Halu tapella noudattaa normaalijakaumaa. Helpointa on niillä, jotka ovat sattumoisin perineet sellaiset geenit, ettei halua tapella, ja on onnistunut löytämään puolison, joka on samanlainen. Tälläisia pareja on aniharva.

        Oikea biologinen tieto ei ole lohdullista. Olen miettinyt sitäkin, tulisiko kokonaan pidättyä tiedon edistämisestä ja antaa ihmisten olla vaalenapunaisissa luuloissaan. Olisiko näin helpompi kulkea läpi se aika, jonka joudumme täällä olemaan?

        Hyvää Uutta Vuotta sinulle! :)


      • Ei-mitään-järkeä

        Susta vois tulla maalari. Saat mustan valkoiseksi.


      • Ei-mitään-järkeä kirjoitti:

        Susta vois tulla maalari. Saat mustan valkoiseksi.

        Maalari minusta ei voisi tulla, koska minulla ei ole siihen lahjoja, mutta opintoja olen suorittanut runsaasti. :)


      • sivustaseurannut

        Taidat olla tyypillinen loinen joka pysyy ikuisena opiskelijana ettei tarvitse töihin mennä.


      • sivustaseurannut kirjoitti:

        Taidat olla tyypillinen loinen joka pysyy ikuisena opiskelijana ettei tarvitse töihin mennä.

        Opiskelin yliopistossa työn ohella, joten ei tullut edes opintovelkaa. Sain sitten opintojen mukaisen työpaikan. Hyvää Uutta Vuotta sinulle! :)


      • Menisit-töihin
        rennosti.m kirjoitti:

        Opiskelin yliopistossa työn ohella, joten ei tullut edes opintovelkaa. Sain sitten opintojen mukaisen työpaikan. Hyvää Uutta Vuotta sinulle! :)

        Menisit sitten töihin täällä roikkumasta.
        Noita sun juttujas on kuultu ihan kylliksi HY:n vanhan rakannuksen kuppilassa.


    • Löylyttelijänä

      Onneksi nyt ovat tulleet sekasaunat joissa on alastomuuskielto, niin alastomuus ongelmasta on päästy eroon.

      • Hoopot

        Alastomuus on nykyään saunassakin niin seksuaalistettu, ettei missään julkisessa saunassa taideta enää hyväksyä alastomuutta.


      • Hoopot kirjoitti:

        Alastomuus on nykyään saunassakin niin seksuaalistettu, ettei missään julkisessa saunassa taideta enää hyväksyä alastomuutta.

        Puhut kyllä asiaa. Alastomuus on nykyisin paheksutumpaa kuin parikymmentä vuotta sitten. Välillä vapautuu, välillä mennään takapakkia. Aaltoliikettä se on.


      • Vapauttaa

        Julkisten saunojen alastomuuskielto vain lisää alastomuuden paheksuntaa.


      • Samoin
        Vapauttaa kirjoitti:

        Julkisten saunojen alastomuuskielto vain lisää alastomuuden paheksuntaa.

        Juu, ihan kuten kieltolakikin aikoinaan.


      • s.pipilä

        Muutaman vuoden päästä istumme kaikki hunnutpäässä moskeijoissa joten nauttikaa sekasaunoista viellä kun voitte.


      • Omituisia-puhut
        rennosti.m kirjoitti:

        Puhut kyllä asiaa. Alastomuus on nykyisin paheksutumpaa kuin parikymmentä vuotta sitten. Välillä vapautuu, välillä mennään takapakkia. Aaltoliikettä se on.

        Peilin kauttako olet tuollaisia tutkimuksia lukenut - tai siis lukemaasi tulkinnut. Kas kun juttu on tasan toisin eli vapaamielisyys pukeutumisessa on lisääntynyt ja rannallakin saa uida nakuna, mikäli ei aiheututa häiriötä tai esiinny provokatiivisesti.


    • Saunojainen

      Sompasauna, Hermanni ja Lapinlahden sauna ovat sekasaunojille sopivia. Tutustkaapa.

    • pilibali

      Seksuaalisia paikkoja-vai olenko vain käynyt väärään aikaan,väärässä saunassa !!??? Pussi pullollaan olen mennyt - saunatiloissa "jostain" syystä aina vähintään puolittuu !!! Nestehukkako ??? :)

    • kaunispinta

      Kävin pari vuotta sitten hiitoreissulla Sel am seessa. Siellä oli upea uimahalli ja siinä erikseen saunaosasto( eri lippu) siellä oli paljon erillaisia siunoja ja paljon eri ikästä saunojaa seka saunassa ilkosillaan. Aluksi homma tuntu vähän vieraalta kun ei täällä härmässä olut tottunut sekasaunomiseen. Ihailin sitä rentoa ja rauhallaista meininkiä.
      Tuntui että siellä se saunominen oli todella luonnolista eikkä mittään kyttäilyä. Suosittelen menemään ja nauttimaan keski euroopan meinigistä.

      • Nautiskelua-

        Kui pal siel nussittiin? Antoko kaikki naiset?


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2217
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2043
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1658
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1480
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1476
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1377
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1344
    8. 52
      1238
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1190
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1169
    Aihe