Kirkosta eroaa noin 40000/vuosi

Mielenkiintoista saako matuhyysääminen mitään piikkiä aikaan, minulla tuosta touhusta nousee karvat pystyyn ja viimeinen niitti eroamiseen.

"Suomen evankelis-luterilaisen kirkon läsnä ole-
van väestön määrä oli vuoden 2015 lopussa noin
3 999 000 henkilöä (vuonna 2014 vastaava luku
korjauksineen oli 4 034 000). Kirkkoon kuului
72,9 % suomalaisista (vuotta aiemmin kirkkoon
kuului 73,7 %). Kymmenessä vuodessa kirkkoon
kuuluvien määrä on vähentynyt 8,4 prosentilla
(lähes 367 000 henkilöllä).
Vuonna 2015 kirkon kokonaisjäsenmäärä oli
4 183 000 henkilöä. Kokonaisjäsenmäärässä on
mukana myös 184 000 poissa olevaa kirkon jä-
sentä. Heitä ovat esimerkiksi ulkomailla asuvat
suomalaiset."
580
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kirkko haluaa suurmoskeijan sunneille Helsinkiin. Antaisivat vielä jäsenteniltään keräämiä rahojakin siihen hankkeeseen.

Muslimit Suomessa puhuvat avoimesti kristinuskoa vastaan. Miksei kirkko vastusta avoimesti islamia? Heidän täytyisi haastaa islam ja nostaa esille sen huonot puolet. Ei ole ihme, etteivät muslimit Suomessa ymmärrä, miten paljon islamia täällä inhotaan. Kun kirkkokin vain matelee heidän edessään.

Äänestä

Kirkko saa niin paljon yhteistöveroja valtionapuna, ettei seurakuntalaisten kirkollisveroja tarvita seurakunnan pappien ja muun henkilökunnan palkkojen maksuun ja kiinteistöjen hoitoon.

Muslimit taitavat olla jo toiseksi suurin uskontokunta Suomessa, menevät jäsenmäärässä ortodoksien, katolilaisten ja jehovantodistajien ohitse. Mulsimien määrä kasvaa kohisten, sukupolvi toisensa jälkeen. Kohta pitää luterilainen kirkko erottaa valtiosta tai sitten liitää myös muslimit valtionapuun, viralliseksi kirkoksi.
Jos valtionapu kirkolta lakkaa, saavat papitkin kerjätä omat palkkansa, mikä olisi aivan oikein. Vapaaehtoisesti seurakuntaan kuulutaan. Kirkkorakennuksille voisi antaa saman määrärahan kuin museoille.

Jumalaan uskomiseen ei kirkkoa tarvita, seurakuntayhteyden saa muualtakin. Luterilainen kirkko itse toiminnallaan islamisoi maatamme ja saa siitä vielä tulevaisuudessa kärsiä kun jää vähemmistöksi.

Äänestä

Eiks noita Musuja oo kääntynyt Kristityiksi kun sillä saa helpommin jäädä maahan, kirkko saa uusia jäseniä maksupuolen kanssa vaan voi olla niin ja näin tai siis Valtio eli Me maksamme.

Äänestä

Luulin että Hermannin diakoniatalo on kirkon omistuksessa.

Kuvio on siis että Helsingin kaupunki maksaa Diakonissalaitokselle (joka lokkii välistä) joka maksaa kirkolle (joka lokkii välistä) joka majoittaa romanikerjäläisiä?

"Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto on myöntänyt Helsingin Diakonissalaitoksen säätiölle lisäavustuksen käytettäväksi liikkuvan väestön tilapäiseen hätämajoitukseen. Hermannin diakoniatalossa voi majoittua enintään 50 henkilölle kerrallaan."

http://m.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/karmeat-kuvat-helsingin-keskustan-romanislummista-joana-ja-samara-asuvat-vr-n-makasiinien-raunioissa/6136572

Liikkuva väestö = romanikerjäläiset

(uutinen on vanha, Hermannissa majoittuu nykyään romanikerjäläisiä, heitä majoittuu myös Munkkisaaressa Eiran vieressä, siellä tilat omistaa Helsingin Diakonissalaitos, joka epäilemättä lypsää kaupungilta rahaa toimintaan)

Äänestä
  • Jep. Hermannin diakoniatalo on kirkon lafka.

    Siis tosiaan:
    Helsingin kaupunki antaa rahaa Helsingin Diakonissalaitokselle
    joka ostaa majoituspalvelun kirkolta
    joka kerää kunnian asunnottomia majoittavana hyväntekijänä.

    Voi hemmetti näitä kuvioita. Näissä liikkuu näköjään aina
    veronmaksajien raha
    ja kimaltavaksi kiillotettu mielikuva hyvistä ihmisistä.

    Kaupunki myös ostaa kirkolta palveluja asunnottomille, kuten tukiasumisen, palveluja ostetaan myös Diakonissalaitokselta.

    Kahvilatoiminnan pyörittämisen Hermannissa taitavat hoitaa vapaaehtoiset, joten se ei maksa kirkolle mitään.

    https://fi-fi.facebook.com/hermannindiakoniatalo/

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kirkkopartalapsille kirjoitti:

Mielenkiintoista saako matuhyysääminen mitään piikkiä aikaan, minulla tuosta touhusta nousee karvat pystyyn ja viimeinen niitti eroamiseen.

"Suomen evankelis-luterilaisen kirkon läsnä ole-
van väestön määrä oli vuoden 2015 lopussa noin
3 999 000 henkilöä (vuonna 2014 vastaava luku
korjauksineen oli 4 034 000). Kirkkoon kuului
72,9 % suomalaisista (vuotta aiemmin kirkkoon
kuului 73,7 %). Kymmenessä vuodessa kirkkoon
kuuluvien määrä on vähentynyt 8,4 prosentilla
(lähes 367 000 henkilöllä).
Vuonna 2015 kirkon kokonaisjäsenmäärä oli
4 183 000 henkilöä. Kokonaisjäsenmäärässä on
mukana myös 184 000 poissa olevaa kirkon jä-
sentä. Heitä ovat esimerkiksi ulkomailla asuvat
suomalaiset."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu