Nyt haetaan sosiaalipuolen johtajaa. Miksi kaikki lähtee, mikä mättää?
Kaksineuvoisen johtajat
mikämikämii
431020
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 43
Vanhimmat
Kuntayhtymä Kaksineuvoisen sosiaalipuolen johtaja on valittu perhepalvelujen muutosagentiksi Etelä-Pohjanmaalle. "Jokaisessa maakunnassa toimii oma kärkihankkeen muutosagentti. Muutosagentin keskeisin tehtävä on edistää ja koordinoida hankkeen tavoitteiden toteutumista tulevassa maakunnassa. Hän luo hyvät edellytykset ja kehitysmyönteisen ilmapiirin lasten, nuorten ja perheiden muutosohjelman toteutumiselle."
Mikä olisikaan Kuntayhtymä Kaksineuvoisen tilanne, jos erittäin pätevä johtaja Ala-Toppari Peltola olisi valittu aikoinaan Kuntayhtymän johtajaksi? Pusa valittiin silloin ja tulos näkyy. Pätevä henkilöstö on kaikonnut ja potilaiden hoidon laatu rapakunnossa!
Pusa on palkinnut kuntayhtymään jääneet mieliselijänsä uusin virkanimityksin ja palkankorotuksin. Nyt ei heidän tarvitse murehtia alkaako kuukausipalkka numerolla 3 vai 4? Pusa ratkaisi asian.
tälläiset kuntayhtymä kaksineuvoisen uudet virat: hyvinvointijohtaja, ulkopoliittinen strategia johtaja, operatiivinen johtaja.
Ei mikään hyvinvointijohtaja vaan hyvinvointipäällikkö!
Mistä luit? Todista.
Tieto on tullut kuntayhtymän henkilökunnalta. Heille asia on tiedotettu. Operatiivinen johtaja on jo tehnyt kuntakierroksia ja mainostanut uutta nimitystään.tiedotettu
Miten päättäjät voikaan olla näin sokeita!
Harvemmin itse ajetaan oman paikkakunnan toiminnat alas, nyt kun olisi pitänyt huolehtia että alueelle olisi jäänyt edes jotain palveluja.
Nyt se on jo myöhäistä.
Kiinnostaisi, milloin noin vaativiin virkoihin on ollut hakuaika? Paljonko oli hakijoitaja ja montako kutsuttiin soveltuvuustesteihin?
Kyllä kaksineuvoisen hallitus taitaa polttaa vesipiippua vahvempaa kun näitä virkoja perustetaan.
Tai sitten, "jos on lusikalla annettu niin ei voi kauhalla vaatia".
Eihän nuo virkanimitykset voi olla totta. Ei noin vaativia virkanimityksia voi tehdä ilman avointa hakuprosessia soveltuvuusarviointineen. Ylempi korkeakoulututkinto ja siihen johtamiskoulutukset nyt ainakin ovat perus perusvaatimukset.
Tarkoitit kai: "Jos on lusikalla annettu, niin ei voi Kauhavalla vaatia!"
Tämän päiväisessä Ilkka lehdessä Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin johto näyttää mallia, miten toimitaan virkojen suhteen tässä soten valmistelun välivaiheessa eli virat laitetaan julkisesti haettavaksi vaikka ne olisivat määräaikaksia virkoja ennen sotea. Näinhän olisi pitänyt toimia myös kuntayhtymä kaksineuvoisessa. Määräaikaset virat olisi tullut täyttää julkisella haulla Etelä-Pohjanmaan sote alueella soveltuvuustestein. Näin olisi saatu pätevät muutosjohtajat myös kuntayhtymään. Valinnat eivät olisi tapahtuneet tuttavakaupalla vaan oikeudenmukaisesti. Nyt toiminta on aiheuttanut laajalla alueella ihmetystä, ärtymystä ja pelkoakin.
Tämän hetkisen valalla olevan tiedon mukaan soveltuvuustestejä tulisi käyttää. Niissä mitataan muun muassa älykkyytä, joka on todettu olevan keskeinen tekijä nykypäivän johtamisessa. Tutkimusten mukaan älykkystesteissä menestyminen on vahvasti kytköksissä työtehtävässä onnistumisen kanssa. Älykkyys liittyy oppimiseen, ja kyky oppia uutta ja käyttää sitä hyväksi on työelämässä tärkeä.
Koko yhtymä mureni. Lääkärit ja johto lähti jättäen henkilökunnan voimaan pahoin. Kenen oli syy?
Onkohan aivan koko totuus. tavoitteet ne on johtajilllakin.
Miksi Pusa ei julkaise kuntayhtymä kaksineuvoisen henkilökunnalle suuntaun imago -tutkimuksen tuloksia??? Kysely tehtiin syksyllä 2016 henkilöstölle. Onko kuntayhtymän hallitus saanut kyseisen tutkimuksen tulokset tietoonsa?
Mitkä tavoitteet johtajilla? Saada henkilöstö voimaan huonosti? Heikentää potilaiden kokemaa hoidon laatua? Ei ole populismia kirjoittelut. Valitettavasti tietoon on tullut vain jäävuoren huippu. Vastuussa on ennen kaikkea luottamusmiesjohto. Miksi he eivät ole puuttuneet ja kyseenalaistaneet toimintaa?
Onha siitä lehdesäso ollut. Ojanperäkin kommentoui.
Missä lehdessä on ollut imago tutkimuksen tulokset julkaistu. Kuulemma henkilöstölle ei ole asiasta ainakaan tiedotettu.
paikallislehdessä
Omituista, kun henkilökunnalle ei ole tiedotettu eikä kaksineuvoisen nettisivuillakaan tiedoteta mitään kyseisen tutkimuksen tuloksista.
Ookko nukkunu töissä.
Erikoista sakkia koko johtoporras. Yhden katon alle kaikki, että saadaan jutella. Sitten perustetaan lisää päällikkötason virkoja. Leikataan vaan lisää palveluista, näin kuntalaisia palvellaan. Soten myötä saa Kauhavalta lakkauttaa julkisen terveydenhuollon. Vika ei alatasolla, mutta johtaminen!!!
Joku kirjoittikin Ilkassa, että terveydenhuollon yhtymiin on tavattu lykätä kaikki "kyvyttömät ja muuten haasteellisen".
2v koko pulju enää hengissä ja palkataan tiedotuspäällikkö. olis ny jumalavita vakinaistanu silläki rahalla pari hoitajapestiä. Nyt puljussa käytetään laittomia määräakasia ketjutettuja soppareita. Osa porukasta ollu jopa 5 vuotta jatkuvassa hirressä muutamien viikkojen pitusilla työsopimuksilla. Mihin helekuttiin julkinen palveluntuottaja tarvii tiedostuspäällikköä. niitä johtajien meriselityksiä kaunistelemaako. Onneksi soten myötä lopetetaan tämä paskaläjä.
Joo kyllä tuo tiedotuspäällikön virka oli nyt kaiken huippu! Kyseinen henkilö siirtyy kahden vuoden kuluttua ns "vanhana työntekijänä" Etelä-Pohjanmaan soten työntekijäksi!! Viime aikaisilla virkanimityksillä kuntayhtymässä (strateginen johtaja ulkopolitiikka, operatiivinen johtaja ja hyvinvointipäällikkö sekä nyt tiedotuspäällikkö) olisi voitu palkata lisää perushoitotyöhön työntekijöitä ja vakinaistaa toimia. Eikö tulevan soten tarkoitus ole juuri turvata potilaiden/asiakkaiden peruspalvelut? Miten ihmeessä voi olla mahdollista, että kuntayhtymä kaksineuvoisen johto EI TÄTÄ YMMÄRRÄ? Pusalla ei ole koskaan ollut juuri kummoista harkintakykyä, mutta nyt se on mennyt kyllä jo niin erikoiseksi, että mieleen tulee jopa, onko kyseessä jo työkyvyn heikkenemisestä johtuva harkinta- arviointikyvyn pettäminen? Etelä-Pohjanmaan muissa kunnissa tai kuntayhtymissä ei tällaista tapahdu, mitä tapahtuu kaksineuvoisessa.
kumpihan voittaa päällikkö kisan tekninen vai kaksveuvoonen. molemmis on kyllä päälliköötä kohta enemmän ku muuta henkilökuntaa. kuntalaanen vaan tyhymänä kysyy jotta kukahan ne tyät siälä teköö? nämä päälliköt ku ei kättänsä paskoon upota tai vasaraan tartu.
kyllä uudessa kauhavassa on virkamies armeja ottanu hampaattomilta politikoolta vallan ja lopputulema on karmaaseva. tulis ny äkkiä valtio ja ottaas tämmösen puliun holhoukseen.
päälliköt korottaa alaastensa palakkoja jotta saa nämä hiliaseks ja myötäileviks. hampaattomat valtuutetut kattoo sivusta jotta näinköhän tämän kuuluukin mennä.
voi kertoo heille ettei se kuuluis noin mennä jos teillä olis yhtään munaa
En kyllä ymmärrä tätä nykyistä menoa ollenkaan! Kuntaliitoksen yhteydessä puhuttiin, miten tulee säästöjä, kun virkoja tarvitaan vähemmän. Lisättyhän niitä on kaiken aikaa. Samoinhan asiat ovat menneet Kaksneuvoisessakin. Ja hoitajat uuvutetaan....
Se+on+juuri+näin.+Päälliköt+ovat+kaiken+lisäksi+saaneet+nytkin+10%+palkankorotukset.+Muut+tekee+nolla+sopimuksia+samaan+aikaan.+Lumikki+nostaa+esimiehenä+ja+pian+varmaan+onkin+itse+Lumikin+vuoro.+Jos+talousjohtaja+saa+esim.+600€/kk,+niin+kai+nyt+pääjohtaja+tarvitsee+koko+tonnin?
Kaksineuvoisen ylennyksen saaneet johtajat ovat juuri niitä jotka ovat pelänneet oman virkansa puolesta, kun sote tulee. Pusa pelasti mutta mistä syystä?
Kukas Lumikin palkannostoja valvoo? eikö hänen esimies ole kaup hall. peejee? onkos kepulainen, Kortesjärveltä? Ei ole ollut kovin näkyvä henkilö ? Onko valvonta kunnossa ?
olihan siinä tiedostuspäällikkö ennenki. Se nuari poika joka lähti pikavauhtia johonkin paikalliseen lehteen, en nyt muista kummankaa nimiä .
No nuoren poijan lähdettyä ei olisi tarvinnut tiedostuspäälikön paikkaa laittaa uudellen auki
Pusan ansiostako koko johto lähti, henkilöstö voi pahoin ja Kaksneuvoinen vetelee viimeisiään. Eikö huhut kerro Kurikankin testien kertoneen totuuden mutta eivät uskoneet. Mistä tämän naisen hehkutus johtui jos näytöt tätä luokkaa?
Kyllä Kurikan kaupunginhallitus tietää nyt missä mennään. Siksi haluavat uuden kaupunginjohtajasopimuksen, jossa irtisanomispalkka olisi 6 kk. (Ilkka 11.1.16) Aiemmin oli jo tehty sopimus, missä irtisanomispalkka olisi ollut 12 kk. He menivät halpaan, kun eivät uskoneet virallista soveltuvuustestitulosta. Nyt ovat kyllä täysin ajan tasalla. Ovat sitä mieltä, että nykyinen kaupunginjohtaja olisi ollut se sopivin. Koko kaupunginhallitus on yksimielinen asian suhteen.
siis Ilkka 11.1.2017
Mitä tarkoittaa narsisitinen johtaja? Tavallinen ihminen menee lankaan. Ei siinä sen kummempaan.
Kuka nyt on narsistinen?
kva kaupunki haluaa maakunta-soteen, Eli äkkiä kuntayhtymästä eroon. On riski kaupungin taloudellekin. Kyllä 2-neuv. tilanne tiedos on.
Ei kai se hlauamisesta ole kiinni kun on pakko. Siinä tilanteessa yritetään tehdä hommasta mahdollisimman kivuton kaikille. Oletteko vastustajat ajatelleet, että palvleut voisi olla Seiänjoellakin asti. Sitä vastaan nyt tapellaan. Silloin Sotekeskus on pakollinen toimintamalli joka valitettavasti syö nykyisiä palveluja kuntayhtymän laitamilta. Tilalle on kuitenkin kehitetty malli joka toimii varmasti nykyistä paremmin.
Voi tulla tunne että on pätevä jos tunkee itsensä jokapaikkaan
Tarkoitatko nyt Pulaa vai pj:tä?
Pitäisi perustaa yksineuvoinen kun kahdelta ei onnistu mikään suonsilmään mennään ja kovaa taitaisi olla paras vaihtaa päättäjät sais edes terveydenhuollon pelaamaan?