asiaa autoveron

Nyt on kyllä iso pyörä päällä. Kuten aiemmin mainittiin ake kerää tietoja autojen kulutuksista ja listaa ne järjestelmäänsä.

Nyt on huomattu asia jo "päämajassakin " että jotain tarvitsee tehdä. Toki siitä ei julkisuuteen hiiskuta vaan salassa edetään. Tästä voisi jotain päätellä että työryhmissä käy aikamoinen kuhina kevään aikana

Jake

http://www2.ake.fi/asiantuntija/sivu04.html

Luulisi niiden saavan kesään mennessä päätökset tehtyä. Parasta asiassa on tulee se sitten milloin tahansa ilmeisesti autoverotus uudistetaan kokonaisuudessaan ja yksinkertaistetaan, koska ei tarvitse enää rakentaa suojamuuria tuontia vastaan, kuten aina ennen.

Oma veikkaus on että vanhemmat autot jätetään suht koht rauhaan - koska niistä on peritty aikanaan todella korkea vero ja uudet ovat verovapaita, mutta käyttömaksut pyörivät jossain 500-1000 euron välissä riippuen kulutuksesta. Bensan hintaa ei tuosta enää voida nostaa, koska se on ylittänyt kipurajan prosenttiosuuden kuukausiansioista keskimäärin. Nähtäväksi jää, kuinka rohkeita vetoja tehdään, millään pienillä prosenttikikkailulla ei tätä enää korjata, kun on kymmeniä vuosia menty metsään.
71112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Veroissa ei näköpiirissä muutoksia vuosiin, tämä asettunee nyt näin

Äänestä

"Bensan hintaa ei tuosta enää voida nostaa, koska se on ylittänyt kipurajan prosenttiosuuden kuukausiansioista keskimäärin."

Mistä bensan hintaa ei voida enää nostaa? Lokakuisesta 1.24 eurosta vai tämänhetkisestä 1.04 eurosta? Mikä se kipuraja on, ja kenen palkasta se prosenttiosuus lasketaan?

Äänestä
  • Huomaa kyllä, että sinulla ei ole alkeitakaan yhdyskunta taloudesta. Onko sinusta hyvä että ihmiset laittavat autoiluun ja polttoaineeseen huomattavan osan tuloistaan eli teemme työtä ja raha menee ulkomaille. Kyse on siis keskiarvoajattelusta ja sen varmaan tiesitkin että Suomi on pitkien etäisyyksien maa ja kallis polttoaine autioittaa tehokkaasti, jota sitten voidaan taas verovaroin tukea toisesta taskusta.
    En puhunutkaan itsestäni, mulle on ihan sama vaikka maksais kolme euroa litra - ei haittaa, mutta ehkä se kehä kolmen ulkopuolella tuntuu.

    Elinkustannusindeksi korjattu polttoaineenhinta tässä.
    http://www.rahatieto.fi/poa19702004.htm

    Syntyikö ajatuksia?

    Äänestä

  • Jake kirjoitti:

    Huomaa kyllä, että sinulla ei ole alkeitakaan yhdyskunta taloudesta. Onko sinusta hyvä että ihmiset laittavat autoiluun ja polttoaineeseen huomattavan osan tuloistaan eli teemme työtä ja raha menee ulkomaille. Kyse on siis keskiarvoajattelusta ja sen varmaan tiesitkin että Suomi on pitkien etäisyyksien maa ja kallis polttoaine autioittaa tehokkaasti, jota sitten voidaan taas verovaroin tukea toisesta taskusta.

    Olimme siis kipurajalla polttoaineen hinnan suhteen 25 vuotta sitten. Mitä silloin tapahtui? Kapinoiko autokansa, kaatuiko hallitus?

    Äänestä

  • Jake kirjoitti:

    Huomaa kyllä, että sinulla ei ole alkeitakaan yhdyskunta taloudesta. Onko sinusta hyvä että ihmiset laittavat autoiluun ja polttoaineeseen huomattavan osan tuloistaan eli teemme työtä ja raha menee ulkomaille. Kyse on siis keskiarvoajattelusta ja sen varmaan tiesitkin että Suomi on pitkien etäisyyksien maa ja kallis polttoaine autioittaa tehokkaasti, jota sitten voidaan taas verovaroin tukea toisesta taskusta.
    En puhunutkaan itsestäni, mulle on ihan sama vaikka maksais kolme euroa litra - ei haittaa, mutta ehkä se kehä kolmen ulkopuolella tuntuu.

    Elinkustannusindeksi korjattu polttoaineenhinta tässä.
    http://www.rahatieto.fi/poa19702004.htm

    Syntyikö ajatuksia?

    ei sekään ole kansantaloudellisesti järkevää,että tuodaan autoja esim.Saksasta.

    Äänestä

  • kiili kirjoitti:

    ei sekään ole kansantaloudellisesti järkevää,että tuodaan autoja esim.Saksasta.

    Jos ei kerran ole kansantaloudellisesti järkevää tuoda autoja ulkomailta, niin se on hyvä uutinen Uudenkaupungin autotehtaalle. Meidän pitäisi kaikkien siirtyä Porsche Boxsteriin tai avo-Saabiin. Joko sinulla "kiili" on sellainen?

    Äänestä

  • Pena kirjoitti:

    auto on Volvo,ja näin Haaparannalla kirjoilla olevana on kansantaloudellisesti järkevää ostaa kotimaista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

poistumisesta kirjoitti:

Nyt on kyllä iso pyörä päällä. Kuten aiemmin mainittiin ake kerää tietoja autojen kulutuksista ja listaa ne järjestelmäänsä.

Nyt on huomattu asia jo "päämajassakin " että jotain tarvitsee tehdä. Toki siitä ei julkisuuteen hiiskuta vaan salassa edetään. Tästä voisi jotain päätellä että työryhmissä käy aikamoinen kuhina kevään aikana

Jake

http://www2.ake.fi/asiantuntija/sivu04.html

Luulisi niiden saavan kesään mennessä päätökset tehtyä. Parasta asiassa on tulee se sitten milloin tahansa ilmeisesti autoverotus uudistetaan kokonaisuudessaan ja yksinkertaistetaan, koska ei tarvitse enää rakentaa suojamuuria tuontia vastaan, kuten aina ennen.

Oma veikkaus on että vanhemmat autot jätetään suht koht rauhaan - koska niistä on peritty aikanaan todella korkea vero ja uudet ovat verovapaita, mutta käyttömaksut pyörivät jossain 500-1000 euron välissä riippuen kulutuksesta. Bensan hintaa ei tuosta enää voida nostaa, koska se on ylittänyt kipurajan prosenttiosuuden kuukausiansioista keskimäärin. Nähtäväksi jää, kuinka rohkeita vetoja tehdään, millään pienillä prosenttikikkailulla ei tätä enää korjata, kun on kymmeniä vuosia menty metsään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu