hitaasti vaan ahneus pakottaa heti hankkimaan hehtaaritalon, mersun ja ulkomaanmatkoja. Sitten tehdään konkurssi ja työntekijät saavat kenkää.
Suomalaisilla yrittäjillä ei ole malttia vaurastua
xsdutgdf
31232
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Älä liioittele. Muutama nousukas saattaa ehkä olla joukossa mutta helposti suurin osa on ihan tolkun väkeä.
Tottahan tuo oli. Samaa mieltä olen aloittajan kanssa.
Ei ole vaan pelkkää kateellisten panettelu ja yleistystä.
Totta oli, kokoomuslainen alkoi taas kateusjaarituksensa.
Unohdit edustusvaimon.
Suomalaiset yrittäjät mysö hinnoittelevat tuotteensa tapiin ja sitten ihmetellään mihin asiakkaat katosivat.
Korjaus: tappiin
No vähän pakko kun joutuu maksamaan lomarahoja, sairaslomarahoja, lomaltapaluurahoja ja muita älyttömiä joutavuuksia.
Suomessa on pienemmät palkat kuin Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Saksassa.
Palstalle suollettu tätä valheellista komukkapropagandaa jälleen kerran.
Kokoomuslainen sai itkupotkuraivarin heh.
Ei itketä eikä raivostuta mutta lähinnä huolestuttaa kuinka hulluja nämä teidän komukoiden jutut on.
Älä valehtele, itkeä pillität ja kuolaat.
joku sanoi että yrittäjät hinnoittelevat itsensä ulos......
voi pitää paikkaansa, mutta tohon voi sanoa että nykyään ainakin Suomessa rakennustyöt ovat hankala alue Suomalaisille yrittäjille
Miksi näin ?
Suomalaisen yksityis yrittäjän pitäisi normaalisti veloittaa noin 45€ sis.Alv jotta myös yrittäjyys olisi kannattavaa toimintaa Suomessa, mutta tämä ei onnistukaan enään, koska Suomessa on halpamaista tulleita työläisiä/yrityksiä,jotka polkevat hintoja Suomessa, ja mikä tekee tästä vieläkin kovemman jutun, on se, että nämä halpatyömaista tulleet työläiset maksavat veronsakin kotimaahansa,eli eivät maksa veroja Suomeen !
Yksi halpatyömaa on esim. Virolaiset!
Ei ole mikään ihme että Suomessa on tälläkin hetkellä jo reilusti yli 110 000 tuhatta Virolaista töissä, ja määrä kasvaa kokoajan lisää vuosittain!
joku voi sanoa että sopiva summa olisi 20-35€ sis.Alv mutta noi ovat virolaisten yrityksien veloituksia, ja näin ollen ovat pakottaneet myös tähän hinta kilpailuun Suomalaiset pienet yritykset !
Virolaiset ja muut halpatyömaista tulleet ovat pilanneet korkean tason maiden kilpailu kyvyn ja varsinkin kun oma hallituksemme ei tee mitään asian eteen !
Herätkää tähän epäkohtaan päättäjät !
Se kannattaa huomioida että se virolainen joka saa esim. 35€ tunnissa sis.alv ja se Suomalainen joka saa saman summan, niin suomalainen saa tästä summasta käteen paljon vähemmän kuin se virolainen !
Euroopan unioni on ihan hyvä ajatus ja kannatankin sitä, mutta eu:ssa on todella paljon asioita, jotka pitäisi korjata,niin että kaikilla olisi tasapuoliset kilpailu kyvyt euroopan unionin alueelle, eikä olisi tälläisiä epäkohtia!!!
Herätkää kansalaiset tähän ja herätkää päättäjät tähän ongelmaan!!!!!!!!!
Parasta mitä on tapahtunut. Laiskat ja huonot SAK:n jäsenet vaihdettaan osaaviin ulkomaalaisiin.
Sanoo pimeää työtä ulkomaalaisilla teettävä veroluikuri kokoomuslainen.
Malttia ja hitaasti, aivan tuntemattomia käsitteitä piripäille. Vielä, kun lisäät, että mennään mieluummin purjehtimaan kuin töihin, niin muuten aloitus natsaa.
Suomalainen yrittäjä pärjää hienosti jos on alalla johon saa ulkomaista työvoimaa. Kaikki ulkomaisen työvoiman varassa olevat yrittäjät ovat onnellisia.....
Eikös tarkoitus olisi mielummin työllistää se Suomalainen duunari ?,kuin Virolainen !
Kyllä tässä yhteiskunnassa on paljon vikaa, jos ajatellaan että pitää mielummin palkata Virolaisia työhön, kuin Suomalaisia työntekijöitä!
Juuri tämän ajattelutavan takia Suomessa on aikaslailla paljon työttömiä ihmisiä.
tiedä millainen hauskat perheet joka 4s vuosi on ohjissa ja kenen aivopieruja ne toteuttaa.
Se on aika paha tilanne, jos naapuri maassa on halpatyöläisiä, johon on laivalla matkaa noin 30 minuuttia per suunta........lähteä enään kilpailemaan työmarkkinoilla!
Tässä yhteiskunnassa on paljon epäkohtia ja päättäjien pitäisi niihin puuttua paljon kovemmin! varsinkin kun tiedetään ongelmien syyt !
Ongelma: Ay-liike. Lisää ulkomaalaisia työntekijöitä Suomeen.
Suomessa asunnot rakennetaan jo pääosin ulkomaisella halpatyövoimalla mutta uusien asuntojen hinnat tapissa.
Tätä menoa Suomalainen yhteiskunta on menossa konkurssiin, ja se tapahtuu aika pian jos ei mitään tehdä asian eteen!.
Elintarviketeollisuus on hyvä esimerkki suomalaisen työntekijän palkkamenojen ja kustannusten tuomasta kilpailukyvyn menetyksestä. Lihatalot reilun 9000 työntekijän työvoimakustannus on niin suuri ettei keinoja kilpailukykyyn enää tahdo olla, raaka-aineenhan lihatalot saavat jo lähes ilmaiseksi suomalaisilta tuottajilta..
Palkkojen osuus (2014) liikevaihdosta oli Suomessa 11,96 ainoastaan Luxemburg ja Tanska oli meitä edellä .....Norjassakin vain 11,62
Nämä luvut kuvaavat selkeästi suomalaisen työn olevan liian kallis kaikille suomalaisille tuotteille joita voidaan tehdä muuallakin kuin meillä
Linkki tietoosi, muutoin HUUHAATA.
Aika+huvittava+kommentti,+jonkun+lihatalon+liikevaihto/työvoimakustannussuhde+ja+siitä+hän+vetäisee+että+kaikki+suomalainen+työ+on+liian+kallista.+Tiedoksesi+vaan,+suomalainen+työ+on+20%+edullisempaa+kuin+Ruotsissa,+30%+edullisempaa+kuin+Tanskassa+ja+40%+edullisempaa+kuin+Norjassa.
Tämä ainakin on huuhaata
Professori Jyrki Niemi on tutkinut asiaa, huvittavaa tässä on sinun kommenttisi
LIHAKESKUSLIITTO RY 2016
Saksa painaa halpatyövoimalla Euroopan lihahintoja pohjille. Palkkataso ei kuitenkaan yksin ratkaise EU-maiden välistä kustannuskilpailua. Myös korkean palkkatason maissa kyetään menestykselliseen vientiin.
Palkkakustannukset nousevat säännöllisesti yhdeksi kärkikysymyksistä liha-alan kilpailukyvystä keskustellessa. Suomalainen elintarviketeollisuus toimii EU-ympäristössä, joten suomalaiset yritykset tarvitsevat menestyäkseen yleiseurooppalaiset toimintaedellytykset.
Lihateollisuudessa palkat ovat vieläkin tärkeämpi kustannuselementti kuin muilla elintarviketeollisuuden aloilla.
Suomalaisen lihateollisuuden pitäisi kyetä kilpailemaan tasavertaisesti EU-ympäristössä sekä mielellään myös maailmanmarkkinoilla. Lihatalojen kommenteista päätellen kumpikaan ei toteudu.
Mikä neuvoksi EU:n maatalouspolitiikkaan ja elintarviketalouteen erikoistunut Luonnonvarakeskuksen professori Jyrki Niemi?
Kun lihataloilta kysyy, niin ensimmäisenä ne nostavat esiin työvoimakustannukset. Viennin esteenä pidetään sitä, että työvoimakustannukset ovat liian korkealla tasolla.
Kiinnostavaa tässä on, että työvoimakustannuksissa ei Suomi voi kilpailussa pärjätäkään. Kilpailukyvyn täytyy perustua tuotteiden jalostusarvoon. Esimerkiksi Tanskalla ja Hollannilla on pitkä historia vientikaupassa. Viennissä ovat suuryritysten ohella myös keskisuuret yritykset vahvasti mukana. Tanskassa lihatuotteiden vienti on normaali toimintatapa.
Suomalainen perinne menee Niemen mukaan siten, että on ikään kuin jouduttu viemään siinä tilanteessa kun kaikkea lihaa ei ole saatu menemään kotimaan markkinoille. EU-jäsenyyden aikana tuonti Suomeen on merkittävästi kasvanut.
Suomesta puuttuvat Tanskan ja Hollannin tapaiset vientikaupan perinteet, yritysten taustatuki ja viennin toimintatapojen tuntemus, Niemi toteaa.
Kuinka oleellista kilpailuetua joidenkin maiden liha-alan yritykset saavat siitä, että ne käyttävät halpaa vuokratyövoimaa?
Kyllä sillä varmaan on oma merkityksensä etenkin bulkkituotteiden tapauksessa. Minun nähdäkseni tätä asiaa korostetaan kuitenkin liiaksi. Ei voi olla suomalaisen elintarvike- tai lihateollisuuden tie, että me pudotamme absoluuttiset kustannukset mahdollisimman alas ja olisimme sitä kautta kilpailukykyisiä.
Ei Saksan tie voi olla meidän tiemme. Emmekä me koskaan voi päästä samalla kustannustasolle Saksan kanssa. Minusta nämä Saksan alhaiset kustannukset tulevat esiin liian korostuneesti. Kyllä maailmalla myydään lihatuotteita hyväänkin hintaan, kunhan niille on osattu luoda hyvin brändejä, ja tuotteille on saatu kuluttajan silmissä lisäarvoa.
Mikä sitten ihan käytännön ohjeeksi? Suomalaisen marketin maitohylly on valikoiman ja jalostettujen tuotteiden rikkauden ansiosta miltei matkailunähtävyys. Mikä voisi olla liha-alan vastaus?
Ei lihapuolella voi mennä ihan samantyyppiseen toimintaan kuin maidossa, mutta kyllä sielläkin mahdollisuuksia on. Esimerkiksi snack-ruoissa lihan arvo on paljon korkeampi kuin perustuotteissa. Näin on myös kaikissa jalostetuissa ja suoraan uuniin laitettavissa ruoissa, kuuluu professori Niemen resepti.
http://www.sttk.fi/2013/04/05/saksan-tilastokeskus-suomalainen-tyo-ei-ole-saksalaista-kalliimpaa/ Suomessa on pienemmät palkat kuin Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Saksassa.
aloittajan väite on ristiriitaisuudessan aika pöhkö.
jos yrittäjä toimisi kuten hän sanoo, ei yrittäjä olisi kuin hetken yrittäjä, sen jälkeen konkurssissa koska rahat olisivat loppuneet. Tunnen toki joitakin ihmisiä jotka aloittivat yrittämisen kuten hän kuvasi, mutta sellaiset heput eivät kyenneet jatkamaan koska kulut olivat suuret mutta tulot pienet. Ei oikein ollut tuotteitakaan eikä palveluja eikä rahaa riittänyt oikein henkilöstön palkkaukseen jne jne. Lopputulos nolla. Ei se ole yrittämistä, sille varmaan löytyy jokin muu nimike.
Yrittäjä Suomen köyhissä puitteissa kasvattaa yrityksensä tulorahoituksella ja joskus velaksikin, varoen ja riskejä välttäen. Koko ajan pitää olla pientä tulosta jotta yritys hiljalleen vaurastuisi ja voisi palkata lisää työntekijöitä, kehittää uusia tuotteita ja palveluja. Niiden varassa on pärjäiltävä ja nämä nykyiset huonoiksi moititut suhdanteet ovat itse asiassa aivan normaalia Suomessa,ei se sen kummempaa ole pitkällä käyrällä. Jos tulee huippusuhdanne, niin kyllähän heken aikaa moni liiketoiminta kukoistaa mutta lopahtaa heti kun suhdanne laskee.